Edmonton Oilers 2021–2022

  • 354 923
  • 1 341

Eugene

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, SaiPa, Ketterä
Joo-o. Jos viime kaudella vaadittiin Nurselta isoa steppiä uralla eteenpäin ottamaan Klefbomin ykköspakin saappaat, niin tuon sopimuksen myötä on lupa odottaa, että nousee Norris-tason puolustajaksi. Edes sinne top-3 ehdokkaiden joukkoon. Muuten käsissä on ylihintainen sopimus, eikä muuten ole ainoa ja tuskinpa tätä menoa jääkään ainoaksi vastaavaksi Oilersissa. Vaikeaksi menee joukkueen rakennus, kun Holland jakelee miljoonia tällaista tahtia. Tulee vaatimaan hyvää draftausta, että saadaan kavereita tulokassopimuksilla täyttämään ruutuja.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Jotenkin pistää miettimään, että aika samassa - mutta paremmassa/tasapainoisemmassa - tilanteessa oleva Colorado ei esimerkiksi nähnyt Barrieta osana menestyvää joukkuetta.
Vaihdettiin ylivoimaspesialisti kakkossentteriin kun sellaista ei ollut joukkueessa muuten ja Kadri oli töhöillyt itsensä ulos Torontosta. Sitten Barrie ei sopinut Babcockin suunnitelmiin ja herraa ei peluutettu esimerkiksi ylivoimalla.
 
Kaitsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raimo Summanen ja antipatiat
Eihän Byram edusta samaa pelityyliä kuin Makar ja Barrie. Nämä kaksi ovat rightin kiekollisia pakkeja, Byram leftin kokonaisvaltainen puolustaja. Ja Barrien kauppaamista avitti myös Girard. Kolmea noin samantyylistä pakkia on turha pitää rosterissa ja kun Barrie on seitsemän vuotta Girardia ja Makaria vanhempi, oli Barrie helppo laittaa lihoiksi. Oli tulossa UFA:ksikin.

No, niin. Pointtihan oli, että Edmonton yrittää "eheyttää" joukkuetta pelaajilla, joita pari muuta joukkuetta ei ole nähnyt voittavina pelaajina.

Ja jos vielä saivarrellaan Coloradon pelaajilla, niin joka tapauksessa näkivät ko. pelaajat itselleen tärkeämpinä kuin Barrien. Minusta perustellusti ja kaupasta oli jo huhuttu reilu vuosi tai jopa enemmän. Ei se luotto silloin kovin kova ollut.

Byramia pidän nuorten kisojen perusteella kiekollisena puolustajana. Vahvat näytöt sen suhteen vuoden vaihteessa.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Brendan Perlinin kanssa tehtiin vuoden pituinen ja kaksisuuntainen sopimus. Viime kausi meni Sveitsissä, mutta sitä ennen pelasi 239 NHL-ottelua Arizonassa, Chicagossa ja Detroitissa. Alaketjuihin varmasti hyvä lisäys.
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
No, niin. Pointtihan oli, että Edmonton yrittää "eheyttää" joukkuetta pelaajilla, joita pari muuta joukkuetta ei ole nähnyt voittavina pelaajina.

Niin just. Vegas teki myös perhanan tyhmästi, kun signasi Alex Pietrangelon. Eihän se voi olla voittava pelaaja, kun Blues ei sitä halunnut pitää.

Voisiko olla, että Kadri+Makar kaksikko nähtiin kuitenkin enemmän joukkuetta hyödyntävänä kuin Barrie+söderberg/bozak/kukatahansaufa, ja siksi kauppa tehtiin..?

edit. Ja uskon, että Toronto olisi pitänyt Barrien, jos vain palkkakaton puitteissa se olisi ollut mahdollista. Ei ollut.
 
Koska tämä on väärä ketju, niin en tässä jatka keskustelua Pietrangelosta tai Torontosta. Sanon vain, että olen noista molemmista eri mieltä. Katsotaan ensi kausi, kuinka voitollista kiekkoa Barrie tulee Edmontonille tarjoamaan. Viekö hän joukkueen läpi ensimmäisen kierroksen, saati toisen kierroksen. Paljon yv-pisteitä tulossa ja hienoja oivalluksia miesylivoimalla.

Samalla mietin, että tarkoittaako ja ehkä tämä nyt tarkoittaa, että Keithiä joudutaan peluuttamaan vastustajan kärkeä vastaan. Ellei sitten Ceci ole siihen ratkaisu, jota vähän epäilen. Ja Keithin kuorma taas taitaa tarkoittaa sitä, mitä sillä hankinnalla piti välttää. Mutta kausi näyttää,mitkä spekulaatiot olivat oikeita.
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Koska tämä on väärä ketju, niin en tässä jatka keskustelua Pietrangelosta tai Torontosta. Sanon vain, että olen noista molemmista eri mieltä. Katsotaan ensi kausi, kuinka voitollista kiekkoa Barrie tulee Edmontonille tarjoamaan. Viekö hän joukkueen läpi ensimmäisen kierroksen, saati toisen kierroksen. Paljon yv-pisteitä tulossa ja hienoja oivalluksia miesylivoimalla.

Niin, mun ideana oli lähinnä tarttua tuohon termiisi, ettei Barrieta (ja Ceciä) pidetty voittavana kiekkoilijana vanhassa joukkueessaan. Tuon Coloradon idean pois treidaamiseen tuossa muutkin avasivat, Torontolla kyseessä oli palkkatilanne. Ei mikään korreloi sitä, että nuo olisivat nimenomaan ulostettu joukkueistaan sen "voittamattomuuden" takia. Siksi toin tuon Pietro-vertauksen mukaan, noin niinkuin ääripään esimerkkinä.

Ja jos se nyt on Barrien harteilla tuo tehdä, niin olisiko se Adam Larsson sitten tuon tehnyt varmemmin?
 
No, niin. Pointtihan oli, että Edmonton yrittää "eheyttää" joukkuetta pelaajilla, joita pari muuta joukkuetta ei ole nähnyt voittavina pelaajina.

Jokainen hankinta on tällä logiikalla sellainen, jonka joku muu on päästänyt pois, koska ei nähty voittavana pelaajana.

Ja joku vääräleukahan voisi tässä kysyä, että mitä jonkun Toronton arviot lopulta kertovat. Siinä onkin oikein malliesimerkki voittavasta joukkueesta.
 
Viimeksi muokattu:

Kaitsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raimo Summanen ja antipatiat
Ja jos se nyt on Barrien harteilla tuo tehdä, niin olisiko se Adam Larsson sitten tuon tehnyt varmemmin?

Kaikkihan on pelkkää spekulaatiota, mutta olisin pitänyt Edmontonin puolustusta tasapainoisempana Larssonilla ja Keithillä, kuin Barriella ja Keithillä. Edmontonin menestyminen ei ole ollut, eikä tule olemaan - näillä ukoilla - kiekollisesta kärkiosaamisesta kiinni, vaan kurinalaisuudesta ja puolustusosaamisesta. Siinä Larsson on Barrieta parempi. Siten pidin myös Toronton ja Coloradon luopumispäätöksiä oikeina, joilla myös oli tarve tasapainottaa joukkueitaan.

Toki Edmontonin kokoonpano on ollut kapea, joten myös laajuutta tarvitaan, mutta tuliko nyt oikein sitäkään näillä ratkaisuilla?
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Evolving-hockeystä poimittua:

Darnell Nurse, 8-vuotisen sopimuksen arvio 8.64M (vs. 82.5M palkkakatto alkaen ens kauden jälkeen), Oilers signasi 9.25M.
erotus +610k

Tyson Barrie, 3-vuotisen sopimuksen arvio 6.14M, oilers signasi 4.5M.
erotus -1,64M

Zach Hyman, 8-vuotisen sopimuksen arvio 6.75M, Oilers signasi 5.5M.
erotus -1.25M

Cody Ceci 4-vuotisen sopimuksen arvio 4.14M, Oilers signasi 3.25M.
erotus -890k.

Eli tuon Nurse-Barrie pakkiparin sai halvemmalla yhteensä, mitä arviot, vaikka nyt miljoonatkin jakautui erikoisesti Nurselle painottuen. Ceci ja Hyman näyttää myös edullisilta arvioihin nähden.

RNH 8-vuotisen jatkolapun arvio oli 8.24M ja sen Oilers signasi jo aiemmin maltilliseen 5.125M caphittiin.
erotus -3.115M.

Noista tulee enemmän alennusta (-6,285M), mitä Duncan Keithin caphitti (5.5M), eli hän pelaa nyt siellä käytännössä ilmaiseksi.
 
Jules W.

Jäsen
Suosikkijoukkue
MLSE

Hyman arvio on kyllä todella mielenkiintoinen, kun hankala uskoa että kovin olisi ollut valmis maksamaan edes nykyistä sopimusta miehelle. Mihin tuo arvio perustuu?

Cecin lappu myös mielenkiintoinen, kun peilataan muitakin kausia kuin edellistä Penguins kautta, varsinkin Torontossa oli kaukana tuosta tasosta ja päätyi Torontoon sen takia että pelasi Senatorsissa samalla tasolla.
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Noista tulee enemmän alennusta (-6,285M), mitä Duncan Keithin caphitti (5.5M), eli hän pelaa nyt siellä käytännössä ilmaiseksi.
Ai että Keithin hankinta täydellä hinnalla oli karmea virhe mutta kun muita sopimuksia onnistui tekemään vähän halvemmalla kuin mitä joku arvio, niin sillä saa kuitattua tuon virheen? Mielenkiintoinen logiikka. Itse kannattaisin sitä mallia että halvoista sopimuksista säästyneet rahat voisi käyttää johonkin sellaiseen hankintaan joka ei olisi karmea virhe. No mutta, annetaan nyt Keithin pelata ensin ja katsotaan että mihin se riittää. Jos ei olisikaan karmea virhe. Ja toivotaan ettei sieltä ketään "Puljujärveä" myydä sen takia että ei mahdu palkkakaton alle.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Ai että Keithin hankinta täydellä hinnalla oli karmea virhe mutta kun muita sopimuksia onnistui tekemään vähän halvemmalla kuin mitä joku arvio, niin sillä saa kuitattua tuon virheen? Mielenkiintoinen logiikka.

Missä olen maininnut Keithin hankinnan olevan virhe?

Uskomatonta väärinymmärtämistä.
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Missä olen maininnut Keithin hankinnan olevan virhe?

Uskomatonta väärinymmärtämistä.
Jaa okei, sori sitten ymmärsin väärin. Luulin tuon olevan jonkinlainen puolustus Hollandille ettei se Keithin hankinta täyteen hintaan ollutkaan huono liike. Kun siis nostit esiin Keithin etkä vaikka Kassiania.
Mutta kai sitten olisi riittänyt että olisi vain laskenut kuinka monta miljoonaa on säästynyt sillä että ei tehnyt kaikkia sopimuksia Evolving-hockeyn arvioiden mukaan. En oikein ymmärrä miksi Keithin sopimus piti tuossa nostaa esiin? Tai siis että miten se liittyi noihin muihin sopimuksiin?
 
Freewind

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Hyvä sopimus. Kilpailee Russellin kanssa viimeisestä leftin paikasta. Itse tykkäsin Kokkoekistä ja toivoin jatkoja.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Mikähän Yamamoton tilanne oikein on? QO tehtiin, mutta jatkosopimusneuvotteluista ei ole kuulunut pihaustakaan. Capissa ei ole enää hirveästi tilaa uusille sopimuksille.
 
Viimeksi muokattu:

Ni$pekt15

Jäsen
Suosikkijoukkue
BOSTON BRUINS
Saisikohan viimein tulevalla kaudella reilun mahdollisuuden näyttää kykynsä? Waiver-vapaus on päättynyt, joten kenties siinä yksi Bensonin ylhäällä pitämistä puoltava seikka, ehkä.
Onkohan tämä Benson juuri klassinen esimerkki siitä että on liian hyvä AHL, mutta ei ylhäällä sitten oikein löydä jalansijaa. Tosiaan voisi olla hyvä paikka antaa näyttää kykynsä kunnon mahdollisuudella ja sitten jos ei riitä niin ei jää arvuuteltavaa. Kuitenkin vasta 23-vuotias kaveri kyseessä.
 
Freewind

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Benson oli omaan silmään todella pehmoinen ja kuin peura ajovaloissa niissä peleissä, mitä änärin puolelta häneltä näin. Peliajatkin jäivät todella vaatimattomiksi. Joku saattaisi sanoa, ettei saanut kunnon mahdollisuutta, mutta omasta mielestä ei ansainnutkaan enempää. Toivottavasti saa tällä kaudella reilun mahdollisuuden alkukaudesta, niin ei jää jossiteltavaa.
 
ipaz

Benson on kärsinyt loukkaantumisesta junnuvuosina, jotka hidastivat todella superlahjakkaan pojan kehitystä. Pääsi WHL:ään jo 15-vuotiaana "exceptional player" statuksella ja oli koko WHL Bantam Draftin ykkösvaraus Vancouver Giantsiin. Kolme kautta siellä kapteenina kertoo että asenne ja johtajuus on ainakin kunnossa.

Benson oli alunperin "varma" ykköskierroksen NHL-varaus, mutta lonkkavaivat ja muut pikkuviat pudottivat sijoitusta. Oilers kuitenkin otti kotikaupungin pojan heti toisen kierroksen alussa 2016. Nyt kolmen lähes pinna per peli AHL-kauden jälkeen olisi aika ottaa paikka parrasvaloissa. Janttera 90 kiloinen kaveri, joka ei pienestä liikahda ja jolta on lähes mahdoton saa kiekkoa pois. Pelitaju on NHL-tasoa. Nyt pitäisi vaan saada näytönpaikka tuloskentissä ja myös onnistua siinä. Ja jos Oilersissa ei paikkaa ole tarjolla, niin melko varmasti sellainen jostain muualta löytyy.
 
Freewind

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Joo, samat tiedot itselläkin oli miehestä, ja myöskin kovat odotukset. Hyvinhän hän siellä farmin puolella on vetänyt, mutta änärin puolella ollut vaikean näköistä. Varmasti menee jännityksen piikkiin osa, ja loput sitten vähäiseen peliaikaan jolloin ei voi ollakaan kovin valmis. Toistaiseksi pelivalmiudellaan itseni on vakuuttanut Yamamoton lisäksi McLeod viime keväänä.
 
ipaz

Jäsen
No mutta vasta seitsemän NHL-ottelua toissakaudella, niin kovin paljon voi johtopäätöksiä tehdä. Ja kun Benson on vielä peliätekevä sentteri/laituri, niin Oilersilla on samaan rooliin melkoinen tähtikatras edessä. En ole täysin tietoinen miehen jalkanopeudesta, että pysyisikö McDavidin vauhdissa. Päästä ja käsistä se tuskin jää kiinni. Taisin jostain scouting reportista joskus lukea, että luistelu on ollut se akilleen kantapää miehen pelissä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: TAM
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös