Aleksi Valavuori – urheilupersoona

  • 3 608 746
  • 13 598

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jos Valavuori päivittää Selänteen Twitteriä, niin eihän hän sitä tietenkään kenellekään paljasta. Voi myös miettiä, miksi näitä huhuja on kuulunut.

Valavuori sanoo opettaneensa Selänteelle Twitterin käytön vuosi takaperin. Siis vasta vuosi takaperin. Siihen mennessä useimmat urheilutähdet olivat twiittailleet jo vuosikausia. Tästä voisi hätäisempi päätellä, ettei Teemua sosiaalinen media kovin paljon kiinnosta.

Valavuori on voinut hyvinkin soitella Teemulle ja kysyä, että "Moi Teemu, olis tällänen maahanmuuttoon liittyvä juttu, voinko jakaa sun Twitterissä?", johon Teemu on vastannut palmujen alta myöntävästi eikä ole miettinyt asiaa sen tarkemmin. Voihan pojilla olla sellainen järjestely, että kun Teemu ei ehdi tai jaksa twiitata, niin Valavuori tekee sen.

Mutta voi toki olla niinkin, että Selänne vain jakelee Valavuoren twiittejä eteenpäin, eikä mieti asiaa sen enempää. Tätä twiittiä olisi silti kannattanut harkita kaksi kertaa. Yhteiskunnallisesti kantaa ottava Selänne on vähän kuin norsu posliinikaupassa.
 

Saxon-747

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chelsea
Nyt on Fatbardhe Hetemajikin ruvennut rasistiksi, varmaan just shoppailemassa Salaisesta Agentista pilottia, maihareita, Suomen lippua hihaan ja leijonakaulakorua.

Linkki uutiseen: Fatbardhe Hetemaj kehuu Selännettä ja Valavuorta: ”Entisenä pakolaisena en ymmärrä rasistisyytöstä” | Uusi Suomi

Valavuoren facesta kun lukee kommentteja niin sieltä löytyy monta peukuttavaa rasisti mamua. Loukkaantuneina taas tuntuu olevan pakolaisilla ratsastavat kotimaiset "hyväntekijät"
 

Isaa

Jäsen
Selänteen tilillä kirjoitettujen twiittien kirjoitusasun ja sävyn perusteella kuvittelisi kirjoittajan olevan vielä peruskoulussa. Ei se varsinainen aihe tässä ainakaan itselleni niin suuri ongelma ole kuin tuo esitystapa. Todella, todella kaukana siitä, miten tuossa asemassa olevan henkilön kuvittelisi hoitavan julkisuuskuvaansa. Yhdellä sanalla sanottuna noloa.
 
Viimeksi muokattu:

Powerplay

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, Jokerit, NHL
Valavuoren facesta kun lukee kommentteja niin sieltä löytyy monta peukuttavaa rasisti mamua. Loukkaantuneina taas tuntuu olevan pakolaisilla ratsastavat kotimaiset "hyväntekijät"
Näinhän se menee ja ikävä kyllä tuo Selänteen juuri avattu ketjukin alkaa olla suvakkien nyyhkyttelykenttä.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Siellä joku rasmuslainen kertoi rukoilleensa Jumalaa, että että tämä "ottaisi pois" Bernerin ja Soinin. Sitten iski vielä rasisti-Teemu. On se kovaa joskus. Ja kirsikaksi kermakakun päälle vuoden 2009 pakolaisnainen osoittautuu myös rasistiksi. Voi voi sentään....
 

Eugene

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, SaiPa, Ketterä
Valavuorihan on näitä elämäm koululaistasoisia juttuja ulostanut nyt facebookiin jo hetken, näistä idarit tykkäilleet ja jakaneet.
Kas kummaa, samaan aikaan Selänne aktivoituu myös tästä asiasta. En nyt oikein usko, että Selänne itse oisi tuota kirjoittanut, miksi häntä kiinnostaisi tuolla toisessa maailmassa tämä asia edes?

Ja haista Valavuori vittu. Tuota paskaa ilman perusteita on nähty jo ihan riittävästi, seuraavaksi sitten nostamaan persuja suosta? Ihan mukava olisi nähdä asiasta mielipiteitä hyvin argumentoituna faktojen kanssa, eikä tuota samaa levyä mitä 6kk jo juntit pyörittäneet.
Ottaako joillain oikeasti näin koville väärät mielipiteet? Haistatteletko samalla tavalla Makwan Amirkhanille, kun sattunut kirjoittelemaan pakolaisista ja jopa yltynyt vinoilemaan näille 17v sotalapsille? Ja kun mielipiteet ei ole samat, niin toisen eli tässä tapauksessa Valavuoren mielipiteet ovat elämämkoulutasoisia, joista vain idiootit tykkää.
 

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Melkoinen salaliittoteoria tuo Selänteen twitteri. Kertokaa nyt mulle vielä ettei ihminen oo käynyt kuussa. Valavuori ja Selänne arvostelee maahanmuuttoa, nyyh ja sniif miten ne kehtaa. Kyllähän suomalaisetkin raiskaa, joopa joo mikähän on prosentuaalinen määrä ja ero noiden kahden välillä. Sitä ei varmasti tulla ikinä missään paljastamaan, koska se ei sovi nykyiseen suvaitsevaisuuden aikaan.
 

Waqu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Dallas Stars
Ottaako joillain oikeasti näin koville väärät mielipiteet? Haistatteletko samalla tavalla Makwan Amirkhanille, kun sattunut kirjoittelemaan pakolaisista ja jopa yltynyt vinoilemaan näille 17v sotalapsille? Ja kun mielipiteet ei ole samat, niin toisen eli tässä tapauksessa Valavuoren mielipiteet ovat elämämkoulutasoisia, joista vain idiootit tykkää.

Ei mielipiteillä ole mitään tekemistä asian kanssa. Jos kirjoitellaan paskaa ilman faktoja ja juttujen taso on noin peruskoululaisen tasolla, niin ei sillä ole mielipiteiden kanssa mitään tekemistä. Jotkut idiootit viittii vielä peesata.
Niitä idioottimaisia mielipiteitä löytyy myös toiselta puolelta ja kirjoitetaan aivan mitä sattuu.

Kyllä maahanmuuttoa saa kritisoida ja nykyistä politiikkaa pitää kritisoida. Se ei tee jostain tyhjäpäisestä möyhäämisestä sen oikeampaa ja fiksumpaa. On ihan idioottimaista kuvitella, että kaikki jotka eivät ole laittamassa muslimeita pataan tai vähintään tiedä, että ovat kaikki tulleet vaan raiskaamaan ovat suvakkeja.
Hyvää keskustelua asiasta on hyvä käydä, mutta tämä nykyinen tilanne "keskusteluineen" on aika kaoottinen ja aiheuttaa lähinnä pelkoa jne.

Makwan Amirkhanin jutut lähinnä aiheuttaa myötähäpeää. Täytyy tehdä vähän nimeä ja saada huomiota. Nasima Razmyar on myös maahanmuuttajataustainen, mutta onkin toista mieltä! Mitäs siihen sanot? Amir Alizad myös! Ollaan vanhvoilla keskustelussa.

Itselläni on muutamia maahanmuuttajia ystävänä. Yksi sadatteli nykyistä tilannetta, kun poika ei "pääse" suomeen. Ei pääse koska vaimo ei saa oleskelulupaa, poika ollut aikaisemmin vuosia suomessa ja tehnyt töitä koko aika, opetellut kielen jne. ja suomeen ei kannata ottaa? Erittäin nyreissään olivat toki siitä, että ns. elintasopakoilaiset kuitenkin pääsee.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Makwan Amirkhanin jutut lähinnä aiheuttaa myötähäpeää. Täytyy tehdä vähän nimeä ja saada huomiota. Nasima Razmyar on myös maahanmuuttajataustainen, mutta onkin toista mieltä! Mitäs siihen sanot? Amir Alizad myös!

No, Arman esiintyi yhdellä Makwanin #seventeen-videolla.

Tuolla kirjoitusvirhemäärällä on kyllä lupa heittää peruskoulu ja elämäm koulu-läppää. Sopii suvaitsevaiseen öyhötykseen kuin kuula anarkomarkon silmään, vittu.
 

Waqu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Dallas Stars
No, Arman esiintyi yhdellä Makwanin #seventeen-videolla.

Tuolla kirjoitusvirhemäärällä on kyllä lupa heittää peruskoulu ja elämäm koulu-läppää. Sopii suvaitsevaiseen öyhötykseen kuin kuula anarkomarkon silmään, vittu.

Tässähän oli kovaa statementtiä!
Eli jos ei lähde rasistiseen öyhötykseen, niin on suvakki? Ok. Mielipiteet sallittu jne.

Hyvinkin näillä taidoilla on tähän ikään mennessä aika paljon pidemmälle päässyt, kuin perus persu ikinä, vittu.
 

J.Hotti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK Detroit Red Wings FC Barcelona
Ihan tämmöinen välihuomio yksittäisen tapauksen kautta tähän keskusteluun "Valavuori ja Teemun Twitter-tilin hallinnointi". Viime viikolla käynnistin Facebookissa projektin "urheilukansa palkitsee urheilu-urapalkinnolla Kimmo Timosen" ja twiittasin aiheesta lisäten siihen mukaan seuratuimpia suomalaisia Twitter-tilejä mm. juuri Valavuoren ja Selänteen. Pyysin, että jos koette asian hyväksi, niin tarjoaisitteko vetoapua projektille. Sain usealta taholta kehuja ja muutenkin positiivista palautetta ja projekti on muutenkin viikossa mennyt eteenpäin hurjalla vauhdilla. Valavuori ja Selänne, ei mitään reagointia. Okei voihan se olla, että heidän mielestään asia ei ollut huomioimisen arvoinen. Noh kiinnitin huomiota siinä, että taannoin Teemun Twitter-tili oli uudelleentwiitannut Rene Luhtala nimisen kaverin lyhyen blogikirjoituksen otsikolla "pystyykö some muuttamaan Suomen fanikulttuuria". Luhtala oli minun tavoin lisännyt twiittiinsä mukaan @ tunnisteella mm. Valavuoren ja Selänteen. Noh voihan se olla, että Teemu uudelleentwiittasi tämän blogikirjoituksen, kun mahdollisesti tykkäsi siitä. Mutta sitten kun googletin nimet Valavuori ja Luhtala ja löysin tämän ylistyskirjoituksen parin vuoden takaa...

Do SOMEthing: Think big. Go big

...mieleni muuttui. Ehkä se ei ollutkaan Teemu, joka haki Luhtalan blogille lisänäkyvyyttä uudelleentwiittaamalla sen omalla Twitter-tilillään.

MOT.
 

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Useampaan kuukauteen en ole jaksanut oikeasti seurata tätä mamuväittelyä, ja ilo huomata kuinka enää ei kumpikin osapuoli kasaile olkinukkeja ja väittele ohi aiheen omista poteroista noita olkiukkoja ampuen.
 

Migron

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Puuttuukohan näppiksestä toinen "A" vai missä ploki viipyy?
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Sihvonen älähtää.
"Teen ihan selväksi perättäisin sanoin: Valavuori ei tee hyvää suomalaiselle urheilulle, hän tekee pahaa."

Suorastaan riemastuttava blogikirjoitus. Johtava jätti vain huomiotta nyt sen, että tuli tönineeksi itse Godfatheria. Saa nähdä riittävätkö hevosenpäät kostotoimenpiteiksi. Keep your head up, boi sanois Karalahti.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Toivottavasti Valavuori vielä vastaa tähän. Aina hauska seurata, kun Johtava kurittaa Aleksia näissä.

Perjantainahan Sihvonen ilmeisesti tulee lisäämään löylyä radio-showssaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös