1. M

    Duunivisa – palkintojenjako

    Mikä ihmeen tulkki? Minusta siitä, ettei tunnista jotain Janne Tulkkia naamakuvasta, pitäisi saada kaksi pistettä.
  2. M

    Ketju jonne kaikkien on pakko kirjoittaa, oli asia sitten mikä tahansa

    Ei meillä liian hyvät elinolot ole, vaikka onhan ne varsin hyvät. Lukemattoman monilla vaan ei ole ymmärrystä siitä, kuinka hyvin ne asiat tosiasiassa ovat.
  3. M

    Duunivisa – palkintojenjako

    Ai joku muukin oli minun lisäkseni sitä mieltä, että turner on kääntäjä. Ja siitäkö ei saanut pistettä?
  4. M

    Duunivisa – palkintojenjako

    Kiitokset visasta @Everton ! Musavisan jätän suosiolla väliin, kun en niitä vastauksia tiedä, mutta kyllä ne kysymykset tulee aina läpi katsottua, sen verran vinkeitä kuvioita niissä usein on.
  5. M

    Tuomarointi ja säännöt

    Nykyisen sääntökirjan sääntö 68.5. ja sama sisältö myös säännössä 70.9. Eli varsin yksiselitteisen selvää on, että mahdollista TPS:n tekemää maalia ei olisi hyväksytty. Tai ei ainakaan olisi pitänyt hyväksyä. Jos taas HPK olisi tehnyt maalin, olisi se hyväksytty. Mielenkiintoista sekoilua...
  6. M

    Liigan erotuomaritoiminta – ajatuksia ja kehittämisideoita

    Ohjeistuksesta en tiedä, mutta aika innokkaasti sen tuntuvat liigassa pois jään pinnasta nostavan, jos sopiva paikka tulee. Mikä pn pääsääntöisesti hyvä. Joskus itsekin huvittuneena nähnyt, kun ehjä maila poimittu tuomarin toimesta mukaan ja mailan omistava pelaaja on yhä kentällä. Mielestäni...
  7. M

    Ammattiyhdistysliikkeet – duunarin asialla?

    Anteeksi, en tutkinut asiaa sen enempää ja luulin oikeasti, että tuohonkin voisi liittyä kuka tahansa. Ei ollut tarkoitus harhauttaa. No siihen Aariaan voi liittyä kuka tahansa palkansaaja.
  8. M

    Ammattiyhdistysliikkeet – duunarin asialla?

    Varmaan muitakin sellaisia on, mihin voi liittyä kuka tahansa, mutta esim. Koko-kassan jäsenmaksu on 66 € vuodessa, Aarian 84 €.
  9. M

    Terrorismi Suomessa

    Jaa, kuinkas usein Suomessa muualta tulleet on porukalla terroristisia rikoksia tehneet? @Domi28
  10. M

    Liigan verkkosivut – liiga.fi

    Kirjoita suoraan osoitteeksi, tai laita jopa kirjanmerkkeihin old.liiga.fi, niin ei tarvi edes käydä niillä uusilla sivuilla.
  11. M

    Duunivisa – osa 10

    Taas on jotain kummallisia kysymyksiä...
  12. M

    Mille naurat juuri nyt?

    Jatkoajan Joulupataan oli joku kirjannut lahjoittajaksi Mustatkortit ja viestiksi siihen We’re getting Klose.
  13. M

    Liigan kurinpitopäätökset kaudella 2021–2022

    Mainittakoon tässä ketjussa, HPK:n ja Tommi Tikan valitus urheilun oikeusturvalautakuntaan Tikan saamasta neljän pelin pelikiellosta ei menestynyt. Oikeusturvalautakunta hylkäsi valituksen yksimielisesti.
  14. M

    Väärin kerrottujen vitsien SM-kilpailut

    Jeesus eli elävänä ihmisenä viimeistä iltaansa ja jakoi kavereilleen leipää ja viiniä. Juudas otti majoneesia.
  15. M

    Suomen oikeuslaitos näytti taas ”närhen munat”

    Kela perii väärin perustein maksetut etuudet takaisin. Noihin liittyvät valitukset käsitellään muualla kuin yleisisissä oikeusistuimissa. Siksi noita ei yleensä ole noissa käräjien tai hovin päätöksissä mainittu, kun menevät omassa prosessisaan.