Juu tänne tuo teksti paremmin sopii.
Oma kantani tähän koko grungeen on sen suuntainen että vahva ajan leima tätä hallitsee. Siinä on hyvät ja huonot puolensa, hyvät on se että vahvan aikaleiman myötä tulee omat nuoruusmuistot mieleen koska grungen menestyskausi oli lyhyt, vain noin 1991-1995 siitä Nevermindista, Tenistä ja Badmotorfingeristä tuonne AIC nimikkolevyyn. Juuri tuolloin mulle vieläpä ovet aukesi juottoloihin niin avot, se flanellipaitojen ja farkkujen määrä kun kännissä näitä hoilattiin oli jokseenkin mykistävä. Samoin vahvan ajanleiman etu on se että grunge-materiaalin tuon noin viiden vuoden ajan jakson aikana oli todella laadukasta, toinen toistaan parempia levyjä ja harva diggaili vain yhdestä bändistä, yleensä kaikista 4-5 suuresta.
Muusikot oli todellakin lahjakkaita, muutamia mainitakseni Stone Gossard, Jerry Cantrell kitaristeina, Vedder tulkitsijana jota arvostetaan yli genre-rajojen tänäkin päivänä.
Huono puoli tässä on juurikin myös se vahva ajan leima ettei tätä jaksa kuunnella enää nimeksikään verrattaen siihen kuinka suuri juttu se oli itsellenikin ysärillä.
Nämä sukupolvien erot tuosta kuka arvostaa ja ketäkin on aika höpöhöpöä, yleensä se on kapeakatseisuutta ja laiskuutta ettei ole tutustunut eri vuosikymmenten musiikkiin. Vahviten yleensä arvostetaan sitä omaa nuoruutensa musiikkia mihin sisältyy muistoja ja sitten uudemmat artistit vieläpä kopio sitä härskisti. Itse olin noin 15 vuotta kirjaston vakioasiakas ja melkein joka viikko se maksimit 20 cd-levyä lainassa aina yläasteelta tänne pitkälle 2000-luvulle, jokunen rock-levy kuunneltu ja muitakin genrejä laajasti läpi mutta en lähtisi hirveästi huutelemaan järjestyksestä mikä oli oikeaa rock-musiikkia. Ennemmin ottaisin päinvastaisen näkökulman että nykyajan rock-muusikot ovat silloin lahjakkaita kun löytävät jotain uutta ja saavat sen hetken nuorison lisäksi kaikenikäistä kuulijakuntaa mukaansa.
Kannattaisi muutenkin ottaa avarakatseisempi näkökanta musiikkiin ja yrittää etsiä uusia juttuja niiden puhkisoitettujen vanhojen rock-starbojen tilalle. Lainaankin tähän löyhästi suurta rock-miestä Pete Townshendia joka haastattelussaan kertoi että tutustui RATM:in Tom Morellon kitarointiin tyttäriensä levyjen kautta ja oli todella hämmästynyt ja kiinnostunut kuinka mageita soundeja Morello sai kitarastaan irti ja teki häneen suuren vaikutuksen. RATM ei ollut grungea mutta saman ysäriajan suuri rock-nimiä kuitenkin.
Lopetellaan tämä hienoon Townshendin ja Vedderin yhteistyöhön Heart To Hang Onto
Pete Townsend and Eddie Vedder on Letterman - YouTube
_