Jaa-a, tiedä mitä sitä vielä tulee. Olihan se Oulunlahden ylittävä siltakin jossain vaiheessa tapetilla. Toki ihan kentälle asti ei nelikaistaista saisi aikaiseksi nykyisestä, kun ainakin yksi toimistorakennus on liian lähellä tietä. Shellin liikenneympyrään sen voisi ja pitäisi väkertää...
Ei saatana mitään ratikkahaihatteluita. Eikö siitä jo aiemmin "sovittu" että ei moiseen ole rahaa. Se utopia ratikkalinjasta yliopistolta lentokentälle oli suorastaan koominen. Jos nyt edes saisi bussiyhteydet jotenkin toimimaan ja lentokentäntien perusparannuksen ja levennyksen aikaiseksi.
Niin, siis sopimusten ja lakien noudattaminen ja kunnioittaminen on sitä länsimaista hapatusta, josta venäjä on mallikkaasti irtisanoutunut. Se voi tuntua vaikealta sulattaa, mutta se on hinta joka on maksettava länsimaisesta oikeusvaltiosta. Kyse ei ole venäjän kunnioittamisesta, vaan...
Joo, valitettavan heikko laatu keinarissa. Onko ns taittomurtuma, eli kun nouset penkille, niin penkin reunus taittuu ja tuo taitekohta on murtunut? Myös saumaommel on ratkeamassa.
Linkissä pösö foorumin ketju, jossa kuvaa aiheesta
Peugeot foorumi
Heh, mulla ensimmäinen ranskis sitten yhden BX:n ja voipi olla hiljaista citikkojen suhteen jatkossakin. Kiva auto, mutta niinkun monilla muillakin merkeillä, softapuoli on heikkoa, etenkin Android appis. Aivan triviaaleja bugeja että hermot menee. Onneksi tulee kesä eikä tarvi ajastaa...
Ok, mun info on täysin foorumien varassa kun mun 3008 GT:ssä normi vakkari. Hieman kutkuttaisi vieläkin vaihto johonkin muuhun varustellumpaan, mutta kk kustannus on niin alhainen, että ei kannata pariin kolmeen vuoteen. Ja on tämä kiva auto. Penkin keinonahka tosin puhki jo alle 40tkm eli...
Tuo akku-uutinen herättää toiveita kevyemmistä sähköautoista. Nykyiset autot on aivan liian painavia. Toki pidempi kantama on kiva juttu, mutta 1500km ei ehkä ole kaikkein järkevin ratkaisu.
Toinen hienous joka on pitänyt välillä kytkeä pois päältä on kaistavahti. Se on ihan hyvä ajatus, mutta kun noita reikäisiä teitä pitää pujotella, niin en halua taistella automatiikkaa vasten. Muutenkin se aiheutti pari väliin jäänyttä lyöntiä kun ensimmäisiä kertoja autolla ajelin.
Viiksivakkarissa on myös se etu, että sen voi helposti vaihtaa jos menee rikki. Rattinapit on hieman hankalampi tapaus. -20 mallin 3008 Pösössä on viiksi ja tosiaan se oli piilossa kun ensimmäisen koeajon tein talven pimeydessä. Yllä onkin jo listattu hyviä syitä erilliseen viikseen kun...
"Ammusten epätavallinen laskeutuminen", You can't make this shit. Tämän sodan aikana on kyllä kuultu mitä huikeimpia selityksiä kun on hieman ensin ryssitty.
Niin, se on jotenkin surkeaa, että yritykset käyttävät paljon rahaa rekrytäkseen kovia ammattilaisia kilpailevilta firmoilta, jotka sitten rekryävät tilalle toisilta firmoilta ja homma kiertää kehää palkkojen noustessa(tämä on huono juttu koska tuottavuus ei nouse). Samalla kaadetaan paljon...
No se suomalainen kulttuuri on kovin nuorta ja koko suomalaisuuden kulttuurin kehys on kutakuinkin rustattu helsinkiläisissä ravintoloissa ruotsinkielisten toimesta 1800-luvulla, että siinäpä persuille pureskeltavaa.
Neuvostoaikaan vakoilua ja tiedustelua hoidettiin osittain "siviilialuksilla" ja rekkaliikenteen reiteilla, jotka saattoivat hieman kiemurrella jne. Toki asiaa varmaan helpotti että iso osa datasta oli ihan julkisesti saatavilla, siis siltojen kantavuudet yms. Saattoipa rekkakuski käydä tauolla...
Niin jos se Meri olisi edes hieman lukenut kirjallisuutta aiheesta erilaisten salaliittotöhöilyjen sijaan, niin ehkä olisi jättänyt puhumatta väestönvaihdosta. Toisaalta kai se korona nähtiin tietyissä piireissä samanlaisena tuhoisana voimana, joka hävitti about 95% Amerikan alkuperäisistä...
Tämä linnoittautuminen on toki normaalia, mutta osaako venäläiset oikeasti rakentaa mitään dynamiikkaa linnoituksiin vai mennäänkö Maginot tyylillä. Siihen sitten voimalla isompi aukko ja rivakasti läpi ja linjan vyörytys.
Tätä ei tietenkään olisi mitenkään voinut sattua Sipilän hallituksen Sotessa, voi olisiko sittenkin. Enemmän tuo johtajaralli kuvaa valitettavasti poliittista peliä, jota kaikkia puolueet harrastaa soten varjolla.
Tämä jos mikä on ns ohutta yläpilveä. Ei kai kukaan kiistä kohtaanto-ongelmaa. No josko oikeasti olisi jotain keinoja eikä vaan löysää puhetta. Arvatenkin löydetään keppi, mutta porkkana on kateissa.