Vieraskannattajien olosuhteet – suo, kuokka ja tolppa

  • 30 773
  • 86

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Minusta on hienoa, että vieraskannattajille on yhtenäinen katsomonosa. En koe sitä eristämisenä, vaan vieraskannattajien yhtenäistämisenä. Tulee halliin vieraskannattajille enemmän näkyvyyttä ja kuuluvuutta ja siellä ryhmässä on mukava kannustaa.

Ja tottakai vieraskannattajilla pitää tuon lisäksi olla oikeus olla hallissa myös missä tahansa muuaalla. Sitten toi on karsinoimista, jos sinne pakotetaan.

80-luvulla nyt vielä oli sitä, että sai välillä kovastikkin vittuilua osakseen, kun oli vieraskannattaja. Tämä siis ihan omana kokemuksena. Tosin tuolloin tuli oltua vielä nuori, niin varmaankin osasyy oli sille, että nuoriso herkemmin vittuili toisilleen. Ei enää kukaan viitsi aukoa tälläselle yli viiskybäselle siitä, että olen vierasjoukkueen kannattaja.

Menneellä kaudella oli kahdella HPK-kannattajien matkalla mukana. Ensimmäinen oli Ilves-peli ja toinen seiskafinaali.
Molemmissa peleissä tuli juteltua ennen peliä ja erätauoilla paljonkin paikallisten kannattajien kanssa ja erittäin hyvässä hengessä, Oulussa jopa selfieitäkin otettiin. Lisäksi Oulussa mestaruuden ratkettua ihmisiä tuli onnittelemaan ja kättelemään kadullakin ja yhtään poikkipuolista sanaa ei siellä kuulunut.

Oulun reissulla oli vieläpä mukava yksityiskohta, kun pelin jälkeen HPK-kannattajien bussista annettiin virtaa Etä-Kärppien bussiin eikä tuonakaan aikana kannattajien kesken mitään häikkää ollut.
 
Liitteet

  • IMG_20190504_211831 (2).jpg
    IMG_20190504_211831 (2).jpg
    525,4 KB · kertaa luettu: 622

Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste
@Vuokralainen tuossa ylhäällä sanoikin mikä siinä on hyvää, kun karsinaan sullotaan. Tuohan se paremmin hallin tunnelmaa esiin, kun on yksi suuri joukko kuin hajanaisia kuppikuntia siellä täällä. Toki karsinasta pitäisi olla sitten vapaa kulku vähän muuallekkin haluttaessa.

@Ishmael Miksi se tuntuu aina olevan iso paha ilkeä kotikannattaja ketä provoo. Jokaisella vähänkin yhtenäisemmällä fanireissulla mahtuu olemaan se yksi idiootti, ketä lähtee kerran kaudessa viikonloppu peliin vähän ottamaan kuppia ja "parhaimmassa" tapauksessa rähisemään. Näitä on helpompi hallita massan mukana karsinassa. Äkkiäkös ne sitten blokataan pois sieltä.
 
444

Toin omaa mielipidettäni esille vieraskannattajan silmin. Ja toisaalta mainitsin myös, etten itse ole kohdannut mitään ongelmia koskaan, vaikka hyvin kauas näkee, mitä joukkuetta kannatan. Se provosoija voi olla kumman hyvänsä joukkueen kannattaja, typerää toimintaa se silti on. Samoin yhtä typerää on provosoituminen jostain huutelusta. Jos sen yhden idiootin takia kaikki vierasfanit pitää eristää kotiyleisöstä, niin aika moni asia on mennyt tuohon mennessä pieleen. Tuohon toimintaan turvautuva seura voi tällöin jatkossa tulla toimeen ilman minun panostani, joka ei toki kokonaisuudessaan ole muutenkaan suuri.
 
Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste
Toin omaa mielipidettäni esille vieraskannattajan silmin. Ja toisaalta mainitsin myös, etten itse ole kohdannut mitään ongelmia koskaan, vaikka hyvin kauas näkee, mitä joukkuetta kannatan. Se provosoija voi olla kumman hyvänsä joukkueen kannattaja, typerää toimintaa se silti on. Samoin yhtä typerää on provosoituminen jostain huutelusta. Jos sen yhden idiootin takia kaikki vierasfanit pitää eristää kotiyleisöstä, niin aika moni asia on mennyt tuohon mennessä pieleen. Tuohon toimintaan turvautuva seura voi tällöin jatkossa tulla toimeen ilman minun panostani, joka ei toki kokonaisuudessaan ole muutenkaan suuri.
Juu, totta kai mielipide saa jokaisella olla sellainen kuin juuri itse ajattelee ja sen saa esille tuoda. Häiritsee vaan itseäni, kun tässäkin on paljon puhuttu nyt miten kotifanit haluaa provota vaan. Yksittäiset huutelijat on tietysti ihan omansa ja hemmetin typeriä. (Olen itsekkin syyllistynyt pienessä pörrössä toki tähän.) Mutta ei se pöhnäkään ole syy tietysti pilata koko porukan matsikokemusta. Ollaan vähän niin kuin samaa mieltä mutta eri tavalla :D
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Yleistäen voisi sanoa, että monessa paikassa voisi vakavasti harkita sellaista mahdollisuutta, että yhdestä pisteestä saisi sekä syötävää että juotavaa. Liian monessa hallissa noita täytyy jonottaa erikseen. Mallia voi ottaa vaikka Nordiksen DDR-bunkkerista, joka on kokonaisuudessaan anniskelualuetta.

Sanotaan ensiksi, että hieno tutkimus kaiken kaikkiaan. Toivottavasti joku asia muuttuisi tämän seurauksena.

Vaan eikös tämä anniskelujuttu saata osittain olla myös Suomen hallituksen tekosia. Eikun siis eduskunnan. Ehkä kaikissa paikoissa ei vaan säännöt taivu, vaikka halua olisi.
--

Negatiivinen palaute Kouvolaan toissakaudelta. En ollut tehnyt mitään ja nautin rauhallisesti erätauolla olutta jonkun pubin puolella, kun yhtäkkiä tulee keltatakki raivoamaan minähän sanoin sinulle, että tänne et tule enää uudelleen.

Siinä ei paljoa neuvoteltu. Ainoa ongelma tässä on vain se, että olin ensimmäistä kertaa siinä paikassa. Onko tietoa onko Kouvolassa vielä sama vuokrafirma pyörittämässä vahimestareita.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Karsinoinnista on tietyllä tavalla vähän kaksijakoiset fiilikset. Se on mahtavaa olla oman porukan kanssa ja vain meidän kesken. Sitten taas on kiva tavata niitä pöndeläisiä, mutta senhän ehtii tehdä niillä erätauoilla.

Vapaan puolella oli festarikeskustelussa siitä, että olisi joskus mukavampaa katsoa sitä omaa bändiä eikä näitä kaikkia muitakin mitä festareilla väistämättä on mitkä ei ole juuri tästä yhtyeestä kiinnostuneita.

Sama se on tässä, pidetään omat katsomot, vaikka ei tapeltaisikaan keskenämme.
 
444

Jäsen
Vaan eikös tämä anniskelujuttu saata osittain olla myös Suomen hallituksen tekosia. Eikun siis eduskunnan. Ehkä kaikissa paikoissa ei vaan säännöt taivu, vaikka halua olisi.
Äkkiseltään luulisin saman lainsäädännön pätevän Helsingissä, Hämeenlinnassa ja Mikkelissä. Jos Nordiksella saat kuskata sitä stobea mukanasi ympäri hallin, yläkerrasta alakertaan ja takaisin, ja tupakointialueellekin, niin ei se lainsäädännöstä ole kiinni. Toki Jyväskylässä järkkäri yritti kertoa, että Helsingissä toimitaan väärin ja rikotaan lakia, mutta luulisi, että tuohon olisi näiden vuosien aikana puututtu mikäli niin olisi.
Mutuilemalla sanoisin, että kyse on lupien hakemisesta ja joidenkin kriteerien täyttymisestä (esim. järkkärien lukumäärä tai vastaava), ehkä jopa puhtaasti tietämättömyydestä tai haluttomuudesta. Eihän se ole mitenkään selvää, että kaikkialla halutaan jengin löntystelevän olutkipot kourassa joka puolella, etenkään jos katsomoiden sisäänkulkuaukoissa ei ole valvontaa.

Tällä en nyt yritä sanoa, että erätauot tulisi pyhittää alkoholille, vaan mieluummin sitä, että ruoat ja juomat saisi samasta paikasta. Jos haluan itse lihiksen ja oluen, niin haluan ne samasta paikasta. Muussa tapauksessa molemmat jäävät ostamatta. Ei puhuta isosta ongelmasta eikä vaikuta omaan päätökseeni mennä paikalle tippaakaan. Muutaman lisäroposen siinä joku voisi kuitenkin netota kauden aikana.

Kyselystä iso kiitos. Hienoa kun joillain riittää paloa tällaisten toteuttamiseen.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Mutuilemalla sanoisin, että kyse on lupien hakemisesta ja joidenkin kriteerien täyttymisestä (esim. järkkärien lukumäärä tai vastaava), ehkä jopa puhtaasti tietämättömyydestä tai haluttomuudesta. Eihän se ole mitenkään selvää, että kaikkialla halutaan jengin löntystelevän olutkipot kourassa joka puolella, etenkään jos katsomoiden sisäänkulkuaukoissa ei ole valvontaa.

En suoraan tarkoittanut lakikirjaa (se oli kielikuva) vaan juurikin lupaviidakkoa ja tuostahan se varmaankin johtuu.

Tuohan olisikin tutkimuksen paikka halutaanko olutkipon kanssa löntysteleviä. Myöntäisiköhän joku johtaja kysyttäessä, että eipäs muuten haluta.
 
Angelo Bronte

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät & Luleå HF
Tuossakin podcastissa sivuttiin tuota saattamisasiaa ja katsomon eristystä ja noiden asioiden tarpeellisuutta. Minun mielestäni ne ovat aivan olennaisia osia virallisten kannattajamatkojen yhteydessä, joissa reissun päätarkoitus on pitää omalla porukalla hauskaa ja kannustaa omaa joukkuetta. Jos vierashallissa käymisen tarkoitus on haistella paikallista tunnelmaa, tutustua halliin ja ihmisiin, niin ei kai kukaan estä lähtemästä sinne reissuun muuta kautta tai ostamaan lippuja jostakin eri puolelta hallia. Ihmiset tuppaavat olemaan erilaisia ja ainakaan minua ei kiinnosta pätkän vertaa mikään paikallisten kanssa jutustelu vierasreissuilla.

Lähtökohdat ovat myös aika erilaisia joissakin tapauksissa. On varmasti paljon helpompi säilyä ongelmitta 50-vuotiaana fanipaitana kahden alakouluikäisen lapsen kanssa kuin nuorten miesten kaveriporukalla, jota herkemmin vastaavankaltaisten paikallisten ryhmien puolelta provosoidaan ja joka helpommin myös provosoituu.
 
Tompsoni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Hyviä pointteja. Itse yleensä vierasmatkoilla käyn morjestamassa omia tuttujani erätauoilla, joten sinänsä en ihan sataprosenttisesti innostu Vaasan mallista, vaikkakin ymmärrän syyt kyseisiin toimenpiteisiin. Tietty, jokainen reissatkoon omalla tyylillään.

Saattamisen pitäisi tietenkin olla itsestäänselvyys, joten en siitä tässä enempää sivua. Omasta mielestäni seuraavana prioriteettinä olisi saada oma katsomonosa, johon muilla ei ole asiaa, sekä omat palvelut katsomonosan välittömään läheisyyteen. Sen jälkeen jos on tarvetta, niin rajaus mallia Vaasa. Se on sitten asia erikseen, että miten sen saisi eri halleissa toteutettua. Jossain se sujuisi helposti, mutta joissain halleissa luvassa olisi satavarmaa tetristä.
 
tii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Vaasan malli on käsittämätöntä ylisuojelua. Vieraskatsomon pitää ehdottomasti olla vain vieraille, mut erätauolla pitää olla mahdollisuus liikkua pitkin hallia. Pitäköön omat faninsa kurissa ja vaikka estäkööt heidän kulkunsa erätauolla vierasnurkkaan, mut en ymmärrä miks vieraiden pitää pysyä kiltisti nurkassa
 
Kendofutari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK ja Chicago Blackhawks

Ei ainakaan viimeksi kun olen ollut vieraspelireissulla Vaasassa niin täytynyt pysyä nurkassa. Kyllä muualle päin hallia porukkaa päästetään menemään, joskin pienen väittelyn jälkeen ainakin itse pääsin.
 
Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo

Vaasan halissa en ole koskaan käynnyt, mutta lieneekö se joku ultras juttu vieläkin painaa siellä. Kun muistelin, että se sama porukka myös aiemmin toimi myös vieraspaikkakunilla ei niin siivosti ja seura ei halua sakkoja kovasti näiden vuoksi?
 
tii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Siitä on kyl pari kautta kun kävin viimeksi ja meitä ei päästetty läpi vierasjoukkueen paidoissa. Syyksi järkät kertoivat, et vaasalaiset voivat hermostua/käydä päälle. Siks päätinki jättää jatkossa Vaasan väliin, jos kerran siellä on niin sairasta sakkia.

Tän takia mun on myös vaikee nähdä, että taukojen aikainen eristys tekis hallin olosuhteista normaalitilannetta (eli muiden hallien oloja) paremman.
 
Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Kärjistettynä voisi sanoa et Vaasassa riippuu ihan vastapuolen joukkueesta et miten hyvää tai huonoa käytös voi olla.

Ainakin JYP-kannattajana on saanut olla rauhassa Vaasassa. Kokemusta niin "yleisökarsinasta" kuin vapaammasta liikkuvuudesta.

Liiga-aikana suurempi punainen vaate on tainnut olla Kärpät/Ässät (historian tietäen, mahd. Ilves/Lukko?). Ainakin noissa kahden ensimmainitun peleissä on rähinöintiä ollut.

Vaasan malli ei kyllä haittaa. Parempi se et yliammutaan kuin se et jotain tapahtuu ja sitten nouseekin poru kun tähän ei ollakkaan varauduttu.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: teba

444

Jäsen
Vaasan malli ei kyllä haittaa. Parempi se et yliammutaan kuin se et jotain tapahtuu ja sitten nouseekin poru kun tähän ei ollakkaan varauduttu.
Tämän takia itsekin esim. nukun kypärä päässä, koska eihän sitä koskaan tiedä, mitä yöllä tapahtuu.

Jos sitä vaikka tällä kaudella ehtisi myös Vaasaan katsomaan peliä, niin sittenhän sen näkee, minkälaiseen höykytykseen IFK-paitainen pasifisti joutuu yrittäessään päästä karsinasta ulos.
 
teba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
On muuten paskapuhetta ettei Vaasassa pääsisi vierasfanit liikkumaan ympäri hallia. Ainoastaan ns hc fanit on saatettu joskus "eristää" sinne omaan baariin ja katsomoon jos on ollut jotain huutelua kotijoukkueen fanien kanssa. Itse olen monesti jutellut vierasfanien kanssa käytävillä ja ihan asiallista porukkaa on pääosin ollut. Toki ymmärrän että järjestyksenvalvojat välillä ylisuojelee sielä porukkaa kun ei nuo kaikki Vaasalaiset fanitkaan aina osaa käyttäytyä.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tämän takia vieraspeleissä (jos ei ole legioonan verran hengenheimolaisia) jätän suosiolla Ässä-kaman pois, enkä myöskään ole niin provosoiva kuin ehkä isomäessä olen, tuomarille ehkä. Enkä myöskään tunge paikallisten seisomakatsomoihin, tai kaljakarsinoiden lähelle, siis sinne missä sitä intohimoisinta porukkaa on.
Pelin aikana vieressäolevien kanssa ainakin Tampereella sai jopa keskustelua aikaiseksi, toisaalta voi olla että Ilvesläisiä kävi meitä jo vähän sääliksi, kun jumbona oltiin, ei lyöty lyötyä. Erätauolla sai olla rauhassa, paikallisten kanssa ei ongelmia. Pelin jälkeen kun Ässät voitti lähti nämä papat kotiinsa hiukan ennen summeria, sitten minä pääsin huutamaan vähän kiitosässää ja muuta.
Itsesuojelua, kokeilkaa joskus.
 
Siinä vaiheessa jos ei uskalla pitää oman joukkueen kamoja päällä vierashallissa, niin täytyy jotain vikaa olla vastustajan kannattajissa. Ainakin Helsingissä missä matseja pääsääntöisesti käyn katsomassa niin näkee kyllä paljon kotijoukkueen fanikatsomon viereen änkeviä vierasjoukkueen provoa heittäviä kannattajia, mutta en ole kertaakaan nähnyt että siitä olis seurannut muuta kuin vieressäolijoiden paheksuvaa katsetta kyseiselle juntille.
 
Ei ole uskalluksesta niinkään kyse, enemmänkin omaehtoisesta järjen käytöstä ja vastuun ottamisesta yhteisestä turvallisuudesta. Periaatteessa voisin minäkin kyllä pukeutua ässään, mutta jätän väliin.

Se taas on ikävää että Hesaan näitä typeryksiä ilmaantuu. (kateutta?) melkeinpä ansaitsisivat vähän oman käden oikeutta, kun ei suomipojan kalloon järki helpolla uppoa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: teba

Kendofutari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK ja Chicago Blackhawks
Ei ole uskalluksesta niinkään kyse, enemmänkin omaehtoisesta järjen käytöstä ja vastuun ottamisesta yhteisestä turvallisuudesta. Periaatteessa voisin minäkin kyllä pukeutua ässään, mutta jätän väliin.
Miyä tarkoitat tällä järjen käytöllä ja yhteisellä turvallisuudella? Ainakin omalla järjen käytöllä kunhan et ole kotijoukkueen päädyssä niin en näy mitään ongelmaa pitää vierasfanina oman joukkueen fanitavaraa yllä. Tosin puhun vain omista kokemuksista enkä tiedä mitä vaikka ässäfanina joutuu kokemaan Raumalla.

Ps. se on Helsinki tai Stadi, ei Hesa
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Mitä tarkoitat tällä järjen käytöllä ja yhteisellä turvallisuudella? Ainakin omalla järjen käytöllä kunhan et ole kotijoukkueen päädyssä niin en näy mitään ongelmaa pitää vierasfanina oman joukkueen fanitavaraa yllä. Tosin puhun vain omista kokemuksista enkä tiedä mitä vaikka ässäfanina joutuu kokemaan Raumalla.

Ps. se on Helsinki tai Stadi, ei Hesa
Kyllä kyllä, fanitavaran välttäminen nyt lähinnähän varotoimi, etten olisi mikään "maalitaulu". Vieläkun vierashallissa tulee välillä vähän seikkailtua ja katseltua paikkoja, ainakin pelin tässä vaiheessa. Tottakai paikkakohtaisesti kannattaa katsoa, minun tapauksessa juurikin rauma on niitä suurimpia riskipaikkoja, jossain Kuopiossa tai Tampereella varmaan melko rauhassa saisi ollakkin. En mä nyt muutenkaan ole mikään kauttaaltani väriä tunnustavaa tyyppiä, huivi kaulaan ja lippu vasempaan käteen.

Hesa se o, ainaki tääl päi, tiäksää?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös