Liigan siirtohuhut kaudelle 2020–2021

  • 1 347 365
  • 2 768

VapaahetoisGM

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, K-Vantaa, Minnesota Blue Jays, Kapa, VG-62
Asiaan toki vaikutti ehkä enemmän se että Wild oli tuossa vaiheessa vielä jossain määrin pudotuspelitaistelussa kiinni (kauden keskeyttämisen kohdalla vielä enemmän), eikä Koivu kapteenina tietysti halunnut hylätä laivaa. Jos Minnesotasta nyt ilmoitetaan että ei kiitos, niin eiköhän Koivukin vielä katsele markkinat läpi.

Koronatilanne vaan sotkee kaiken, kun se palkkakatto voi oikeasti tulla merkittävästi alas. Mahtaakohan olla niin että seurat pyrkivät tuomaan enemmän ELC-pelaajia ja halpoja AHL-pelureita alakenttiin mielummin kuin palkkaavat veteraaneja?

Ja boldattuun, ei sitten ikimaailmassa. Saku Koivu tulee ja vetelee nuorta velipoikaa ympäri korvia jos Jokereihin menee. Pelatkoot sitten kuinka eri sarjassa, ei ikinä. KHL:ssä palkka voi olla ehkä tuplat Liigaan verrattuna mutta on myös enemmän matkustelua ja muuta, ja eiköhän se kotikaupungin Seuran (jonka osaomistaja Mikko vielä on) kiinnosta enemmän.

Pelin tasokin saattaa Suomessa asumisen lisäksi kiinnostaa Koivua? Fakta on se, että Koivun taso ei ollut viime kaudella NHL:ssä ihmeellinen. Siitäkin syystä uskon, että vaihtoehdot ovat Wild, TPS ja Jokerit.
 
Hangon keksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsi-Saksan ja Neuvostoliiton joukkueet
Olisi vähintäänkin kummallista, jos Koivu saapuisi 37-vuotiaana Suomeen pelaamaan muttei TPS:ään. Tämä siis täysin ulkopuolisen seuraajan silmin.
Sanoitko samaa myös Vahalahdesta, Nummelinista ja kumppaneista? Lukko ainakin maksaisi Koivulle enemmän kuin TPS ja antaisi vielä melko todennäköisen mahdollisuuden pelata pudotuspelejä. Vuosi tai pari vielä Lukossa Liigan huipulla ja sitten Mikko voisi tulla vielä yhdeksi kaudeksi TPS:n paitaan päätämään uransa. En pitäisi mahdottomana skenaariona.
 
LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922

Toisin kuin edellä mainitut, Koivu on Tepsin osaomistaja
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Sanoitko samaa myös Vahalahdesta, Nummelinista ja kumppaneista? Lukko ainakin maksaisi Koivulle enemmän kuin TPS ja antaisi vielä melko todennäköisen mahdollisuuden pelata pudotuspelejä. Vuosi tai pari vielä Lukossa Liigan huipulla ja sitten Mikko voisi tulla vielä yhdeksi kaudeksi TPS:n paitaan päätämään uransa. En pitäisi mahdottomana skenaariona.

Montaa asiaa en tiedä, mutta sen tiedän, että Mikko Koivu ei tule ikipäivänä pelaamaan Lukossa. Se on myös aivan selvä, että jos Tepsille tulisi sauma saada Mikko niin a) Paanaselta ja Kodisojalta läytyy fyrkkaa lyttäämään Lukon tarjous ja b) En usko, että Mikko rahan takia tulee enää ikinä pelaamaan.
 
Phaneuf#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Tampa Bay Lightning
Mahtaako mistään löytyä yhtään contenteria, jolla olisi käyttää kolme miljoonaa Koivuun? Ehkä miljoonalla voisi löytää paikkansa nelossentteriksi jostain Lightningista.
Koivu ei mahtuisi edes huoltajaksi Tampaan.
 
VapaahetoisGM

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, K-Vantaa, Minnesota Blue Jays, Kapa, VG-62
Sanoitko samaa myös Vahalahdesta, Nummelinista ja kumppaneista? Lukko ainakin maksaisi Koivulle enemmän kuin TPS ja antaisi vielä melko todennäköisen mahdollisuuden pelata pudotuspelejä. Vuosi tai pari vielä Lukossa Liigan huipulla ja sitten Mikko voisi tulla vielä yhdeksi kaudeksi TPS:n paitaan päätämään uransa. En pitäisi mahdottomana skenaariona.

Omistivatko Vahalahti tai Nummelin osan tepsistä?
 
Maukka187

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Florida Panthers, Koovee, FC Haka, NHL
Koivu ei mahtuisi edes huoltajaksi Tampaan.
Juu vähän liian tukossa on Lightningin sentteristö. Vegasissa voisi Tomas Nosekin sopimuksen päättymisen myötä olla nelossentterin paikka auki ja hyvät saumat nostella kannua. Sinne jollain vajaan miljoonan lapulla voisi olla hyvä veto. Vegas tietty pelaa melko nopeaa kiekkoa, mutta jos siellä joku Ryan Reaves pysyy perässä, niin kyllä sitten Koivukin.
 
Hecquefeuille

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ari-Pekka, Pantse
Sanoitko samaa myös Vahalahdesta, Nummelinista ja kumppaneista? Lukko ainakin maksaisi Koivulle enemmän kuin TPS ja antaisi vielä melko todennäköisen mahdollisuuden pelata pudotuspelejä. Vuosi tai pari vielä Lukossa Liigan huipulla ja sitten Mikko voisi tulla vielä yhdeksi kaudeksi TPS:n paitaan päätämään uransa. En pitäisi mahdottomana skenaariona.
Hyvää läppää. Toivottavasti et tosissasi usko, että Koivu valitsisi Lukon mielummin, kuin TPSn. Melkoset fantasiat sieltä siirtohuhut-ketjuun.
 
Nigi

Jäsen
Montaa asiaa en tiedä, mutta sen tiedän, että Mikko Koivu ei tule ikipäivänä pelaamaan Lukossa. Se on myös aivan selvä, että jos Tepsille tulisi sauma saada Mikko niin a) Paanaselta ja Kodisojalta läytyy fyrkkaa lyttäämään Lukon tarjous ja b) En usko, että Mikko rahan takia tulee enää ikinä pelaamaan.
Näin juuri. Jos Koivu Liigaan tulee pelaamaan, niin raha tuskin painaa paljon paskaakaan vaakakupissa.
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Kaikella kunnioituksella Nummelinille ja Vahalahdelle, mutta Koivun tapauksessa puhutaan paria pykälää kovemmasta kaverista. Noita kahta nimeä ja Koivua ei oikein edes voi verrata, vaikka haluaisi.
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Ei se ennenkuulumatonta ole, että liigajoukkueen osaomistaja pelaisi vastustajan riveissä.
Tulee mieleen ainakin Jussi Markkanen ja jokerit, SaiPa omistajuudesta huolimatta.

En tosin näe itsekään tilannetta missä M.Koivu liigaan palatessaan pelaisi jossain muussa joukkueessa kuin TPS. Toki onhan epätodennäköisiä asioita ennekin tapahtunut.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
En tosin näe itsekään tilannetta missä M.Koivu liigaan palatessaan pelaisi jossain muussa joukkueessa kuin TPS. Toki onhan epätodennäköisiä asioita ennekin tapahtunut.

Isoveli sanelee missä Mikko Liigassa pelaa, jos vielä ylipäätänsä sen joskus tekee.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Tulee mieleen ainakin Jussi Markkanen ja jokerit, SaiPa omistajuudesta huolimatta.

En tosin näe itsekään tilannetta missä M.Koivu liigaan palatessaan pelaisi jossain muussa joukkueessa kuin TPS. Toki onhan epätodennäköisiä asioita ennekin tapahtunut.
TPS:n persnettojen vuoksi, suunnattuja osakeanteja ja rahapumppauksia on siihen malliin tehty Kodisojan ja Paanasen toimesta, että muiden omistajien osakkuudet lasketaan varmaan nykyään promilleissa (edit. tai no ehkä prosentin kymmenyksissä sentään). Eli, M.Koivun mahdolliseen tuloon tuskin on omistajuudella enää mitään merkitystä. Muut seikat sen sijaan ratkaisevat. Jos nyt sattuu vielä liigaan palaavan, niin ei tee sitä rahan takia, vaikka varmasti jonkun korvauksenkin ottaa.
 
Viimeksi muokattu:

Juippi88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Olisi kyllä hienoa jos Koivu saapuisi ensi kaudeksi Tepsiin, liigan kiinnostus nousisi taas hyvin. Luulen että hänestä olisi vielä ihan kärkipään jätkäksi ja saisi otettua joukkueen reppuselkään. Jokiselta se ei ihan Oulussa vissiin onnistunut? Tai ainakin otteluissa mitä itse näin niin jopa Lukosta löytyi monta pelaajaa jonka ottaisin mielummin, veikkaan että Mikon tapauksessa näin ei ehkä olisi.

Menee vähän offtopicin puolelle, mutta jääkö Raipelle enään mitään auktoriteettia kun kesken aikalisän Koivu ottaa ohjat ja antaa kovaan ääneen ohjeistukset. Raipe sitten taputtaa taulua ja huutaa naama punaisena”cmooooon boys!”
 
Krepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Málaga CF, sympatiapisteet Ässille
Tulee mieleen ainakin Jussi Markkanen ja jokerit, SaiPa omistajuudesta huolimatta.

En tosin näe itsekään tilannetta missä M.Koivu liigaan palatessaan pelaisi jossain muussa joukkueessa kuin TPS. Toki onhan epätodennäköisiä asioita ennekin tapahtunut.
Markkaseen liittyen, en koskaan haluaisi nähdä Jussin paitaa jääädytettävän SaiPan toimesta. Tehnyt hienoja asioita seurallemme, mutta jätti itselleni isot arvet pelaalla jokereissa omistamaansa seuraa vastaan. Tapparaan lähdön vielä ymmärrän. Jokereihin paluuta ameriikan kiertueen jälkeen en.
 
VapaahetoisGM

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, K-Vantaa, Minnesota Blue Jays, Kapa, VG-62

VapaahetoisGM

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, K-Vantaa, Minnesota Blue Jays, Kapa, VG-62
Markkaseen liittyen, en koskaan haluaisi nähdä Jussin paitaa jääädytettävän SaiPan toimesta. Tehnyt hienoja asioita seurallemme, mutta jätti itselleni isot arvet pelaalla jokereissa omistamaansa seuraa vastaan. Tapparaan lähdön vielä ymmärrän. Jokereihin paluuta ameriikan kiertueen jälkeen en.

Ehkä Markkanen halusi menestyä? Ei ollut silloin(kaan) kovin realistista SaiPassa.
 
rico

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Koivun tilanne oli vähän eri kuin Markkasen. Koivulla on muutama pelivuosi jäljellä, Markkasella oli lähemmäs kymmenen, kun meni Jokereihin. Ja Koivulla on vähän isompi tili jo tehtynä - raha ei sanele enää valintoja.

Eli minusta ontuva vertaus.
 
Krepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Málaga CF, sympatiapisteet Ässille
Koivun tilanne oli vähän eri kuin Markkasen. Koivulla on muutama pelivuosi jäljellä, Markkasella oli lähemmäs kymmenen, kun meni Jokereihin. Ja Koivulla on vähän isompi tili jo tehtynä - raha ei sanele enää valintoja.

Eli minusta ontuva vertaus.
Jokainenhan saa pelata siellä mikä paikka parhaalta tuntuu. Sitä vain kommentoin, että miksi Markkasen paitaa ei omasta mielestäni pitäisi jäädyttää SaiPan toimesta. Miulle seurauskollisuus näyttelee isoa roolia tässä, ja eritoten se että pelaat omistamaasi joukkuetta vastaan. Urheiluromantiikkona en tuota ymmärrä. Eri asia pelata sveitsissä ynnä muissa erisarjan joukkueissa rahan taikka menestyksen takia.
 
Juu, samaa mieltä. Ei ollut mukava tunne nähdä Jussin menevän Jokereihin ja se jätti ison särön Jussin SaiPa-historiaan. En jäädyttäisi myöskään paitaa, mutta Juho voisi olla silti ainut joka numeroa saa käyttää.

Tästä huolimatta Markkanen oli suurin yksittäinen tekijä SaiPan uudessa tulemisessa, joka alkoi 2013 syksystä. Jussi oli pari vuotta SaiPassa liigan parhaita veskareita ja selvästi suurin palanen marssissa pronssipeliin saakka keväällä 2014 koko kausi huomioiden.

Tarkoitin vaan, että tällä Jussi-logiikalla en pitäisi Mikko Koivun pelaamista esim. Lukossa kovin todennäköisenä.
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Joo, se että Mikko Koivu palaisi johonkin muuhun seuraan kuin TPS:ään Suomessa pelaamaan, on yhtä todennäköistä kuin se että Janne Ojanen olisi viimeisiksi pelivuosikseen mennyt Ilvekseen tai Raipe Tapparaan. Sopimus johonkin muovi-Jokereihinkin johtaisi todennäköisesti siihen että Mikko kannettaisiin kesällä Aurajoen terassilaivalta suoraan tervassa ja höyhenissä Saloon turkulaisten toimesta
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös