KooKoo joukkueen rakentuminen Liiga-kaudelle 2015–2016

  • 568 354
  • 2 613

Fordél

Jäsen
Kyllä kiitos ainakin täältä suunnalta Huhtaselle.
Aikanaan ensimmäisten huhujen velloessa olin kyllä skeptinen hänen suhteen, mutta nyt otteluiden pyörähdettyä käyntiin uskon että Huhtanen tuo hyvän lisän varsinkin alempien kenttien työkalupakkiin.
Ei tuossa joukkueessa liikaa ole kokoa tai laajuutta hyökkäyksessä kuitenkaan, uskon myös että pieni kilpailu pelipaikoista pitää ukot hereillä.
Jos kaiken lisäksi kyseessä on Lammassaaren tyyppinen try-out niin eihän tässä ole kuin voitettavaa KooKoolla.

Turha lähteä tuhlailemaan resursseja leveyteen ja alempiin kenttiin, kun se ei ole KooKoon suurimpia ongelmia. Eittämättä Huhtanen menisi KooKoon alempiin kenttiin ja olisi sinne vahvistus, mutta mieluiten laittaisin nekin rahat siihen kärkilaituriin. Mitä enemmän siihen pystytään satsaamaan, sitä paremmaksi KooKoon hyökkäyksen iskukyky muodostuu. Sen sijaan Huhtasen kiinnittäminen ei merkittävästi paranna KooKoon iskukykyä.
 
MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Huhtasella on potentiaalia olla kakkosketjun pelaaja ja väittäisin, että on top 3 laituri tuossa KooKoon nykyisessä rosterissa. Tuollaisia n. 10 maalin miehiä, jota Huhtaselta voi helposti odottaa, ei KooKoolta juuri löydy, jos puhutaan nimenomaan näistä vähän varmemmista korteista. Toki siellä on Watkins, Guttig ja Rinkinen, joilla on myös potentiaalia tuohon.

@Fordél Mitä itse olen noita vapaita pelaajia tutkaillut, niin Huhtanen on yksi parhaimmista vaihtoehdoista nykymarkkinoilla, jos KooKoolla ei ole rahaa hankkia oikeasti kovaa tekijää. Kyllähän Lammassaarenkin tuleminen viittasi jo siihen, että hirveästi ei ole budjettia jäljellä.
 
Hankittaisiin sitten koeajalle edes joku ulkkari, joka omaa potentiaalia maalintekoon sen sijaan, että täytetään jengi näillä ihan kivoilla alempien kenttien 5-10 maalin miehillä.
 
MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Hankittaisiin sitten koeajalle edes joku ulkkari, joka omaa potentiaalia maalintekoon sen sijaan, että täytetään jengi näillä ihan kivoilla alempien kenttien 5-10 maalin miehillä.
Mutta onko näillä halvemmilla ulkkareilla (esim. Spilar) edes potentiaalia kovin koviin pisteisiin verrattuna Huhtaseen? Voihan toki joku Guttigkin nousta tähdeksi, mutta itse näen KooKoolla jo tarpeeksi arpoja. Huhtanen toisi noiden n. 10 maalin lisäksi myös liigarutiinia, jota sitäkin puuttuu KooKoolta ja vaikka hän onkin vetänyt jo ties kuinka monta kautta suht. samoilla tehoilla, niin meno oli ainakin viime kaudella sen näköistä, että saattaa vielä vertyä suurempiinkin maalimääriin.
 
No ei kyllä riemunkiljahduksia herätä, vaikka varmaan onkin hihoineen, olkineen ja selkeine pohjaväreineen liigan keskiarvon paremmalla puolella. Ehkä noissa bikinin yläosaa muistuttavissa kaljalogoissa asetteluineen sitten on jotain nerokasta joka ei minulle täysin avaudu, mutta typerältä näyttää. No, eipä kyllä ollut mitään odotuksiakaan, pessimisti ei pettynyt.
Äsh.. Komento takaisin. Tuo hiha ja olkahan on sittenkin perusjärkyttävä kun toisesta kulmasta näkee. Paskat paidat, mutta eipä pelejä tosiaan paidoilla voiteta tai hävitä.
http://liiga.fi/media/uploads/NAT37542.JPG

Toivottavasti tuli nyt oikeaan ketjuun (heh).
 
Fordél

Jäsen
Mutta onko näillä halvemmilla ulkkareilla (esim. Spilar) edes potentiaalia kovin koviin pisteisiin? Voihan toki joku Guttigkin nousta tähdeksi, mutta itse näen KooKoolla jo tarpeeksi arpoja. Huhtanen toisi noiden n. 10 maalin lisäksi myös liigarutiinia, jota sitäkin puuttuu KooKoolta ja vaikka hän onkin vetänyt jo ties kuinka monta kautta suht. samoilla tehoilla, niin meno oli ainakin viime kaudella sen näköistä, että saattaa vielä vertyä suurempiinkin maalimääriin.

Spilariin en ota kantaa, mutta noin muuten ulkkareista on varmasti löydettävissä tapauksia, joilla on potentiaalia selkeästi parempiin pistemääriin kuin Huhtasella. Muistetaan nyt, että Huhtanen on kerran päässyt 10 maaliin Liigakaudella. Keskimäärin sieltä on lupa odottaa jotain 6+6 kautta, suoraviivaista pelaamista, hyvä fyysistä pelaamista ja varmasti ihan käyttökelpoinen pelaaja alivoimalle. Ehdottomasti vahvistus joukkueelle, mutta ei missään nimessä lähtökohtaisesti riittävä. Tarvitaan mielummin pelaaja, jolla on potentiaalia vähintään tuplamäärään pisteitä ja josta on ratkaisupelaajaksi Liigaan.

Ja sitä Liigarutiiniakin on ihan riittävästi. Esim. hyökkäyksen 15 paikasta 10:llä pelaajalla on yli 100 Liigaottelua vyöllään (sisältää Greenin, jolla ei ihan sataa, mutta ylähes 350 NHL-ottelua). En näe, että tarvitsemme erityisesti Liigakokemusta lisään. Tarvitsemme kärkiosaamista tai edes potentiaalista kärkiosaamista.
 
Jayzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Golden Knights
Sen verran vieraisiin pöytiin kurkkailen ja huutelen, että ainakin paperilla katsoen KooKoon rosteri näyttää varsin kelvolliselta liigadebyyttiä (tai paluuta) ajatellen. Kokemusta on saatu paljon, ja Ari Vallinin ja Josh Greenin tyyliset konkarit ovat varmasti isoksi avuksi pukukopissa silloinkin, jos/kun vaikeampia aikoja tulee. Tsemppiä liigataipaleelle täältä Mikkelistä, toivottavasti ylitätte odotukset! Ensi kaudella nähdään sitten taas. ;)
 
Suosikkijoukkue
KooKoo, TPS, Toronto Maple Leafs, Leijonat
Tarvitaan mielummin pelaaja, jolla on potentiaalia vähintään tuplamäärään pisteitä ja josta on ratkaisupelaajaksi Liigaan.

Tarvitaan ja tarvitaan... Mies puistossa tarvitsee krapulakaljan, mutta taskussa on vain 40 centtiä ja sillä saa vain pillimehun.

Kerro mitä KooKoo häviää Huhtasen try-outissa? Jos sieltä taikaiskusta joku kova maalintekijä löytyisi, niin ei muuta kuin Huhtasen ja tarvittaessa Lammassaarenkin koejakso poikki ja kaikki raha yhteen mieheen. Taitaapa olla vain niin, että Lampun ja Huhtasen liksat edes yhteenlaskettuna eivät meille mitään messiasta kustanna. Vastaavasti jos ketään ei löydy ja Huhtasesta on meille apua edes hetkeksi, niin mielestäni ollaan voitolla. Antaa kaverin näyttää mikäli nyt edes on tulossa. KooKoo on kuitenkin parempi joukkue Tuomas Huhtasen kanssa kuin ilman!
 
Fordél

Jäsen
Kerro mitä KooKoo häviää Huhtasen try-outissa?

KooKoo menettäisi vähän resursseja pelaajabudjetista. Eihän tässä ole miehen koeaikaa vastustettu vaan ylipäänsä koko hankintaa, koska hän ei ole sen tyyppinen pelaaja, jota KooKoo ensisijaisesti tai edes toissijaisesti tarvitsisi.

Taitaapa olla vain niin, että Lampun ja Huhtasen liksat edes yhteenlaskettuna eivät meille mitään messiasta kustanna.

Todennäköisesti pelkkiin koko kauden palkkoihin uppoaisi näiden kahdella kohdalla vähintään noin 70.000 euroa + kulut päälle. Pelkällä Huhtasen kokokauden palkalla kustantaisi jonkun potentiaalisen ulkkarin tänne puoleksi vuodeksi.

Mun pointtina on, että köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa. Turhia leveyshankintoja ei kannata enää tehdä ainuttakaan vaan jos vain on vähääkään saumoja aitoon hyökkäyspään vahvistukseen, roposet on suunnattava sinne.
 
cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
KooKoo menettäisi vähän resursseja pelaajabudjetista. Eihän tässä ole miehen koeaikaa vastustettu vaan ylipäänsä koko hankintaa, koska hän ei ole sen tyyppinen pelaaja, jota KooKoo ensisijaisesti tai edes toissijaisesti tarvitsisi.

Pääasiassa olen aivan samoilla linjoilla kanssasi (Huhtasesta), mutta toisaalta veikkaan, että ne tulosyksikön resurssit on kuitenkin aikalailla jo käytetty. Varmasti juuri pohjoisamerikkalaisia ukkoja katsellaan, mutta mitään tulostentekijää sieltä ei kannata lähtökohtaisesti odottaa. Saattaa tulla, todennäköisesti ei. Mestiksessä tämäkin oli helpompaa. Näillä mennään ja tarvittaessa paalua varmaan vielä jemmassa on, jos rosterin leveys ei yksinkertaisesti riitä loukkaantumisten takia (omista junnuista on paha ketään raapia, jos ei ole mistä ottaa. Vielä.), mutta sen 15-20 maalin jannun pitäisi kyllä olla jo rosterissa. Uskon myös, että julkusia ja peltosia saattaa yhteisymmärryksessä siirtyä Keski-Euroopan alaliigoihin kesken kauden. Tässähän se nyky-Liiga niin perseestä onkin, että jumbosijalle jäädessä rahat kannattaa jyvittää seuraavalle kaudella ja mennään sitten vaikka sillä puukätisellä taistelurosterilla.
 
Kioto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Onko Kangasmäki tosissaan KooKoossa nelosketjun kaveri?

Kyllä, omissa papereissani hän tosin kyllä on katsomo/mestikseen lainalle ukon asemassa.
Oli yksi suurimmista pettymyksistä jo viimekaudella vaikkakin tehopisteiden perusteella ihan hyvältä näyttikin.
Kanki vain valitettavasti on liian hidas ja pehmeä sekä vajaan pelikäsityksen omaava peluri jopa meidän liigamiehistöön, tällä hetkellä varsinkin Kangasmäellä ja Julkusella on toistaiseksi ollut ongelmia liiga jengejä vastaan heikon liikkeen vuoksi, toivon toki että molemmat saavat liikettä kuntoon jotta pysyisivät vauhdissa mukana.
Tosin ei meidän muutkaan viimekaudella mestiksessä mukana olleet pelurit ole pahemmin vielä pystyneet osakkeitaan nostamaan Juutilaista lukuunottamatta, mutta kausihan on tosin vasta todella nuori.
 
Viimeksi muokattu:

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Sekä Julkusella että Kangasmäellä riitti vauhti viimeisimmässä KooKoo - SaiPa harjoitusottelussa. Voi tosin olla että SaiPalla oli jokunen jarru jumissa tuossa ottelussa, mutta mainituilla herroilla ei ollut mitään ongelma tuossa pelissä.
 
Suosikkijoukkue
KooKoo, TPS, Toronto Maple Leafs, Leijonat
Pelkällä Huhtasen kokokauden palkalla kustantaisi jonkun potentiaalisen ulkkarin tänne puoleksi vuodeksi.

Tätä juuri tarkoitin ettei KooKoo mitään messiasta saa. Tämä " joku potentiaalinen ulkkari " voi hyvinkin olla potentiaalinen floppi ja jäädä pienempään maalimäärään kuin Huhtanen onnistuessaan ja tuskin on varustettu Huhtasen erityisosaamisella. Myöskin Kultanen lähti jenkkireissulle etsimään tätä kuuluisaa " jotain potentiaalista ulkkaria " . Jos sieltä sopivaan hintaan olisi sellaisia ollut tarjolla, niin mitäpä luulet olisko näitä katsastettu? Luulen että olisi. Niin ja tuo puoli vuotta on aika lyhyt aika kun huomiodaan sopimusten loppuvan 30.4. Vai meinaatko KooKoon vahvistavan joukkuetta kevättä kohti pleijareihin? Kyllähän tuo nippu tarvitsee vahvistusta heti alusta asti.
Eihän tässä ole miehen koeaikaa vastustettu vaan ylipäänsä koko hankintaa, koska hän ei ole sen tyyppinen pelaaja, jota KooKoo ensisijaisesti tai edes toissijaisesti tarvitsisi.

Nimenomaan toissijaisesti tarvitsee. Rahaa kun ei siihen varmaan maalintekijään ole, niin otetaan ja tyydytään mielummin siihen mitä saadaan. Tässä tapauksessa vielä aika tarkasti tiedetään mitä saataisiin ja kaiken lisäksi koeaika varmistaa miehen kunnon. Eli mielummin kaveri mahdollisesti try-outin kautta jopa sisään loppukaudeksi tekemään sen 6-12 maalia ja tuomaan leveyttä kuin jostain ECHL:stä Guttigin tasoinen jenkkiarpa tuohon pyörimään. Ja edelleen se koeaika voidaan katkaista jos sieltä koodinimi "Hamill" löytyy tilalle, mutta sen pitäisi löytyä ihan kohta, ei maaraskuun puolivälin jälkeen.
 
Fordél

Jäsen
Tätä juuri tarkoitin ettei KooKoo mitään messiasta saa. Tämä " joku potentiaalinen ulkkari " voi hyvinkin olla potentiaalinen floppi ja jäädä pienempään maalimäärään kuin Huhtanen onnistuessaan ja tuskin on varustettu Huhtasen erityisosaamisella.

Miten niin KooKoo ei voi saada messiasta? On niitä ennenkin tänne löydetty pikkurahalla. Ei ole helppo nakki, mutta mahdollista.

Edelleen, ulkkarikin saapuisi tänne todennäköisesti koeajalla. Mitään sen suurempaa taloudellista riskiä ei siis otettaisi kuin mitä otetaan Huhtasen kohdalla. Kuitenkin mahdollinen saatu palkinto voi olla ihan eri luokkaa kuin Huhtasen kohdalla.

Myöskin Kultanen lähti jenkkireissulle etsimään tätä kuuluisaa " jotain potentiaalista ulkkaria ". Jos sieltä sopivaan hintaan olisi sellaisia ollut tarjolla, niin mitäpä luulet olisko näitä katsastettu? Luulen että olisi.

Varmasti olisi, mutta luuletko, että Kultanen kerkesi katsomaan edes murto-osaa tarjonnasta? Lisäksi Kultasen reissun jälkeen monen pelaajan tilanne on muuttunut.

Niin ja tuo puoli vuotta on aika lyhyt aika kun huomiodaan sopimusten loppuvan 30.4. Vai meinaatko KooKoon vahvistavan joukkuetta kevättä kohti pleijareihin? Kyllähän tuo nippu tarvitsee vahvistusta heti alusta asti.

Kyllä, KooKoo tarvitsee vahvistusta heti kauden alusta alkaen, koska pudotuspeleihin ei olla menossa. Puolella vuodella tarkoitin vain sitä, että jos on resursseja palkata Huhtanen (oletan, että on, koska muuten tuskin häntä hankittaisiin koeajalle) niin ei tarvittaisi kuin toinen puolikas päälle, ja meillä voisi olla jo ihan eri kaliiberin ukko ringissä.

Huhtanen sopisi mulle oikein hyvin jengiin, jos alemmissa kentissä olisi tilaa (jos ei olisi vaikka hankittu Mikko Alikoskea). Nyt en vain käyttäisi vähäisiä resursseja tällaiseen pelaajaan.

Nimenomaan toissijaisesti tarvitsee.

Ei tarvitse toissijaisestikaan. Jos KooKoolla olisi resurssit kahteen pelaajaan, pitäisi marssijärjestys olla: 1. potentiaalinen maalintekijä laidalle 2. TOP4 puolustaja, esim. se köyhän miehen Joonas Järvinen.

Ja kaikki tämä em. spekulaatio voi olla ihan turhaa, jos Huhtanen ei ole edes tulossa tänne.
 
Kioto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoo menettäisi vähän resursseja pelaajabudjetista. Eihän tässä ole miehen koeaikaa vastustettu vaan ylipäänsä koko hankintaa, koska hän ei ole sen tyyppinen pelaaja, jota KooKoo ensisijaisesti tai edes toissijaisesti tarvitsisi.

Todennäköisesti pelkkiin koko kauden palkkoihin uppoaisi näiden kahdella kohdalla vähintään noin 70.000 euroa + kulut päälle. Pelkällä Huhtasen kokokauden palkalla kustantaisi jonkun potentiaalisen ulkkarin tänne puoleksi vuodeksi.

Mun pointtina on, että köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa. Turhia leveyshankintoja ei kannata enää tehdä ainuttakaan vaan jos vain on vähääkään saumoja aitoon hyökkäyspään vahvistukseen, roposet on suunnattava sinne.

Oletko Fordel sitä mieltä että KooKoo tulee voittamaan otteluita liigassa pääasiassa hyökkäämällä?
Kyllä ainakin mun mielestä KooKoon mahdollisuudet piilevät juurikin sitoutuneessa joukkuepelissä lue:puolustaminen ja maalivahtipeli pääasiassa, toki hyökätäkkin pitää jos haluaa maaleja tehdä mutta homma perustuu kuitenkin kahteen ensinmainittuun.
Väitän että hyökkäys taktiikalla lähtemällä kyyti tulee olemaan todella kylmää Liiga peleissä.
Tästä päästäänkin asiaan eli näetkö että sellaisella omaan pussiin pelaavalla ulkkarihyökkääjällä tehdään enemmän, joka takoo ennen tammikuuta 15+10 tauluun ja +/- näyttää -18 kun kaveria kiinnostaa ainoastaan hyökkääminen ja omaan pussiin pelaaminen niinkuin parilla TPS:ässä viimekausilla esiintyneillä pistepörssin kärkinimillä, vai näetkö että että KooKoo hyötyy enemmän mahdollisesti kotimaisesta suht tasaiseen tahtiin pisteitä tekevästä monikäyttöisestä duunarista joka vetää joka ilta kahteen suuntaan sata lasissa logolle jättäen kaiken jäälle ja laittaen joukkueen edun oman etunsa edelle?

Eiköhän nousijajoukkueen ole syytä juurikin panostaa jälkimmäiseen vaikkakin satunnaiskatsojan silmään omaan pussiin pelaava "taikuri" ihan kivalta näyttäisikin pörrätessään kentällä ja nostellessaan välillä käsiä kattoon ennenkuin sitten tammikuun lopussa nostaa kytkintä?

Ja jos nyt Huhtasen huhuttu Kouvolaan tulo vielä sisältää tryoutin niin sanoisin että kyllä Kultanen on tehnyt hyvää työtä sekä tässä, että myöskin jo aiemmin tänne tulleen Lammassaaren tapauksessa, koska mahdollisuus on kuitenkin paljon suurempi kuin uhka näiden pelureiden kohdalla.
 
Viimeksi muokattu:

Fordél

Jäsen
Oletko Fordel sitä mieltä että KooKoo tulee voittamaan otteluita liigassa pääasiassa hyökkäämällä?
Kyllä ainakin mun mielestä KooKoon mahdollisuudet piilevät juurikin sitoutuneessa joukkuepelissä lue:puolustaminen ja maalivahtipeli pääasiassa, toki hyökätäkkin pitää jos haluaa maaleja tehdä mutta homma perustuu kuitenkin kahteen ensinmainittuun.

En ole sitä mieltä. Olen jo aikoja sitten tännekin kirjoittanut, kuinka KooKoo tulee olemaan tulevalla kaudella pääosin ottavana osapuolena. Tämä tarkoittaa sitä, että KooKoon tulee panostaa tiiviiseen viisikkopeliin ja maalivahtipeli tulee saamaan korostuneen merkityksen.

Tästä päästäänkin asiaan eli näetkö että sellaisella omaan pussiin pelaavalla ulkkarihyökkääjällä tehdään enemmän, joka takoo ennen tammikuuta 15+10 tauluun ja +/- näyttää -18 kun kaveria kiinnostaa ainoastaan hyökkääminen ja omaan pussiin pelaaminen niinkuin parilla TPS:ässä viimekausilla esiintyneillä pistepörssin kärkinimillä, vai näetkö että että KooKoo hyötyy enemmän mahdollisesti kotimaisesta suht tasaiseen tahtiin pisteitä tekevällä monikäyttöisellä duunarilla joka vetää joka ilta kahteen suuntaan sata lasissa logolle jättäen kaiken jäälle ja laittaen joukkueen edun oman etunsa edelle?

Näiden kahden mainitsemasi pelaajatyypin väliin mahtuu paljon hyviä pelaajia, jotka olisivat vahvistuksia KooKoolle. Itse ottaisin mielummin sen, joka olisi enemmän hyödyksi hyökkäys- kuin puolustuspäässä.
 
Viimeksi muokattu:

Kioto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Näiden kahden mainitsemasi pelaajatyypin väliin mahtuu paljon hyviä pelaajia, jotka olisivat vahvistuksia KooKoolle. Heitä on nähty myös kotoisessa Liigassa. Itse ottaisin mielummin sen, joka olisi enemmän hyödyksi hyökkäys- kuin puolustuspäässä.

Haluaisitko mahdollisesti nimetä muutaman tälläisen pelaajan jos sellaisia kerta olisi tarjolla ja sanotaan vaikka karkeasti että palkkapyynnöltään sellaisia miehiä jolla pyyntö olisi vaikkapa 90k-120k välillä jotta se olisi taloudellisesti edest suht kannattavaa ja riskitöntä?
 
Suosikkijoukkue
KooKoo, TPS, Toronto Maple Leafs, Leijonat
Ei tarvitse toissijaisestikaan. Jos KooKoolla olisi resurssit kahteen pelaajaan, pitäisi marssijärjestys olla: 1. potentiaalinen maalintekijä laidalle 2. TOP4 puolustaja, esim. se köyhän miehen Joonas Järvinen.

Mutta kun nähtävästi ei ole resursseja niin ei ole! Herätys nyt!!!

Edelleen, ulkkarikin saapuisi tänne todennäköisesti koeajalla. Mitään sen suurempaa taloudellista riskiä ei siis otettaisi kuin mitä otetaan Huhtasen kohdalla. Kuitenkin mahdollinen saatu palkinto voi olla ihan eri luokkaa kuin Huhtasen kohdalla.

Varmasti olisi, mutta luuletko, että Kultanen kerkesi katsomaan edes murto-osaa tarjonnasta? Lisäksi Kultasen reissun jälkeen monen pelaajan tilanne on muuttunut.

Ulkkarit pitää kuitenkin lennättää tänne ja hoidella heidän asioitaan, ja jos ei ekalla osu niin kustannuksia tulee tästä leikistä enemmän kuin Huhtasesta. Ja ei varmasti ehtinyt Kultanen katsoa kuin murto-osan, eli kustannuksia tulee myöskin mahdollisesta Scouttauspalveluista kun Liigaan nyt ei vaan voidaan tuoda täysin arvalla miestä niin kuin Mestikseen. Ja voihan se ulkkarikin onnistua, mutta aika epätodennäköistä on pienellä rahalla löytää suht nopeasti kaveri, joka olisi se 15 maalin mies. Tämän lisäksi riskinä on aina Dickensonin kaltaiset "mulkut" taikka pelaaja joka ei välttämättä rakastu Kouvolaan nähdessään syyskuisen Pohjola talon. Fleury jätti viime vuonna Sportin ja Ramsay aikanaan KooKoon kesken kauden. Toimistolla on varmasti näitä ulkomaalaiskortteja hierottu pitkään ja hartaasti, mutta nyt näyttää siltä ettei sieltä vaan ole tällä kertaa näillä ehdoilla meille ketään löytynyt, koska tuossa nyt aika monta perustelua niistä asioista mitkä pitää osua kohdalleen kun ulkkaria hankitaan.
 
Fordél

Jäsen
Haluaisitko mahdollisesti nimetä muutaman tälläisen pelaajan jos sellaisia kerta olisi tarjolla ja sanotaan vaikka karkeasti että palkkapyynnöltään sellaisia miehiä jolla pyyntö olisi vaikkapa 90k-120k välillä jotta se olisi taloudellisesti edest suht kannattavaa ja riskitöntä?

Chriss Connolly, Stefano Gilliati, Nick Bailen, Mark Lee jne. Siinä muutama nimi ulkkareista, joiden palkkapyyntö ei varmasti ollut huima vielä Liigaan tulleessaan, mutta olivat hyviä vahvistuksia joukkueilleen.
 
Fordél

Jäsen
Mutta kun nähtävästi ei ole resursseja niin ei ole! Herätys nyt!!!.

Siksi siinä lukikin jos KooKoolla olisi resurssit...Eli voit itse heräillä.

Ulkkarit pitää kuitenkin lennättää tänne ja hoidella heidän asioitaan, ja jos ei ekalla osu niin kustannuksia tulee tästä leikistä enemmän kuin Huhtasesta.

KooKoo ei varmastikaan kaadu alle tonnin lentolippuihin. Toivon ainakin niin.

Ja voihan se ulkkarikin onnistua, mutta aika epätodennäköistä on pienellä rahalla löytää suht nopeasti kaveri, joka olisi se 15 maalin mies.

Todennäköisempää kuitenkin kuin, että Huhtanen tekee nuo 15 maalia.

Tämän lisäksi riskinä on aina Dickensonin kaltaiset "mulkut" taikka pelaaja joka ei välttämättä rakastu Kouvolaan nähdessään syyskuisen Pohjola talon. Fleury jätti viime vuonna Sportin ja Ramsay aikanaan KooKoon kesken kauden. Toimistolla on varmasti näitä ulkomaalaiskortteja hierottu pitkään ja hartaasti, mutta nyt näyttää siltä ettei sieltä vaan ole tällä kertaa näillä ehdoilla meille ketään löytynyt, koska tuossa nyt aika monta perustelua niistä asioista mitkä pitää osua kohdalleen kun ulkkaria hankitaan.

Kyllä. Voivat myös ajaa vaikka yksisuuntaista väärään suuntaan niin kuin Kouvojen jenkit. Onneksi heille ei käynyt kuinkaan, mutta vaarana oli liikenneonnettomuus. Onhan näitä uhkakuvia. Mitään ei kuitenkaan saa ellei yritä ja riskit vähenee, mitä enemmän on osaamista ja suhdeverkostoa.
 
Kioto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Chriss Connolly, Stefano Gilliati, Nick Bailen, Mark Lee jne. Siinä muutama nimi ulkkareista, joiden palkkapyyntö ei varmasti ollut huima vielä Liigaan tulleessaan, mutta olivat hyviä vahvistuksia joukkueilleen.
No Bailen ja Connolly mahdollisestikkin on aikanaan ollut kyllä juuri tälläisiä helmiä, mutta ei tollasiakaan kavereita läheskään joka kausi ui katiskoihin.
Mutta kysymys oli lähinnä että ketä mahdollisia kuuluttamiasi pelaajia olisi tällä hetkellä tarjolla vaikkapa sitten Huhtasen tilalle tai ylipäänsä ykkös-kakkosketjun laidoille?
Giliatinkin kohdalla pitää myös muistaa että ei tainnut olla kovin kaukana hänenkään totaalinen floppaus Saipassa, mutta punainen lanka taisi juuri löytyä kreivin aikaan ja loppu onkin sitten historiaa.
 
Suosikkijoukkue
KooKoo, TPS, Toronto Maple Leafs, Leijonat
Eiköhän nousijajoukkueen ole syytä juurikin panostaa jälkimmäiseen vaikkakin satunnaiskatsojan silmään omaan pussiin pelaava "taikuri" ihan kivalta näyttäisikin pörrätessään kentällä ja nostellessaan välillä käsiä kattoon ennenkuin sitten tammikuun lopussa nostaa kytkintä?

Ja jos nyt Huhtasen huhuttu Kouvolaan tulo vielä sisältää tryoutin niin sanoisin että kyllä Kultanen on tehnyt hyvää työtä sekä tässä, että myöskin jo aiemmin tänne tulleen Lammassaaren tapauksessa, koska mahdollisuus on kuitenkin paljon suurempi kuin uhka näiden pelureiden kohdalla.

Niinpä ja kun todennäköisesti edes mitään taikuria ei tänne näillä resursseilla ole saatavilla. Mutta kun Fordel on niin taitava näissä asioissa, niin ei muuta kun Sakkeen vaan yhteyttä ja pelaajakoordinaattorin paikalle! Scouttauksen voi aloittaa vaikka tulevasta maahanmuuttokeskusksesta, Mark Leen munareita haistellen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös