Koronavirus – uhka myös Liigalle?

  • 2 508 483
  • 16 370

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mielestäni tänä aamuna Maria Sahlstedt (pahoittelut, jos nimi on kirjoitettu väärin) Yle Aamussa tiivisti kulttuuri- ja tapahtuma-alan puolesta tilanteen harvinaisen yksinkertaisesti. Suomi on nyt huolestuttavalla tavalla jäljessä omassa keskustelussaan eli meillä edelleen mietitään, miten yhteiskuntaa rajoitetaan. Kysymys, jota meidän pitää kysyä on, miten yhteiskuntaa pidetään auki. Näihin toimiin ei ole tällä hetkellä todellista innostusta eli kyllä meidän terveysasiantuntijat ajavat meitä hieman eri suuntaan kuin muualla Euroopassa.

Kysymys ei ole, mitä & miten suljetaan vaan mitä & miten pidämme auki. Tämä käsittely alkoi eurooppalaista viitekehystä yli 2 kuukautta myöhemmin ja näkyy ikävänä mörkönä mm. Liigan yllä. Keskustelua olisi pitänyt kaikkien osapuolten käydä paljon voimakkaammin ja koko kesän. Nyt tuntuu, että lomat pidettiin joka paikassa ja kuviteltiin, että meille aukeaa auvoinen maailma 1.9.2021. Vanha sananlasku sitä niität, mitä kylvät näkyy varsin hyvin.
 
KultaLukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Koronarokotteita on aikanaan kehitetty mm. Sarsiin ja tästä lähdetty jalostamaan nykyisiä rokotteita, eli eiköhän niistä dataa ihan kivasti löydy ja koekaniinejakin maailmalta. Kuitenkin rokotuksen sivuuttamisella on paljon isommat onnistumisprosentit joutua sairaalahoitoon jne. kuin ottamalla rokotteen ja mahdollisesti saada siitä jotain haittavaikutuksia. Mutta kuten sanoit, jokainen tavallaan.

On ihmeellistä, miten oman näkemyksensä tueksi vedetään mutkat huoletta suoriksi. Covid mrna rokote on testivaiheessa ja etenkin nuorten osalta otanta on hyvin pieni. Jokin aika sitten lueskelin artikkelia, jossa määrä oli vain joitain tuhansia.

Sairaalahoidon osalta mielenkiintoista onkin, että nuorilla sairaalaan joutumisen riski covid-infektion tai rokotuksen haittavaikutusten osalta saattaa olla jopa lähes identtinen, koska sairaalahoitoa vaativia infektioita ei juurikaan ole - pl. riskiryhmät. Ja sitten vielä mahdolliset pidempiaikaiset haittavaikutukset, vaikka eivät sairaalajaksoja aiheuttaisikaan. Onko nuorten (alle 15v) rokottamiselle siis mitään tarvetta? Tässä kohderyhmässä voidaan aika puhtaalla omatunnolla puhua koekaniineista.
 
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Kaikki on suhteellista.

Uudessa-Seelannissa ensimmäinen koronatartunta sitten helmikuun, maahan heti täysi sulkutila (17.8.2021)

Uuuden-Seelannin suurin kaupunki Auckland (n. 1,4 milj. asukasta) sulussa seitsemän päivää, muu maa kolme päivää.
Myös rannikkokaupunki Coromandel, jossa tartunnan saaneen miehen tiedetään vierailleen, on sulussa viikon.
Koronasulku tarkoittaa käytännössä sitä, että valtaosa kaupoista ja muista liikeyrityksistä on suljettu, myös koulut suljetaan. Kotoa saa poistua vain välttämättömästä syystä.

Tuntuu vapauttavalta asua Suomessa.
 
Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Riskialttiimpia ovat tilaisuudet, joissa yleisön suusta pisarat lentävät paljon, kasaannutaan tiiviisti yhteen ja esimerkiksi lauletaan ja huudetaan. Vähemmän vaarallisia ovat tilaisuudet, joissa istutaan hiljaa numeroiduilla paikoilla.

Kannustaminen ja laulaminen halleissa kielletään. Jokaisen on pidettävä kädet taskussa koko pelin ajan..
 
Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
Kaikki on suhteellista.

Uudessa-Seelannissa ensimmäinen koronatartunta sitten helmikuun, maahan heti täysi sulkutila (17.8.2021)

Uuuden-Seelannin suurin kaupunki Auckland (n. 1,4 milj. asukasta) sulussa seitsemän päivää, muu maa kolme päivää.
Myös rannikkokaupunki Coromandel, jossa tartunnan saaneen miehen tiedetään vierailleen, on sulussa viikon.
Koronasulku tarkoittaa käytännössä sitä, että valtaosa kaupoista ja muista liikeyrityksistä on suljettu, myös koulut suljetaan. Kotoa saa poistua vain välttämättömästä syystä.

Tuntuu vapauttavalta asua Suomessa.

Niin, onko se sitten parempi ottaa kerran tai kaksi vuodessa viikon täyssulku vai elää kokoajan vuosia vittumisten rajoitusten ja kieltojen kanssa.

Itse valitsisin mielummin ensimmäisen vaihtoehdon. Ei tunnu vapauttavalta asua Suomessa.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Iltalehdessä Poikajärvi uhkailee jo AVIn kieltävän kaikki yleisötapahtumat. Vieläkö joku väittää vallan olevan osaavissa käsissä? Linkki uutiseen alla:

Oopperakohu paisuu: avi uhkaa jo kaikkien yleisötilaisuuksien kieltämisellä
Muualla Euroopassa homma toimii hyvin, vaikka meillä on koko ajan ollut erittäin hyvä tilanne heihin verrattuna koronan suhteen. Silti täällä ei saada asioita etenemään ollenkaan eteenpäin, vaan pelleillään näiden toimien suhteen ottamalla yksi askel välillä eteen, mutta heti perään kaksi askelta taakse. Tämä ei ole pelkästään jääkiekon ongelma, vaan koskee koko yhteiskuntaa.
 
starcat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mitä sitten kun kahden rokotuksen jälkeen niiden teho alkaa laskemaan? Otatteko vielä kolmannen, neljännen...kahdeksannenkin rokotteen? Mihin lyödään raja, että nyt riittää vai eletääkö loppu elämä "suljetuin " ovin?
Niin tässä tulee käymään samalla tavalla kuin flunssankin kanssa. Siinäkin suositellaan että riskiryhmä ottaa uuden rokotuksen joka vuosi.
 
R & L

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Niin tässä tulee käymään samalla tavalla kuin flunssankin kanssa. Siinäkin suositellaan että riskiryhmä ottaa uuden rokotuksen joka vuosi.

Jep eihän tässä mitään ihmeellistä ole. Mekin työnatajana järjestämme vuosittain vapaaehtoisen influessapiikin työntekijöille, minkä työterveys käy antamassa paikanpäällä.

Itse en ymmärrä, mikä siinä piikkien määrässä niin ahdistaa? Kysehän on vain suojauksen tasosta.
 
RedIsMyColor

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Detroit

Kun kaikki ei kumminkaan piikkiä hae niin jatketaan sit tässä "sulkutilassa" loppu elämämme, hienoa, eikö?

Vai tehdäänkö niin, että jatkettaisiin nyt kuten englannissa elämää ja ne ketkä ottaa piikin ottaa ja ne ketkä ei ota niin ei ota. Ei tää muuten lopu koskaan. Riskiryhmäläiset on jo rokotettu ja meidän sairaalat ei todellakaan ole tällä hetkellä täynnä.

Niin kauan kuin te jotka vaaditte kaikkia ottamaan piikin, niin kauan tämä paska jatkuu. Tota piikkiä ei tule kaikki ottamaan... varmaan 80% suht maximi...
 
Apheu

Jäsen
Kyllä nyt pitäisi syksyllä homman ihan ehdottomasti vapautua täysin viimeistään parin kuukauden päästä, kun halukkaat ovat saaneet toisenkin rokotteen. Mikäli nyt ei mitään katastrofaalista virusmuunnosta tule tms. Eli hallit auki ja elämä jatkuu. Maskeja toki on hyvä pitää ja suositella, ja vaikka maskipakkokin joissakin tilaisuuksissa, mutta se on pieni hinta siitä, että muu elämä, tapahtumat jne. pyörivät jälleen normaalisti.
 
R & L

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kun kaikki ei kumminkaan piikkiä hae niin jatketaan sit tässä "sulkutilassa" loppu elämämme, hienoa, eikö?

Vai tehdäänkö niin, että jatkettaisiin nyt kuten englannissa elämää ja ne ketkä ottaa piikin ottaa ja ne ketkä ei ota niin ei ota. Ei tää muuten lopu koskaan. Riskiryhmäläiset on jo rokotettu ja meidän sairaalat ei todellakaan ole tällä hetkellä täynnä.

Niin kauan kuin te jotka vaaditte kaikkia ottamaan piikin, niin kauan tämä paska jatkuu. Tota piikkiä ei tule kaikki ottamaan... varmaan 80% suht maximi...

Missä vaiheessa kommentoin mitään sulkutiloihin liittyvää? Ja minun puolestani voidaan hyvinkin tehdä niin kuin Englannissa tehtiin, kunhan toinen rokote on saatu kaikille halukkaille. Harmi vain, että minä en ole tässä päättävässä asemassa, ja tuskin olet sinäkään?

Kyse etenkin tässä ketjussa on nyt siinä, millä keinoin väki saadaan mitä isommissa määrin takaisin halleihin, ja siinä mitkä ovat tähän ne realistiset keinot? Kun me valitettavasti ei vain voida niitä täällä porukalla päättää.
 
starcat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kun kaikki ei kumminkaan piikkiä hae niin jatketaan sit tässä "sulkutilassa" loppu elämämme, hienoa, eikö?

Vai tehdäänkö niin, että jatkettaisiin nyt kuten englannissa elämää ja ne ketkä ottaa piikin ottaa ja ne ketkä ei ota niin ei ota. Ei tää muuten lopu koskaan. Riskiryhmäläiset on jo rokotettu ja meidän sairaalat ei todellakaan ole tällä hetkellä täynnä.

Niin kauan kuin te jotka vaaditte kaikkia ottamaan piikin, niin kauan tämä paska jatkuu. Tota piikkiä ei tule kaikki ottamaan... varmaan 80% suht maximi...

Näinhän tässä alunperin piti käydäkin. Sulkutila tuli koska yhteiskunnalla ei ollut kykyä torjua koronaa ja sairaaloiden toimintakyky uhkasi ylittyä. Tällöin yhteiskunnat valtiot antoivat avoimen piikin ja sanoivat tehkää meille rokote maksoi mitä maksoi. Kun riskiryhmät ja kaikki ne jotka rokotteen haluavat ovat sen saaneet yhteiskunta jälleen avautuu sulkutila ei voi jatkua yhtään pitempään.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Kaikki on suhteellista.

Uudessa-Seelannissa ensimmäinen koronatartunta sitten helmikuun, maahan heti täysi sulkutila (17.8.2021)

Uuuden-Seelannin suurin kaupunki Auckland (n. 1,4 milj. asukasta) sulussa seitsemän päivää, muu maa kolme päivää.
Myös rannikkokaupunki Coromandel, jossa tartunnan saaneen miehen tiedetään vierailleen, on sulussa viikon.
Koronasulku tarkoittaa käytännössä sitä, että valtaosa kaupoista ja muista liikeyrityksistä on suljettu, myös koulut suljetaan. Kotoa saa poistua vain välttämättömästä syystä.

Tuntuu vapauttavalta asua Suomessa.
Niin, se että jossain vedetään vielä enemmän päin helvettiä ei suinkaan tarkoita sitä etteikö täällä voisi asioita hoitaa paremmin. Jos minulta pöllitään puhelin niin kyllä minua silti vituttaa vaikka naapurissa palaa talo, näin kärjistettynä esimerkkinä.
 
Peluuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Juu on tää suomi ihmeellinen paikka, kun suurin osa ihmisistä on saanut yhden rokotteen myötä kallonkutistajan paperit ja pystyvät ihmisten sielunelämää tulkitsemaan noin hyvin.
Kuka on sanonut, ettei minulla todellakin ole kallonkutistajan papereita. Jos äiti ei anna rokottaa lapsiaan, koska "näkee" rokotteen perustuvan salaliittoon tms. ja sisältävän "vieraita aineita", ei tarvitse olla kallonkutistaja ymmärtääkseen, että äidin "näky" on vainoharhainen..Yleensä nämä ihmiset suhtautuvat epäluuloisesti muihinkin asioihin, mutta ovat sinänsä ihan "normaalin" tuntuisia ihmisiä.
 
sknul

Jäsen
Suosikkijoukkue
montreal canadiens,
suolahden urho.

Niin että ihmisillä ei voi olla muita syitä olla ottamatta rokotetta kuin salaliittoteoria. Anna mun kaikki kestää. Kannattaisko pikkuisen arvartaa maailmankuvaa ja lukea tätäkin ketjua enemmän, niin saattaisi vaihtoehtoja löytyä pikkuisen enemmän.
 
Runkosarja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, sympatiat KooKoo
Muualla Euroopassa homma toimii hyvin, vaikka meillä on koko ajan ollut erittäin hyvä tilanne heihin verrattuna koronan suhteen. Silti täällä ei saada asioita etenemään ollenkaan eteenpäin, vaan pelleillään näiden toimien suhteen ottamalla yksi askel välillä eteen, mutta heti perään kaksi askelta taakse. Tämä ei ole pelkästään jääkiekon ongelma, vaan koskee koko yhteiskuntaa.

Taitaa olla niin, että meillä on hyvä koronatilanne osittain sen takia, että ollaan toimittu sinne päin kuin pitää.
Kyllähän korona jonkinlainen tauti on. Rekisteröidysti tautiin kuolleita melkein 4,5 miljoonaa, todellisuudessa vielä enemmän.
Jos jonkun mielestä koronahoito on vedetty Suomessa vihkoon, voipi mennä vaikka Uuteen Seelantiin (ai niin, sinne ei pääse, kun siellä on yksi koronaa sairastava) tai Brasiliaan (ai niin, ei kannata mennä, kun koronakuolemia kohta 600 000).
Mistä joku on keksinyt, että koronan tukahduttaminen/lieventäminen ei saisi rajoittaa yhteiskunnan toimintaa? Että korona täytyy pitää aisoissa, mutta mitään rajoituksia ei saa olla?
Nin kivaa kuin jääkiekko onkin tai viinan juominen klo kolme yhtä älykkäässä seurassa kuin itsekin, niin kyllähän nämä ovat niitä yhteiskunnan turhimpia toimintoja, jotka voi aivan hyvin rajoittaa, jos siitä on hyötyä. Huom: jos. Ei tietenkään sitten (varmaan aika pian), kun rajoitteilla ei ole suurta merkitystä.
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Niin että ihmisillä ei voi olla muita syitä olla ottamatta rokotetta kuin salaliittoteoria. Anna mun kaikki kestää. Kannattaisko pikkuisen arvartaa maailmankuvaa ja lukea tätäkin ketjua enemmän, niin saattaisi vaihtoehtoja löytyä pikkuisen enemmän.

Miksi ihminen ei ottaisi rokotetta? Poikkeuksetta rokotuksista tulevat haittataudit ovat huomattavasti lievempiä, kuin itse rokotettavan taudin haittavaikutukset. Jos edes niitä haittavaikutuksia siis rokotteista tulisi.
 
KultaLukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Miksi ihminen ei ottaisi rokotetta? Poikkeuksetta rokotuksista tulevat haittataudit ovat huomattavasti lievempiä, kuin itse rokotettavan taudin haittavaikutukset. Jos edes niitä haittavaikutuksia siis rokotteista tulisi.

Ei ihan poikkeuksetta, eikä rokotuksesta kieltäytyminen tarkoita sairastumista. Ei tämä ole ihan noin mustavalkoista.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ei ihan poikkeuksetta, eikä rokotuksesta kieltäytyminen tarkoita sairastumista. Ei tämä ole ihan noin mustavalkoista.
Eikä rokotuksen ottaminen tarkoita haittavaikutuksia. Kyse on siitä, että mikä on järkevin vaihtoehto. En ole vielä nähnyt kunnon perusteluja miksi rokotuksesta kieltäytyminen olisi järkevämpi vaihtoehto.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös