Peliesitykset kaudella 2019–2020

  • 102 250
  • 526

Bacon

Jäsen
Eipä tuo hääppöinen peli ollut. Kaksi pistettä toki maistuu, mutta muuten jäi aika paska maku.

Ykkösketju on kyllä murheellinen. Jatkuvasti ihan kusessa omalla alueella ja omissa soi. Jos Lehterä on yhtään tehtäviensä tasalla, niin hajottaa tuon ketjun seuraavaan matsiin.

Puolustuksesta en tällä kertaa jaksa mainita mitään.
 

Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
No minäpä mainitsen puolustuksesta, jos toveri pekoni ei jaksa. Kun Kojo oli jäähyllä, niin oman maalin edessä seisoi ukko ihan vakituiseen. Tarvitaan joku siivoamaan ne siitä pois. Onko Denisov kunnossa ja hinta kohdallaan? Juu, on hidas eikä kiekolla varsinainen nero, mutta mies eikä marjanpoimija.
Entäs hyökkäyspää? Ei ole minkäänlaista viivapelotetta.
Mie lähden nyt saunaan.
 

anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Tänään kyllä Zabo oli pihalla välillä. Ihan ylipitkiä yrityksiä ja niistä seuranneita virheitä. Se YV-maalin alustus oli paras suoritus tänään, muuten meni alta riman.

Zabo ei kyllä ollut tänään huonoin, vaan pakisto suurimmilta osin. Grman sotkeutui omaan näppäryyteensä useamman kerran, antoi aivan sokkosyöttöjä ja oli muutenkin aika kujalla. Salolta samanlaista. Oman maalin takaa ammutaan suoraan kaverin lapaan tai täysin randomilla jonnekkin. Vainio oli taas mielestäni ainut kohtuullinen typerästä jäähystä huolimatta.

Kiiskinen antoi kyllä upean syötön kulmasta läpi Jukureiden puolustuksen, harmi että siitä ei saatu maalia. Se olikin hyökkäyksen kohokohta tänään.

Mitä pelikirjaan tai sen puutteeseen tulee, niin mielestäni tuossa on (suht) selkeä kuva, miten Lehterä haluaa pelata. Ei siihen sapluunaan varmaankaan kuulu pitkät pyöritykset vastustajan päädyssä, mutta ei myöskään viivelähdöt. Ei tuo niin sekavaa ole kuin viime kaudella. Ukkojen vaan pitäisi olla paljon nälkäisempiä.
 

ahal

Jäsen
Ykkösketju on kyllä murheellinen. Jatkuvasti ihan kusessa omalla alueella ja omissa soi. Jos Lehterä on yhtään tehtäviensä tasalla, niin hajottaa tuon ketjun seuraavaan matsiin.
Mietin itsekin tuota, että on pään lyömistä mäntyyn tuolla kolmikolla. Kaikki turhautuvat. Niin kauan kuin Kiiskinen on mukana, lähtisin liikkeelle seuraavasti:

Zabo-Ramu-Kisu (optio Kaksonen)
DST-Löfman-Persson (Nikko)
Kuronen-Iso-Musta-Mäntykivi (Virtanen)
Vainikainen-Koho-Leivo/Piipponen

Perssonin paras paikka on veskarin viivalla maski- ja riparimiehenä, pelintekijää hänestä ei saada. Nikossa samaa vikaa, mutta luistin liikkuu ja rannekin toimii. Kiiskisen jälkeen ykköseen ei ole ehdolla parempaa kuin Kaksonen. Virtanen menee 3-4-vitjoissa mihin rooliin tahansa. Oksaselta en odota mitään, tyhjältä arvalta näyttää.

Pakisto ei paljoa parane, heittelee niitä miten vaan, eli tämän iltainen lähtökohdaksi:

Vainio-Salo
Sneck-Grman
Kojo-Autio/Seppälä
Riikola

Toki joku jämäkkä uusi peruspakki tai viivapelote sapluunan särkee, mutta eipä ole näkyvissä, kun se Texeira tms. olikin bluffia.

Täältä tähän.
 

Viper

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Vaikkei Kiiskinen suuressa mittakaavassa ole mikään tähtipelaaja, niin minun silmissä on kyllä ollut heittämällä SaiPassa paras pelaaja. Pelikäsitys, nopeus, kiekonkäsittely... Kaikki ovat jotenkin ihan eri tasolla kuin muilla. Sääli sinäänsä.

Ramsted on ihan hyvä pelaaja, mutta tuntuu kuin hän pelaisi peliä jollain 95% nopeusasetuksella. Kaikki kestää ihan aavistuksen liian kauan.

Zaborsky osaa tehdä maaleja, mutta muuten tuon ketjun peli tuntuu olevan enemmän sellaisia ajoittaisia hyviä välähdyksiä kuin taitavaa hallintaa ja dominointia, mitä ykköskentältä toivoisi. Olisikohan tosiaan paikallaan kokeilla jotain muuta koostumusta.

Vainikainen on mielestäni ollut hyvä. Vauhtia ja periksiantamattomuutta löytyy ja kiekkokin on alkanut pysyä aika mukavasti mukana. Vielä pienellä lisäkehittymisellä on kyllä varsin onnistunut paketti.

Vainiolla on kova luotto omiin kiekollisiin taitoihin. Onhan niitä, mutta joskus kiekosta luopuminen olisi fiksumpi ratkaisu kuin menettää peliväline pitkän kuljetuksen päätteeksi.

(Liian) iso osa joukkueesta on kuitenkin sellaista tasaista massaa, mikä ei oikein millään lailla erotu tai jää mieleen kentällä. Ja kun Kiiskinen lähtee, niin ei oikein ole ketään, kenet tunnistaisi kentältä ihan vaan siitä, että on niin taitava pelaaja. Ja ne ovat kuitenkin niitä asioita, mitä pelejä katsoessa odottaa; Että omassa joukkueessa olisi sellaisia pelaajia, joiden tuloa kentälle oikein odottaa.
 

Spac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sarı ve siyah, HIFK, Ketterä
Uskomattomia aivopieruja tuossa pelissä näki muutenkin, kun ylivoimalla tai ihan tasakentällisinkin annetaan sokkosyöttöjä ihan tyhjään paikkaan. Tuli vaan olo, että eikö näitä harjoitella ollenkaan, vai miksi pelaajien sijoitukset on hakusessa.. Eikä ollut nyt kyse siitä, että uudet ukot olisi siellä hakemassa oikeita paikkojaan kuvioissa.

No mutta annetaan aikaa ja toivotaan että saadaan nyt niitä isoja pisteitä vaikka kaksi hyökkäyskenttää runkoäijiä on sivussa. Odotin tältä viikolta enemmän kuin kaksi pinnaa kun Kiiskinenkin oli kehissä.

Muttei yks Kiiskinen kesää tee.
 

Läts

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Jotenkin näytti turhautuneelta Zabon peli tänään. Mielestäni Perssoni kannattaa tosiaan laittaa toiseen ketjuun kun nyt tuntuu, että Zabo on pelinrakentajan roolissa ykkösessä enemmän kuin maalintekijänä. Kunnes Ramu on entisessä kunnossa toiseen laitaan voisi hyvin kokeilla Kiiskistä tai jopa Mäntykiveä. Mäntykiveltäkin ihan mukavia passeja tiimikavereille tullu, mutta riittääkö vääntö vielä ykkösessä?
 

Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Eihän Mäntykiven paikka kuuluisi olla kahdessa ekassa ketjussa. En sano, että hän on huono. Totean vaan, että pitäisi olla vähän eri tason pelaajia kärkiketjuissa.
 

kunnonjykit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Siellä oli sakkia palailemasta lasaretista, joten heittelen vähän fantasiarosteria kehiin seuraavaa peliä ajatellen.

Zaborsky - Ramstedt - Kaksonen
Kiiskinen - Salituro - Persson
Isomusta - Löfman - Mäntykivi
Vainikainen - Koho - Kuronen

Oksanen jatkaa vemppaosastolla ja Virtanen + Nikko ovat saikkujen kestojen osalta vielä epävarmoja. Leivo ja Piipponen ovat pelanneet OK, mutta saavat odotella vuoroaan askissa.
 
Tasan vuosi sitten sarjataulukko näytti paljon paremmalta. Kyllä tästä kuitenkin vielä hyvä vuosi tulee.
 

Liitteet

  • C2543375-264F-4CE4-9A64-39549A21D1E3.jpeg
    C2543375-264F-4CE4-9A64-39549A21D1E3.jpeg
    266,6 KB · kertaa luettu: 432

Laitela

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ja sen vaarallinen YV, Bratislavan taika
Kyllähän Kiiskinen on selvästi SaiPan paras pelaaja tällä hetkellä, ei ehkä varsinaisesti maalintekijä, mutta on jaellut molemmissa peleissä kyllä tavallisesti SaiPassa harvinaisen hyviä lättyjä kavereille. Harmi vain että niitä sitten hukkaillaan oikein olan takaa.

Vainikainen ollut kyllä vahva vääntäjä. Erittäin positiivinen yllätys siihen nähden, mitä lähtökohtaisesti saattoi odottaa.
 

Mälkiä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmoitetaan lähiviikkoina
Mitä pelikirjaan tai sen puutteeseen tulee, niin mielestäni tuossa on (suht) selkeä kuva, miten Lehterä haluaa pelata. Ei siihen sapluunaan varmaankaan kuulu pitkät pyöritykset vastustajan päädyssä, mutta ei myöskään viivelähdöt. Ei tuo niin sekavaa ole kuin viime kaudella. Ukkojen vaan pitäisi olla paljon nälkäisempiä.
Kyllä se tosiaan näkyy, millaista kiekkoa Lehterä haluaa peluuttaa. Boldaamaani lauseeseen: saa tulla myöhemmin lällättelemään, jos olen väärässä, mutta minusta tuollainen pelitapa on varsinkin noilla pelaajilla todella huono ja toimimaton. Miten kukaan valmentaja haluaisi erityisesti olla saamatta joukkueelleen pitkiä pyörityksiä? SaiPahan häviää kiekonhallinnassa lähes jokaisessa pelissä selkein lukemin, eikä siitä näytä poikivan mitään muuta kuin jäähyjä SaiPalle. Viivelähtöjen luulisi auttavan taas sekä kiekonhallintaan, että luisteluvoiman rajallisuuteen.
 

anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Kyllä se tosiaan näkyy, millaista kiekkoa Lehterä haluaa peluuttaa. Boldaamaani lauseeseen: saa tulla myöhemmin lällättelemään, jos olen väärässä, mutta minusta tuollainen pelitapa on varsinkin noilla pelaajilla todella huono ja toimimaton. Miten kukaan valmentaja haluaisi erityisesti olla saamatta joukkueelleen pitkiä pyörityksiä? SaiPahan häviää kiekonhallinnassa lähes jokaisessa pelissä selkein lukemin, eikä siitä näytä poikivan mitään muuta kuin jäähyjä SaiPalle. Viivelähtöjen luulisi auttavan taas sekä kiekonhallintaan, että luisteluvoiman rajallisuuteen.

En osaa sanoa, mikä on syynä valittuun linjaan, mutta tuolta tuo pelikirjan sivu näyttää. Sitähän täällä on sanottu, että ei tuossa ole mitään järkeä tai niin vaikeaa, että pelaajat ei osaa pelata sitä peliä. Kaise ajatus on saada peliä käännettyä nopeasti ja jos paine saadaan hyökkäyspäätyyn, niin kiva. Tavoitteena näyttää olevan kuitenkin saada pääasiassa nopea vastahyökkäys.

Siihen en ota kantaa, onko tuossa järkeä tai voittaako tuolla. Tähän mennessä on näyttänyt voittavan JOS peliä on onnistuttu toteuttamaan koko pelin ajan ja boksista on pysytty pois. Mielestäni hyvänä iltana pelaajat pystyy kyllä tuota toteuttamaan ja liikettä on aivan riittävästi. Näyttää vaan, että sapluuna menee todella herkästi sekaisin jos vastustajalla on joku tuohon sopimaton pelityyli sinä iltana.

Raskasta kannattajille, mutta onhan noita voittoja kotona etenkin tullut tässä Lehterän kaudella. Eri juttu miten ajatus saataisiin siirrettyä myös vieraisiin.
 

Läts

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Saipan jäähymäärä myös vaikuttaa tuohon kiekonhallintaprosenttiin. Monessa pelissä Saipalla on paljon enemmäN jäähyjä ollut kuin vastustajalla. Tuossa välissä oli muutama parempi peli, vaikka niistä ei saatu palkintoa. On tässä mielestäni valoa nähtävissä tunnelin päässä, mutta eteenpäin on mentävä, boksista pysyttävä pois ja äijien pysyttävä ehjänä.
 

Mälkiä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmoitetaan lähiviikkoina
Saipan jäähymäärä myös vaikuttaa tuohon kiekonhallintaprosenttiin. Monessa pelissä Saipalla on paljon enemmäN jäähyjä ollut kuin vastustajalla. Tuossa välissä oli muutama parempi peli, vaikka niistä ei saatu palkintoa. On tässä mielestäni valoa nähtävissä tunnelin päässä, mutta eteenpäin on mentävä, boksista pysyttävä pois ja äijien pysyttävä ehjänä.
Niin, vai vaikuttaako kiekonhallintaprosentti jäähymäärään?
 

anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Niin, vai vaikuttaako kiekonhallintaprosentti jäähymäärään?

Varmaan siinä on korrelaatiota, mutta todella iso osa jäähyistä on ollut ihan omaa typeryyttä (tai pilli liian herkässä). Ei näin pienellä otannalla voi mielestäni vielä tehdä aukotonta logiikkaketjua noiden kahden välille.

Esim lauantaina synkässä alussa Salon maila nousi kaverin naamaan takakarvauksessa ja Vainio ronkki kaverin nurin huolimattomuuttaan, samalla tavalla kuin on nyt muutaman kerran jo käynyt tällä kaudella. Kumpikaan ei vaatinut kyseistä rikettä siihen paikkaan, mutta sieltä niitä vaan tuli. Kojo taisi ajaa selkään vähän liian rajusti, ei ihan eka kerta sekään miehelle. Tietty jos kiekko olisi ollut kokonaan hallussa pelin alun, niin näitä ei olisi käynyt, se on selvä juttu. Toisaalta ilman näitä olisi pärjätty ihan hyvin luultavimmin.
 

Herra Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tuo Persson on hyvä. Joka kaudella Tuomenoksa on löytänyt SaiPaan hyviä pelimiehiä. Ajatelkaa miten hyvä SaiPa olisi jos sillä olisi peliä edistävä pelitapa.
 

anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Tänään ei ollut jäällä aivan aneeminen hiihtosakki, mutta sitäkin aivottomampi.

Positiiviset: Kaarlehto, Persson
Negatiiviset: kaikki loput
 

ahal

Jäsen
Miten voi olla koko jengi noin jumissa kaiken aikaa? Mitä pirua siellä puuhastellaan, kun kenelläkään ei kulje? Mikähän mahtaa olla opetuskieli, kun kukaan ei ymmärrä? Ammattimiehet nyt pystyy koutsaamattakin samaan ja parempaankin. Ai niin, ammattimiehet. Tuomenoksa voi olla hyvä ulkkarilöytäjä, mutta suomalaiset ovat kyllä sokea piste. On tuolla monta äijää, jotka joutaisivat Britannian 1-divariin heti, mutta eivät taida kelvata. Karolus K torjui sputnikeille pisteen, kiittäkäämme häntä siitä. Toivottavasti tuota sillisalaattia ei tartte ahmia koko kautta, jotain on pakko tapahtua ja pian.
 

Don Sputnik

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Liverpool
Ymmärtääköhän tuo paskat housussa hiihtelevä lammaslauma ees hävetä? Hyi vittu mitä kuraa. Tuo Ramstedt taitaa olla tyhjä arpa ja Zabokin on nyt vetänyt seitsemän peliä ilman maalia, surkeaa.
 

Laitela

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ja sen vaarallinen YV, Bratislavan taika
Jotenkin tuntuu että ei :D nyt kun Jukureita ja Kookootakin vastaan ollaa täysin vastaantulijoita. Mitään siis kummaltakaan joukkueelta poisottamatta.
Oltiinhan me Ketterääkin vastaan aika vastaantulijoita. Ne on sentään meidän onneksi vielä Mestis-joukkue. XD
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös