La 28.3.2015 Tappara - HIFK (5. puolivälierä)

  • 13 453
  • 79

wall54

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tappara onnistui tänään tekemään puolet maaleistaan suoraan tuomareiden epäonnistumisen seurauksena. On kaikki syyt arvostella tuomaritoimintaa, kun kyse on playoff-ottelusta ja ratkaisevasta marginaalista. Virheitä sattuu kaikille, mutta tämän iltainen tuomarointi kyllä alitti kaikki rimat. Tampereella toki varmasti ollaan tyytyväisiä.

Myönnän, että olisin ittekin käynyt kuumana vastaavasta tilanteesta, jos tilanne olisi sattunut Tapparalle.

Mielestäni tuomarilinja on ollut samalla tasolla koko sarjan: selkeitä rikkeitä on mennyt läpi vaikka kuinka paljon molemmilta joukkueilta. Joitain käsittämättömiä vihellyksiä vihelletty. Nyt Tappara toki hyöty siitä yhdestä - veto, jonka mielestäni Husson olisi pitänyt torjua tuomarivirheestä huolimatta.
 

Mac^

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara & Suomi lajista riippumatta
Törmänen vaikuttaa kyllä muuten hienolta ja fiksulta mieheltä ja on aina hymy huulilla haastatteluissa, mutta kyllä tuo tuomareista itkeminen on ihan saatanan ärsyttävää. Olkoonkin, että varmasti punaisten lasien läpi tänään oli aihettakin. Stögön tuomaripelihän alkoi tosin jo ennen kuin sarja oli alkanut.
 
Tampereella toki varmasti ollaan tyytyväisiä.

Paskan marjat. Ainahan se ottaa päähän, jos ottelun ratkaisusta jää jossiteltavaa - paljon kivempi näitä olisi ratkoa ilman kyseenalaisia tilanteita. Itseäni syö vieläkin se Sasha Barkovin väärin hylätty maali muinaisessa Jokerit-sarjassa. Eikä tämä tässäkään po-mittelössä eka tuomarivirheen takia syntynyt häkki ollut. Kuuluvat asiaan.

Olen kuitenkin vakaasti sitä mieltä, että Tappara ansaitsi tämän päivän matsista voiton ja sen myös sai. Uskon myös siihen, että parempi näistä kahdesta menee jatkoon ja on sen aikanaan myös ansainnut. Itse en vielä pysty sanomaan, notta kumpi se on: puntit ovat nähdäkseni aika tasan.

Hienoa viihdettä!
 

Mäntylä #18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Panthers,
Ifk pelaajat jatkuvasti parkumassa tuomareille suht säälittävää. Levonen aivan oihalla jätti monta ifk kakkosta viheltämättä. Tappara selvästi parempi 5vs5 pelissä, ylivoima toki hirveetä mutta siltikin numerot olisivat voinu olla reilusti isommat kotijoukkueen hyväksi.
 

ilu

Jäsen
No ei. Kankaanperä olisi voinut hassata tilanteen. Vaikka tilanne tulee, niin aina ei synny maalia.

Toki. Kuten kuitenkin itsekin varmasti huomasit, tänään näin ei käynyt. Tappara teki harvinaisen tökerön tuomarivirheen suorana seurauksena maalin, joka lopulta osoittautui ratkaisevaksi marginaaliksi.

Paskan marjat. Ainahan se ottaa päähän, jos ottelun ratkaisusta jää jossiteltavaa - paljon kivempi näitä olisi ratkoa ilman kyseenalaisia tilanteita.
- -

Jep, pahoittelut aiemmasta ilmauksesta. Uskon kyllä, ettei Tampereellakaan osata välttämättä arvostaa tämän iltaista, kyseenalaisen tuomaritoiminnan seurauksena tullutta, voittoa.

Mutta se siitä, toivottavasti maanantain ottelu ratkeaa onnellisempien tähtien alla.
 

mailman-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Törmänen vaikuttaa kyllä muuten hienolta ja fiksulta mieheltä ja on aina hymy huulilla haastatteluissa, mutta kyllä tuo tuomareista itkeminen on ihan saatanan ärsyttävää. Olkoonkin, että varmasti punaisten lasien läpi tänään oli aihettakin. Stögön tuomaripelihän alkoi tosin jo ennen kuin sarja oli alkanut.

Oli jo pelaaja-aikoina kunnon Itku-Antti... Ainakin itselle sellaiset muistikuvat jäi.
Eli ei sinänsä uutta rintamalla :)
 

Mapo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pool, Blackhawks
Eka maali selkeä tuomarivirhe. Muuten näytti porkkanapöksyt heränneet kevääseen. Pikkusen jäi kaivelemaan pelinjälkeiset haastattelut, Tapola oli aivan kierroksilla, kun taas kollega kohtuu viileästi kommentoi. Paha juttu.
 

Mac^

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara & Suomi lajista riippumatta
Eka maali selkeä tuomarivirhe. Muuten näytti porkkanapöksyt heränneet kevääseen. Pikkusen jäi kaivelemaan pelinjälkeiset haastattelut, Tapola oli aivan kierroksilla, kun taas kollega kohtuu viileästi kommentoi. Paha juttu.

Kieltämättä jäi sellainen kuva, että Tapola oli ihan helvetin helpottunut ja Törmänen taas todella itsevarma. Onneksi Tapparan pelaajat olivat oikealla tavalla asenteella ja tunteella pelissä mukana, mutta pitivät myös päänsä kylmänä. Aiemmin lähdettiin ihan turhaan Åstenin räksyttämiseen mukaan, tänään ei.
 

Kassu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
5 vs. 5 pelissä Tappara vei kyllä hienokseltaan peliä. Kyseenalaisia viheltämättä jättämisiä oli puolin ja toisin. Vaikka Tapparalle olisi jäähy vihelletty ja ekaa maalia ei olisi tullut, niin tuolla otteella Tappara olisi pelin vienyt kuitenkin.
 

Oijennus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Uskon kyllä, ettei Tampereellakaan osata välttämättä arvostaa tämän iltaista, kyseenalaisen tuomaritoiminnan seurauksena tullutta, voittoa.
Usko pois, ihan jokainen meistä arvostaa voittoa tuli se miten vain. Luultavasti myös sama juttu siellä päin. Vai pitäisikö nyt olla alla päin ja pahoillaan voitosta, kun tuomari sattui tekemään virheen jonka avustuksella Tappara pääsi ottelun alussa johtoon?
 

Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Usko pois, ihan jokainen meistä arvostaa voittoa tuli se miten vain. Luultavasti myös sama juttu siellä päin. Vai pitäisikö nyt olla alla päin ja pahoillaan voitosta, kun tuomari sattui tekemään virheen jonka avustuksella Tappara pääsi ottelun alussa johtoon?

Luultavasti pitäisi olla pahoillaan.

Se olisi maanantaina katkon paikka pojat.
 

kepardi

Jäsen
Kyllä, alitti kaikki rimat. Voitto tuomaritoiminnan suorana seurauksena Tapparalle. Toivotaan ettei sarja ratkea tähän vaan HIFK etenee parista välieriin.
Jaa. Kyllä mä näkisin että Tapparan onnistuneet kokoonpanomuutokset, aktiivinen ja aiempaa huomattavasti nopeampi pelitapa ja suoraviivaisuus olivat pelin ratkaisutekijöitä. Tapparan paras peli tässä sarjassa.
 

ilu

Jäsen
Usko pois, ihan jokainen meistä arvostaa voittoa tuli se miten vain. Luultavasti myös sama juttu siellä päin. Vai pitäisikö nyt olla alla päin ja pahoillaan voitosta, kun tuomari sattui tekemään virheen jonka avustuksella Tappara pääsi ottelun alussa johtoon?

Teitä on ilmeisesti kuitenkin moneen junaan. "Nännimäinen" suoraselkäisesti myönsi, että kyseenalainen ratkaisu harmittaa. Varmasti toki moni on kuitenkin siihen tyytyväinenkin.

Mutta kuten sanottua, se siitä. Maanantaina toivottavasti ottelu saadaan ratkottua pelaamalla, vaikka toki tämä tahra jää sarjaa varjostamaan.
 

Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Turha tuosta ekasta maalista on sen enempää jossitella. Peli olisi voinut olla hyvin erinäköinen, mutta se on mennyttä ja IFK on onneksi osoittanut tällä historiallisen siipirikkoisella porukallakin, että pystyy voittamaan Tapparan parikin kertaa putkeen.
Voi olla, että maanantaina samantyylinen tuomarivirhe tuo maalin IFK:lle kun pelataan taas ääritasaista yhden maalin matsia.
 
Pari sekuntia ennen ekaan maaliin johtanutta kamppia hifkin pelaajalla on tuhannen taalan paikka purkaa kiekko, mutta purku yritys on suorastaan säälittävä. Tästä kiekko Tapparalle ja maali. Eli jos ite sössit niin tottakai tuomaritkin sössii heti perään ja punalamppu syttyy.

Täällä joku nimimerkki puhui että kummassakin maalissa oli tuomarivirhe? Missäs kohtaa?
 

Eeyore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ensimmäistä kertaa tässä ottelusarjassa jäällä oli tunteella ja tahdolla pelannut Tappara. Kaksinkamppailuja voitettiin ja jaeltiin myös aimo kasa puhtaita hyviä taklauksia. Tällaista jääkiekkoa on hieno katsella.

Kokoonpanoon nostettu Karjalainen pelasi ok ottelun. Erityisesti miehen otteet lopun alivoimassa olivat hyviä, ja liike kunnossa. Dixonin ja Malisen vaihtaminen oli myös onnistunut veto.

Tämän ottelun piti numerollisesti tasaisena vain Tapparan huono ylivoimapeli. Kiekkoa ei saatu millään hallitusti alueelle. Esimerkiksi kolmannen erän alussa Tapparalla oli 1:32 ylivoimaa heti erän alusta, ja kiekko oli hinkin puolustusalueella ehkä noin 10 sekuntia Tapparan hallussa. Tätä on pakko saada paremmaksi. Ylivoima voisi olla jopa toimivaa, kunhan kiekko saataisiin alueelle.

Alivoima myös Tapparalta melko kehnoa. Tänäänkin napsahti omiin heti ensimmäisellä alivoimalla. Tämä osa-alue sentään parani pelin loppua kohden. Liian helposti hinki saa kiekon sisään alueelle, ja tämän jälkeen painetta ei anneta tai annetaan väärään aikaan.

YLE Puheen jälkipeleissä Kimmo Kuhdalta juontaja tenttasi mitä hinkin on parannettava sarjassa, jotta voittavat seuraavan ottelun. Täysin käsittämättömänä asiana hän mainitsi ylivoimapelin. Tänään tekivät ainoan maalinsa siitä. Torstaina pussittivat pari kappaletta. Sarjan toisessa pelissä tuli myös samaiset kaksi. Jos jokin hinkillä on toiminut läpi ottelusarjan, se on ollut ylivoimapeli.

Voitto tuli. Mutta sitä tärkeämpää on tämä peli-ilmeen muutos, jolla se tuli. Tappara on vihdoin herännyt kevään peleihin. Samalla asenteella vain maanantaina, ja ottelusarja poikki.

Mikä tuomareista itkemiseen tulee, on siinä hinkiläiset tunnetusti Suomen ykkösiä. Itku-Antti voisi olla mies, ja tuoda esille myös toiseen suuntaan väärin vihelletyt jäähyt. Tuomarin avustuksella hinki teki 3-2 kavennuksen ottelusarjan ensimmäisessä pelissä. Eipä Itku-Antin toimesta vollotettu.
 

Oijennus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Teitä on ilmeisesti kuitenkin moneen junaan. "Nännimäinen" suoraselkäisesti myönsi, että kyseenalainen ratkaisu harmittaa. Varmasti toki moni on kuitenkin siihen tyytyväinenkin.

Mutta kuten sanottua, se siitä. Maanantaina toivottavasti ottelu saadaan ratkottua pelaamalla, vaikka toki tämä tahra jää sarjaa varjostamaan.

Kova kaveri on @Nännimäinen jos ei voittoa osaa arvostaa tässä vaiheessa, ihan sama miten se tulee. Tai ihan kuka vain. Tuskin sinäkään täällä olisit kovin pahoillasi, jos HIFK olisi tehnyt ottelun avausmaalin ajassa 4:32 tuomarivirheen seurauksena?

Se mitä pyysin torstaina oli, että Karjalainen tulisi Marjamäen tilalle. Tämä kävi. Lisäksi pyysiin nopeampaa pelin kääntöä. Tämä kävi.
Tapparan alku oli tänään todella hyvä. Tunne oli lähellä mennä yli ja osaltaan se myös meni, mutta pelin alussa viiteen minuuttiin nähtiin enemmän taklauksia Tapparalta kuin koko sarjassa tähän mennessä.
 

Smeed

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Ifk pelaajat jatkuvasti parkumassa tuomareille suht säälittävää. Levonen aivan oihalla jätti monta ifk kakkosta viheltämättä. Tappara selvästi parempi 5vs5 pelissä, ylivoima toki hirveetä mutta siltikin numerot olisivat voinu olla reilusti isommat kotijoukkueen hyväksi.

Mitä vittua sä yritit sanoa? En ymmärtänyt yhtään mitään.
 
Törmäsen itku ottelun aikana ja sen jälkeen oli todellakin näkemisen arvoinen. Vaikka Tapola aika kuminaama onkin, niin hyvin piti pokka tällä kertaa. Jotkut HIFK-fanit jaksoivat 1. maalin ohella pureutua myös ottelun myöhempiin tapahtumiin: "Tilanteessa Kankaanperä tuli summerin jo soitua kolmantena miehenä nyrkit edellä tilanteeseen. Ainut epäselvyys asiassa on, mitä Kanpaanperä alunperinkään teki tänään kaukalossa torstaisen "tappotaklauksen" jälkeen. Tämäkö on sitä Kangen mainostamaa tamperelaista "kovuutta"?"

Kankaanperä nosti tasoa paljon tänä iltana ja oli kentän parhaita.
 

Luke72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hallitseva mestari
Sehän oli "playofftyylinen kiekonriisto" niinku kanki sanoi.
Hieno ottelu vihdoinkin. Tunnetta asennetta ja kamppailua.
Malisen/Dixonin siirto oli toisaalta nerokas, ykkönen ei ehkä välttämättä tarvi Malista mutta kolmonen tarttee. Toki ykkönen jäi nyt maaleitta mutta näinhän se usein playoffissa meneekin.
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Paljon oli parantunut edelliseen peliin, ennenkaikkea puolustusalueen pelaaminen lähes virheetöntä. Sen sijaan keskialueen träppi ei toiminut vieläkään kuin ajoittain. Kaveri tuli kuljettamalla alueelle luvattoman usein ja helposti, tähän on saatava parannusta maanantaille. Ylivoima oli huonoa johtuen Järvisen hermostuneisuudesta,5-3 yv tulisi aina päättyä maaliin. Yleisömäärä oli iloinen yllätys, 6300 ja risat sekä paljon vastustajan faneja paikalla. Ennenkaikkea tuo peliin tulo sai hymyn naamalle, erittäin kova asenne ja paljon kovia taklauksia ekaan kymppiin. Tästä on hyvä jatkaa.
 

Eeyore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Nyt ruutu.fi:sta hidastettuna nähtynä tuo 1-0 tilanteeseen johtanut Taipaluksen uimahyppy. Voisi lopettaa filmaamisen ja laittaa kiviä taskun. Jos tuollaisesta hipaisusta lähtisi jäähylle, niin voitaisiin samantien mennä 3v3:lla koko peli.

Eleistä päätellen Taipalusta tajuaa tämän itsekin. Nöyränä lähtee maalin jälkeen luistelemaan pois. Tietää mitä tuli tehtyä. Tuomari näki tämän myös paraatipaikalta, noin 2 metrin päästä. Eiköhän tämä tapaus ole loppuun käsitelty.
 

Alex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tappara oli tänään parempi, paremmalla jalalla ja ansaitsi voiton. Yksi kyseenalainen tuomio ekassa erässä ei sitä mihinkään muuta, joten turha jauhaa siitä. Ennemminkin huomio siihen, että Tappara heräsi omalle tasolleen ja pelasi rosterin edellyttämällä tasolla.

Etusivun popcorn jutut on ihan hölynpölyä. Ei tuollaista pysty mitenkään estään ja tuskin Tamminen tuosta pahasti loukkaantui :D
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Nyt ruutu.fi:sta hidastettuna nähtynä tuo 1-0 tilanteeseen johtanut Taipaluksen uimahyppy. Voisi lopettaa filmaamisen ja laittaa kiviä taskun. Jos tuollaisesta hipaisusta lähtisi jäähylle, niin voitaisiin samantien mennä 3v3:lla koko peli.

Eleistä päätellen Taipalusta tajuaa tämän itsekin. Nöyränä lähtee maalin jälkeen luistelemaan pois. Tietää mitä tuli tehtyä. Tuomari näki tämän myös paraatipaikalta, noin 2 metrin päästä. Eiköhän tämä tapaus ole loppuun käsitelty.

Kun itse katselin televisiosta niin hidastuksesta näin vähän saman suuntaista. Minusta Rautakorpi tiivisti erätauolla tuon hyvin. Edellä meni kiekollinen mies ja takaa tuli maila, Taipalus "haisteli" tämän hyvin ja korosti kaatumistaan. Väitin tuossa pelin aikana kaverille, että Taipalus ei olisi halutessaan kaatunut. Tuskin olisi edes menettänyt kiekkoa.
Pelitilanteessa näytti selvästi, että nyt lähti ukko boxiin, mutta hidastuksesta näin sen mitä tuomarikin luultavasti näki, eikä siksi viheltänyt.

E: en väitä, että ei olisikaan pitänyt viheltää. Totean vaan mitä tuomari luultavasti näki ja siitä syystä ei viheltänyt.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös