Karpaasi68
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Hpk
Kuinkahan moni rakennusmestarin/työpäälikön talo tai kesämökki on tehty firman tavaroista.Ja miehet olleet työaikana tekemässä
Siinä on taas oikein vasemmistolaista ja sosialistista ajattelua parhaimmillaan, jossa varastaminen oikeutetaan tuosta noin vaan jonkinlaiseksi jokamiehenoikeudeksi.
Isäukko on joskus kertonut, että aikoinaan ilmeisesti 70- ja 80-luvuilla rakennettiin kokonaisia omakotitalojakin tehtaan puutavarasta. Tiedä sitten, missä totuus menee, mutta en epäile yhtään etteikö tuosta nyt ehkä puoletkin voisi pitää paikkansa.
Vaimon ekan työpaikan K-kauppias kantoi perheensä ruuat kaupastastaan. Varmaan ihan sallittua, jos hoidetaan paperilla oikein, mutta tuskinpa. Kaupalla noita ainakaan mihinkään kirjattu, joten hävikkiin ne kai lopulta kirjautuivat inventaarioiden yhteydessä.
Taisi tuon puljun tulonmuodostus kertyä pääosin jostakin ihan muusta kuin mainituista tavaroista plus töistä, jos voiton saamisella ei ollut niin väliä. Vastaavia virityksiä on aikoinaan ollut kai yleisemminkin.Kyllä kaikenlainen välistäveto oli standardi toimintamalli. Itse olen aikanaan 80-luvun lopusta alkaen ollut ammatissa missä tehtiin päivystystöitä. Ihan työnantajan kanssa sovittu malli oli, että jos asiakas ei halua kuittia, niin työsta sai veloittaa mitä vaan ja tavaroista maksettiin sisäänostohinta kassaan. Työn osuus pistettiin taskuun. Yksityisasiakkaista 95% ei haulunnut kuittia ja miksi olisikaan, koska säästi näin vähintään puolet työn hinnasta.
Noin 300.000 euroa Pohjola-Nordenin tukisäätiön rahoja on hävinnyt. Säätiön hallituksen puheenjohtajina ovat viime vuosina toimineet Katri Kulmuni, Juhana Vartiainen ja Anne-Mari Virolainen.Eiköhän säätiön hallituksen puheenjohtajille ole maksettu kohtuullinen korvaus vastuullisesta tehtävästä.Aika monta poliitikkoa tuollakin istuskellut hallituksessa ja laiminlyönyt kaikki velvollisuutensa. Onkohan nostettu jotain palkkioitakin tyhjästä?
Joo, tämän luin. Hallitushan ei ole kokoontunut käytännössä lainkaan vuosikausiin, ja siksi olisikin kiintoisaa tietää, miten paljon palkkioita on nosteltu. Johdon toimintaahan ei ole valvottu lainkaan, joka olisi se päätehtävä ollut.Noin 300.000 euroa Pohjola-Nordenin tukisäätiön rahoja on hävinnyt. Säätiön hallituksen puheenjohtajina ovat viime vuosina toimineet Katri Kulmuni, Juhana Vartiainen ja Anne-Mari Virolainen.Eiköhän säätiön hallituksen puheenjohtajille ole maksettu kohtuullinen korvaus vastuullisesta tehtävästä.
Muutaman säätiön hallituksessa toimineena pidän noiden poliitikkojen toimintaa uskomattoman leväperäisenä ja säätiölain vastaisena. Kulmunin puheenjohtajakaudella säätiön hallitus ei kokoontunut kertaakaan.Joo, tämän luin. Hallitushan ei ole kokoontunut käytännössä lainkaan vuosikausiin, ja siksi olisikin kiintoisaa tietää, miten paljon palkkioita on nosteltu. Johdon toimintaahan ei ole valvottu lainkaan, joka olisi se päätehtävä ollut.
Hallitushan ei ole kokoontunut käytännössä lainkaan vuosikausiin, ja siksi olisikin kiintoisaa tietää, miten paljon palkkioita on nosteltu. Johdon toimintaahan ei ole valvottu lainkaan, joka olisi se päätehtävä ollut.
Käsittämätöntä. Säätiöoikeuteen perehtynyt professori Jukka Mähönen avaa HS:ssa P-N:n poikkeuksellisuutta. Säätiölain mukaan säätiön hallitus on vastuussa siitä, että säätiön toiminta järjestetään asianmukaisesti ja että säätiön kirjanpidon ja varainhoidon valvonta on asianmukaisesti järjestetty. ”Tässä tapauksessa vaikuttaisi kovasti siltä, että näin ole toimittu”, Mähönen toteaa.
Erikoista oli myös PN:n puheenjohtajana ja säätion hallituksen jäsenenä toimineen Kulmunin kommentti. Kulmuni viestitti eilen HS:lle, että hänelle ei kautensa aikana tullut säätiön asiakirjoja eteen eikä hän ole myöskään niitä allekirjoittanut.
Mähönen pitää kommenttia erikoisena.
”Ei se niin mene, että hallituksen jäsen saa vain valmiita papereita eteensä. Hallituksen olisi pitänyt kokoontua silloin kun sen pitää ja varmistaa, että tarvittavat asiakirjat varmasti ovat olemassa.”
![]()
Järjestöt | Oikeustieteilijä pitää Pohjola-Nordenin tukisäätiön hallituksen toimintaa poikkeuksellisena: ”Ei se niin mene, että hallituksen jäsen saa vain valmiita papereita eteensä”
Helsingin yliopiston osuuskuntaoikeuden professori Jukka Mähösen mukaan median tietojen valossa näyttäisi siltä, että säätiön hallitus ei ole valvonut säätiön toimintaa riittävän tarkasti.www.hs.fi
Kulmunin aikana hallitus ei puolestaan kokoontunut kertaakaan, eikä valinnut keskuudestaan puheenjohtajaa. Kulmuni oli kuitenkin Pohjola-Norden ry:n puheenjohtajuuden kautta automaattisesti myös tukisäätiön hallituksen jäsen.
Ehkä joskus selviää, paljonko luottamushenkilöt ovat P-N:sta netonneet. Toiminta on ollut erittäin heikkoa ja ilmeisesti jopa vastoin säätiölakia.
Eikös Vartiaisen olisi pitänyt tuo hoitaa, jos se jäi Kulmunilta hoitamatta?
"Pohjola-Norden ry:n puheenjohtajina viime vuosina ovat toimineet syksyyn 2014 saakka Pohjolan opettajajärjestöjen yhteiselin NLS:n silloinen pääsihteeri Anders Rusk, syksystä 2014 kevääseen 2015 keskustan Simo Rundgren, keväästä 2015 kevääseen 2018 kokoomuksen Anne-Mari Virolainen, keväästä 2018 alkukesään 2019 keskustan Katri Kulmuni ja vuodesta 2019 lähtien kokoomuksen Juhana Vartiainen."
Vartiaisen johdolla vaadittu erikoistilintarkastus ja Vartiaisen pyynnöstä myös tukisäätiön tsekkaus ovat mielestäni kiitettävää toimintaa. Mutta mikähän on syy, että asiaan puututtiin vasta 2021 kun Vartiainen aloitti 2019? Ehkä syy oli HBL:n juttu.
Lähde?
Lähde?
EDIT:
Vartiainen jäi kiinni housut nilkoissa omien velvoitteidensa laistamisesta.
Asian tultua julki on tietenkin tilailtu erityistilintarkastuksia, mutta maito meni jo...
![]()
Pohjola-Norden teettää erityistilintarkastuksen ja siirtää pääsihteerin syrjään – puheenjohtaja Vartiainen: ”Ahdistavin hetki mitä olen kokenut”
Pohjola-Norden teettää erityistilintarkastuksen ja siirtää syrjään pääsihteeri Michael Oksasen. Virkavapaus on palkaton ja jatkuu selvityksen ajan, kertoo järjestö tiedotteessaan. Asiasta on uutisoinut viikonloppuna Hufvudstadsbladet. Toimet liittyvät Hufvudstadsbladetin juttuun, jonka mukaan...demokraatti.fi
Eivätkös demarit ehdottaneet näille lähdeveroa, mutta ehdotus ei kuitenkaan saanut laajemmin kannatusta?Olisikohan Marinin hallituksella aikaa pohtia säätiöiden toimintaa ja jopa verotuksellisia asioita yleishyödyllisiin tahoihin liittyen? Saattaa olla, että kiinnostusta ei ole.
Näin kävi. Ehdotus sattui niin sopivasti ennen vaaleja, ja sen torppaus mukavasti vaalien jälkeen, että täytyy antaa propsit etujärjestöjen lobbaukselle. Suuri häviäjä olisi ay-liike ellei suurin. Tietenkin julkisuuteen nousi EK:n ja vastaavien lobbaus. Itse pidän jopa mahdollisena, että Rinne teki vaalitempun ilman aikomustakaan heikentää ay-liikkeen tulovirtaa. Satanen lisää eläkkeisiin ja säätiöt verolle.Eivätkös demarit ehdottaneet näille lähdeveroa, mutta ehdotus ei kuitenkaan saanut laajemmin kannatusta?
Joku tuon veroasiankin aina tietyin väliajoin on ottanut esiin, mutta kukaan ei ole sille koskaan mitään tehnyt, koska hyötyjiä on muitakin kuin demarit. Turha tuohon liittyen on vain yhtä puoluetta syyttää.Eivätkös demarit ehdottaneet näille lähdeveroa, mutta ehdotus ei kuitenkaan saanut laajemmin kannatusta?
Ei pääministerillä ole aikaa käydä jossain urheiluhallissa pelaamassa pingistä ja riuhtomaan leukojaan tai ostaa itse tarvitsemiaan asioita nettikaupasta. Sillä on parempaakin tekemistä. Muiden piikkiin siis vain.Pieniä juttuja mutta miten pingispöytä ja leuanvetotanko liittyvät Kesärannan kalustamiseen? Kai nämä mitättömät hankinnat olisi voinut omallakin rahalla hankkia ja viedä sitten mukanaan kun tulee tuosta kortteerista lähtö. No varmaan vievät ne muutenkin....
" Ilman kirjallista hankintapäätöstä on Talouselämän mukaan hankittu myös 4 377 euron Hakolan sohvakalusto, 794 euron veneakku, 442 euron pingispöytä tarvikkeineen, 121 euron leuanvetotanko sekä 110 eurolla aurinkotuoleja. "
![]()
Talouselämä: 6 500 euron sänky, pingispöytä, veneakku... Pääministerin virka-asuntoon tuhansien eurojen tavarat ilman hankintapäätöksiä
Virka-asuntoon on muun muassa hankittu 442 euron pingispöytä ja 4 377 euron sohvakalusto ilman kirjallista hankintapäätöstä.www.is.fi
Pieniä juttuja mutta miten pingispöytä ja leuanvetotanko liittyvät Kesärannan kalustamiseen? Kai nämä mitättömät hankinnat olisi voinut omallakin rahalla hankkia ja viedä sitten mukanaan kun tulee tuosta kortteerista lähtö. No varmaan vievät ne muutenkin....
" Ilman kirjallista hankintapäätöstä on Talouselämän mukaan hankittu myös 4 377 euron Hakolan sohvakalusto, 794 euron veneakku, 442 euron pingispöytä tarvikkeineen, 121 euron leuanvetotanko sekä 110 eurolla aurinkotuoleja. "
![]()
Talouselämä: 6 500 euron sänky, pingispöytä, veneakku... Pääministerin virka-asuntoon tuhansien eurojen tavarat ilman hankintapäätöksiä
Virka-asuntoon on muun muassa hankittu 442 euron pingispöytä ja 4 377 euron sohvakalusto ilman kirjallista hankintapäätöstä.www.is.fi