Raha. On parempaa bisnestä tuoda ensi-iltaan elokuva lokakuussa kuin joulukuussa. Kuka jaksaa leffoissa käydä joulukuussa, kun on pikkujouluja, lahjojen ostoa ynnä muuta turhuutta. Loka-marraskuu on muutenkin vuoden masentavinta aikaa, joten sillon varmaan jengi raahautuu elokuviin suuremmalla prosentilla.
Niinpä, näinhän se on. On ymmärrettävää, että tuotantoyhtiö valitsee ensi-iltapäiväksi tuottolaskelmiltaan optimaalisimman ajankohdan.
Jotenkin kuitenkin tuntuu, että jos yksi elokuva on tässä maassa sellainen, jonka tuotantokustannuksiin pitäisi myöntää vaikkapa elokuvasäätiön ja valtion täysi tuotantotuki, se on "virallinen" Tuntematon sotilas; Louhimiehen elokuvan osalta kun on jo kohuttu mm. oheistuotteista (esim. siivousvälinesetit), näyttelijävalinnoista ja yhteistyösopimuksista (mm. Veikkaus, Hartwall). Kannatan vapaata markkinataloutta sekä "ihmiskasvoista kapitalismia", joka on mielestäni yksi demokratian muoto, mutta joskus kannattaisi miettiä asioita muiltakin näkökulmilta.
Olisi hiukan eri meininki järjestää Tuntemattoman sotilaan ensi-iltanäytös esimerkiksi itsenäisyyspäivän aattona kutsuvierasnäytöksenä vielä elossa oleville sotiemme veteraaneille ja vaikkapa kansanedustajille Helsingin elokuvateatterissa (tai esim. Finlandia-talolla) sekä samaan aikaan muilla paikkakunnilla. Siinä olisi juhlallinen, yhtenäisen kansakunnan historiaa ja edellisten sukupolvien perintöä kunnioittava kulttuuriteko itsenäisyyden juhlavuoden varsinaiseen kohokohtahetkeen. Mutta nyt mennään näin.