Peliesitykset kaudella 2018–2019

  • 575 019
  • 4 000

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Kävi jatkoerässä miten vaan niin on tässä jengissä sitä kuuluisaa jännettä. Sieltä vaan tultiin Pyromaanin perinteisestä trapista läpi, tapettiin Tapparan ylivoimaputki, ja naulattiin peli tasoihin.
 

henkke

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins
Koko helvetin kausi yhtä turbulenssia joten ei oikein osaa suhtautua luottamuksella tähän jatkoaikaan. On ylivoimaa mutta on myös pelko perseessä että Tappara pääsee alivoimalla heti ekasta vaihdosta yksin läpi ja ratkaisu.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Olisi se kausi ihan kiva ollut päättää pronssiin, mutta ei tällä kertaa.

Ihan kiva nousu tappioasemasta viimeisessä erässä, mutta aivan liikaa jäähyjä, etenkin kun suurin osa oli aivan turhia. Tarpeeksi kun jäähyilet, niin kyllä se paskakin ylivoima jossain kohtaa osuu.
 

Synyster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
No nyt se on vihdoin kunnolla ohi. Kamalasti mukavaa muisteltavaa tästä kaudesta ei jäänyt, Pelsu-sarja tottakai ihan kiva. Runkosarjan muisteleminen puistattaa.

Paljon pitää parantaa tulevaisuudessa.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tänä keväänä IFK taisi hävitä kaikki jatkoille venyneet ottelut.

Eipäs, Pelicans voitettiin vieraissa jatkoilla.
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
On se kumma juttu, kun silloinkin kun tuntuu, että peli on meidän hallussa otetaan helvetin tyhmiä jäähyjä. Koko kauden merkki.

Tasainen matsi tai jopa 5-5 pelissä tää oli meidän peli ja silti 4 kaksiminuuttista enemmän.

Kiitos tästä kaudesta.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Faija näytti olevan selvin päin, mut sitten löyty sen piilopullo halkopinosta.
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Ei jäänyt kaudesta oikein mitään käteen. Harva pelaaja kehittyi kauden aikana. Lundell ja Jääskä ehkä ainoat. Eronen paras pelaaja jos koko kautta ajattelee. Liikaa joukkueessa pelaajia jotka eivät saa mistään sisään ja valitettavasti suuri osa näistä jatkaa ensi kaudella. Sentteri peli epäonnistui myös varsinkin näissä tärkeissä peleissä. Tyrväiseltäkin heikko kevät. Taisi olla loppuunpeluutettu. Kaiken kaikkiaan pettymys kausi taas kerran.
 

RedDawn

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Seattle Kraken, Vancouver Canucks
Ympyrä sulkeutuu; peli näytti tänään pitkälti samalta kuin joskus alkusyksystä. Pronssi olisi jättänyt tästä kaudesta lopulta kuitenkin positiivisen fiiliksen, nyt on todella tympeä maku suussa. Jonkunlaista analyysia voisi kirjotella tänne sitten kun jaksaa. Mutta päällimmäisenä fiilis nyt; kausi 2018-2019- paha floppi monella rintamalla.
 

444

Jäsen
Eurooppalainen suurseura lähti pellailemmaan ronsseista tänään kahdella sentterillä plus Nykoppilla. Siihen nähden ihan ok esitys, kun tekstiteeveen mukaan hävittiin vain yhdellä maalilla. Ehkä Tobbeleissön ensi kaudelle hankkii muutaman sentterin enemmän sen sijaan, että jää nussuttamaan jostain levyn päälle jäämisestä yms.
Kaudesta ei jäänyt käteen yhtään mitään. Paitsi vitutus. Ja onhan sekin toki jotain.
 

Vaakuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jo päivällä näin, kuinka faija lähti jonkun retkueen mukana pikku nousuissa American car showsta kohti hakaskutsia. Palaa varmaan tiistaina himaan..

Oliko vuodesta, kuukaudesta tai edes viikosta puhetta....?

Vakavasti ottaen, kyllä mielestäni molemmat joukkueet pelasi kohtuullisen matsin. Loppu ihan arpapeliä, kuten jatkoerissä aina. Palataan myöhemmin ensi kauteen.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ehdotan että luovutetaan ja siirrytään perheiden piiriin pääsiäistä viettään. Arvot kohdilleen.

Sun muistosi siitä, että mummot synnyttivät saunassa ja menivät tunnin päästä pellolle töihin, oli hieno ja varmasti omaa mummoasi arvostava. Sitä tapahtui joskus 1900-luvun alkupuolellla. Kaipaatko siis sitä ajanjaksoa muutenkin eli olisitko valmis katsomaan saman aikakauden jääkiekkoa? Koska "Cherrypicking" ei vaan käy, se on kaikki tai ei mitään.
Hyvää Pääsiäistä!
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Sun muistosi siitä, että mummot synnyttivät saunassa ja menivät tunnin päästä pellolle töihin, oli hieno ja varmasti omaa mummoasi arvostava. Sitä tapahtui joskus 1900-luvun alkupuolellla. Kaipaatko siis sitä ajanjaksoa muutenkin eli olisitko valmis katsomaan saman aikakauden jääkiekkoa? Koska "Cherrypicking" ei vaan käy, se on kaikki tai ei mitään.
Hyvää Pääsiäistä!
Samoin sinne. Koville näyttää ottavan jos kaikki ei ole samaa mieltä. Nyt onneksi pelit on ohi ja saadaan nauttia pitkästä lomasta taas kerran.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Runkosarjan syvimpiin hetkiin verrattuna jengi pelasi fantastisen kevään. Ryhdistäytyminen pelsujen kaatoon, ja jopa ajoittainen Kärppien suvereeni haastaminen lämmitti mieltä isosti kaikkien valmentaja ja pelaaja sotkujen jälkeen. Iso käsi jengille ryhdistäytymisestä kevääseen! Iso kiitos myös niille kannattajille, jotka Lahessa jaksoivat uskoa omiinsa, ja saivat tunnelman nostettua 3. ja 5. pelissä hemmetin hyväksi!

Nyt jlkikäteen suurin pettymys itselleni on uusien sääntötulkintojen aiheuttama tympäännyttävä sekoilu. Miten voi olla mahdollista, että kerran videolta tarkistetun maalin tulkinta muuttuu päinvastaiseksi haaston myötä? Eilen Tapparan eka maali olisi pitänyt hylätä, sillä M Järvisen luistin osuu Aten mailaan maalivahdin alueella. Aivan selvä maali, mutta säännöt on sääntöjä, ja nykytulkinnalla kosketus olisi pitänyt tulkita häirinnäksi ja maali hylätä. Olisiko se mitään muuttanut, en tiedä, enkä välitä. Tulos on taululla ja pulinat pois. Mutta jotain liigan on tehtävä, ettei pelistä tule pelkkää pelleilyä kun jokaista maalia ruvetaan haastamaan ja videoita kelailemaan.

Lampaanperseitä myös niille pelaajille, joiden mielestä pelejä pitää ratkoa sukeltelemalla mahdollisimman paljon ja näyttävästi. Puuttuu enää jalkapallospray, jolla pahiten kuolleet elvytetään pelikuntoon, jääpussilla hautomisessa ei ole samaa näyttävää ihmeparanemisen efektiä. Onneksi omissa näitä perseilijöitä ei tarvinnu katella.

Summarum, turbulenttinen kausi, jossa ei tunnuttu pelkäävän isojakaan peliliikkeitä, joka lupaa mielenkiintoa tuleviinkin kausiin. Kiitos siitä.
 

Pekka Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadi
Ehkä nyt jaksaa vetää vähän yhteen tätä kautta. Tuli nähtyä melkeen kaikki pelit ja suurin osa himapeleistä paikan päältä. Pronssipelin jätin taas väliin. Tässä meikän viissenttiä:

Valmennus:

Melko sekavaa. Seliniltä lähti jengi lapasesta ja tilalle Pikkarainen. Hiukan kuumotti, että mitähän sieltä tulee, mutta ukko viilasi IFK:n todelliseen kevätliitoon käytettävissä olevilla eväillä – peli ei mitään täydellistä ollut, mutta teki tarvittavat. Lundellilta (isäpappa) heikko suoritus.

Valmennukselle kokonaisuutena -7, jota nostaa tuo Pikkaraisen toivoa herättävä loppukausi.

Veskat:

Ollaan totuttu liian hyvään; Endras, Ortio, Husso, Lankinen...Periaatteessa veskakaksikko oli paperilla ihan jees (palkittu EHT:llä roikkunut, jo tasonsa osoittanut kassari ja nuori lupaava vesseli taustalla). Engrenin loukki sattui pahaan kohtaan ja Ruusu sai liikaa vastuuta kerralla. Homma lähti ihan väärään suuntaan ja karseeta oli seurata. Paljon puhuttiin ylipelaamisesta vaikka nimenomaan alipelaaminen ratkaisi pelejä. Kun Engren vihdoin uskalsi ruveta tulemaan vastaan, niin homma lähti rullaamaan paremmin – olikin sitten pudotuspeleissä pariin otteeseen meidän paras pelaaja. Pari heikompaakin matsia ja maali toisesta päästä, mutta ei käytännössä veskaan kaaduttu. Toki tasaisemmalla veskaripelillä meillä olis ollut kotietu...

Kokonaisuus: 6 1/2

Pakit:

Ei olisi viime kaudella uskonut, että sanoisin näin, mutta mielestäni kokonaisuutena paras jätkä meidän puolustuksesta oli Varakas. Viton pommit osuivat ihan erilailla tällä kaudella. Pelasi varmaa oman pään peliä ja teki parhaansa toisessa päässä. Ulanderista odottelin paljon enemmän. Oli viime kaudella parhaimmistoa pelaamissaan otteluissa, mut nyt kävi Ruusut: liikaa paineita, liikaa vastuuta kauden alussa ja homma vyöryi väärään suuntaan. Harmi. Toivon, että ens kaudelle saa vähän lisää lihaa ja raivaa paikkansa pelaavaan kuusikkoon. Finleyn loukkikierre harmittaa myös. Oli parhaimmillaan erinomainen isäntä. Oma inhokki Eronen veti huippukauden, ei kahta sanaa. ROC sai paljon paskaa niskaansa, mutta mielestäni kokonaisuus oli plussalla – jos on lähdössä, niin mistä yhtä saletti raitin jätkä? Motinin kausi oli surullinen. Jätkä ei vaan saa itsestään mitään irti. Kankaanperä kauden lopun peleissä selviytyi jotenkin – runkosarjassa täysi turisti. Laakso? Vieläkin kysyn, että kuka? Kun pääsi kentälle, oli alati vaarallinen omaan päähän – kivat koirat sillä on onneksi. Ihmeellinen hankinta kaikkineen. Iso Q kävi vähän pelailemassa ja rupesi vasta pudotuspeleissä osoittamaan liigan kalleimman pelaajan elkeitä. Harmittaa, jos ei koskaan päästy näkemään tän jätkän maksimitasoa loukin takia. Lyytinen oli kumpaankin päähän alati vaarallinen – ens kaudesta odotan paljon.

Kokonaisuus 7 1/2

Hyökkäys:

Runkosarjassa ihan hyvä määrä kaappeja, erinomainen ykkösketju ja muutama hieno tähdenlento. Kyllä Tyrväinen, Rask, Thorell -kolmikkoa tulee ikävä. Etenkin Rask vituttaa vietävästi: yks viihdyttävimmistä pelaajista evö. Tyrväinen nousi yhdeksi meikän suosikeista pikkuhiljaa, mutta pikkasen kyllä hitsasi noi kaverin kaatumiset: Näyttelemistä ei omaan jengiin toivo. Harmittaa Nordgrenin loukki – toivottavasti saa itsensä kuntoon, niin tässä on meille vielä uus Kibe. Paljon oli ynnämuut-osastoa (pitkäri ilmaisia), joista erityismaininta Keräselle, joka hoiti itsensä kovaan tikkiin pudotuspeleihin. Lundellin tekemiseen voi olla myös vähintäänkin tyytyväinen – en ihmettelisi vaikka nousisi ens kaudella meijän ykkössenaksi. Santala vitutti koko kauden. Tää Dolphlungrenlookingmotherf. omaa kyllä jäätävän kudin, kunhan A, osuu kiekkoon ja B, saa ladata sen 5 sekutia. Ei riitä liike, ei koko kaudella tajunnut miten aloituksia otetaan ja kaiken lisäksi aivan jäätävän hidas. Siihen päälle turhat jäähyt ja loppuun ihan turha pelikielto: Lähe menee. Lennulta hieno tasonnosto poffeihin. Jääskästä voi vielä tulla kova tekijä tähän liigaan.

Kokonaisuus ehkä joku - 8.

Oli kyllä yksi tuskaisimmista kausista miesmuistiin. Runkosarjan perusteella omat odotukset oli vedetty niin pohjamutiin kuin olla jo voi. Hyvin kuitenkin saatiin poffeihin uusi ilme ja aivan kuin uusi jengi. Ei vaan riittänyt – vaikka ei toi nyt kovin kaukana ollut. Onneks tosta on helppo parantaa – etenkin kun harjoituskausi päästään pelaamaan ilman, että tulee jostain Italiasta tai Puolasta joku porukka häiritsemään meidän kauteen valmistautumista. Eteenpäin!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös