Tokion olympialaiset 2020 – liveseuranta

  • 461 070
  • 10 174

MegaForce

Jäsen
Niin missä on sanottu, että pitää tykätä? Mutta tarviiko koko ajan avautua, etenkin kun kaikki tietää, että tunteet todennäköisesti purkautuvat haastattelussa. Jos jostain asiasta ei diggaa niin se on ok, mutta sen voi pitää ihan vain omana tietona. Vai ajatteletteko, että kun tarpeeksi kritisoidaan niin se varmaan muuttaa omaa käytöstään ja tempperamenttiaan.

Eikö voitaisi vain kunnioittaa urheilijaa, joka on laittanut kaiken peliin ja päässyt olympiafinaaliin? Joo, ei venynyt siellä, mutta olympiafinalisteja ei kasva puissa.

Suomalaiset penkkiurheilijat haluavat menestystä, mutta kun se jää vähän piippuun, sitten saadaan muka laukoa ihan mitä vaan. Kaiken huipuksi ihmetellään, kun kaikki urheilijat ei handlaa paineita ja moni ei halua edes lähteä koko leikkiin. Mäkelä on satsannut tosissaan hommaan ja päässyt pidemmälle kuin 99 % kanssakilpailijoista. Hattu päästä ja ihan vapaasti itke tai naura telkkarissa, sua sentään aiheesta haastatellaan.
Mäkelää itsessään ei olekaan syytä kritisoida, vaan Suomen Olympiakomitean huippu-urheiluyksikköä on syytä kritisoida ja sen toimintaa tarkastella kun jäädään mitaleissa saman kokoluokan ja resurssien maille paljonkin jälkeen. Siellä on jotain tehty selkeästi väärin, kun edes jalkapallo ei vie meidän urheiljoita. Suhteessa hävitään lähes jokaiselle Euroopan maalle. Toki vielä voi mitaleja Suomelle tuoda, mutta suuri kuva varsinkin kesäkisoissa on tämä.
 

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Kolehmainen ja Nurmi olivatkin kovia jätkiä. Nurmi oli valmennusopillisesti aikaansa edellä ja ymmärsi pk-harjoittelun merkityksen. Joku 10-25 km ja joskus jopa kävellen aamupäivään helpolla sykkeellä ja iltaan toinen treeni. Kelpasi siinä pokata kultaa, kun niitä tarjottiin.

Olihan se helppoa silloin, kun oli moninkertaisesti vähemmän maita kilpailemassa, kuin nykyään. Afrikan maatkin puuttuivat Etelä-Afrikkaa, Egyptiä ja Rhodesiaa lukuunottamatta. Kenties sekä Kolehmainen ja Nurmi olisivat jäänet ilman mitaleja, jos olisi ollut pitemmillä matkoilla afrikkalaisia kanssakilpailijoita mukana.
 

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Hitsi mä oon tuon taipeilaisen puolella sulkiksessa.

Repiiköhän tuo kiinalainen korvikset tuon taiwanilaisen korvista matsin päätteeksi?
 

tres11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spåra ja K-Espoo
Olen Riki Sorsan veli.

Ei, mutta siis en tiedä, jos oma penkkimaksimi on 130 kiloa ja nostan sen salilla, niin olen tehnyt oman parhaani. Ei ole olemassa mitään maagisia voimavaroja, joita voisin kaivaa ja nostaa yhtäkkiä 150 kiloa. Tämä on ihan rautalangasta väännettynä esimerkkinä. Jos parhaansa tekee, niin voihan siitä motkottaa, mutta aika turhalta ja pikkumaiselta se vaikuttaa.
Koita lähettää tämä rautalangasta väännetty esimerkki vaikka Matti Mattssonille ja kysy mitä mieltä? Sitä juuri nuo mitalit vaativat, itsensä ylittämistä hyvin usein.
 

tres11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spåra ja K-Espoo
Mistä tiedät ettei Mäkelällä ole kunnianhimoa?
No enhän minä varmuudella tiedäkään, mutta ihan Mäkelän omat kommentit ovat hyvin sen suuntaisia usein. Kommenteista päätellen vatsa tuntuu olevan täynnä siitä, että pääsee finaaliin, minne itse asiassa hyvällä prosentilla pääseekin.
 

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
No itseasiassa on kyllä. Siihen vaikuttaa niin paljon kaikki uni, ravinto, fiilis, tuuri. Ehkä 130kg ei muutu 150 kiloon, mutta maagisia voimavaroja, itsensä ylittämisiä on ja paljon. Niillä ne maailman ennätykset ja omat ennätykset usein tulee.

No itse asiassa ei. Maagiset voimavarat tuossa kontekstissa ovat vain voimavaroja. Jos fyysinen kyvykkyys on 130 kilossa, niin ei sitä voi ylittää, koska se 130 on se maksimi, se on 100 prosenttia. Toki puhekielessä sanotaan, että annetaan 110 prosenttia, mutta voimavarat on voimavaroja.

Tässä menee nyt puurot ja vellit sekaisin. Uni, ravinto sun muut asiat ovat niitä ulkoisia muuttujia, joilla voi vaikuttaa suoritukseen. Mutta kuten totesin, ihmisen absoluuttinen kyvykkyys suorittaa ei niiden johdosta muutu. Sama jos tekee palikkatestejä siten, että valvoo kolme yötä putkeen ja sitten sen jälkeen taas kunnollisella vireystilalla. Niin ei se ihmisen älykkyys ole noussut yllättäen parin yön aikana.
 

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Koita lähettää tämä rautalangasta väännetty esimerkki vaikka Matti Mattssonille ja kysy mitä mieltä? Sitä juuri nuo mitalit vaativat, itsensä ylittämistä hyvin usein.

Mielestäni Matti Mattsson teki hienosti oman parhaansa. En usko, että hän olisi eri mieltä, mutta en ole tosiaan häneltä asiaa tiedustellut.
 

MegaForce

Jäsen
Valitettavasti Hannes Kolehmaisen, Paavo Nurmen ym. menestyminen olympialaisissa on ajanut suomalaiset siihen, että jokaisen suomalaisen pitää menestyä arvokisoissa ja saada vähintään se mitali. Ynnä muut sijat ovat pettymyksiä.
Tämä ei kyllä pidä paikkaansa. Tuon aikakauden ihmiset ovat jo kuolleet. Mielestäni täällä on tehty huonoa työtä muuten mitä tulee urheilujohtamiseen. Resursseihin ja väestöön nähden suomalaiset alisuorittavat olympialaisissa lähes Euroopan pahiten. Ei tarvitse saada yhtä paljon mitaleita kuin esim. Ruotsi, mutta suhteutettuna siihen, että emme jalkapallossakaan ole lähelläkään samaa tasoa niin noin 2/3 Ruotsin mitalimäärästä olisi realismia. Hyvä verrokki on myös Tanska. Jo tässä vaiheessa 4 mitalia joista 1 kultainen.
 

Fordél

Jäsen
No enhän minä varmuudella tiedäkään, mutta ihan Mäkelän omat kommentit ovat hyvin sen suuntaisia usein. Kommenteista päätellen vatsa tuntuu olevan täynnä siitä, että pääsee finaaliin, minne itse asiassa hyvällä prosentilla pääseekin.

Enpä usko, että voit sanoa sen suhteen mitään. Se, että Mäkelä hyppää järjestään tässä 14.20-14.30 tasolla eikä ole venynyt arvokisafinaaleissa, voi johtua hyvin monesta tekijästä eikä kunnianhimolla ole mitään tekemistä asian kanssa. Asiaa on täysin mahdotonta arvioida ulkopuolelta.
 

tres11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spåra ja K-Espoo
Enpä usko, että voit sanoa sen suhteen mitään. Se, että Mäkelä hyppää järjestään tässä 14.20-14.30 tasolla eikä ole venynyt arvokisafinaaleissa, voi johtua hyvin monesta tekijästä eikä kunnianhimolla ole mitään tekemistä asian kanssa. Asiaa on täysin mahdotonta arvioida ulkopuolelta.
Voisiko selitys olla niinkin yksinkertainen, että sitä venymiskykyä ei yksinkertaisesti ole? Mäkelän paras arvokisasijoitus on 9. vaikka pääsee hyvin finaaleihin aina.
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Olihan se helppoa silloin, kun oli moninkertaisesti vähemmän maita kilpailemassa, kuin nykyään. Afrikan maatkin puuttuivat Etelä-Afrikkaa, Egyptiä ja Rhodesiaa lukuunottamatta. Kenties sekä Kolehmainen ja Nurmi olisivat jäänet ilman mitaleja, jos olisi ollut pitemmillä matkoilla afrikkalaisia kanssakilpailijoita mukana.

Mutta ei niissä kisojen ulkopuolelle jääneissä Afrikan maissa varmaan edes ollut ammattimaisesti treenaavia kestävyysjuoksijoita? Eli ei olisi löytynyt sieltä Kolehmaisen tai Nurmen voittajaa. Se on eri asia sitten, että varmasti sieltä olisi lahjakkuuksia löytynyt jotka olisi voinut suomalaiset haastaa, jos olisi sellainen urheilu-uran tekeminen ollut kaikille mahdollista silloin, ja olisivat jo nuorena aloittaneet tavoitteellisen harjoittelun.

Mutta se menee enempi niihin spekulointeihin, että saisiko Kanada edes mitalia lätkässä, jos Brasilia, Italia, Espanja ym. maat olisivat jalkapallon sijaan hurahtaneet jääkiekkoon.
 

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niin missä on sanottu, että pitää tykätä? Mutta tarviiko koko ajan avautua, etenkin kun kaikki tietää, että tunteet todennäköisesti purkautuvat haastattelussa. Jos jostain asiasta ei diggaa niin se on ok, mutta sen voi pitää ihan vain omana tietona. Vai ajatteletteko, että kun tarpeeksi kritisoidaan niin se varmaan muuttaa omaa käytöstään ja tempperamenttiaan.

Eikö voitaisi vain kunnioittaa urheilijaa, joka on laittanut kaiken peliin ja päässyt olympiafinaaliin? Joo, ei venynyt siellä, mutta olympiafinalisteja ei kasva puissa.
En usko Kristiina Mäkelän lukevan Jatkoaikaa. Arvostan urheilijoita jotka ovat haastatteluissa avoimia ja sellaisia kuin itse ovat. Jos Mäkelä on tuollainen, niin hyvä ettei peittele sitä. Jotenkin vaan itselle tulee aina mieleen ajatus, että tuo teatraalisuus ja dramaattisuus kaivetaan vaikka väkisin, kuten nytkin. Olympialaisten 9. sijaan Mäkelä voi mielestäni olla tyytyväinen. Jos Salminen olisi jäänyt vastaavalla tavalla yhdeksänneksi, pettymykseen olisi aihetta.
 

keigykedy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Leijonat
Vuodesta toiseen ihmettelen sitä, että Mäkelä ei saa kuntoon sitä ominaisuutta, että kestäisi hypätä myös finaalissa eikä aina olisi jalat väsyksissä.

tämä. Se on ties kuin monta vuotta putkeen jo mainostanut että se hirmuhyppy on tulossa ja paskallakin hypyllä menee se 14.20. Koskas se Mäkelä meinaa sitten oikein onnistua ? Kertaakaan ei vielä ole, selityksiä sen sijaan löytyy kyllä aina perseestä perämoottoriin.
 

Fordél

Jäsen
En usko Kristiina Mäkelän lukevan Jatkoaikaa. Arvostan urheilijoita jotka ovat haastatteluissa avoimia ja sellaisia kuin itse ovat. Jos Mäkelä on tuollainen, niin hyvä ettei peittele sitä. Jotenkin vaan itselle tulee aina mieleen ajatus, että tuo teatraalisuus ja dramaattisuus kaivetaan vaikka väkisin, kuten nytkin. Olympialaisten 9. sijaan Mäkelä voi mielestäni olla tyytyväinen. Jos Salminen olisi jäänyt vastaavalla tavalla yhdeksänneksi, pettymykseen olisi aihetta.

Itse asiassa sillä ei ole juuri väliä, lukeeko Mäkelä Jatkoaikaa. Hän saa scheissensa muuta kautta.

Mitä tulee Mäkelän aitouteen niin saa olla melkoisen hyvä näyttelijä ja laskelmoiva tyyppi, jos noin vakuuttavasti feikkaa koko homman juuri raskaan kisarupeaman ja vuosien kovan työn jälkeen. Olisin hyvin taipuvainen uskomaan, että se nimenomasn oli täysin aitoa. Pitkän ajan paineet purkautuivat. Mäkelä hoiti sen purskahtamalla itkuun, Evilä vittuili haastattelijalle ja Räty käveli toimittajaa karkuun. Kukin käsittelee nämä asiat omalla, omaan temperamenttiin ja persoonaan sopivaan tapaan.
 

tres11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spåra ja K-Espoo
tämä. Se on ties kuin monta vuotta putkeen jo mainostanut että se hirmuhyppy on tulossa ja paskallakin hypyllä menee se 14.20. Koskas se Mäkelä meinaa sitten oikein onnistua ? Kertaakaan ei vielä ole, selityksiä sen sijaan löytyy kyllä aina perseestä perämoottoriin.
MTV:n juttu kiteyttää hyvin tuon Mäkelän venymiskyvyn:

"Mäkelän kisa jäi kolmeen kierrokseen, kun pituudet tippuivat hyppy hypyltä."
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mäkelä hoiti sen purskahtamalla itkuun, Evilä vittuili haastattelijalle ja Räty käveli toimittajaa karkuun. Kukin käsittelee nämä asiat omalla, omaan temperamenttiin ja persoonaan sopivaan tapaan.

Tuossa kyllä vertailet aivan eri tason urheilijoita. Rädyllä on mm. 3 mitalia Olympialaisista ja muutama leikkausarpi. Pronssia irtosi vielä vanhoilla päivillä Atlanta 1996, jalka puudutettuna. Hiukan särähtää, jos Mäkelä sotketaan samaan kastiin.
 

keigykedy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Leijonat
Olympiafinaaliin pääsy on hieno saavutus. Enitenhän tossa Mäkelässä hiertää täysin katteettomat puheet omista kyvyistä ja ”lupaukset” ja odotukset jotka eivät ole olleet edes lähellä täyttymistä. Sanois vaan saatana suoraan: ” ei se Rojaskaan tällä revalla tän pitemmälle pääsis” niin noihin 14,20 suorituksiin ja niiden jälkeisiin haastatteluihin suhtautuisi aivan eri tavalla
 
Viimeksi muokattu:

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
No siis Mäkelä on juuri Suomen Olympiakomitean ja Mika Lehtimäen näköinen urheilija, vailla kunnianhimoa ja riittää, että osallistuu ja tekee parhaansa. San Marinokin hakkaa meidät mitaleiden määrässä!

San Marinolla on kaksi ammuntamitalia, joista molemmissa osallisena on ollut sama nainen, ja tulee myös jäämään kahteen mitaliin. Varmaan siksi vertasit Suomea San Marinoon, koska San Marino on lilliputtimaista paras näissä kisoissa. Ja vastaan vielä tähän loppuun: ei hakkaa San Marino meitä mitalien määrässä (ainakin Potkonen ottaa helposti vähintään pronssia).

Joillakin suomalaisilla tuntuu olevan kisoista toiseen tarve tähän samaan negailuun. Faktaa on kuitenkin se, että paluuta menneeseen ei ole, jolloin nurmet ja virenit juoksivat rataa ympäri vailla afrikkalaisia, keihästä heitettiin vain Suomessa ja muissakin lajeissa kilpailu oli suppeampaa. Sekä onnistujia, että epäonnistujia tulee ja on tullut myös näissä kisoissa. Tämän myötä pitäisi mielestäni olla sitäkin ylpeämpi noista urheilijoista, jotka tuolla ovat oikeasti onnistuneet. Mäkelän ei esimerkiksi pitänyt tilastojen valossa olla finaalissa lainkaan, joten hän on yksi näiden kisojen onnistujista, ja sikäli hänen mollaaminen on tässä kohtaa naurettavaa. Mäkelä oli lisäksi yksi finaalin harvoista valkoihoisista, joka sekin on ennakkoon tuossa lajissa huonompi lähtökohta lähteä tekemään huippu-uraa, vaikkakaan ei niin radikaali ero kuin pikajuoksussa. Tämä geneettinen puoli on sivuhuomiona pohjoismaalaiseen yleisurheiluun asia, joka asettaa meidät lähtökohtaisesti altavastaajan asemaan juoksuradalla lukuunottamatta muutamia juoksumatkoja. Tämän kappaleen päätteeksi vielä helvetinmoisen kokoinen peukku mm. Topi Raitaselle, jolla on vielä finaali kirmaamatta, sekä Sara Kuivistolle, joista molemmat ovat jo tässä kohtaa hienoja onnistujia.

Tällä hetkellä Suomi on mitalitaulukossa sijalla 72., kun väkilukumäärässä mitattuna Suomi on maailman 116. suurin maa. Toki kun huomioidaan, että Suomi on kehittynyt maa, toisin kuin moni väkiluvultaan suurempi maa, niin sanoisin itsekin, että ehkä hieman paremmin voisi olympiaurheilun saralla mennä mitaleissa mitattuna, mutta ei tässä nyt missään ihan pohjilla sentään olla! Yleisurheilussa saadaan muutaman vuoden odottelun jälkeen taas superurheilijoita, ja eiköhän muissakin lajeissa ole kehitysputkessa urheilijoita tulossa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös