KooKoo joukkueen rakentuminen Liiga-kaudelle 2015–2016

  • 567 374
  • 2 613

Fordél

Jäsen
No Bailen ja Connolly mahdollisestikkin on aikanaan ollut kyllä juuri tälläisiä helmiä, mutta ei tollasiakaan kavereita läheskään joka kausi ui katiskoihin.

Kyllä niitä aika tasaiseen tahtiin löytyy Liigaankin asti. Muita nimiä voisivat olla mm. Steve Moses, Jeremy Dehner, Tomas Zaborsky, Patrick Yetman, Justin Hodgman, Corey Elkins jne. Osa ollut ensimmäisellä Liigakaudellaan varmasti hyvinkin halpoja ja osa vähän kalliimpia, mutta kaikki ovat varmasti olleet hyviä hintalaatu-suhteeltaan ja halpoja verrattuna kotimaisiin vastaaviin pelaajiin.

Mutta kysymys oli lähinnä että ketä mahdollisia kuuluttamiasi pelaajia olisi tällä hetkellä tarjolla vaikkapa sitten Huhtasen tilalle tai ylipäänsä ykkös-kakkosketjun laidoille?

Olen lätkän innokas seuraaja, en scoutti tai urheilutoimenjohtaja. Mulla ei kuulu olla näkemystä ja suhdeverkostoa siitä, millasia pelaajia on vaikka rapakon takana tai Euroopan sarjoissa vapaana. Liigassa pelaavista pelaajista mulla on jo jonkin verran näkemystä ja tietoa.

Niinpä ja kun todennäköisesti edes mitään taikuria ei tänne näillä resursseilla ole saatavilla.

Ai kuten vaikka Sportilla ei ollut, mutta sitten tulikin esim. Bertrand halpana ukkona ja takoi aika kivat tehot. Ja siinäkin oli kaveri, jolla oli kuitenkin edes jotain potentiaalia hyökkäyspäässä ja tästä jopa näyttöjä Liigassa. Ei kannata nyt mennä sen lässyttelyn taakse, etteikö näitä pelaajia olisi saatavilla.

Mutta kun Fordel on niin taitava näissä asioissa, niin ei muuta kun Sakkeen vaan yhteyttä ja pelaajakoordinaattorin paikalle!

Olenko jossain väittänyt, että olen erityisen taitava näissä asioissa?
 
Suosikkijoukkue
KooKoo, TPS, Toronto Maple Leafs, Leijonat

Et suoranaisesti, mutta rivien välistä olet antanut ymmärtää, kuinka yksinkertaisesti tuolta saadaan pienellä rahalla sellainen helposti Huhtasta tehokkaampi ulkomaalainen, try-outin kautta joukkueeseen. Ja vieläpä niin, että tämä herra ei tule kauden aikana potemaan koti-ikävää, tai kiukuttelemaan, vaan jaksaa hymyillä iloisesti läpi kauden, KooKoon logolle pelaten.
 
KOOKOOBOY

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Mitä jos muotoillaan asia näin että KooKoo hankkii tryoutille Huhtasen koska:
- tuo joukkueelle Liigassa tarvittavaa kokemusta
- leveyttä joukkueeseen
- ammattimaista otetta työn tekoon
- kovuutta
- mikä on pelaajan hinta?

Siellä on muutama kaveri nyt jotka eivät näytä ymmärtävän mitä tarkoittaa työn tekeminen (treenipelit nähneinä voitte itsekkin miettiä ketkä). Ehkä ne heräävät tähän maailman jos tulee lisää kilpailua pelipaikoista. Tai jos meiltä loukkaantuu pari kaveria niin ketä heitetään kovassa ottelutahdissa tilalle? Mielummin Huhtanen kuin Tomi Peltonen...

Jos tuo huhu pitää paikkaansa niin tervetuloa Kouvolaan minun puolesta!

Toki toiveissa olisi edelleen se yksi "Spina" tai "Perrin"... Mutta mielummin tässä kohtaa Huhtanen kuin taas arpa muutaman jatkeeksi
 
Suosikkijoukkue
KooKoo, TPS, Toronto Maple Leafs, Leijonat
Kyllä niitä aika tasaiseen tahtiin löytyy Liigaankin asti. Muita nimiä voisivat olla mm. Steve Moses, Jeremy Dehner, Tomas Zaborsky, Patrick Yetman, Justin Hodgman, Corey Elkins jne. Osa ollut ensimmäisellä Liigakaudellaan varmasti hyvinkin halpoja ja osa vähän kalliimpia, mutta kaikki ovat varmasti olleet hyviä hintalaatu-suhteeltaan ja halpoja verrattuna kotimaisiin vastaaviin pelaajiin.

Kuinka moni näistä kavereista signattiin syys-lokakuun aikana joukkueeseen?
 
Fordél

Jäsen
Et suoranaisesti, mutta rivien välistä olet antanut ymmärtää, kuinka yksinkertaisesti tuolta saadaan pienellä rahalla sellainen helposti Huhtasta tehokkaampi ulkomaalainen, try-outin kautta joukkueeseen. Ja vieläpä niin, että tämä herra ei tule kauden aikana potemaan koti-ikävää, tai kiukuttelemaan, vaan jaksaa hymyillä iloisesti läpi kauden, KooKoon logolle pelaten.

Miten niin KooKoo ei voi saada messiasta? On niitä ennenkin tänne löydetty pikkurahalla. Ei ole helppo nakki, mutta mahdollista.

Kaikella kunnioituksella, jos rivien välistä lukeminen menee noin metsään, koita lukea varsinaisilta riveiltä.
 
Suosikkijoukkue
KooKoo, TPS, Toronto Maple Leafs, Leijonat
Tai jos meiltä loukkaantuu pari kaveria niin ketä heitetään kovassa ottelutahdissa tilalle? Mielummin Huhtanen kuin Tomi Peltonen...

Toki toiveissa olisi edelleen se yksi "Spina" tai "Perrin"... Mutta mielummin tässä kohtaa Huhtanen kuin taas arpa muutaman jatkeeksi

Nimenomaan Huhtasen kaltaisen pelaajan arvo nousee kun loukkaantumisia tulee. Ja niitähän tulee.
 
KOOKOOBOY

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Sillä ei ole merkitystä. KooKoollakin olisi ollut saumat hankkia näitä pelaajia jo kesän aikana.

Kuten kreikkalainen majoneesi pitää kysyä että aioli? Mistä tiedät että näin on ollut? Voisitko hieman raottaa tätä tietoa? Oletin että Guttig ja Watkins olivat nämä arvat ja isommat kalat (samoilla spekseillä kuin mainitsemasi Moses jne.) väistivät KooKoon syötit koska ne olivat liian pienet. Kuulemma tuo dollarin kurssi vs euron kurssi teki hallaa kalastuksessa pienemmillä syöteillä... Mutta enemmän kuin mielellään kuulisin että ketä KooKoolla oli realistiset saumat hankkia kesän aikana?
 
Suosikkijoukkue
KooKoo, TPS, Toronto Maple Leafs, Leijonat
Kaikella kunnioituksella, jos rivien välistä lukeminen menee noin metsään, koita lukea varsinaisilta riveiltä.
Ai kuten vaikka Sportilla ei ollut, mutta sitten tulikin esim. Bertrand halpana ukkona ja takoi aika kivat tehot. Ja siinäkin oli kaveri, jolla oli kuitenkin edes jotain potentiaalia hyökkäyspäässä ja tästä jopa näyttöjä Liigassa. Ei kannata nyt mennä sen lässyttelyn taakse, etteikö näitä pelaajia olisi saatavilla.

Ilmaiset vaan asiasi myöskin välillä siihen malliin, että kyllä niitä Bertrandeja siellä on kun vaan käy hakemassa. Sitä tarkoitin tässä.

Sillä ei ole merkitystä. KooKoollakin olisi ollut saumat hankkia näitä pelaajia jo kesän aikana.

Kyllä sillä sen verran on merkitystä on, että nyt on syksy ja kesä meni jo. Turha enää jossitella kevättä tai kesää. Toki saumat on ollut, mutta silloin on ilmeisesti ollut tärkeämpää kiinnittää muita pelaajia. Pitää muistaa KooKoon olleen kiinnostunut mm. Michal Birneristä ja Antti Erkinjuntistakin, muttei vaan riittänyt.
 
Fordél

Jäsen
Ilmaiset vaan asiasi myöskin välillä siihen malliin, että kyllä niitä Bertrandeja siellä on kun vaan käy hakemassa. Sitä tarkoitin tässä.

En vaan ilmaisin asiani niin, että kyllä niitä bertrandeja on olemassa. Asia on vain näin ja on ihan turha väittää muuta tai maalailla täysin typeriä uhkakuvia, kuinka Kouvola on synkkä paikka jne. Vittu, jätkät pelaa ammatikseen ja moni menee esim. Kazakstaniin. Siihen nähden Kouvolakin on ihan jees.

Kyllä sillä sen verran on merkitystä on, että nyt on syksy ja kesä meni jo. Turha enää jossitella kevättä tai kesää. Toki saumat on ollut, mutta silloin on ilmeisesti ollut tärkeämpää kiinnittää muita pelaajia. Pitää muistaa KooKoon olleen kiinnostunut mm. Michal Birneristä ja Antti Erkinjuntistakin, muttei vaan riittänyt.

Harvassa paikassa kausi on vielä alkanut ja pelaajia on edelleen paljon vapaana, niin nyt kuin kauden aikana.

Enkä epäile yhtään etteikö KooKoo ole ollut kiinnostunut ties mistä pelaajista. Hienoa, että oltiin kiinnostuneita mm. Malisesta ja Greenistä. Todella hyviä kiinnityksiä KooKoolta. Nyt on kuitenkin huomattu, että joukkueen hyökkäyspää kaipaa kärkiosaamista. Laittaisin kaikki roposet nyt siihen, mutta sinä ja muut saatte olla ihan vapaasti eri mieltä.
 
Fordél

Jäsen
Kuten kreikkalainen majoneesi pitää kysyä että aioli? Mistä tiedät että näin on ollut? Voisitko hieman raottaa tätä tietoa? Oletin että Guttig ja Watkins olivat nämä arvat ja isommat kalat (samoilla spekseillä kuin mainitsemasi Moses jne.) väistivät KooKoon syötit koska ne olivat liian pienet. Kuulemma tuo dollarin kurssi vs euron kurssi teki hallaa kalastuksessa pienemmillä syöteillä... Mutta enemmän kuin mielellään kuulisin että ketä KooKoolla oli realistiset saumat hankkia kesän aikana?

Se aioli on kyllä kotoisin Ranskasta, Provencesta.

Ja yllätytkö, jos paljastan, että kyseessä ei ole tieto vaan olettamus, joka perustuu aikaisempiin vuosiin. Näitä pelaajia on löytynyt niin kesällä kuin keskellä kautta, mutta se ei ole nyt se pointti. KooKoo on saanut jo nyt hyvän jengin kasaan resursseihin nähden eikä sitä tässä olekaan kritisoitu vaan sitä, mihin resurssit (jos niitä on) jatkossa käytetään. Jos resursseja on vahvistukseen, hankkisin riskillä, mutta koeajalla hyvän hyökkäyspotentiaalin omaavan laiturin. Te kannatatte Huhtasen hankintaa ja ei siinä mitään. Omassa roolissaan kelpo pelaaja Liigaan ja vahvistus KooKoolle. Itse vaan hakisin eri tyylin pelaaja ja pienoisella riskillä Tämän ihmeellisemmästä asiasta tässä ei ole kyse.
 
Suosikkijoukkue
KooKoo, TPS, Toronto Maple Leafs, Leijonat
on ihan turha väittää muuta tai maalailla täysin typeriä uhkakuvia, kuinka Kouvola on synkkä paikka jne. Vittu, jätkät pelaa ammatikseen ja moni menee esim. Kazakstaniin. Siihen nähden Kouvolakin on ihan jees.

Nämä uhkakuvathan ei olekaan todennäköisiä, mutta niihinkin pitää varautua. Ja tästä vain muutamana faktana Ramsay jonka vaimo ei viihtynyt Kouvolassa ( Suomessa ) ja niin vain laukut pakattiin n. 10 matsin jälkeen. Dickenson jätti aikanaan kauden tärkeimmät pelit pelaamatta kun oli jo soppari muualle. En tiedä miksi Fleury lähti Sportista, mutta kyllähän tuokin kirpaisee kun kaveri on juuri löytänyt jyvän ja haluaa sitten pois joukkueesta. Tällä halusin tuoda esiin kotimaisen pelaajan varmuutta verrattuna johonkin arpaulkkariin, joissa näitä em. riskejä ja tapauksia on ollut.
 
Ja niitä uhkakuvia ja ongelmia kaukalon ulkopuolisissa asioissa on myös kotimaisissa pelaajissa. Toki Tuomas Huhtasen kohdalla riskit näiden asioiden suhteen olisivat varmastikin luokkaa 0,1 %. Mutta ne riskit, jotka ulkkareihin liittyy, on vain otettava jos meinataan saada hintalaatu-suhteeltaan kovia hankintoja. KooKoolla on ilmeisesti käynyt jo hyvä mäihä yhden suomalaisen pelaajan kohdalla (Malinen), mutta KooKoo tuskin tulee samaan kotimaisista pelaajista toista yhtä hyvää hakua hintaan nähden. Näillä resursseilla katse on pakko laittaa ulkomaille.
 
Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Vähän vaikea kommentoida, kun ei tiedä millaisilla resursseilla pelataan. Kuvitellaan nyt, että voidaan saada enintään Huhtasen palkkatasoa oleva pelaaja. Vaihtoehdoksi jäisi Huhtanen, joka olisi varma valinta ja nostaisi joukkueen tasoa jonkin verran. Toisena vaihtoehtona voisi yrittää onnistua ulkomaalaispelaajan kanssa, joka olisi joko selvempi vahvistus hyökkäyspäässä tai mahdollisesti täysi floppi.

En lähtisi varmistelemaan, kun hävittävää ei niin hirveästi ole. Jos ulkomaalaispelaajan hankinta onnistuisi, voisi se olla ratkaiseva muutos KooKoon hyökkäyspelaamiseen. Huhtasen olisi ollut hyvä hankinta aiemmin. Nyt kun joukkueen suurin puute on tehokas laituri, niin viimeisiä rahoja(?) ei kannata sijoittaa pelaajaan joka ei sellainen ole.
 
Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Onko tästä case Huhtasesta mitään muuta konkreettista, kuin yksi twitter-viesti?
 
mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Olisiko Miikka Männiköstä mitään iloa. Taitaa olla ura ja tehot ehtoo puolella vaikka Jukureissa viime kaudella tehokas olikin. Ei varmaan olisi kallis ehkä lähtee hakemaan eläkerahoja ulkomailta.
 
Ei riitä Liigaan enää. Halpa mies olisi kyseessä mutta kyllä jo treenipelit ovat näyttäneet että Mestis-ukot ovat kujalla Liiga-vauhdissa.

Jos sieltä nyt tulee twitter-huhu Huhtanen niin kelpaa mulle.
 
KOOKOOBOY

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoo on saanut jo nyt hyvän jengin kasaan resursseihin nähden eikä sitä tässä olekaan kritisoitu vaan sitä, mihin resurssit (jos niitä on) jatkossa käytetään. Jos resursseja on vahvistukseen, hankkisin riskillä, mutta koeajalla hyvän hyökkäyspotentiaalin omaavan laiturin. Te kannatatte Huhtasen hankintaa ja ei siinä mitään. Omassa roolissaan kelpo pelaaja Liigaan ja vahvistus KooKoolle. Itse vaan hakisin eri tyylin pelaaja ja pienoisella riskillä Tämän ihmeellisemmästä asiasta tässä ei ole kyse.

Huhtasen palkkapyynnillä ei saada tällä erää kovaa ulkkaria (ja arpoja meillä on jo). Se mitä eurolla sai 3-6 kautta sitten on nykyään Mestis-tason kavereita. KooKoolla ei vaan riitä lompakko maksamaan niitä pyyntejä mitä pitäisi pelaajille maksaa. Siihen kylkeen vielä Suomen verotus niin hienoa.

Toki voihan olla että KooKoo hakee sitä isoa kalaa haaviin lokakuulle? Pari kuukautta vähemmän maksettavaa ja voidaan laittaa kuukausikohtaista palkkaa isommaksi? En tiedä... kunhan pohdiskelen. Mutta sen olen kuullut toreilla puhuttavan että isoja kaloja yritettiin mutta yksinkertaisesti ei rahat riittäneet!
 
Fordél

Jäsen
Olisiko Miikka Männiköstä mitään iloa. Taitaa olla ura ja tehot ehtoo puolella vaikka Jukureissa viime kaudella tehokas olikin. Ei varmaan olisi kallis ehkä lähtee hakemaan eläkerahoja ulkomailta.

Ei riitä Liigaan enää. Halpa mies olisi kyseessä mutta kyllä jo treenipelit ovat näyttäneet että Mestis-ukot ovat kujalla Liiga-vauhdissa.

Jos sieltä nyt tulee twitter-huhu Huhtanen niin kelpaa mulle.

Ehdottomasti mielummin Miikka Männikkö kuin Tuomas Huhtanen. Männiköllä on paljon enemmän potentiaalia ja ominaisuuksia kärkikentän laituriksi kuin Huhtaselle. Ei mikään sateentekijä, mutta heittämällä olisi yksi KooKoon kärkilaitureista.

KOOKOOBOY:n näkemys ei ole millään tavalla perusteltu eivätkä perustu näkemyksiin juuri Miikka Männiköstä. Se, että joku Mestis-ukko on kujalla Liigavauhdissa, ei tarkoita, että kaikki Mestiksessä pelaavat eivät pärjäisi Liigassa. Toiseksi, Miikka Männikkö ei ole Mestis-ukko vaan Liigapelaaja. Hän on pelannut viime aikoina Mestiksessä vain antaakseen näyttöjä parempaa pestiä varten. Toissakaudelle syntyi Liigassakin vielä tehot 6+15=21. Kolmanneksi, Männikön ominaisuudet sopivat mainiosti Liigaan. Hänellä on hyvä liike ja laukaus sekä taitotaso. Pieni kokokaan ei ole rajoittanut sitä, etteikö olisi voinut pelata vahvuuksillaan Liigassa.

En ole mikään erityinen Männikön fani, mutta KooKoon resursseilla ja tässä tilanteessa, Männikkö olisi varmasti yksi parhaista hauista, joita KooKoo voisi saada. Etenkin kun pohditaan hintaa vs. hyötyä joukkueelle vs. riskejä. Ja tässä oletuksessa se hinta ei ole liian kova.
 
Fordél

Jäsen
Huhtasen palkkapyynnillä ei saada tällä erää kovaa ulkkaria (ja arpoja meillä on jo). Se mitä eurolla sai 3-6 kautta sitten on nykyään Mestis-tason kavereita. KooKoolla ei vaan riitä lompakko maksamaan niitä pyyntejä mitä pitäisi pelaajille maksaa. Siihen kylkeen vielä Suomen verotus niin hienoa.

Toki voihan olla että KooKoo hakee sitä isoa kalaa haaviin lokakuulle? Pari kuukautta vähemmän maksettavaa ja voidaan laittaa kuukausikohtaista palkkaa isommaksi? En tiedä... kunhan pohdiskelen. Mutta sen olen kuullut toreilla puhuttavan että isoja kaloja yritettiin mutta yksinkertaisesti ei rahat riittäneet!

Siinä tapauksessa kannattaa säästää vähäisetkin resurssit siihen myöhempään hankittavaan vahvistukseen. Huhtasen try-outista ei juurikaan köyhdytä, mutta en usko, että hän on vastaus meidän hyökkäyspään ongelmiin. Tuo sinne vähän lisää vaarallisuutta, mutta ei riittävästi. Sen sijaan Huhtasen koko kauden palkka syökin jo arviolta kenties puolet siitä, mitä potentiaalinen kärkilaituri voisi maksaa, viimeistään sitten verorajan jälkeen.
 
Kioto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ehdottomasti mielummin Miikka Männikkö kuin Tuomas Huhtanen. Männiköllä on paljon enemmän potentiaalia ja ominaisuuksia kärkikentän laituriksi kuin Huhtaselle. Ei mikään sateentekijä, mutta heittämällä olisi yksi KooKoon kärkilaitureista.

KOOKOOBOY:n näkemys ei ole millään tavalla perusteltu eivätkä perustu näkemyksiin juuri Miikka Männiköstä. Se, että joku Mestis-ukko on kujalla Liigavauhdissa, ei tarkoita, että kaikki Mestiksessä pelaavat eivät pärjäisi Liigassa. Toiseksi, Miikka Männikkö ei ole Mestis-ukko vaan Liigapelaaja. Hän on pelannut viime aikoina Mestiksessä vain antaakseen näyttöjä parempaa pestiä varten. Toissakaudelle syntyi Liigassakin vielä tehot 6+15=21. Kolmanneksi, Männikön ominaisuudet sopivat mainiosti Liigaan. Hänellä on hyvä liike ja laukaus sekä taitotaso. Pieni kokokaan ei ole rajoittanut sitä, etteikö olisi voinut pelata vahvuuksillaan Liigassa.

En ole mikään erityinen Männikön fani, mutta KooKoon resursseilla ja tässä tilanteessa, Männikkö olisi varmasti yksi parhaista hauista, joita KooKoo voisi saada. Etenkin kun pohditaan hintaa vs. hyötyä joukkueelle vs. riskejä. Ja tässä oletuksessa se hinta ei ole liian kova.

Nyt täytyy todeta että kun kuulutit aiemmin näsäviisaana jotakin sen suuntaista, että sun ei tarvi pelaajista tietää kun olet vain innokas seuraaja niin nyt totean että luojalle kiitos siitä.

Ottaisitko oikeasti mielummin kohta jo lähes nelikymppisen Miikka Männikön joka ei ole enään kahteen viimeiseen vuoteen pystynyt edes vakiinnuttamaan paikkaa liigassa mielummin KooKooseen kuin 8-vuotta nuoremman Huhtasen jolla oikeasti voi vielä olla jotain annettavaakin?

Ja kun aiemmin oli puhetta näistä ulkkari löydöistä niin unohdit varmaan että muuan Steve Moseskin kävi jo kautta aiemmin antamassa Jokereille näyttöjään kesäringissä ennenkuin aikoinaan sopimuksen teki.
 
Tämä toteamus koski vain sitä, että mikä on AHL- tai yliopistopelaajien tai muualla Euroopassa pelaavien ulkkareiden tilanne.

Ottaisitko oikeasti mielummin kohta jo lähes nelikymppisen Miikka Männikön joka ei ole enään kahteen viimeiseen vuoteen pystynyt edes vakiinnuttamaan paikkaa liigassa mielummin KooKooseen kuin 8-vuotta nuoremman Huhtasen jolla oikeasti voi vielä olla jotain annettavaakin?

Kyllä ottaisin. Ja lainatussa kohdassa on virhe. Miikka Männikkö oli vakiinnuttanut paikkansa Liigassa vielä toissakaudella. Varmasti olisi vielä viime kaudellekin saanut sopimuksen Liigaan.

Olen 100 % varma, että Männiköstä olisi enemmän hyötyä ja uhkaa hyökkäyspäässä kuin Huhtasesta. Lisäksi Männikkö ei ole mikään lapanen tai asennevammainen, mitä tulee puolustuspelaamiseen. Molemmat ihan Liigatason pelaajia ja menetteleviä pelaajia omassa roolissaan, mutta varustettu erilaisilla ominaisuuksilla.

Ja kun aiemmin oli puhetta näistä ulkkari löydöistä niin unohdit varmaan että muuan Steve Moseskin kävi jo kautta aiemmin antamassa Jokereille näyttöjään kesäringissä ennenkuin aikoinaan sopimuksen teki.

En unohtanut vaan olen täysin tietoinen tästä. Nyt kesällä HIFK:lla oli samanlainen meininki kahden ulkkarin kanssa.
 
KooPee

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ottaisitko oikeasti mielummin kohta jo lähes nelikymppisen Miikka Männikön joka ei ole enään kahteen viimeiseen vuoteen pystynyt edes vakiinnuttamaan paikkaa liigassa mielummin KooKooseen kuin 8-vuotta nuoremman Huhtasen jolla oikeasti voi vielä olla jotain annettavaakin?
Huhtanen voi olla hyvä prospekti mutta nyt tarvitaan Malisen rinnalle valmis pelimies, muuten Maliseen käytetyt rahat menevät viemäristä alas. Männikkö pystyy Huhtasta parempiin tehoihin ensi kaudella, joten valitsisin Männikön.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös