Jarno Pikkarainen HIFK:n päävalmentajana

  • 393 834
  • 2 227

tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Odotan positiivisin mielin ensi kautta ja toivon, että Pike saa haluamansa pelaajat joukkueeseensa.
Ja mää kun luulin että niiltlä pelaajiltakin kysytään jotta haluaako ne pelata IFK:ssa, mutta siis ilmeisestikin Pikkarainen The Great vaan menee ja poimii kuin marjat ketä haluaa joukkueeseensa ja muut ottaa sitten mitä jää kun Pikkarainen on käynyt "ostoksilla"?

Ja jos nyt -josatkin mystisestä syystä- ei olisikaan niin että saa ketä tahtoo, niin sittenkö taas kauden aikana selitellään ja jumpataan jotta trikoot venyy ja paukkuu sun muuta kliffaa duunataan, kuten maialman paskimpia pre game show videiota, joissa (tyhjän)toimittelijat taas tillittää toisiaan silmiin ja kertoo miten saatanan hyviä kaikkii IFK:ssa on ja pelikin ihan hunajaa öögille?

Mietin vaan että käykö IFK:lle kenties useinkin niin, ettei saakaan niitä pelajaia joita valmentaja haluaa, ja sitten valmentaja parka ei osaa valmentaa niitä joita saa. Oishan se ehkä kuitenkin kiva jos ensi kerralla hommataan valmentaja joka saa joukkueen pelaamaan ja pelitavan kuntoon, luki siellä selässä ihan sitten mitä tahansa.

Ja äkkiseltäähän homma näyttää Pkkaraisella jo todella hyvältä, kun sai Kankaanperän ja Petrellin, joten kausi lienee jo silät osin pelastettu. ja ei kun jumppatrikoita ostelemaan sitten.

Anteeksi nyt @BOL, mää kyllä diggaan sun kirjoituksista ja analyyseista, mutta tää juttu on aina mua jotenkin vaivannut, että valmentaja ei saa mitään aikaiseksi jos ei saa haluamiaan pelaajia. Vai onko tämä "haluamansa" pelaajat jonkinlainen laajempi juttu, että kyse on vain pelaajatyypistä eikä niinkään nimestä?
 
Viimeksi muokattu:

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Yksi tilanne missä Pikkarainen ei ollut yhtään hereillä. Kun Ässät pääsi 5-3 ylivoimalle niin Pike heitti kentälle pakit ja Santalan. Kun me jokainen tiedetään kuinka usein Santala heitetään aloituksista pois niin olisi tilanteessa kuulunut ehdottomasti heittää sisään kaksi sentteriä ja yksi pakki. Varsinkin kun boksista vapautuva pelaaja oli puolustaja Laakso ja hämmennystähän se aiheutti alivoimalla kun tämä joutui hyökkääjän paikkaa tahkoamaan.
 
kypärä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vaikka pelaajilla on aina omavastuu asenteesta pelissä, kuuluu valmentajan ammattitaitoon virittää joukkue pelikuntoon oli vastustaja kuka tahansa ja sarjatilanne mikä tahansa. Kahden erän perusteella Pikkarainen on epäonnistunut täydellisesti joukkueensa virittämisessä.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Mitenköhän Pikkarainen kasaa noi meidän ketjut poffeihin, kun 2-4 ketjut ovat hyvinkin sekaisin. Siellä pelaa paljon aivan kuutamolla olevia jätkiä. Ei ole helppoa valmennuksella.

Samoin noiden pakkiparien kans. Erosen pitäisi onneksi palata, mutta miten noita pakkipareja sitten raapustaa...
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
@tommy36 Useimmiten siellä joukkueessa on valmentajan haluamat pelaajat. Puhuvat onnistuneesta roolituksesta, varsinkin Kärpissä, Tapparassa ja tällä kaudella myös Pelicansissa. Ei se valmentajakaan tee paskasta konvehtia.
 
Analyytikko_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, QPR, ManU, Hertha BSC
Mitenköhän Pikkarainen kasaa noi meidän ketjut poffeihin, kun 2-4 ketjut ovat hyvinkin sekaisin. Siellä pelaa paljon aivan kuutamolla olevia jätkiä. Ei ole helppoa valmennuksella.

Samoin noiden pakkiparien kans. Erosen pitäisi onneksi palata, mutta miten noita pakkipareja sitten raapustaa...

Itse kasaisin seuraavasti:

Thorell-Tyrväinen-Rask

Keränen-Lundell-Salminen

Jääskä-Santala-Kangasniemi

Petrell-Ikonen-Åsten/Pitkänen

Eronen-Motin

Q-O'

Laakso-Varakas

Kankaanperä

Pikkarainen tietysti päätyy siihen, että Pitkänen pelaa kakkosketjussa, Iikka istuu katsomossa ja Terry And nostetaan A:sta edareihin.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Veljet tekee itsensä pieneks.

Aikoihin eletty kun Brändin valmentaja astelee kameroiden eteen ja ilmoittaa lahtelais-vastustajan lähtevän pudotuspelisarjaan ennakkosuosikkina.
 
Pekka Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadi
Ja mää kun luulin että niiltlä pelaajiltakin kysytään jotta haluaako ne pelata IFK:ssa, mutta siis ilmeisestikin Pikkarainen The Great vaan menee ja poimii kuin marjat ketä haluaa joukkueeseensa ja muut ottaa sitten mitä jää kun Pikkarainen on käynyt "ostoksilla"?

Ja jos nyt -josatkin mystisestä syystä- ei olisikaan niin että saa ketä tahtoo, niin sittenkö taas kauden aikana selitellään ja jumpataan jotta trikoot venyy ja paukkuu sun muuta kliffaa duunataan, kuten maialman paskimpia pre game show videiota, joissa (tyhjän)toimittelijat taas tillittää toisiaan silmiin ja kertoo miten saatanan hyviä kaikkii IFK:ssa on ja pelikin ihan hunajaa öögille?

Mietin vaan että käykö IFK:lle kenties useinkin niin, ettei saakaan niitä pelajaia joita valmentaja haluaa, ja sitten valmentaja parka ei osaa valmentaa niitä joita saa. Oishan se ehkä kuitenkin kiva jos ensi kerralla hommataan valmentaja joka saa joukkueen pelaamaan ja pelitavan kuntoon, luki siellä selässä ihan sitten mitä tahansa.

Ja äkkiseltäähän homma näyttää Pkkaraisella jo todella hyvältä, kun sai Kankaanperän ja Petrellin, joten kausi lienee jo silät osin pelastettu. ja ei kun jumppatrikoita ostelemaan sitten.

Anteeksi nyt @BOL, mää kyllä diggaan sun kirjoituksista ja analyyseista, mutta tää juttu on aina mua jotenkin vaivannut, että valmentaja ei saa mitään aikaiseksi jos ei saa haluamiaan pelaajia. Vai onko tämä "haluamansa" pelaajat jonkinlainen laajempi juttu, että kyse on vain pelaajatyypistä eikä niinkään nimestä?
Nyt oli kyllä omituinen avautuminen yhdestä lauseesta. Kuka nyt ei toivoisi, että valmentaja saa kasata näköisensä joukkueen? :D
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Yksi asia mistä tykkäsin, kun Thorell painoi ne pari kaappia niin jotain Pike kävi jokaisen ykkösketjun jampan kanssa juttelemassa. Ja ei muuta kuin tulikuumat kaverit sisään seuraavien vaihtojen aikana jatkuvasti! Veikkaan miehen höpisseen Thorrelle, että hoida sä homma himaan sä osaat tämän. Ja osaahan se!

Mielestäni myös ketjumuutokset lopulta toimivat, Jääskä toi eloa Lundellin ja Salmisen ketjuun ja puolestaan Ikonen istuu tuohon nelosketjuun paremmin. Toivottavasti Santalan vierelle saadaan Iikka sitten ensi viikolla tosipelien alkaessa ja toiselle laidalle, noh, joku, olkoon se sitten Tallberg.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
@tommy36 Useimmiten siellä joukkueessa on valmentajan haluamat pelaajat. Puhuvat onnistuneesta roolituksesta, varsinkin Kärpissä, Tapparassa ja tällä kaudella myös Pelicansissa. Ei se valmentajakaan tee paskasta konvehtia.
Sääkin varman ymmärrät että ne käyvät kisaa samoista pelaajista, ja ei liene juurikaan mahdollisuuksia siihen, että pelaisivat kaikkien joukkueissa. Näin ollen ei liene mahdollista -ellei joku pelaaja nimenomaan halua tietyn valmentajan alaistuuteen kuten vaikkapa Osala tällä kaudella- että valmentajan tahtotilastakaan huolimatta olisi mahdollista saada juuri ne pelaajat joita valkku haluaa, joten siksi kai toimivan Scouttauksen ja UTJ:n (jos sellaiset olisi) toimella pitää löytää pelaajta jotka parhaiten istuvat seuran arvoihin, identitettiin, siihen brändiin ja joilta voisi odottaa että osaavat pelata kiekkoa sellaislela tasolla että valmentajalla on mahdollisuus -jos osaa- iskostaa joukkueeseen peltapa jolla menestystä sitten haetaan.
Mielestäni tuo "valmentajan haluamat pelaajat" on enemmäkin klisee mitä tulee juurikin siihen nimeen selässä kuin siihen että pelaajan voidaan uskoa voivan täyttää tietynlainen rooli valmentajan joukkueessa.
Tietenkään se ei tarkoita etteikö valementaja saa ja voi toivoa, ja saisikin osaa siitä mitä toivoo, mutta uskoakseni siell äolis varsin erilaisia nimiä selässä jos valentaja voisi kävellä kauppaan ja ostaa kaikki joita haluaa.
Tämä taisi siis olla muunmuassa Pekka Kaukalole liian vaikea aisa ymmärtää tuosta edellisestä viestistäni.

Mitä taas tulee lainaamani henkilön ajatuksiin siitä että valmentaja ei tee paskasta konvehtia, niin olen kokolailla eri mieltä. Tälläkin kaudella on nähty molemmat- Se kuinka etukäteen paskasta (ei kelpaisi IFK:hon) tehdään konvehtia ja konvehdista (IFK) tehdään paskaa, joten molemmat onnistuu kyllä valmentajilta. Riippuu toki ihan siitä että miten se oma ammatti on hallussa ja miten se tosiaankin saa esitettyä ja istumaan joukkuueelle.

Eli vaikka valmentaja varmastikin esittää toiveita pelaajasta, niin realiteetti lienee että saa mahdollisesti samankaltaisen pelaajan ja sen kanssa on osaavan valentajan toimittava ja saatava irti se mitä mahdollista on.

Siksi en kaipaa näitä iänkaikkisia "projekteja" ja "projektivalmentajia" joille se tarkoittaa että tarvitsee kolme vuotta siihen että saa joukkueen pelaamaan. Nykykiekossa ei IFK:n kaltaiselle joukkueelle ole juurikaan mahdollista (valitettavasti monestakaan syystä) pitää edes kiinni joukkueesta noin pitkää aikaa ja vaihtuvuuttaa tulee jokikinen kausi, joten ei ole kolema kautta aikaa oppia pelaamaan jotain mysteeripeliä vaan siihen pitää olla valmis jokikisellä joukkueella ja jokikinen kausi. luki siellä pelaajan selässä mitä hyvänsä. Muuten on joku tehnyt työnsä päin sitä kuuluisaa v...ua!

Ja Kaukalolle tosiaankin tiedoksi etten missää sanonut etteikö saisi toivoa että valentaja saisi kasta näköisensä joukkueen. Tarkottaisiko se mahdollisetsi että siellä olisi 24 Pikkaraisen näköistä karjua jäällä vai että Pikkarainen saa hakea pelaajakaupasta kaiken mitä haluaa?

Siksi väitä että tämä on vain sellainen klisee suurelta osin ja valmentajan nyt vaan pitää pystyä toimimaan sellaisen joukkueen kanssa joka UTJ:lla on mahdollista kasata. Se ei siis edelleenkään sulje pois niitä pelaajia, jotka nimenomaisesti haluavat tämän valmentajan alaisuteen, valmentajan myös halutessa mahdollisesti heidät.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: WPK

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
@tommy36 Ei kai joukkueen rakentaminen mene niin, että Pikkarainen antaa Salmelaiselle ostoslistan ja sitten käy Alepassa raapimassa mitä saa kasaan? Eiköhän tämä prosessi käydä ihan yhdessä koko jengin kanssa joka rekryyn osallistuu. Pikkaraisella on varmasti pelitavallisia asioita mihin jokin pelaajatyyppi sopii paremmin kuin Selinin sapluunaan. Tätä uskoisin myös BOL:in hakeneen takaa. Roolitusten onnistuminen on kaiken menestyksen perusta. Tämä esimerkiksi onnistui 2011 täydellisesti. Siinä jengissä oli lopulta kaikkea mitä voittamiseen tarvitsee, se potentiaali lopulta kaivautui esiin narri sarjassa.

Onko Pikkarainen projekti valmentaja? On seurassa jo ensi kaudella kolmatta kautta ja aika lailla taitaa sama pohjarunko jatkaa. Sanoisin enemmänkin jatkumo.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
@tommy36 , tuli tavallaan yllätyksenä, että täällä pitäisi ko. ajatusta avata, mutta avaan toki, kun kerran tarvetta. En kaipaa fyysisesti Jarno Pikkaraisen näköisiä pelaajia, vaan sellaisia pelaajia, jotka pystyvät toteuttamaan jäällä valmentajan haluamia pelillisiä asioita. Kysymys on nimenomaan roolituksesta. Kaikki pelaajat eivät tietenkään ole kaikille valmentajille tarjolla, mutta valmentajilla on varmasti sellainen prototyyppi, joka olisi ideaali ja tarjolla olevista sitten yritetään saada se paras saatavilla oleva vaihtoehto omaan jengiin. Pikkarainen seuraa aitiopaikalta suomalaisia pelaajia, hinkkaa videoita yötä päivää ja on varmasti kiinnittänyt huomiota eri tyyppisiin pelaajiin. Listaa Salmelaiselle ja keskustelut käyntiin. Ei siinä keksitä pyörää uudelleen, vaan käytetään samaa sabluunaa, mitä valtaosa valmentajista käyttää. Jos jonkun kanssa ei natsaa, siirrytään seuraavaan, kunnes kysyntä ja tarjonta kohtaavat. Salmelaisen tehtäväksi jää neuvotella diilit ja jos joku pelaaja todella halutaan, arvioidaan erikseen, onko kuinka kriittinen pelimies ja pidetään huoli siitä, että ei jää mistään kymppitonnista kiinni.
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Kyllähän tuollakin materiaalilla pitää pystyä pelaamaan paremmin. Esimerkiksi toi ylivoima... jos se nyt on vaikka Tanskan vastuulla, niin kuin väitetään, niin voihan se Pikkarainen sanoa sille Tanskalle, että nyt vittu kaksi jätkää maskiin ja Quincey lämäämään viivalta. Edes jotain muuta kuin tuota paskaa.

Samalla ymmärrän kyllä, että kaikki pelaajat eivät pysty toteuttamaan Piken systeemiä. Oliko @Apassi vai @Stigu joka fiksusti analysoi, että Piken systeemissä Santala pelaa huonommin ja Lundell paremmin. Ja kaikkihan tietää kummalla on jatko ensi kaudesta ja kummalla ei. Ja Santalan tilalle tulossa huhun mukaan Paajanen, joka on kyllä nopeampi ja enemmän Tyrväisen ja Lundellin kaltainen. Ehkä siellä siis jotain ”Piken joukkuetta” yritetään ensi kaudeksi kasata. Mutta tosikovat koutsit saa kyllä materiaalin kuin materiaalin lentämään.

On mulla myös luottoa Pikeen ja uskon, että se tulee tekemään jotain hyvää tuolle organisaatiolle. Rohkeasti se ainakin penkittää ukkoa ja on sekin eräänlaista rohkeutta jos ei halua tarjota Santalalle jatkoa. Tuollainen n.40 pisteen varma suorittaja ja hyvin puolustava nelosen keskellä ensi kaudella? ei kelpaa...Toivottavasti Tyrväinen-Paajanen-Lundell-x masterplan onnistuu ja Julle ei katoa kesällä muille maille..

Samalla toivottavasti NHL ei nyt vaan nappaa Kankea.
 
T.J.R

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ja Flyers
Itse kasaisin seuraavasti:

Thorell-Tyrväinen-Rask

Keränen-Lundell-Salminen

Jääskä-Santala-Kangasniemi

Petrell-Ikonen-Åsten/Pitkänen

Eronen-Motin

Q-O'

Laakso-Varakas

Kankaanperä

Pikkarainen tietysti päätyy siihen, että Pitkänen pelaa kakkosketjussa, Iikka istuu katsomossa ja Terry And nostetaan A:sta edareihin.
Lyytinen kylmästi sivuun? Unohtuiko vain? Jos kylmästi sivuun, niin tähän haluaisin kuulla perusteluja. Muuten jatketaan harjoituksia.
 
Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Veljet tekee itsensä pieneks.

Aikoihin eletty kun Brändin valmentaja astelee kameroiden eteen ja ilmoittaa lahtelais-vastustajan lähtevän pudotuspelisarjaan ennakkosuosikkina.

Itseään pieneksi tekevää tai ei, mutta se on kylmä tosiasia. Toki olisi voinut valehdella että aika samalta viivalta lähdetään, tai pullistella että vittu me voitetaan tää ja lyödä nyrkkiä ilmaan kuin Mussolini, mutta molemmat vaihtoehdot olisivat olleet hölmöilyä. Parempi antaa paineet Pelicansille, ja pitää realismi lapasessa. Pelicans voitti IFK:n runkosarjassa 4/4, ja viime viikolla pelattu matsi näytti että Pelicans on eri levelillä kuin IFK. Niemisen Pelicans on jauhanut kesästä asti yhteistä juttua, ja Pikkaraisen IFK lähti muutama kuukausi sitten paikkaamaan vuotavaa venettä, jonka kippari sai kenkää.

Tällaista lähtökohtaa ei pitäisi olla, eikä syy tästä lähtökohdasta kaadu kyllä Pikkaraisen niskaan. Pikkarainen piiskasi suunnilleen sen mitä oli piiskattavissa, ja sillä irtosi suorat puolivälierät. Nybari antoi aikanaan Selinille kahden vuoden pahvin kun olisi pitänyt antaa vain yksi, ja Salmelainen antoi Selinille kenkää josta on vaikea sanoa kannattiko vai ei. Tietenkin helppo sanoa että kannatti kun sijoitus nousi, mutta aina voi spekuloida että olisiko noussut Atunkin kanssa. Peli-ilme parani Atun ajoista, mutta samalla ollaan ihan helvetin jäähyherkkiä, ja ajoittain höntyillään kuin viisivuotiaat karkkikaupassa.

Pikkaraisen Mestisplayoffien voittoprosentti taisi olla jotain noin 75% -luokkaa. Nyt olisi aika kaivaa ässiä hihasta myös Liigan puolella. Jos ei ässiä eikä kaneja löydy, niin Pelicans vie, ikävä kyllä. Siellä on rosteri täysin riittävä meitä vastaan, ja mikä tärkeintä, kippari Nieminen on saanut kaikki soutamaan samaan tahtiin, ja navigointi toimii ympäri kenttää. Nyt pitäisi Pikkaraisella olla kahdessa kädessä ihan saatanan iso äyskäri, muuten meidän soutuveneelle käy Titanicit.
 
Viimeksi muokattu:

tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
@tommy36 , tuli tavallaan yllätyksenä, että täällä pitäisi ko. ajatusta avata, mutta avaan toki, kun kerran tarvetta. En kaipaa fyysisesti Jarno Pikkaraisen näköisiä pelaajia, vaan sellaisia pelaajia, jotka pystyvät toteuttamaan jäällä valmentajan haluamia pelillisiä asioita. Kysymys on nimenomaan roolituksesta. Kaikki pelaajat eivät tietenkään ole kaikille valmentajille tarjolla, mutta valmentajilla on varmasti sellainen prototyyppi, joka olisi ideaali ja tarjolla olevista sitten yritetään saada se paras saatavilla oleva vaihtoehto omaan jengiin. Pikkarainen seuraa aitiopaikalta suomalaisia pelaajia, hinkkaa videoita yötä päivää ja on varmasti kiinnittänyt huomiota eri tyyppisiin pelaajiin. Listaa Salmelaiselle ja keskustelut käyntiin. Ei siinä keksitä pyörää uudelleen, vaan käytetään samaa sabluunaa, mitä valtaosa valmentajista käyttää. Jos jonkun kanssa ei natsaa, siirrytään seuraavaan, kunnes kysyntä ja tarjonta kohtaavat. Salmelaisen tehtäväksi jää neuvotella diilit ja jos joku pelaaja todella halutaan, arvioidaan erikseen, onko kuinka kriittinen pelimies ja pidetään huoli siitä, että ei jää mistään kymppitonnista kiinni.
Hyvä kuitenkin kun avasit tällaiselle tyhmällekin, että miten tää homma menee. :-)
Nyt sitten vielä täsmentäisin -ja kiva jos olet oikeassa ja se Pikkaraisen "oma" joukkue, jolla on jatkumo mm Kangen ja Petrellin muodossa- että kumpi on sitten -ah, niin usein- mennyt vituiksi IFK:ssa, UTJ ei löydä -sen huipputiiminsä kanssa- valmentajan "näköisiä" pelaajia, vaiko valmentajan laseissa on vikaa kun katsoo niitä matseja yötä päivää ja aina pyytää väärät pelaajat jotka näyttävätkin jonkun muun valmentajan pelaajilta, kun roolitukset jokikinen kausi (melkein) on enemmän tai vähemmän viturallaan.
Oliko Pikkarainen mm jo viime kaudella itkenyt että haluaa ehdottomasti Nykoppin ja Åstenin pyörimään koko "projektiksi" avittamaan joukkuetta suuruteen, jolloin btw, päätös valmentajasta olikin tehty jo viime kaudella.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: WPK

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool
Toki olisi voinut valehdella että aika samalta viivalta lähdetään, tai pullistella että vittu me voitetaan tää ja lyödä nyrkkiä ilmaan kuin Mussolini, mutta molemmat vaihtoehdot olisivat olleet hölmöilyä.
Thorell antoi tämän suuntaisia lausuntoja ja samaa pitäisi tehdä myös valmentajan. Nyt Pikkaraisen viesti oli, että Pelsut on ennakkosuosikki eli parempi joukkue kuin me. Röyhkeys ja fyysisyys tuolta joukkueelta puuttuu eikä Pikkaraisen lausunto anna odottaa muutosta.
 
Dragan Dabic

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Minäkään en tykkää tollaisista vastustaja on ennakkosuosikki puheista. Ikään kuin selitellään etukäteen tappioa. "Hävittiin sentään paremmalle."

Mutta turha sitä on mitään ruveta uhoamaankaan. Voi sanoa että kahden hyvän joukkueen sarja tulossa ja pälä pälä. Paitsi tietenkin jos nolottaa puhua omasta joukkueesta hyvänä joukkueena.
 
Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt Pikkaraisen viesti oli, että Pelsut on ennakkosuosikki eli parempi joukkue kuin me.

Pelicans on parempi joukkue, siis ennakkoon, siitä todisteena keräsivät enemmän pisteitä runkosarjassa, ja voittivat meidät 4/4. Jos Pikkarainen olisi sanonut jotain muuta, täällä kerroittaisiin kuinka otettiin just paremmilta pataan ja silti kusetetaan itseä vetämällä samalle viivalle. Vähän sellainen mikään ei kelpaa asetelma taas vaihteeksi.

Minäkään en tykkää tollaisista vastustaja on ennakkosuosikki puheista. Ikään kuin selitellään etukäteen tappioa. "Hävittiin sentään paremmalle."

Kaikki koutsin puheet voi vääntää haluamaansa suuntaan. Tää on ollut Liigassa trendi viime vuosina, että annetaan ennakkosuosikin viittaa vastustajalle, ja sillä yritetään luultavasti sysätä paineita toiselle puolelle. Pikkaraisen kommentti oli myös täysin realistinen, ja mun maailmassa se kelpaa. Pelsut ei ole ylivoimainen ennakkosuosikki, mutta hienoinen, jopa selkeä. Aika paineettomat asetelmat siis IFK:lla. Kampoihin pitää laittaa ihan helvetisti, neljästi voitettavissa ne on. E: Pari viilausta.
 
Viimeksi muokattu:

Dragan Dabic

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kaikki koutsin puheet voi vääntää haluamaansa suuntaan. Tää on ollut Liigan trendi viime vuosina, että annetaan ennakkosuosikin viittaa vastustajalle, ja sillä yritetään luultavasti sysätä paineita toiselle puolelle. Pikkaraisen kommentti oli myös täysin realistinen, ja mun maailmassa se kelpaa. Pelsut ei ole ylivoimainen ennakkosuosikki, mutta hienoinen, jopa selkeä. Aika paineettomat asetelmat siis IFK:lla. Kampoihin pitää laittaa ihan helvetisti, neljästi voitettavissa ne on.

Mä en usko että vastustajan valmentajan höpötyksistä tulee pienintäkään painetta, ellei puheet ole jotenkin poikkeuksellisia ja jatkuvia. Siinä saattaa tosin mennä omankin jengin fokus sitten.

IFK:lla ei pitäisi ollla paineeton tilanne ainakaan sen suhteen etteikö faneilla, yhteistyökumppaneilla ja seurajohdolla olisi menestysodotuksia. Tippuminen tässä vaiheessa, niin kausi on ollut surkea.
 
Dragan Dabic

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Paineista vielä, niin jos IFK tippuu heti, niin luulisi Pikkaraiselle ja Salmelaiselle tulevan "hieman" painetta saada ensi kaudella homma toimimaan heti.

Sen sijaan jos nyt mennään välieriin ja kaadutaan Kärppiä vastaan kunniallisen taistelun jälkeen, niin paljon saa anteeksi sekä Salmelainen että Pikkarainen tämän kauden perseilyjen suhteen.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: WPK

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
@tommy36 , mitä sä yrität nyt multa kysyä? En ihan oikeasti oikein ymmärrä. En mä tiedä, miten siellä joukkuetta on kasattu, koska siellä on ollut kaksi eri äijää kasaamassa jengiä useille eri valmentajille. Osalla pelaajista on ollut sopimus voimassa, osalla ei. Osa muista (ulkopuolisista) vaihtoehdoista olisi ollut vapaana aiemmin, jolloin ei ollut varsinaista tarvetta, mutta ei just silloin, kun olisi itse tarvittu. Näin se menee, mutta se on sama kaikille jengeille.

Oma mielipiteeni on, että se on menestymisen kannalta melkolailla yks lysti, onko joukkueessa Åsten, Kanki ja Lennu. En oikein näe, että paperilla kukaan muu saman roolin liigapelaaja olisi se, josta se kannun voittaminen olisi kiinni. Rahaakaan tuskin on kiinnitetty niin paljon, että mestaruuden voittaminen on enää mahdotonta. Ymmärrän kriittisyyden kaikkien soppareita kohtaan, mutta kannattaisiko nyt vaan keskittyä johonkin ihan muuhun, kun sopimukset on jo olemassa eikä asialle voi mitään. Tuskin sieltä jää ketään Huipun Veljestä signaamatta siksi, että noilla kolmella on nyt sopimus olemassa. Move on!
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Paineista vielä, niin jos IFK tippuu heti, niin luulisi Pikkaraiselle ja Salmelaiselle tulevan "hieman" painetta saada ensi kaudella homma toimimaan heti.

Sen sijaan jos nyt mennään välieriin ja kaadutaan Kärppiä vastaan kunniallisen taistelun jälkeen, niin paljon saa anteeksi sekä Salmelainen että Pikkarainen tämän kauden perseilyjen suhteen.

Eiköhän siellä jo näillä otteilla (toivottavasti) ole ymmärretty, että päin persettähän toi jengi pelas 90% runkosarjan. Salmelainen sai varmasti aika rumaakin kritiikkiä kaikenlaisesta.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
@tommy36 , mitä sä yrität nyt multa kysyä? En ihan oikeasti oikein ymmärrä. En mä tiedä, miten siellä joukkuetta on kasattu, koska siellä on ollut kaksi eri äijää kasaamassa jengiä useille eri valmentajille. Osalla pelaajista on ollut sopimus voimassa, osalla ei. Osa muista (ulkopuolisista) vaihtoehdoista olisi ollut vapaana aiemmin, jolloin ei ollut varsinaista tarvetta, mutta ei just silloin, kun olisi itse tarvittu. Näin se menee, mutta se on sama kaikille jengeille.

Oma mielipiteeni on, että se on menestymisen kannalta melkolailla yks lysti, onko joukkueessa Åsten, Kanki ja Lennu. En oikein näe, että paperilla kukaan muu saman roolin liigapelaaja olisi se, josta se kannun voittaminen olisi kiinni. Rahaakaan tuskin on kiinnitetty niin paljon, että mestaruuden voittaminen on enää mahdotonta. Ymmärrän kriittisyyden kaikkien soppareita kohtaan, mutta kannattaisiko nyt vaan keskittyä johonkin ihan muuhun, kun sopimukset on jo olemassa eikä asialle voi mitään. Tuskin sieltä jää ketään Huipun Veljestä signaamatta siksi, että noilla kolmella on nyt sopimus olemassa. Move on!
Otin kyssärit pois, koska tarkoitus ei varsinaisesti ollut kysyä sulta yhtään mitään (eikä se edes onnistuisi nykyisessä loukkaantujien kulttuurissa), vaan todeta vain että jatkuvalla syötllä tuntuu IFK:ssa menevän niin ettei valmentaja saa "näköistään" joukkuetta tai joukkue "näköistään" valmentajaa, joten roolit ovat ja menevät alati sekaisin ja sitä sitten jumpataan, kiukutellaan ja selitellään loppu kausi, sekä odotellaan (kärsivällisesti) sitä kautta jolloin loppumattomissa projekteissa osuu molemmat ns kohdilleen.
Mäkin btw, uskokaa tai älkää, jokikinen kausi uskon tähän tuubaan, jotta nyt hyvä tulee ja IFK pesee kaikki. No, ehkä ensi kaudella. Tosin onhan se vielä tämäkin kausi, ja mää ainakin odotan että IFK osoittaa vain pelleilleensä koko kauden ja poffien alkaessa pesee ns "lattiaa" pelikaaneilla, jättämättä yhtään edes arvailujen varaan siitä kumpi siellä kentällä oli parempi!
 
Sp#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK aina välillä, EPS jalkapallo

Juuri näin! Ja on pelkkää selittelyä nostaa asiaa edes esille, että joku valmentaja ei saanut haluamiaan pelaajia. Toivottavasti esim Selin on nyt huojentunut, kun sai pestin Poriin ja pääsee operoimaan just sillä rosterilla minkä halusi!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös