La 25.5.2019 Venäjä - Suomi (välierä)

  • 32 992
  • 190

Hexa

Jäsen
Sen sijaan Ruotsin media kehuu Suomen maasta taivaisiin otsikko toisensa perään. Rehellisesti ei välttämättä voisi kyllä odottaa samaa Suomalaiselta medialta, mikäli nyt Tre Kronor olisi Leijonien asemassa.
Ruotsin media on sitten näköjään kehittynyt ja siellä puhaltavat nykyään uudet tuulet. Hieman toisentyylistä palautetta sieltä on tullut vuosien varrelta.
 

Buster

Jäsen
Armottomasti harmittaa, kun joutuu olemaan töissä......Kun nyt ei vain kukaan missään ohimennen saattaisi korviini ottelusta minkäänlaista tietoa. Kerta se olisi ensimmäinenkin.
Oon saanut olla aikaisemminkin Suomen pudotuspelien ja jopa U-20 finaalin aikana rauhassa. Minulla oli vain kolme olematonta mahdollisuutta spoilautua ja pääsisin kotiin lähtemään lähes heti pelin loputtua. Sain väliaikatilanteen ensimmäisen erän jälkeen ja ottelun loputtua ilmoitettiin voittaja. Oikeasti, haistakaa vittu. Mikä siinä nykyihmisessä on, ettei se voi jäädä kotiin katsomaan sitä peliä, mikäli se noin mahdottomasti kiinnostaa ja sitä pitää siitä käteen mutatoituneesta säteilylaitteesta jokaisen mahdollisuuden tullen päivitellä. Ei tule mieleen, etten ehkä ole vapaaehtoisesti töissä ja haluan katsoa pelin rauhassa sekä kokonaan myöhemmin, vaikka tuollainen tavallaan osin myös vilpittömästä ilosta johtuukin. Tänään sitten samat apinat kyllä gloryhunttaavat television ääressä koko pelin, eikä siinä sinänsä mitään ja luo hienon fiiliksen maanantaille joka tapauksessa. Mutta siinä meni minulla jännitys yhdestä Suomen kiekkohistorian hienoimmasta pelistä, jonka tunteiden vuoristoradan olisin ansainnut kokea.

Nyt kun tuo on saatu purettua, niin olipahan aivan jäätävä esitys Suomelta. Siinä olisi kylmä- tai heikkopäisempi valmentaja voinut ehkä tehdä muutoksiakin maalivahtiosastolle, mutta onneksi penkin takana porukka tietää, mitä tekee ja Lankinen painaa uransa kovimmassa paikassa virheettömän ottelun. Loistavalla tavalla Suomi hallitsi kiekkoa valtaosan ensimmäisestä erästä ja toisestakin. En tiedä loppuiko siinä bensa aina erien loppua kohti, kun Venäjä tuntui hallitsevan erien loppupuoliskoja. Ensin ykkösessä, sitten vahvemmin kakkosessa voittaen lopulta erän kiekonhallinnan ja sitten kolmannessa erässä Suomi joutui vieläkin enemmän puolustamaan. Mutta peli pysyi kasassa, jäähyt minimissä ja se yksi pomppu tuli Anttilan lapaan venäläisen polvareista. Ansaittu voitto kaikin puolin.
 
Viimeksi muokattu:

Sheplak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Venäläisiä ja naapurin mediaa täällä kritisoidaan. Kyllä meilläkin osataan. Vaikka tuli yksi kaikkien aikojen voitoista, niin osa toimittajista saa keskityn tuomarifarssin. Linjahan oli salliva, ja se satoi Suomen laariin. Mielummin tasaviisikoin, kuin vuorotellen kokeillaan erikoistilanteita. Kahteen suuntaan jäi jäähyjä viheltämättä.

Paljonhan tuolla on pelaajia, joista ”en olisi ikinä uskonut.” Mutta Kevin Lankisella oli vaikea mahtua AHL:ään pelaamaan, edelliskaudella Mestis käynti ja vaikeat edelliset pelit. Sen jälkeen nollasi Venäjän, Ovechkin, Gusev, Dadonov ja Kucherov pääsivät kaikki kokeilemaan lempipaikoiltaan, mutta KeWinin pöljä päivä osui hyvään saumaan.
 

jalapeeno

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Ai perkele, siellä on odotettu kikattaen, MINÄ TIESIN, MINÄ TIESIN.

Se, että voitettiin, ei tarkoita että se oli jotenkin todennäköistä. Helvetin hienosti pelasivat, ei tällaisia suorituksia näe usein.
En odottanut voittoa itsekään. Lankinen oli todella hyvä ja se ei tullut yllätyksenä. Toivottavasti saa jatkossa pelejä myös NHL:n puolella.
 
Viimeksi muokattu:

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Huippuhetkien perusteella antsa vetänyt yhden uransa kovimmista selostuksista tuossa ottelun loppuhetkillä. Melkein tässä jo harkitsee että tohtisiko maksaa sen 25€ tuosta cmoresta. Hieman nihkeää tuota Saukkosta kumminkin on kuunnella.
 

Hexa

Jäsen
Huippuhetkien perusteella antsa vetänyt yhden uransa kovimmista selostuksista tuossa ottelun loppuhetkillä. Melkein tässä jo harkitsee että tohtisiko maksaa sen 25€ tuosta cmoresta. Hieman nihkeää tuota Saukkosta kumminkin on kuunnella.
Onko tietoa muuten kuka selostaa Maikkarilla tänään? Onhan Mertaranta jonkun pelin selostanut ilmaispuolellakin.
 

Siniviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, sympatiat JYP
Mertaranta selostaa maikkarilla kuten on tehnyt kaikissa Suomen pudotuspeleissä
Niin, eilen joutui kuulemaan Saukkosen selostusta maikkarilla kun Antsa selostaa pääsääntöisesti maksupuolella.

Mutta tänään tulee Mertarantaa myös maikkarilla..
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Hexa

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Niin, eilen joutui kuulemaan Saukkosen selostusta maikkarilla kun Antsa selostaa pääsääntöisesti maksupuolella.

Mutta tänään tulee Mertarantaa myös maikkarilla..
Loistavaa jos näin tosiaan on!
 

Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Varmaan paras nautinto heti panemisen ja syömisen jälkeen on se, kun venäläiset yksinyrittävät Suomen träppiä vastaan heikoin tuloksin ja pelin jälkeen valittavat, kuinka Suomi ei antanut pelata heidän peliään. Musiikkia korville.

Venäjän ”kaikkien aikojen joukkueen” voittaminen ”kaikkien aikojen huonoimmalla joukkueella” on jo itsessään erittäin miellyttävää.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
En tiedä mainittinko sitä missään mutta eilenhän tuli tasan viisi vuotta siitä kun toi surullisenkuuluisa Minskin MM-finaali pelattiin. Kauan sitä sai venata että toi tapaus kuitattiin, mutta hyvää kanattaa odottaa.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
En tiedä mainittinko sitä missään mutta eilenhän tuli tasan viisi vuotta siitä kun toi surullisenkuuluisa Minskin MM-finaali pelattiin. Kauan sitä sai venata että toi tapaus kuitattiin, mutta hyvää kanattaa odottaa.
No sanoisin kyllä että vuoden 2016 välierä Venäjän omissa kotikisoissa kuittasi tuon. Toki kivahan se on aina venäläiset voittaa, mutta kotiyleisön täydellinen hiljentäminen ja Venäjän nolaaminen sen omalla kotikentällä on aina poikkeuksellisen hienoa.
 

Arsu79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki kertoimiin nähden hyvin pelaavat
Pakko vielä kehua Leijonien esitystä Venäjää vastaan. En henkilökohtaisesti odottanut mitään tuollaista saati että olisi voitto irronnut. Venäjällä kaikki superukot mukana ja silti Suomi leikitteli itsensä yllättävän helposti finaaliin. Jäätävä esitys!
 

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
LÖIKÖ MÖRKÖ SISÄÄN
LÖIKÖ MÖRKÖ ISÄÄ
LÖIKÖ MÖRKÖ NISÄÄ


Juhlat juhlittu täältäkin osalta. Kohti uutta kautta, mars!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös