Joukkueen rakennus kaudella 2019–2020

  • 311 801
  • 1 680
Eli tilanne on sama kuin viime kaudella, kun Kärpät marssi ylivoimaiseen mestaruuteen? Asiat näyttää vähän erilaisilta keväällä kuin nyt lokakuussa ja se tärkein elementti on pelin kehittyminen koko runkosarjan ajan. Toki pisteitä pitää tulla myös johonkin tahtiin.
Kärpät on jatkuvasti finaalissa, ja silti siellä on nyt Mannerin ajan paras rosteri ja monien mielestä pelikin.

Viime kevään Suomen mestari HPK on myös Lukkoa valtavasti edellä.
Toivola on kasannut jo kaksi mestaruusjoukkuetta pikkurahalla ja Antti Pennanen lienee tulavaisuuden Leijonakoutsi.
 
Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
Hyökkäyksen osalta Kärppänippu on vielä kovempi kuin viime kaudella ja varmasti reagoivat vieläkin jos puutteita tulee tai sopivia paluumuuttajia sattuu tippumaan markkinoille. Paperilla ei pelejä tai mestaruuksia voiteta (Kerho osoitti sen taas viime vuonna) mutta helpottaahan se kummasti jos rosteri on timantinkova kärjen osalta.

Aika kyseenalaista todeta varmaksi näin tässä vaiheessa kautta, kun lähtijöitä oli kuitenkin Leskinen, Heponiemi, Kupari, Osala...
 
Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
Kärpät on jatkuvasti finaalissa, ja silti siellä on nyt Mannerin ajan paras rosteri ja monien mielestä pelikin.

Viime kevään Suomen mestari HPK on myös Lukkoa valtavasti edellä.
Toivola on kasannut jo kaksi mestaruusjoukkuetta pikkurahalla ja Antti Pennanen lienee tulavaisuuden Leijonakoutsi.

Mannerin ajan paras rosteri? Katso nyt vielä uudestaan ketä sieltä on lähtenyt, varsinkin maalivahtiosasto ja puolustus ovat heikentyneet. Ehkä myös hyökkäys.

Ja jos vertaat viime kauden HPK:a tämän kauden Lukkoon, niin vertaa sitten sitä missä mallissa sen peli oli lokakuun lopussa. Ei tässä vaiheessa kautta voi sanoa yhdestäkään joukkueesta, että on varma mestari. Luulisi historian sen verran opettavan.
 
Okkul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja maajoukkueet
Mannerin ajan paras rosteri? Katso nyt vielä uudestaan ketä sieltä on lähtenyt, varsinkin maalivahtiosasto ja puolustus ovat heikentyneet. Ehkä myös hyökkäys.
Höpö höpö, tohon tuskin uskot itsekkään. Katteleppas uudestaan Kärppien rosteria ja peliesityksiä, viimekaudella siellä ei ollut yhtään lähelläkään Puljujärven ja Lammikon tasoista kaveria vaikka millaisilla laseilla katsoo...
 
Niin.
Moni meistä näkee esim. Danforthin olevan väärässä sarjassa (kuten onkin).

Mutta totuus on se, että Puljujärvi pyyhkii danfortheillakin lattiaa.
Pulju-Lammikko on aivan ylikylän kaksikko.
 
Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
Höpö höpö, tohon tuskin uskot itsekkään. Katteleppas uudestaan Kärppien rosteria ja peliesityksiä, viimekaudella siellä ei ollut yhtään lähelläkään Puljujärven ja Lammikon tasoista kaveria vaikka millaisilla laseilla katsoo...

Niin eihän sieltä lähtenyt kuin sarjan paras maalivahti, 3 maajoukkuepakkia, pistepörssin kakkonen, pari nuorta kaveria änäripolulle ym. Koita itse katsoa vaan nimet, jos et enää muista.

Ja Puljujärvi ei ole mikään varma nimi rosteriin koko loppukaudeksi, muuten.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Vesa

Okkul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja maajoukkueet
Virta totesi tänään lehdistötilaisuudessa että materiaali ei tällähetkellä riitä näissä peleissä neljän ketjun peliin ja se pitää saada ensin kuntoon, siis mitä aiotaan tehdä asian hyväksi?
 
Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
Virta totesi tänään lehdistötilaisuudessa että materiaali ei tällähetkellä riitä näissä peleissä neljän ketjun peliin ja se pitää saada ensin kuntoon, siis mitä aiotaan tehdä asian hyväksi?

Ei ainakaan rynnätä kaupoille suin päin, jos on yhtään järkeä. Ja onhan sitä.
 
Virta totesi tänään lehdistötilaisuudessa että materiaali ei tällähetkellä riitä näissä peleissä neljän ketjun peliin ja se pitää saada ensin kuntoon, siis mitä aiotaan tehdä asian hyväksi?
Eihän se näitä Petmaneja ainakaan kehitä tuo peliaika / selviytyminen.
Mestiksestä olisi hyvä hakea heille ruutua nyt, kun taistelevat jopa nuorten kisapaikoista.

Elo sieltä palaa, mutta riittääkö leveys sittenkään?
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Virta totesi tänään lehdistötilaisuudessa että materiaali ei tällähetkellä riitä näissä peleissä neljän ketjun peliin ja se pitää saada ensin kuntoon, siis mitä aiotaan tehdä asian hyväksi?

Petmanin veljesten tilalle nelosketjuun kokeneempia miehiä, ketkä pystyvät sen 10 min pelaamaan. Sen jälkeen pitäisi minusta pystyä pelamaan neljällä kentällä. Virralla ei ole Petmanneihin mitään luottoa.
 
Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
Petmanin veljesten tilalle nelosketjuun kokeneempia miehiä, ketkä pystyvät sen 10 min pelaamaan. Sen jälkeen pitäisi minusta pystyä pelamaan neljällä kentällä. Virralla ei ole Petmanneihin mitään luottoa.

Nykyisilläkin pitäisi onnistua, mutta se vaatii vaan sitä ettei kukaan ole sairastuvalla. Jos kaikki ovat terveenä, niin Petmanit ovat a-junnujen mukana.
 
Bakaun Imaami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, NY Rangers
Elo-Danforth-TheLaitahyökkääjä
Tammela-Pattu-Pottu
Koivisto-TheKeskushyökkääjä-Sopanen
Liedes-Laakso-Nyman/Koivistoinen

Press-ThePakki
Nemecek-Heinola
Reunanen-Sevänen
Klok

maistuis.
 
Pluton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lukko
Elo-Danforth-TheLaitahyökkääjä
Tammela-Pattu-Pottu
Koivisto-TheKeskushyökkääjä-Sopanen
Liedes-Laakso-Nyman/Koivistoinen

Press-ThePakki
Nemecek-Heinola
Reunanen-Sevänen
Klok

maistuis.
Hyökkäys pitäisi ehdottomasti saada kuten yllä. Pakisto on varmasti valmis Heinolan/korvaajan saapuessa.
Hyökkäys on nyt 4 pelaajan varassa ja mahdollisesti viiden kun Elo palaa ja peli alkaa kulkemaan. Nyman tai Koivisto voi tuurata kärkikentissä mutta kumpikaan ei omalla tekemisellään tee ketjusta vaarallisempaa mitä tulosyksikössä vaadittaisiin.
Koivistoinen alemmissa kentissä sekoittaa ketjun pelin joten katsomoon vaan.
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
David Goodwin taitaa muuten olla vapaana, voisi hyvin mennä kolmosen sentteri. Kaikessa kuitenkin kohtuu hyvä, mutta ei erityisen hyvä missään. Eli mielestäni loistava kolmosen sentteri, jota pystyy peluuttamaan lähes tilanteessa kuin tilanteessa.

Ja jos hyökkäyksessä stiga-ukkoilu sallittaisiin, niin:

Elo-Danforth-CVV (tai samat toisinpäin)
Tammela-Pattu-Pottu
Koivisto-Goodwin-Sopanen
Liedes-Laakso-Nyman

Tämä ottamatta kantaa mihinkään, mutta olisihan tuo älyttömän kova.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: #16

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Vainio voisi pukeutua Viking Lineksi. Se perkeleen takaperin luistelusta etuperin luisteluun kääntyminen.
...on ihan riittävää. Vrt. Atte Mäkinen. Ja Kukkonenkin on vitusti huonompi pakki.
Tässä on kuitenkin hyvä muistaa että Vainiolla on pelejä liigassa se reilu 200 kpl, Kukkosella taitaa olla alle 30 kpl.

Myös pelityylissä on eroja. Luultavasti myös odotetussa kehityksessä on pieniä eroja. Vainionkin tilanne on tietyllä tapaa huono, hän on ihan hyvä puolustaja, mutta mielestäni ei tarpeeksi hyvä että kannattaisi pitää nuorempien tiellä ja ei ole myöskään niin hyvä että syrjäyttäisi ketään "vakipaikan" omaavaa kokoonpanosta.
 
Haka Maori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaikeasti selitettävissä
Kuulinko omiani vaiko en, taisi telian selostaja eilisessä pelissä sanoa että Vainio palaisi Ilvekseen kun tauko alkaa?
 
carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
Kuulinko omiani vaiko en, taisi telian selostaja eilisessä pelissä sanoa että Vainio palaisi Ilvekseen kun tauko alkaa?

Jankkasi sitä useaan otteeseen. Kerran taisi kertoa hieman taustaa eli laina-aika loppuu maaottelutaukoon. Kertoi myös Ilveksen kärsivän pakkipulaa ja epäili, että haluavat omansa takaisin. Ei hänellä sen parempaa tietoa ollut kuin muillakaan.
 
Lugu63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Eipä tuon Vainion menettäminen tässä tauolla tunnu oikein missään jos/kun Nemecek palaa majutauon jälkeen kokoonpanoon.
Aika helposti korvattavissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös