Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 990 873
  • 81 131

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Puhutko nyt onteloista vai munasta?

E: Itsellä ei ollut tuollaisia oireita viimeeksi mainitussa. Vaimolla jos oli niin sitten se on saanut sitä joltain muulta.

Huolestuisin jos alkaisi vaimolla ilmetä oireita jossain ulkonevassa mihin tuossa viittasit
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Pitää myös muistaa että virkamiehet ja poliitikot tekevät hommansa virkavastuulla

Tässä olet ytimessä. Viranhaltijan tietoinen valehteleminen on virkavelvollisuuden rikkominen / virka-aseman väärinkäyttäminen, jotka on sanktioitu rikoslaissa, joskin vähäinen teko ei johda rangaistukseen.
 

Salama44

Jäsen
Eivät ihmiset ole viikonloppuna terveempiä kuin arkisin ja siksi jätä käymättä testeissä. Viikonloppuna testaan vähemmän niin kuin myös rokotetaan.

Tänäänkin oli vain 5000 testiä kun normaalisti on vähintään 10 000. Tiistain jälkeen tulee oikeita lukemia kun koontiedot kerätään. Viikonloppuna kotona ollessa ei edes tiedä saaneensa koronaa. Se selviää useimmille vasta viikolla jos on oireita. Todellinen keskiarvo on edelleen siellä 500 paikeilla päivässä.
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viikonloppuna kotona ollessa ei edes tiedä saaneensa koronaa. Se selviää useimmille vasta viikolla jos on oireita. Todellinen keskiarvo on edelleen siellä 500 paikeilla päivässä.

Odottaako korona oireineen siis arkipäiviä eikä tarjoa oireita viikonloppuna?

Turhaan kävin siis itsekin eilen testissä, mutta kun en tätä vaan harmikseni tiennyt.

Eikö Lasse Lehtonen sitäpaitsi juuri sanonut, että nyt on viikonloppuna otettu ihan saman verran testejä kuin aiempinakin viikonloppuina?
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Jes täällä on taas kuuluisa, pitää odottaa pari viikkoa pääsiäisestä, että tiedetään missä oikeasti mennään. Mutta jätkät hei, sitten alkaa olla jo Wappu, siitä sitten odotelleen pari viikkoa niin ei olla kaukana infernaalisesta helatorstaista ja sitten enää muutamat viikot ja juhannus tulee eteen. Eli heinäkuun puolivälissä sanoisin, että tiedetään missä sitä tosissaan mennään.

Ja pitää tosiaan muistaa viikonloput, ne on pahoja ja niitä on joka viikko. Silloin kun ihmiset eivät sairasta tai muutenkaan käyttäydy oikein.

Anteeksi turhasta viestistä, vetoan AZ rokotteen jälkioireisiin.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Onko yksikään juhlapyhä tässä reilun vuoden aikana osoittanut vielä mitään piikkejä tai romahduksia mihinkään suuntaan? Eli onko tälle kertaakaan vielä ollut jotain näyttöä, että "kahden viikon päästä" on tapahtunut jotain mullistavaa?

Mulla meni joulun tai viimeistään uuden vuoden jälkeen maku tähän. Silloin jos joskus tälle kahdelle viikolle olisi jotain katetta pitänyt olla. No eipä tainnut edes pienen pientä piikkiä seurata niistäkään juhlista.
 
Viimeksi muokattu:

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Onko yksikään juhlapyhä tässä reilun vuoden aikana osoittanut vielä mitään piikkejä tai romahduksia mihinkään suuntaan? Eli onko tälle kertaakaan vielä ollut jotain näyttöä, että "kahden viikon päästä" on tapahtunut jotain mullistavaa?

Ei varsinaisesti, mutta pitkän joulutauon jälkeen muuntoviirukset kaikesta hölinästä huolimatta alkoivat levitä. Joulun tienoilla ei käyty paljoa testeissä ja kun sitten ruvettiin käymään niin määrät kasvoivat aika huimasti. Tuon näkee kyllä grafiikasta. Mutta yleisesti viranomaisten ja asiantuntijoiden pelottelu on huonoa ja epäonnistunutta, koska notkahduksen seuraukset näkyvät todella pitkällä viiveellä. Viranomaiset yrittävät pumpata kriisitunnelmaa ja kiristää heti, vaikka todellisuudessa se heidän pelkokertoimensa näkyy vasta kuukauden päästä.

Onneksi meillä on rokote & oli tilanne niin tai näin niin olemme selvällä loppusuoralla. Viranomaisetkaan tuskin enää hirveästi jaksavat, koska suhteellisen tehottomia ovat puheet jo.
 
Viimeksi muokattu:

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Onneksi meillä on rokote & oli tilannen niin tai näin niin olemme selvällä loppusuoralla. Viranomaisetkaan tuskin enää hirveästi jaksavat, koska suhteellisen tehottomia ovat puheet jo.
Kyllä fanaattisimmat jaksavat ja valitettavasti niitä löytyy myös hallituksesta, joten pelottelu jatkuu vielä hyvän aikaa.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Ei varsinaisesti, mutta pitkän joulutauon jälkeen muuntoviirukset kaikesta hölinästä huolimatta alkoivat levitä. Joulun tienoilla ei käyty paljoa testeissä ja kun sitten ruvettiin käymään niin määrät kasvoivat aika huimasti. Tuon näkee kyllä grafiikasta.
Mihin grafiikkaan perustat tämän? Jos tarkastellaan esimerkiksi Helsinkiä, kääntyi täällä seitsemän päivän keskiarvo matalaan nousuun 19.1.-20.1. ja tiukempi kiihdytys pistettiin silmään heti helmikuun alussa. Mikäli joulun ja uuden vuoden vapailla ja niiden ajalle osuneilla pienillä testimäärillä olisi ollut selkeä vaikutus, olisi nousun pitänyt alkaa huomattavasti aikaisemmin, aivan viimeistään noin viikko loppiaisen jälkeen. Nyt mentiin vielä yksi kokonainen viikko sen päälle lasku/tasannesuhdanteessa.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Onko yksikään juhlapyhä tässä reilun vuoden aikana osoittanut vielä mitään piikkejä tai romahduksia mihinkään suuntaan? Eli onko tälle kertaakaan vielä ollut jotain näyttöä, että "kahden viikon päästä" on tapahtunut jotain mullistavaa?

Mulla meni joulun tai viimeistään uuden vuoden jälkeen maku tähän. Silloin jos joskus tälle kahdelle viikolle olisi jotain katetta pitänyt olla. No eipä tainnut edes pienen pientä piikkiä seurata niistäkään juhlista.
Itse olin lähes varma, että joulun jälkeen lähvähtää tuulettimeen. Olin siinä uskossa, että virusta kantavat liikkumassa ja levittämässä tautia, testejä otetaan vähemmän ja hetkellisen laskun jälkeen tulee aiempaa isompaa lukemaa. Tulkitsin itse dataa syyslomalta niin (väärin) ja uskoin sitä viranomaisten pahinta pelkoa pessimistisenä.

On pikemminkin käynyt ilmi, että pyhät ja lomat ovat virukselle suomessa tässä tilanteessa pahinta myrkkyä. Ihmiset ovat kotona käytännössä omalla porukalla ja mihinkään ei mennä, koska nyt kaikki on kiinni.

Eli tässä voisi melkeinpä ehdottaa jotain uutta juhlapyhää huhtikuun loppuun. Ehdotan Kiuruviikkoa joka alkaa Marin-Maanantaista ja loppuu Pekosperjantaihin. Kiuruviikko kestää kaksi viikkoa ja sinä aikana kaikki paikat on yhtä kiinni kuin 90-luvun lopun viikonloppuina.
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Jotenkin näyttää, että tätäkään ei ole ihan loppuun asti mietitty. Onhan tuo tietysti hieno uudistus, että juomat täytyy nykyään nautiskella anniskelualueen ulkopuolella, koska siellä ei ilmeisesti virus leviä.

Jarkko Kuusisto kertoo, että kun baarit ovat kiinni, matkailijat osatavat alkoholijuomansa kaupasta ja Alkosta. Valitettavan iso osa tyhjistä tölkeistä ja pulloista päätyy luontoon, eikä kukaan valvo juopottelua.

Alko on ollut auki koko ajan. Kukaan ei valvo käyttöä sen jälkeen, kun viinat on kannettu pussissa pois.

Ravintola Tuikun edustalla on konkreettinen osoitus sulkupäätösten seurauksesta. Kuusisto on saanut Lapin aluehallintovirastolta luvan myydä olutta mukaan. Myyty olut olisi tavallisesti nautittava anniskelualueella. Nyt asiakkaat on käskettävä juomineen anniskelualueen ulkopuolelle.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Jatkan vielä asiaa tuosta tartuttavuudesta, siis lähinnä siitä kuinka nämä tartunnat kotona ovat edelleen aika dominoivassa roolissa. Jos ajattelee omalta kohdalta tätä tartuntaa, niin kun itse sain koronan ja vein sen kotiin ja 3 sairastui, niin oma R-lukuni oli 3, jos tartutin vain oman perheen ja 4 ja ylöspäin jos tartutin työtoverin jolla todettiin minun jälkeen oireeton korona ja lisäksi muita joita ei ole saatu kiinni.

Jos ajatellaan, että työpaikalla tapahtui 3 tartuntaa, joista 1 oli tartuttaja, niin tartuttajan R-luku oli minimissään 2, jos nämä olivat ainoat tartunnat (mitä epäilen ettei ole).

Käytännössä tahdon siis sanoa, että joissain tilanteissa virus leviää käytännössä pomminvarmasti ja näistä nyt kaikki tietää että harvassa kodissa voi olla täysin erillään toisista ja useat työpaikat levittää virusta huolella samoista syistä kuin kotona, etäisyyttä ei voi olla pitämättä.

Eli kuinka tärkeäksi muodostuu se, että virus ei pääse työpaikoille ja perheisiin. Tartunnat vaikka koulussa tai harrastuksissa on puheissa sillä tavalla vähän vääristynyt, että ajatellaan sitä että ”ei tartuttanut 25 altistetusta kuin yhden” kertoo siitä että se tartunta on joo vain niin että siinä tilanteessa R-luku on 1, mutta kun mietitään mitä sitten tapahtuu näissä kodeissa ja muissa yhteisöissä, että tämä tartutettu vetää R-luvun 3, jatkotartunnat samaa luokkaa niin näin se homma leviää.

Ei siis mitään uutta asiaa, mutta kuitenkin se asennemuutos siitä että pienet pisarat kotien ulkopuolella ja isot virrat työpaikoilla pitää saada katki, jotenkin ymmärrys siitä että oikeasti jokaisella tartunnalla jota ei saada on merkitystä, niitä on vaan tosi vaikea tajuta kun konkreettista tulosta ei ole.

Noista juhlapyhistä, että lasken vaaralliseksi toukokuun puolen välin tienoilla olevan Eid-juhlan, jota perinteisesti vietetään isoilla porukoilla kokoontuen.
 

Mathieu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens
Eikö Lasse Lehtonen sitäpaitsi juuri sanonut, että nyt on viikonloppuna otettu ihan saman verran testejä kuin aiempinakin viikonloppuina?

Tilastojen valossa Lasse ei kyllä ole oikeassa. Edellisten viikkojen ja kuukausien testimääriä voi silmäillä vaikkapa tuolta THL:n omista tilastoista (kohdasta päivämääräiset testimäärät). Linkki THL:n tilastoihin: Experience

Viikonloppusin on laskua, mutta ei näin rajua testimäärissä. Edelliset isot laskut pitkien pyhien ajoilta (joulu ja uusi vuosi).
 

Mathieu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens
Ja todetaanpa vielä tästä globaalista tilanteesta, että maailmalla on taas mittarit punaisella laajassa mittakaavassa. Sekä päivittäiset tapaukset että kuolemat ja sairaalaan joutuneiden määrät ovat olleet viikkokausia nousussa ja nuo tammikuun huippulukemat siintävät jo näköpiirisssä. (Tämä siitä huolimatta, että tiedetään esim. osan Brasilian ja keskisen Amerikan alueista sekä Afrikan tiettyjen maitten lopettaneen tilastoinnin tai kieltävät koko taudin olemassaolon.)

Suomessa tilanne paranee, mutta huolestuttaa, että globaali tilanne heijastuu tänne aina jossain määrin. Brasilia ja Afrikan tietyt alueet ovat varsinkin on surkeassa jamassa ja pahimmassa tapauksessa niistä kehittyy tällaisia pitkän jakson virushautomoita. Jotenkin pitäisi kansainvälisen yhteisön saada "autettua" (Brasilian tapauksessa lue: pakotettua) tilanteen hallitsemisessa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Apa

Snoppen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Tilastojen valossa Lasse ei kyllä ole oikeassa. Edellisten viikkojen ja kuukausien testimääriä voi silmäillä vaikkapa tuolta THL:n omista tilastoista (kohdasta päivämääräiset testimäärät). Linkki THL:n tilastoihin: Experience

Viikonloppusin on laskua, mutta ei näin rajua testimäärissä. Edelliset isot laskut pitkien pyhien ajoilta (joulu ja uusi vuosi).
Sä et nyt ota huomioon sitä että tuonne rekisteriin on vielä tulossa testimääriä.

Sen kyllä uskon että testimäärät tippuu näin pyhien ajaksi. Se nyt on aivan päivänselvä asia että tippuu kun ihmiset kuitenkin pysyy kotona pääsiäsen yli, mutta mihinkään isoon eroon verrattuna normi viikonloppuun en usko. Olisi suorastaan epäloogista että näin tapahtuisi.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Tilastojen valossa Lasse ei kyllä ole oikeassa. Edellisten viikkojen ja kuukausien testimääriä voi silmäillä vaikkapa tuolta THL:n omista tilastoista (kohdasta päivämääräiset testimäärät). Linkki THL:n tilastoihin: Experience

Viikonloppusin on laskua, mutta ei näin rajua testimäärissä. Edelliset isot laskut pitkien pyhien ajoilta (joulu ja uusi vuosi).
Tuosta puuttuu niin monta testiä vielä toistaiseksi, ettei koko kuvaajaa kannata pyhien osalta vilkuilla kuin vasta joskus ensi perjantain tienoilla. Esimerkiksi sinun kaltaisesi epidemiatilanteeseen ja sen tilastointiin laajasti perehtynyt kaveri tietää varmasti sen, että torstain 1.4. tehtyjen testien määrä ei jää noin 5000 rekisteröityyn kappaleeseen.
 

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jotenkin pitäisi kansainvälisen yhteisön saada "autettua" (Brasilian tapauksessa lue: pakotettua) tilanteen hallitsemisessa.

Tilanne paranee vain ja ainoastaan rokottomalla. Olisitko itse valmis luovuttamaan sinun oman rokotteesi brasilialaiselle Felipelle, jotta Brasilian tilanne saataisiin parantumaan? Puhumattakaan, että olisiko valtion omat päättäjät valmiita luovuttamaan oman maansa rokotteet Brasiliaan, että tilanne sieltä parantuisi? Minä väitän, että tuskin, vaan kyllä tässä mennään oman maan talous ja terveys edellä, niin raadolliselta kuin se kuullostaakin.

Brasilia on itse Jair Bolsonaron sekä muiden osavaltioiden kohdalla kussut omien rokotteidensa hankinnan. Ainakin vielä alkuvuodesta tilanne oli se Brasiliassa, että osavaltioista vain São Paolo oli tilannut rokotteita ja sekin vain muutamia miljoonia kappaleita. Samalla maan presidentti on erittäin korona- ja rokotevastainen, niin soppa on valmis.

Niinkin valitettavaa kuin se on Brasilian ja sen variantien kannalta onkin, niin muut maat sekä Eurooppa rokottaa ja pistää ensin asiansa kuntoon omassa maassa täydellisesti, jonka jälkeen voidaan leikkiä solidaarisuutta ja vaikka lahjoittaa rokotteita Brasiliaan sekä muihin Etelä-Amerikan valtioihin.
 

TrafficIsland

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Onko yksikään juhlapyhä tässä reilun vuoden aikana osoittanut vielä mitään piikkejä tai romahduksia mihinkään suuntaan? Eli onko tälle kertaakaan vielä ollut jotain näyttöä, että "kahden viikon päästä" on tapahtunut jotain mullistavaa?

Mulla meni joulun tai viimeistään uuden vuoden jälkeen maku tähän. Silloin jos joskus tälle kahdelle viikolle olisi jotain katetta pitänyt olla. No eipä tainnut edes pienen pientä piikkiä seurata niistäkään juhlista.

Tämä on kyllä jännä, ehkä vähän suomalainenkin erityispiirre että juhlapyhistä ei tule minkäänlaista piikkiä ylöspäin, vaan ennemminkin laskua. Viime vuoden keväälläkin pääsiäinen oli oikeastaan käännepiste epidemiassa, jonka jälkeen tartuntamäärät eivät enää taittuneet nousuun ennen kuin vasta syksyllä. Ehkä suomalaiset ovat vaan iloisia siitä, että koronan takia ei tarvitse mennä kärttyisän appiukon luo joulua viettämään, toisella puolen maata asuvan tädin luo mautonta kiitospäivän kalkkunaa syömään tai vaimon veljen perheelle maalaamaan pääsiäismunia ylivilkkaiden lasten kanssa.

Toisaalta Euroopastakin on kyllä juhlapyhien aikaan surullisiakin esimerkkejä, parhaimpana varmaan Irlannin "jouluräjähdys", jossa tartuntamäärät lähtivät raketoimaan ylöspäin vuodenvaihteen tienoilla. Siinä toki oli muitakin tekijöitä vaikuttamassa, kuten pitkän sulkuajan äkillinen päättäminen jouluksi ja uusi virusmuunnos.
 

Snoppen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Lapa Lehtosen twitteristä tietoa: Viime viikolla todettiin HUS-alueella 1745 uutta tapausta. Samalle alueelle tehtiin 49953 testiä. Positiivisten osuus 3.5%. Edeltävä viikko lukemat oli 2326 tapausta, 53278 testiä ja 4 4% oli positiivisten osuus.

Onhan tuo selvästi laskussa. Muistelisin että huippuviikolla tapauksia todettiin noin 2750. Hyvä Uusimaa!
 

Altec

Jäsen
Uusia tartuntoja

▪tänään   341
▪eilen    302
▪7 pv sitten  422
▪14 pv sitten 430

7pv- ja 14pv-summat

▪tänään   3312 7664
▪eilen    3393 7753
▪7 pv sitten  4352 9091
▪14 pv sitten 4739 9551
 

Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Brasilia ja Afrikan tietyt alueet ovat varsinkin on surkeassa jamassa ja pahimmassa tapauksessa niistä kehittyy tällaisia pitkän jakson virushautomoita.
Afrikastahan tuli taannoin hyvä tieto, että paikoin ehkä jopa 70 % väestöstä olisi sairastanut koronan, joten laumasuoja alkaisi olla totta. Rokotuksilla ei siis enää ole mikään superkiire siellä. Kalmojakaan ei ihan älyttömästi tullut, kun melkein kaikki potentiaaliset koronauhrit olivat jo valmiiksi kuolleet johonkin muuhun tautiin, väestö on nuorta eikä kukaan ole ylipainoinen.
 
Jos potentiaalisia virushautomoita mietitään, niin niinkin lähetä kuin itänaapurista löytyy valtio, jossa Levada-keskuksen mukaan 62% asukkaista ei aio ottaa rokotetta koronaa vastaan.
 

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Suomen uudet 341 koronavirustartuntaa jakaantuivat seuraavasti:

Helsinki ja Uusimaa 207
Helsinki 87
Vantaa 43
Espoo 41
Järvenpää 1
Kerava 7
Nurmijärvi 2
Tuusula 4
Porvoo 2
Hyvinkää 6
Lohja 2
Sipoo 1
Mäntsälä 3
Raasepori 2
Loviisa 1
Siuntio 1
Pornainen 2
Inkoo 2

Varsinais-Suomi 23
Turku 14
Salo 5
Kaarina 2
Masku 1
Mynämäki 1

Pirkanmaa 22
Tampere 11
Nokia 1
Lempäälä 2
Kangasala 1
Pirkkala 5
Valkeakoski 1
Jämsä 1

Pohjois-Pohjanmaa 4
Oulu 3
Pudasjärvi 1

Keski-Suomi 18
Jyväskylä 13
Laukaa 4
Hankasalmi 1

Vaasa (alue) 6
Vaasa 1
Mustasaari 1
Närpiö 3
Pietarsaari 1

Kanta-Häme 2
Hämeenlinna 1
Forssa 1

Päijät-Häme 28
Lahti 26
Hollola 1
Orimattila 1

Satakunta 3
Rauma 1
Eura 1
Nakkila 1

Kymenlaakso 6
Kotka 5
Hamina 1

Pohjois-Savo 2
Kuopio 2

Itä-Savo 4
Savonlinna 4

Etelä-Karjala 15
Lappeenranta 12
Imatra 2
Parikkala 1

Ahvenanmaa 1
Maarianhamina 1
 

Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Lapa Lehtosen twitteristä tietoa: Viime viikolla todettiin HUS-alueella 1745 uutta tapausta. Samalle alueelle tehtiin 49953 testiä. Positiivisten osuus 3.5%. Edeltävä viikko lukemat oli 2326 tapausta, 53278 testiä ja 4 4% oli positiivisten osuus.

Onhan tuo selvästi laskussa. Muistelisin että huippuviikolla tapauksia todettiin noin 2750. Hyvä Uusimaa!

Tässä alkaa tosiaan olla koronakirjat aika sekaisin, kun itsekin päivästä toiseen nyökyttelen hyväksyvästi Lapan tweeteille tai lausunnoille lehdistössä. Joku positiivinen yksilö voisi sanoa, että (korona)loppu lähenee?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös