Hakutulokset

  1. K

    Monikulttuurisuus – rikkaus vai vitsaus?

    Sinä et nyt oikein taida ymmärtää tilanteiden eroa, Hervannassa ollaan jo hyvin lähellä tilannetta jossa valkoihoinen on vähemmistöä. Suurinta osaa kultuurin rikastuttajista ei kiinnosta hevonvittua mitä heidän jälkikasvunsa tekee ja keskustelu heidän kanssaan ei johda mihinkään (okei, huonolla...
  2. K

    Otteluseuranta 9.-10.10.2014

    Tuu Fehr pois, siellä on peli menossa. Jäätäviä tontteja jo useempi ja vissiin yhestä saanu laukauksen maalia kohti, tämäkin suoraan logoon.
  3. K

    Otteluseuranta 9.-10.10.2014

    Burakovsky ja 0-1 taululla. Pirteetä on ollut pojan meno kyllä alusta asti, pisteet myös kärkimiinasta omalla alueella mistä naapuri otti tuon jäähynkin.
  4. K

    Käyttäjien keskinäiset vedonlyönnit kaudella 2014–2015 (NHL edition)

    Hep, satasella kiinni tähän.
  5. K

    NHL-kauden 2014-15 palkintoveikkaus

    Muutenkin todella mielenkiintoisia veikkauksia noissa pelaajien palkinnoissa, mutta jokin tässä yhtälössä ei nyt oikein avaudu minulle.
  6. K

    Suomen Big Brother 2014

    Toki näinkin, mutta vituttaahan se nyt vähän jos joukossa ei ole ensimmäistäkään muodolisesti pätevää ehdokasta.
  7. K

    Tuomiojan Erkki, edistyksen merkki

    Sellaisesta asiasta on faktana huono sanoa juuta taikka jaata, mistä faktat tulevat muiden kuin asianomaisten tietoon aikaisintaan sitten joskus kun nämä henkilöt pukkaavat koiranputkea. En näen keskustelun kannalta kovin rakentavana lähteä tällaisesta asiasta vänkäämään, kun asiasta ollaan...
  8. K

    Tuomiojan Erkki, edistyksen merkki

    Eikö sinulle ole vielä selvinnyt, että asiat ovat menneet ja tulevat jatkossakin menemään juuri niin kuin erku sanoo, sillä on kaikki tieto kaikesta, ihan aihealueesta riippumatta. Siinä ei meidän muiden paljoa auta mussuttaa.
  9. K

    Suomalaiset NHL:ssä 2014–2015

    Tämä nyt lähinnä kerto vain siitä, että vähemmän yllättäen olet tässäkin asiassa aika pahasti kujalla. Hyökkääjistä kun usein pystyy sanomaan huomattavasti aiemmin mihin heidän tasonsa riittää kuin puolustajista. Ja btw, tuo MM-joukkueeseen pääsy ei tarkoita uraa NHL:ssä. Tuosta...
  10. K

    Tuomiojan Erkki, edistyksen merkki

    Ensinnäkin poliisi ei syytä, poliisi epäilee. Ja sitten se toinen juttu, "etteivät he nyt ihan ilman perusteita lähde ihmisiä syyttelemään rikoksista, virheitä toki tapahtuu, mikä on inhimillistä." Jos viitsisit tutustua tuohon case Rusiin edes vähää alusta tietäisit tässä käyneen juuri näin...
  11. K

    Tuomiojan Erkki, edistyksen merkki

    Eikö se pelkkä epäilys enää riitäkään siihen, että voidaan katsoa kieroon? Koita nyt jo päättä, helpottaa meidän muidenkin keskustelua kummasti kun tietää millä säännöillä sä vedät.
  12. K

    Tuomiojan Erkki, edistyksen merkki

    Jos et näe eroa näillä ja Rusin tapauksella olet aika pahasti kassalla tästä maailmasta. Muissa tuomiot on jäänyt antamatta todisteiden puutteen vuoksi, Rusin kohdalla taas kun oikea syyllinen saatiin kiinni. Eli jos minä pistän ilkeämielisen huhun liikkeelle (tämä on nyt todellakin täysin...
  13. K

    Vitutusketju

    Pienet ovat minun vitutuksen aiheeni noihin edellä mainittuihin nähden, mutta juuri nyt vituttaa KHL-invaasio NHL-osiossa. Sille idän ihme liigalle on ihan oma osionsakin, niin onko liikaa pyydetty, että keskustelu KHL:n loistavuudesta käytäisiin siellä. Vittu!
  14. K

    Columbus Blue Jackets 2014–2015

    5M/vuosi? Oletko nyt yhtään kartalla näistä NHL:n sopimus asioista? Niin kuin sinulle tuossa ylläkin kerrottiin, verrokit ovat saaneet 2-3M soppareita, niin yksikään täysipäinen GM ei tarjoa mitään 5M siltasopparia. Ryanille (Johanssen) nyt tuollainen soppari, niin pari seuraavaa vuotta...
  15. K

    ÄTPPOMK Online 24h – raportoi tänne tönimisistä!

    Täältä lähti jo, vaikka en varsinaisessa äänestyksessä ääntäni antanutkaan.
  16. K

    Tuomiojan Erkki, edistyksen merkki

    Toinen on kyntänyt tehtaankadulla toistakymmentä vuotta kieli pitkänä ja toinen on vapautettu kaikista maanpetossyytteistä anteeksipyyntöjen kera, itse en kauaa mieti kumman sanoma on uskottavampi. Ymmärrät varmaan kuinka typerältä molemmat näistä kommenteista kuulostavat. "Syyllinen kunnes...
  17. K

    Naisasiat

    Onhan siinä nyt toki pieni ero neuvotaanko irtautumaan jokaisesta suhteesta, vai siitä oikeasti huonosta suhteesta. Vrt 8 mies putkeen jonka kohdalla sama kaveri kuiskii korvaan jätä se ja sitten tämä KK:n tilanne. Toki tämän varmaan ymmärsitkin, mutta piti vaan päästä närppimään.
  18. K

    Columbus Blue Jackets 2014–2015

    Näkökulmia on toki monia, mutta ethän sinäkään voi oikeasti verrata keskenään neljään kertaan yli 30 maalia kaudessa painaneen UFA ikäisen pelaajan sopimusta ja kerran yli 30 maalia painaneen nuorukaisen ensimmäistä RFA-sopimusta. Moniko pelaaja Johanssenin tilanteessa on viime vuosien aikana...
  19. K

    KooKoo joukkueen rakentuminen Liiga-kaudelle 2015–2016

    Kannattaa nyt ehkä lukea uudestaan muutama viimeinen tämän ketjun viesti ja miettiä mitä tuossa viimeisessä viestissäni kritisoin. Jos on ennen tuota auditointipäätöstä meuhkannut urheilullisten ratkaisujen perään (puhun nyt tästä yksittäisestä kannattajasta, en KooKoosta seurana), on minusta...
  20. K

    KooKoo joukkueen rakentuminen Liiga-kaudelle 2015–2016

    Ei varmaan vitutakaan. Nopeasti se muuttuu ääni kellossa kun pääsee itse sinne kultapossu kerhoon ja urheilullisuudella pyyhitään persettä. Vapaavalintainen hymiö tähän loppuun.
Ylös