Otteluseuranta (Tappara)

  • 101 010
  • 650
Tila
Viestiketju on suljettu.

pelimies69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kaikkihan oli taas paskaa. Munatonta ja kaikkea tulosta tärkeämpää. Pseudotieteet ja hobittiusko asioissa kuin asioissa ajaa kaiken edelle.

Rouhainen kohta askissa. Kyllä ärsyttää. Taidettiin voittaa kaikki pelit kun Jere pelasi. Kärppien peli onneksi on aina viihdyttävämpää vaikka ei ikinä enää hävittäiskään.
[/QUote
Peli olisi tänään voinnut olla kahden erän jälkeen 2-5. Toka erä oli todella huono, mutta nyt mokke piti meitä pystyssä. Tärkeäähän lätkässä on, että heikkoina hetkinä mokke pitää joukkuetta pystyssä. Vika erä oli tosi hyvä meiltä, mutta miksi pelin taso hajoaa erien aikana. Jos tänään olisi ollut vastassa muu kuin pelikaanit, niin tulos olisi ollut toinen. Kolmannessa peli ratkesi, koska pelikaanien selkäranka on niin ohut. En viitsi mainita, että tätä viihdyttävää iltaa oli katsomassa 3900 katsojaa. Sorry pakko oli.
 
Tollanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ei niitä Tuukan törkeilyä pidä muistaa, mutta et ole paljon kirjoitellut tänne, kun taklaus on ollut toisinpäin.

Juu en ole kirjoitellut. Onko se mielestäsi merkki siitä, että olisin pitänyt Tuukan törttöilyjä hyväksyttävinä? Enkä mää nytkään Tuukan kolaamisesta kirjoittanut sanaakaan, vaan ihmettelin sun munattomuussyytöksiä kun joukkuekaveri on justiin kuskattu paareilla ulos. Siinä sää näit vaan uuden mahdollisuuden tonkia paskaa.
 
pelimies69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Juu en ole kirjoitellut. Onko se mielestäsi merkki siitä, että olisin pitänyt Tuukan törttöilyjä hyväksyttävinä? Enkä mää nytkään Tuukan kolaamisesta kirjoittanut sanaakaan, vaan ihmettelin sun munattomuussyytöksiä kun joukkuekaveri on justiin kuskattu paareilla ulos. Siinä sää näit vaan uuden mahdollisuuden tonkia paskaa.
Ei se ollut mahdollisuus tonkia paskaa, vaan ottaa se mahdollisuutena. Kuten aikaisemmin sanoin, että joukkueen pitää ottaa voimavarana, kun profilli puolustaja tuodaan paareilla kentältä. Valmennuksen pitää viestittää tämä joukkueelle. Onneksi Tuukka kuitenkin on kunnossa ja se on pääasia.
 
Mäntylä #18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Panthers,
Kyllä on taas ollut niin antiviihdyttävää kiekkoa tänään tarjolla. Ihan uskomatonta miten noilla miehillä pystyy pelata näin tylsää kiekkoa

Edit. Jännä ettei @Henkka oo nyt kommentoimassa peliä..?
 
Viimeksi muokattu:

pelimies69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Yhden erän pelasimme ihan ok kiekkoa, mutta sitten tapahtui taas se sama mitä tapahtuu usein Rautakorven kiekossa,erien tasaisuudessa on suuri ero. Sportin tasoinen joukkue pitäisi pöllyttää tolla materiaalilla mennen tullen. Mites se menikään alkukaudesta, kun Ilvestä haukuttiin , että on puolet pisteissä jäljessä. Missähän mennään nyt kuntopuntarissa? 2-1 turpaan jatkoilla hävetkään. Laittakaa nyt se Rautakorpi liiton hommiin, niin saa siellä uudistaa jääkiekon ainakin taklausten osalta.
 
Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mitäköhän Virralle mahtoi käydä ennen 1-1 maalia, tuskaisen näköisenä jäi aloituksen jälkeen jäähän ja sen jälkeen oli Desousan kanssa vääntöä useammassa vaihdossa. Voittomaali oli ottelu pienoiskoossa, Tappara teki töitä, kiekoton ei saanut karistettua vastustajaa ja lopulta kiekollisesta kaksin käsin kiinni ja kiekon riisto.

Aina Sportissa paha, Vaasa jaksaa painia
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Hieno maali Rouhiaiselta. Toki hylkyyn oli perusteet, mutta eihän siinä maalivahti mitenkään häiriintynyt. Sinänsä mielenkiintoista, että asia voi mennä näin.

Levtchiltä heräämistä nähty nyt taas. Ben Blood jaellut vähän liikaa lahjoja viime aikoina.
 
pelimies69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mitäköhän Virralle mahtoi käydä ennen 1-1 maalia, tuskaisen näköisenä jäi aloituksen jälkeen jäähän ja sen jälkeen oli Desousan kanssa vääntöä useammassa vaihdossa. Voittomaali oli ottelu pienoiskoossa, Tappara teki töitä, kiekoton ei saanut karistettua vastustajaa ja lopulta kiekollisesta kaksin käsin kiinni ja kiekon riisto.

Aina Sportissa paha, Vaasa jaksaa painia
Siis töitähän voidaan tehdä monella tavalla, mutta jos kiekotonta ei saada karistettua "ylivoimasta" huolimatta niin kyse on jostain muusta kun taidosta. Kyllä joukkue on alisuorittanut jo pitkän aikaa ja kun meitä verrataan aina Kärppiin, niin ollaan valovuosi jeljessä heitä. Kyllä jokaisen pelin pitää kiinnostaa ammattipelaajaa ja näköjään Oulussa tämä hoidetaan valmennuksen osalta runkosarjan osalta paremmin. Koskahan noi Rautakorven miehet avaavat silmänsä!!!!
 
U2

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara & anyone against russia...

No ala sitten kannattamaan vaikka Kärppiä ja lopeta tuo vitun ruikuttaminen. Sinä ja muut pääsee paljon helpommalla.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Samaa saastetta taas koko keskustelu täynnä. Miten en ole yllättynyt.

Voisko huutomerkkejä saada vähän lisää.
 
pelimies69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Samaa saastetta taas koko keskustelu täynnä. Miten en ole yllättynyt.

Voisko huutomerkkejä saada vähän lisää.
Ainahan voit parantaa itse keskustelun tasoa. Keskustelupalstoille nyt saa ja pitääkin voida kirjoittaa se oma mielipide. Voiko eilisestä esityksestä nyt hirveesti hyvää kirjoittaa. Sinä nyt esimerkiksi aina löydät syyn jostain muusta kun valmennuksesta. Jos pelissä päästään ampumaan 10 kertaa tyhjään maaliin osumatta kuitenkin kehikoiden sisään, niin sinä löydät tässäkin tapauksessa syyn mailoista.
 
pelimies69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Surkein eka erä, jonka olen nähnyt Tapparalta. Onneksi tilanne on 1-1 ja ollaan vielä pelissä mukana. Ilvestä vastaan samanlainen erä, niin ottelu on oho ekan erän jälkeen. Onneksi maalivahtipeli toimi ekassa erässä. Miten toi peli on saatu noin sekaisin. Ei päästä edes maalitekosektoreille. Rautakorpi keskittyy tuomareiden sättimiseen, kun pitäisi jokaista kaveri tukistaa hiuksista. No jos ei muuhun pysty, niin jotainhan pitää yrittää. Toivottavasti nyt tokaan erään tulee ryhdistäytyminen!!!
 
Eeyore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
@Ultraorthdoxjew Tappara kuittaa Rauhalan saamat pari osumaa upeilla ylivoimaosumilla... ei kun. Noh, ainakaan ei oltu kovin pahasti pyörityksessä ylivoiman aikana vaikka jäähy jouduttiinkin ottamaan.
 
Mäntylä #18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Panthers,
Paikallispeli ja ainakin about täysi hakametsä ainoastaan taistelutahto ja vaitonhalu puuttuu ainakin ensimmäisessä erässä. Noh tästä erästä ei ole kuin yksi suunta eli ylöspäin
 
pelimies69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Hyvä erä meiltä toi toinen. Ekassa oltiin taas ihan telineissä. Tapparan keskustelusivuilla Ilvestä pidettiin otteluun ennakkosuosikkina. En ymmärrä miksi, kun kuitenkin puuttuu Suomi ja Ruotsalainen. Ilveksen materiaali ei kuitenkaan ole läheskään yhtä laaja kun meillä. Hyvä kolmas ja ohi, niin pestään kasvomme.
 
pelimies69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Pikkupojat vei meitä vai pitäisikö sanoa pikkuveljet. Taitaa se alkukauden pilkka Ilvestä kohtaan kääntyä kohta omiin. Rautakorpi taitaa kohta räjähtää, kun pää alkoi punottamaan. Joukkue jäi tänään pyörimään sille kuuluisalle "kassalle".
 
kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Pikkupojat vei meitä vai pitäisikö sanoa pikkuveljet. Taitaa se alkukauden pilkka Ilvestä kohtaan kääntyä kohta omiin. Rautakorpi taitaa kohta räjähtää, kun pää alkoi punottamaan. Joukkue jäi tänään pyörimään sille kuuluisalle "kassalle".

Eikös se nyt vähän ole jo kääntynyt? Ilves on juuri niillä sijoilla, joihin sitä ennen kautta ennakoitiin. Ja vaikka olisi lopulta kuuden joukossa, niin ihan siellä missä odotettiinkin. Mutta ei ainakaan minulla eikä tunnu muillakaan ilvesläisillä ole tarvetta siitä piikitellä. Iloitaan omien pärjäämisestä! On tätä saatana odotettu.
 
Onnea teille. Peli on erittäin iloista katsottavaa. Joukkuetta on rakennuttu hartaudella jo vuosia. Itse en ole kateellinen teille, koska tykkään raikkaasta jääkiekosta, vaikka sitä sitten esittää suurin vastustajamme Ilves.
 
Päätykiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki vakavasti otettavat organisaatiot.
Eikös se nyt vähän ole jo kääntynyt? Ilves on juuri niillä sijoilla, joihin sitä ennen kautta ennakoitiin. Ja vaikka olisi lopulta kuuden joukossa, niin ihan siellä missä odotettiinkin. Mutta ei ainakaan minulla eikä tunnu muillakaan ilvesläisillä ole tarvetta siitä piikitellä. Iloitaan omien pärjäämisestä! On tätä saatana odotettu.

No siis eihän se vielä mihinkään ole kääntynyt. Tappara on edelleen sarjassa toisena ja te olette kolmantena. Entä jos Tappara voittaa kaksi seuraavaa paikallispeliä (täysin mahdollista), niin onko sitten kääntynyt tai jos Tappara on ylempänä kun runkosarja päättyy? Hienoa että Ilves pärjää, mutta en minä vielä toria lähtisi varaamaan.

Äkkiä se sijoitus Ilvekselläkin tippuu, kun muutama tappio tulee. Ja tuleehan niitä. Katsellaan runkosarjan jälkeen mihin suuntaan tämä kääntyy ja eritoten pudotuspelien jälkeen. Paljon voi tapahtua 30 pelin aikana, hyvää ja huonoa. Tappara on tällä hetkellä sarjassa kuitenkin toisena, vaikka onkin ollut nyt tukkoisempaa. Minä veikkaan että Tappara parantaa kevättä kohden. Ilveksestä en taas niin varma ole. Ei vaikka huumassa mennään ja kerrankin ollaan muualla kuin kellari kerroksessa vain osallistumassa sarjaan. Ja ei, mua ei harmita pätkääkään Ilveksen "menestyminen".
 
Samppakalja69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen ILVES
Pikkupojat vei meitä vai pitäisikö sanoa pikkuveljet. Taitaa se alkukauden pilkka Ilvestä kohtaan kääntyä kohta omiin. Rautakorpi taitaa kohta räjähtää, kun pää alkoi punottamaan. Joukkue jäi tänään pyörimään sille kuuluisalle "kassalle".

Anteeks huutelu, mutta mun matikkapäähän ei vieläkään uppoo että miten ensin syntynyt voi olla myöhemmin syntyneen pikkuveli? Oli tiukka vääntö, näitä lisää. Mielellään finaaleissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös