Vituttaa niin, ettei veri kierrä!

  • 2 899 250
  • 13 896

Suurmestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Eipäs nyt olla niin negatiivisia ;) Tällä kaudella kaikki kahdella viime kaudella saatu oppi ja sitä seurannut kehitys realisoituu ja marraskuun maaottelutauon jälkeen Tepsi voittaa kaikki pelit ;). Myös kesän harjoituskausi on luonut äärimmäisen vahvat pohjat sille, että Tepsi jyrää mestariksi.
 
jtuominen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS(+Länsirannikko)

Nimenomaan, ja kaksi edellistä kautta ovat osoittaneet Kaskisen TPS:n olevan varsinainen kevään joukkue. Maltan tuskin odottaa tulevaa, sillä mihin vielä päästään. Nythän kaksi kotipeliä vasta takana, eikä tappioitakaan ole kahta enempää siltikään. Maalitkin 3-10, jossa on yli yksi tehty per ottelu. Tää Kausi ON Meidän.
 
mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Puoli minuuttia peliä jäljellä, yhden osuman takaa-ajoasema. Kentälle laitetaan maalitykki Nurmi - mitä vittua? Eikö Kalle tiedä, että Markus on kevään miehiä, tekee kauden ainokaisensa silloin.

Nurmi oli kuitenkin Tepsin parhaita tänään. Syötti tuon ainoan maalinkin. Sanoisin että ansaittu tämän illan perusteella. Filppula, Holm, Suoranta, Wirtanen täysin turisteja tänään. Mutta kuten todettua liikaa ei voi suolata yksittäisi pelaajia koska viisikon antamasta tuesta ei ole tietoakaan.
 
Slaigard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mottipäisillä pelaavat
Missä Tappara-pelin ekan 10minuutin ilme ja aktiivisuus? Miten pelin taso voi vaihdella näin paljon? Miten helvetissä joukkue voi näyttää tolta, jos paikalle on tultu vuorokautta aikaisemmin?

Perikää ne matka- ja hotellikulut joukkueelta, päälle pari päivää palkatonta. Jossei muuta niin saadaan kunnon avautuminen ja mahdollinen mätä kissa nostetaan pöydälle.
 
M.O.R.O

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Vituttaa ajatuskin mahdollisesta kolmannesta perättäisestä kotitappiosta, vittu nyt jotain muutoksia ja vitun pian tai hyvin äkkiä on edessä tilanne että lehtereillä on vain vitun kourallinen yleisöä.
 
eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
Kuvittelenko vaan, vai oliko tämä tänään ihan VITUN MUNATONTA HIIHTELYÄ?

Jeesus Kristus sentään.
 
Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Nimenomaan, ja kaksi edellistä kautta ovat osoittaneet Kaskisen TPS:n olevan varsinainen kevään joukkue. Maltan tuskin odottaa tulevaa, sillä mihin vielä päästään. Nythän kaksi kotipeliä vasta takana, eikä tappioitakaan ole kahta enempää siltikään. Maalitkin 3-10, jossa on yli yksi tehty per ottelu. Tää Kausi ON Meidän.

Voi Jeesuksen ikenet ja Jortikan syväkyykyt! Eniten kvitottaa ehkä se, että näille purskahduksille joutuu väkisinkin nauramaan. Suht häijyllä summauksella lähdit nyt liikkeelle! :)
 
Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Yksi erä siedettävän tasoista tsemppaamista, loppu aivan kauheaa paskaa mistä ei ole mitään hyvää sanottavaa. Kuinka kauan tätä vielä pitää jaksaa kärsiä?

Tässä on minunkin nähdäkseni jutun juoni. Hirveällä tsempillä jengi jaksaa yhden erän painaa tuolla tavalla, mut sitten loppuu kunto ja into. Valmennukselta joko ei tule mitään rakentavia taktisia ohjeita tai sitten pelaajat eivät ota niitä syystä tai toisesta vastaan.

Yhtä kaikki - kenkää. Pian.
 
apsi71

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kaapo Kakko
4602 katsojaa perjantaina..(!!!). En usko että kovinkaan kauaa enää kestää herrojen pokka. Nyt tulee turskaan aika hyvin lippu + hallimyynnistä. Ja veikkaan että trendi on edelleen laskeva.
Onko tämäkään mikään yllätys, kun katsoo peliä. Itse olin tämän vklp varannut vapaiksi jo aikaa sitten, että ajelen täältä tampereelta eka turkuun ja huomenna raumalle. Ei, tätä paskaa en lähde todistamaan. Tissuttelen mielummin kotonani, ja naureskelen partaani Kaskiselle ja kumppaneille.
 
Turnipsi

Sama homma, tein päätöksen että Kaskisen aikana en pelejä käy katsomassa, enkä myöskään käytä rahaa teliatv:n kautta. Tänään sain mahdollisuuden katsoa peliä ilmaiseksi, muyta vituttaa se, että käytin edes tuohon arvokasta vapaa-aikaa.

Hantta Virran kiekkokin oli järkevämpää kuin tämä. Leime menee aika tasoissa.
 
Starbuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tässä on minunkin nähdäkseni jutun juoni. Hirveällä tsempillä jengi jaksaa yhden erän painaa tuolla tavalla, mut sitten loppuu kunto ja into. Valmennukselta joko ei tule mitään rakentavia taktisia ohjeita tai sitten pelaajat eivät ota niitä syystä tai toisesta vastaan.

Yhtä kaikki - kenkää. Pian.
Tai sitten vastustajan valmennus näkee, mitä TPS tekee siellä kentällä ja muuttaa omaa taktiikkaa siihen sopivaksi, jolloin Kaskisen yhden sivun pelikirja on jo selätetty.
 
Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Vittu näitä maalimääriä. Turha kuvitellakaan, että näillä tehdyillä osumilla oikeasti illasta toiseen tapellaan voitosta. Kiva että duunarit osuu, mutta jos Budit, Filppulat, Holmit jne ovat yhtäkkiä kuin lintulautoja tehokkuudessaan, niin heikosti menee. Nyt on kusinen tilanne ottaa kipsi päälle kun vikaan sijaan 3 pinnaa. Nyt ei Mv-pelistä ole homma kiinni.
 
ILIMAVEIVI

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tarkoitat kai että yhden tussin viivan vedon pelikirja?
Se on niinkuin rakennus suunnittelijalla/arkkitehdilla päivän työ. Aamulla piirtää paperille viivan ja iltapäivällä pyyhkii pois. Eipähän tarvitse ihmetellä miksi se sitten suunnittelu sitten maksaa niin paljon. Samalla laillahan se Kaskinen käyttää fläppitauluaan. Piirtää viivoja ja sitten pyyhkii pois.
 
M.O.R.O

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Vituttaa ajatuskin mahdollisesta kolmannesta perättäisestä kotitappiosta, vittu nyt jotain muutoksia ja vitun pian tai hyvin äkkiä on edessä tilanne että lehtereillä on vain vitun kourallinen yleisöä.
Noinhan siinä sitten kävi.
Kausari jäi monen vuoden jälkeen hankkimatta, syytä en edes viitsi toistaa.
Kolmessa ekassa pelissä olen nyt irtolipulla käynyt ja ikävä kyllä täytyy sanoa etten ihan heti pelipaikalle ole suuntaamassa jos K. K jatkaa valmentajana, sen verran vituttaa koko äijä.
 
Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
4602 katsojaa perjantaina..(!!!). En usko että kovinkaan kauaa enää kestää herrojen pokka. Nyt tulee turskaan aika hyvin lippu + hallimyynnistä. Ja veikkaan että trendi on edelleen laskeva.

Yllättäen #44 boksiin kun ratkotaan matseja. Näitähän löytyy.

Varmaan jatkopahvia tarjolla.
 
Viimeksi muokattu:

Vahva tunne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Se on niinkuin rakennus suunnittelijalla/arkkitehdilla päivän työ. Aamulla piirtää paperille viivan ja iltapäivällä pyyhkii pois. Eipähän tarvitse ihmetellä miksi se sitten suunnittelu sitten maksaa niin paljon. Samalla laillahan se Kaskinen käyttää fläppitauluaan. Piirtää viivoja ja sitten pyyhkii pois.
Ja kukaan ei katso edes niitä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös