Hakutulokset

  1. K

    Antti Pennasesta Jukurien uusi päävalmentaja

    Asiasta mitään tietämättä kysyn vain yleisesti sellaista, että kuinka usein voittavan joukkueen kapteeni on sanonut valmentajastaan jotain muuta kuin ylistäviä sanoja. Sitä en tiedä mikä tilanne Jukureissa on, mutta vähän erikoiselta se omaan korvaan olisi kuulostanut jos Järvinen olisi sanonut...
  2. K

    Suomen oikeuslaitos näytti taas ”närhen munat”

    Jos neurologi on todennut työkyvyttömäksi ja pistänyt työkyvyttömyyseläkkeelle johtuen päähän kohdistuneen kovan iskun aiheuttamasta aivovammasta, niin kyllä minusta aika erikoiselta vaan edelleen kuulostaa, että toinen lääkäri tulee kertomaan kuinka hänen mielestään oletkin työkykyinen...
  3. K

    Suomen oikeuslaitos näytti taas ”närhen munat”

    +Yrittävät vielä rimpuilla noistakin mm. käyttämällä omien lääkäreidensä lausuntoja potilaasta jota kyseiset lääkärit eivät ole kertaakaan edes nähneet. Heidän mielestään kunnalliset, sen enempää kuin yksityisetkään eivät osaa antaa asiantuntevaa lausuntoa. Kummalliseksi tämä menee viimeistään...
  4. K

    Epäpuhtaat ja kyseenalaiset taklaukset Pohjois-Amerikan sarjoissa

    Toinen on sucker punch ja toinen pieni nyhjäys jossa molemmat pelaajat olivat koko ajan tilanteen tasalla jos tätä eroa et ymmärrä, niin ei mahda mitään. Vaikka minustakin Thorntonin tempauksesta annettiin liian kova tuomio, en tahdo nähdä kuinka yhden paskan tuomion takia koko kurinpito...
  5. K

    Ihmettelyketju

    Tämähän nyt pätee kaikkeen ihan ihmisen sosiaalisesta ja taloudellisesta asemasta huolimatta. Leikkaukset ja säästötkin ovat ihan jees tasan niin kauan kun ne eivät omaa persettä liikauta. Palkkamaltti on ihan jees kunhan se ei omaa palkkaa kosketa. Verojakin saa korottaa kunhan korotukset eivät...
  6. K

    TV-sarja: Salatut elämät

    Väännös Joonatanista niiltä ajoilta kun Joonatan alkoi käyttää nappeja saadakseen lihasta. Joonatan+romu/roina=Roinatan.
  7. K

    Karmein ruoka, jota olet elämäsi aikana leipäläpeesi pistellyt

    Ainoa sapuska mikä meikäläiseltä on jäänyt vuodesta toiseen lautaselle on kouluruokalassa tarjoiltu maksakastike. Hyvä jos puoliakaan kalvoista oli poistettu, mistä johtuen nuo epämääräiset lihamöykyt jäivät suuhun kiepumaan ilman toivoakaan alas menemisestä. Kastikkeessa oli käytetty aivan...
  8. K

    Washington Capitals 2013–2014

    Tutkimattomat ovat Oatesin ajatuket. Toki tuossa nykyisessä joukkueessa on ylipäätään aika paljon asioista mitkä eivät aukene normaalilla järjen juoksulla varustetulle ihmiselle vaikka kuinka paljon joukkueen otteita ja seuran säätämistä seuraisi.
  9. K

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    Näin. Käytännössähän Suomessa ainoa paikka missä kävelijänä voit auton alle jäädä ilman, että se autoilijan syyksi tuomitaan on suojatiellä punaisia päin kävellessä. Ei ainakaan meilläpäin hylätty inssejä jos ajoi vihreillä pysähtymättä toisen, suojatietä ennen pysähtyneen, auton ohi. Eri...
  10. K

    Suomalainen liikennekäyttäytyminen

    99 kertaa 100:sta, koska a) ei osata lähteä liikkeelle ja auto on stögätty siihen b) auto on levinnyt siihen (tällöinkin pienen ihmettelyn jälkeen suurin osa ymmärtää ne hätärit lyödä päälle) c) kuljettaja on sen verta omissa maailmoissa ettei huomaa vihreää d) yli varovainen kuljettaja...
  11. K

    Otteluseurantaketju ti-ke (1.4-2.4.2014)

    Ensimmäinen erä takana ja Stars johtaa 1-0 Jamie Bennin maalilla. Capitals ollut yllättävän pirteä, toki vastassakin on "vain" Stars. Capitalsin ketjut elivät aika paljon ja ainakin itse toivon, että tätä 8:n ja 19:sta erotusta toisistaan jatkettaisiin, ei näytä kummankaan meno ihan niin...
  12. K

    Otteluseurantaketju ti-ke (1.4-2.4.2014)

    02.00 Devils @ Sabres (0-0) Flames @ Leafs (0-0) Panthers @ Isles (1-1) Canes @ Pens (0-1) Stars @ Caps (0-0) Avalanche @ Blue Jackets (0-0) 02.30 Habs @ Bolts 03.00 Flyers @ Blues 05.00 Jets @ Coyotes Rangers @ Nucks 05.30 Oilers @ sharks Capitalsin peliä lähden itse...
  13. K

    Otteluseurantaketju ma-ti (31.3-1.4.2014)

    Ketään ei kiinnosta? 2.30 Panthers @ Devils Hurricanes @ Senators 05.00 Jets @ Ducks Wild @ Kings Ottawassa peli lukemissa 1-1 ja Devils johtaa Newarkissa 0-2. Seurantaan lähtee ainakin tuo Sensin peli, toki jos jaksaisi valvoa niin katselen myös Kingsin pelin.
  14. K

    Teuvo Teräväinen NHL:ssä

    Joko minä kävelen nyt miinaan ja lujaa tai sitten sinä missasit totaalisesti pointtini. TT on pelannut 2 peliä ylhäällä ja täällä huudellaan jo "tulos tai ulos". Tähän kun vielä huomioi TT:n saaman vastuun määrän, niin ainakin minun silmissä on aika pahasti kujalla jos näin ajattelee.
  15. K

    Teuvo Teräväinen NHL:ssä

    Eli kun Crosby pelaa pari peliä ilman pisteitä niin "kyl sen pitäis hei jotain tulostakin tehdä jos haluu ylhäällä jatkaa."? Ja ei, en millään muotoa yritä sanoa Teräväisen olevan lähelläkään Crosbyn tasoa, yritän vain näyttää kuinka päättömältä tuo sinun kommenttisi näyttää. Jos jotakin ei voi...
  16. K

    Teemu Nurmen taklaus Tommi Huhtalaan 29.3.2014 Blues-Lukko puolivälierässä

    Tähän et usko itsekään, Ässä-kannattaja katsoisi tilannetta jossa Lukon pelaaja on osallisena ilman värilaseja? Kamppailee tosissaan vuoden vitsi-palkinnosta. Itse taklauksesta, kyseessä ei ole mikään teloitus. -Liikaa vauhtia tilanteeseen nähden, kyllä. -Taklaus osuu päähän, aivan...
  17. K

    Miten rauta nousee? Entä cooper? Käsi sydämelle ja totuus esiin!

    Pituus 173cm Paino 75kg Penkki 85kg Kyykky (taka) 140kg Rinnalleveto 90kg Leukoja menee vähän päivän fiiliksestä riippuen 14-16 Coopperia en intin jälkeen (4 vuoteen) ole juossut, pessimistinä sanoisin vähän häpeillen, että yli 2800m menee vähän heikompanakin päivänä, vaikka kuulunkin...
  18. K

    Naisasiat

    Filatoville sekä leathermouselle sama neuvo. Jos se sekä haisee, että maistuu paskalta, se todennäköisesti on paskaa vaikka mämmiltä näyttäisikin ja näin ollen ei välttämättä kannata tuohon sen enempää sekaantua. Tällä hetkellä teitä viedään kuin litran mittaa ja kuten muutkin ovat todenneet...
  19. K

    Washington Capitals 2013–2014

    Minäkin voin jo sieluni silmin nähdä, kuinka Caps räpiköi pleijareihin, tippuu ensimmäisellä kierroksella 4-1 otteluvoitoin ja ensi kaudella jatketaan samaa tuubaa GMGM:n johdolla. Onko tämä sitten miten hyvä ja toivottava asia onkin toinen juttu. Tuntuu että tässä on jo muutaman vuoden ajan...
  20. K

    To 20.3.2014 Jukurit - Sport, 6. puolivälierä

    Faneilla ja organisaatiolla varmasti näin, mutta voisi ainakin olettaa usean pelaajan pelaavan edelleen ensikauden työpaikan puolesta. Tuo alitajunnalla perustelu taas nyt on naurettavinta paskaa ikinä, ihmisellä joka urheilee ammatikseen on oltava niin suuri voittamisen halu/tarve, ettei...
Ylös