Tuokkolan toinen – Ilves kaudella 2014–2015

  • 110 481
  • 421

Saarinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Poislähtevät pelaajat kehuivat Tuokkolaa kilpaa, mutta sanoivat, että viime kauden lopussa Tuokkola pyysi pelaajia keskittymään omaan peliin, mutta itse ajautui paniikkiin Kerhon lähestyessä ja olemuksellaan että sanoillaan lietsoi joukkueeseen paniikkia (varmasti tiedostamattaan). Toivottavasti kasvamisprosessia on tapahtunut tällä sektorilla.

Tämä oli mielenkiintoinen detalji. Mielestäni pienemmässä mittakaavassa tämä on näkynyt myös monessa yksittäisessä ottelussa. Itse olen monta kertaa miettinyt, että Tuokkolalla menee välillä ylireagoinnin puolelle, jos Ilves aloittaa ottelun heikosti. Juuri tuollainen panikointi tulee hänen toiminnastaan välillä mieleen. Tämän seurauksia (pitkällä tähtäimellä) on tosin vaikea arvioida. Toisaalta tuo on parempi tapa kuin se, ettei reagoi mitenkään (jotkut valmentajat ovat vain toteemipatsaina eivätkä tee mitään ja siitä tavasta en ainakaan pidä). Tällä kaudella tuo "meuhkaaminen" on tuottanut ihan hyvää tulosta ja Ilves on saanut korjattua heikkoja ottelun alkujaan paremmaksi suorittamiseksi. Siinä mielessä on vaikea suuresti kritisoida asiaa, mutta niin kuin totesin niin välillä on tullut sellainen ylireagointi ja panikointi mieleen Tumpin toiminnasta.

Olen nauttinut suuresti Tuokkolan kokoonpanoratkaisuista ja kyvystä laittaa nimekkäätkin pelaajat kokoonpanon ulkopuolelle, jos peliesitykset ovat olleet heikkoja. Itse ymmärrän esim. Zalewskin pitämisen kokoonpanossa tehojen puutteesta huolimatta, koska miehellä asenne näyttää olevan koko ajan kunnossa (ja monta kertaa on näyttänyt siltä, että kohta irtoaa, no eipä vieläkään valitettavasti ole). Samoin ymmärrän Tyrväisen, Veistolan ja Välimaan pitämisen (lähes) aina kokoonpanossa (vaikka hyvin suorittaneita taitavampia pelaajia jäisi kokoonpanon ulkopuolelle), koska Tuokkolan peliajatukseen kuuluu se, että rouhijoita pitää olla kokoonpanossa mukana. Mutta Riekkinen tuntuu olevan se ensimmäinen todellinen sokea piste Tumpilla. Ei pysty ymmärtämään täysin tehottoman Riekkisen vastuuta esimerkiksi ilman maalivahtia pelattaessa tai siirtoa viime matsissa ylivoimamiehitykseen ottelun lopussa (olkoonkin, että ylivoimalla voittomaali lopussa Riekkisen kentällä ollessa värkättiin).

Tottahan toki positiiviset puolet ovat ehdottomasti paljon suuremmat Tuokkolalla. Niin kuin Kuntokin totesi niin ihan jokaisella valmentajalla on ne omat heikkoutensa ja sokeat pisteensä.
 

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
MIelenkiintoisia näkökulmia Kuntolta ja Saariselta.

Ruuttu, Viinanen, Huhtanen, Laaksonen, Pentikäinen, Niemi, Hölli, Sandell, Asplund, Gysbers, Kukkonen, Rajala, Kivistö, Veistola, Corso, Coburn, Dimitrakos, Jekimovits, Pesonen, Mustonen, Männikkö, Flynn, Polak, Laakso, Rautiainen, Zalewski, Riekkinen, Tyrväinen, Salmela, Moisio, Hurtubise, Kallela, Sointu, Järvenpää, Korpisalo ja Hübl.

Ilveksen tuontimiehet ovat lähtökohtaisesti olleet joko toipilaita, vailla läpimurtoa, floppikauden jälkeistä pelillistä nostetta etsiviä tai uransa ehtoopuolella. Gysbers on tuossa listassa oikeastaan ainoa poikkeus. Esimerkiksi valmiiksi EHT-tason kotimaista pelaajaa ei kyetty hankkimaan varmaankaan yli kymmeneen vuoteen, ellei Marjamäkeä ja Koistista lasketa tällaisiksi (hänkin oli siis paluuta edeltäneen kauden loukkaantumisten kourissa). Mikko Peltolan hankinta kaudelle 2006-2007 taitaa olla edellinen aito kotimainen huippuhankinta. Vesa Viitakosken "paluurekrytointi" Brynäsistä tätä edeltäneellä kaudella sekä Pasi Määttäsen paluu menevät lähelle tällaista. Nämä kaikki siis tehtiin tuon saman kauden kokoonpanoa rakennettaessa. KHL on tuonut oman mausteensa ja ei mikään liigaseura pysty enää entiseen tapaan värväämään kotimaisia kärkipelaajia, mutta niiden virta Ilvekseen on kyllä ehtynyt totaalisesti.

Tuosta ylläolevasta Kunton listasta voi laskea hyviksi rekrytoinneiksi omassa roolissaan tai nähdyn läpimurron ansiosta Gysbersin, Kivistön, Sandellin, Asplundin, Veistolan, Pentikäisen, Laakson, Dimitrakosin, Mustosen, Polakin, Rautiaisen, Salmelan, Soinnun, Järvenpään ja Korpisalon. Näistä seuraavalle kaudelle eivät ole jatkaneet/jatkamassa nykyisen sopimuksensa puitteissa Gysbers ja Dimitrakos. Polak on vielä kysymysmerkki, mutta oletan tämän kanssa pyrittävän liiton jatkumiseen. Soinnulta on ilmeisesti kynä jo löytynyt. Gysbersin kohdallakin olisi jatkosopimukseen ilmeisesti päästy hyväksymällä melko maltillinen palkankorotus. Dimitrakos ei ole näemmä enää edes pelannut, joten oli ehkä onnikin, ettei tämän kanssa sorvattu jatkosopimusta.

Yli yhden kauden pelanneita ovat olleet lisäksi Ruuttu, Pesonen, Kukkonen ja ilman sopimuksen purkua myös Riekkinen. Ei siis voida ihan naulata kiinni väittämää siitä, että pestit ovat Tuokkolan aikana olleet erityisen lyhytaikaisia ja keikkatyöläisten määrä olisi ollut poikkeuksellisen suuri. Itse asiassa joukkueen vaihtuvuushan on ollut melko pientä, mutta se on vain kohdistunut liiaksi parhaisiin pelaajiin.

Ilves on kuitenkin Tuokkolankin aikakaudella tuhlannut aivan liikaa resursseja siihen, että on ostettu iso joukko arpoja alempiin kenttiin ja siten jouduttu tinkimään kärkiosaamisen hankinnassa. Toisaalta hankinnoissa tuntuu myös puuttuvan mainittu punainen lanka ja johdonmukaisuus. Mainittu rightin pelaajien puuttuminen on silmiinpistävää ja tähän ei ole kyetty reagoimaan mitenkään.

Jälkiviisaana voisi todeta, että Zalewski, Riekkinen ja Hurtubise olisi pitänyt jättää rekrytoimatta ja hankkiutua Pesosesta eroon jo viime keväänä. Tyrväisen hankinnan sijaan olisi tehty Kantolan kanssa jo viime syksynä monivuotinen jatkosopimus, vaikka tälle olikin toki laulettu jo tuota kautta ennen niin kovia seireenin lauluja pk-seudulta, että maisemanvaihdon estämiseen ei tainnut olla mahdollisuuksia. Muista hudeista säästyneillä rahoilla olisi voitu pitää iki-ilves Korhonen ja maksaa Gysbersille pieni palkankorotus.

Ensi kautta silmällä pitäen pitääkin ottaa hiljalleen opiksi menneistä virheistä ja maksaa mielummin läpimurron tehneelle pelaajalla hieman extraa kuin tuhlata rahoja epäonnistuneisiin ihmiskokeisiin tuntemattomien ulkomaalaispelaajien kanssa.


Kun vertaa erityisesti Tapparaan, niin nousee seuraavia kysymyksiä
  • Miksi Tappara onnistuu sitouttamaan organisaatioon ulkopuolisia läpilyöneitä pelaajia pidemmäksi aikaa?
    • Esim. Erkinjuntti, Kankaanperä
    • Meillä vain käväistään. Kolmen kauden vierailijat harvinaisuuksia
  • Tapparassa jotkut ulkit viihtyy toisenkin kauden
    • Mm. Green, Bonsaksen
  • Menestyvissä seuroissa on pitkäaikaisia ulkkeja
    • Perrin, Huml
    • Milloin saamme oman johtavan ulkin, joka pysyy kaudesta toiseen?
    • Meillä ei viime vuosina ole juurikaan ollut yli 100 matsin ulkkeja
  • Tapparan kovatasoiset rightit (TOP-5 pistemiehestä neljä rightia)
Lähivuosina naapuriin on onnistuttu hakemaan useita kotimaisia nimiä, jotka ovat rekrytointihetkellä olleet EHT-tasoa tai ainakin lähellä sitä, kuten Jormakka, Koskiranta, Kankaanperä, Mäntylä, Puistola, Kuusela, Nieminen, Saravo, Aalto, Ahtola, Erkinjuntti ja Tuokkola. Lisäksi on todettava, että naapurissa on viime vuosina kyetty myös pitämään kiinni läpimurron tehneistä pelaajista, eikä Metsolasta, Jormakasta ja Palolasta ole luovuttu noin vain, vaan sopimuksista on pidetty kiinni (jälkimmäisille käsittääkseni tehty pieni palkantarkistus). Toisaalta kirstunvartija varmasti kiroaa osan pitkistä sopimuksista ja onhan tuossa joukossa useita konkareita, joille on maksettu yliampuvaa korvausta saatuun panokseen nähden koko sopimuskausi huomioiden.

Tappara on ymmärtänyt muutama vuosi sitten sen, että kun maksaa pähkinöitä, saa apinoita. Hyvistä pelaajista pitää maksaa ja toisaalta hyvät pelaajat eivät tule seuraan, jossa on ykkössentterinä jussimakkosia ja valmentajana märkäkorvia (tässä välissä voi todeta, että aika monen nykyisen Tapparan kokoonpanossa olevan kokeneen pelaajan jatkosopimus olisi jäänyt todennäköisesti tekemättä, jos Rautakorven lähtö olisi ollut tiedossa). Omat kasvatit saattavat tulla nostalgiahengessä vähän huonompiinkin olosuhteisiin, mutta yleensä vasta uran ollessa jo ehtoopuolella. Satsaamalla joukkueen kärkiosaamiseen ja laadukkaaseen valmennukseen pystyy helpommin rekrytoimaan sellaisia pelaajia, jotka tavoittelevat menestystä, eivätkä enää vain peliaikaa.

Tapparankin jonkinasteinen murheenkryyni on kuitenkin ollut heikko osumatarkkuus ulkomaalaishankinnoissa. Esimerkiksi viime kaudella kokoonpanossa kävivät McRae, Green, Connolly, Plihal, Bailen, Sawada, Chiodo, Larsson, Tabacek, Hetenyi ja Hrachovina. Näistä pari kovaa palkkaa nauttivaa kaveria jätti Hakametsän taakseen kesken kauden ja hyökkääjähankinnoista vain Green mahtui finaaleissa pelillisistä ansioista kentälle. Suurin osa oli odotuksiin ja palkkaansa nähden alisuorittajia. Bailenkin haki kauan virettään ja oli huhujen mukaan lähellä lähtöä lokakuun kurakeleillä, mutta oli keväällä toki erinomainen. Näistä yhdestätoista pelaajasta vain Green ja pienen roolin kehitysprojekti Hrachovina jatkavat tällä kaudella.

Työsulkukaudet ovat aina omia erikoisuuksiansa ja tällöinhän laadukkaita pelaajia on tyrkyllä joka seuraan, joten näistä ei kannata synnyttää liian mahtavia nuotiotarinoita kykyjenetsinnän erinomaisuudesta. Työsulkukautta edeltäneillä kolmella kaudella rajantakaisia hankintoja ovat olleet Goren (veropakolaislaina), Hughes, Matzka, Tenute, Cepis, Platil, Skinner, Doell, Guolla, Sindel, Toporowski ja Dvoracek, joista suuri osa ei nähnyt edes ensimmäisen kauden joulua Tapparassa (Sindel ei edes syksyä) tai oli muuten vain floppi. Guolla jatkoi ainoana tästä joukosta enemmän kuin yhden kauden, mutta sai seuraavalla lähteä jo kymmenen pelin jälkeen.

Jos Tapparan junioriputken läpi kulkenutta Hrachovinaa ei lasketa ulkomaalaisvahvistukseksi, Greenillä on hyvä sauma olla pitkään aikaan ensimmäinen ulkomaalaispelaaja, joka on pelannut Tapparassa täydet kaksi kautta. Tälläkin kävi lähtö lähellä, mutta hän ei astunut valoon ja löysi viime hetkellä peliinsä jonkinlaista ryhtiä. Tappara on siten huono esimerkki seurasta, jossa ulkit viihtyvät toisenkin kauden, koska kovin montaa sellaista ei ole löydetty, joiden edes haluttaisiin viihtyvän yhtään pidempään. Ei Tapparakaan siis ole onnistunut löytämään uutta isä-Barkovia tai Kuceraa.
 

Peltsi #18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Erittäin ansiokas kirjoitus yllä.

Tuo rightien puute on ollut hämmästyttävä piirre. Kunto tuolla ensi kautta koskevassa ketjussa vihjaa parista rightista, joita ei vielä niminä ole noussut huhuissa esiin. Sen verran hyvin tuo kaveri on Ilveksen asioista ollut perillä, että ehkäpä ensi kaudeksi tuohon epäloogisuuteen on tulossa muutos.
 

Saarinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Poimitaanpa tuolta vanhemmalta osastolta henkiin vielä keskustelu lahjakkuuden tunnistamisesta ja kehittämisestä.

Kun rakennetaan ammattimaisia analyysejä, jotka perustuvat mm. mahdollisimman laajaan taustatyöhön ja kokemukseen, osutaan ennusteissa huomattavasti tarkemmin kuin fiilis-, fani- tai muulta maallikkopohjalta povattaessa. Onnistumisprosenttia 100 tai edes 90 tuskin saavutetaan millään tietotaidolla, mutta 70-80 on realismia ja riittäisi Ilveksen junnutuotannolla mainiosti kestävään menestyskonseptiin.

On mielestäni kohtuullisen falskia puolustaa Ilves-Hockeyn laiskuutta, näköalattomuutta ja ylimielisyyttä sillä, että ennustaminen on vaikeaa. Kovan luokan osaamista on tarjottu avuksi monta kertaa, mutta sitä ei ole haluttu hyödyntää, koska aina on tiedetty ja osattu itse paremmin. Missään mitattavissa olevissa tuloksissa tämä ylivertaisuus ei tosin ole näkynyt, vaan päin vastoin. Ilves-Hockeyn näyttöjen saavuttaminenhan vaatii aivan mestariluokan taitamattomuutta! Kuinka joku voikin olla noin käsittämättömän huono?

Minunkin on vaikea uskoa sitä, ettei oikeilla toimintatavoilla osattaisi tunnistaa hyvällä prosentilla junioreista vähintään hyvälle Liigatasolle tulevaisuudessa kykenevät pelaajat. Vaikeinta on ehkä arvioida sitä kuinka nopeasti juniori pääsee liigatasolle, mutta helpompaa riittävätkö eväät yleensäkin jossain vaiheessa Liigaan. Itse olen esimerkiksi pelaajien lahjakkuuden arvioinnissa täysi amatööri, en ole millään tavalla ollut valmennuksessa tai pelaajien systemaattisessa arvioinnissa koskaan mukana, mutta yllättävän hyvin sitä silti on noin 10 nähdyn ottelun perusteella osannut arvioida kuka tulee breikkaamaan joskus liigassa ja kuka ei. Yksi esimerkki: kävin kaudella 2009-2010 katsomassa (vain) kaksi Ilveksen A-junioreiden ottelua ja jo pelkästään noiden perusteella olin aika varma, että Michael Keränen tulee joskus olemaan kahden ensimmäisen ketjun pelaaja Liigassa. Pelisilmä, kiekollinen taito ja silmä-käsi -koordinaatio olivat sillä tasolla, että noilla eväillä menestys oli mielestäni väistämätöntä jossain vaiheessa. Erityisesti mieleen jäivät huikeat kiekonriistot. Vaasassa asuva kaverini kyseli joka vuosi ennen kauden alkua vinkkiä Liigapörssiin mahdollisesti breikkaavista ilvesläisistä. Joka vuosi tuon kauden jälkeen mainitsin Keräsen. Kieltämättä itselläkin alkoi olla usko jossain vaiheessa koetuksella, kun sitä läpimurtoa ei tullut (vaikka fyysisistä ominaisuuksista oli helppo nähdä homman olevan kiinni). No, ehkä Keränen on huono esimerkki siinä mielessä, että hänen kiekolliset ominaisuudet olivat niin ilmiselviä (joskaan mistään Lindgrenin, Rajalan tai Hintzin veroisesta huippulupauksesta ei koskaan Keräsen kohdalla ollut kyse). Pointtini on kuitenkin se, että jos pelkästään amatööri pystyy pelkkiä muutamia peliesityksiä katsomalla tekemään kohtuullisen hyvällä prosentilla oikeita arvioita niin kuinka hyvä on pelaajia vuosikausia päivittäin seuraavan valmentajan kyky arviointiin? Osumisprosentin on pakko olla erittäin korkea! Pelkkien peliesitysten, lahjakkuuden ja fyysisten ominaisuuksien lisäksi kun valmentaja näkee tarkkaan pelaajan luonteen, harjoittelumotivaation, kunnianhimon jne. Junioreita mahdollisesti vuosikausia valmentaneilla pitäisi olla iso rooli pelaajan tulevaisuuden suhteen tehtävissä päätöksissä (toki pitää kuunnella myös muita näkemyksiä, koska subjektiivisuuden vaara on aina olemassa, kun on tiiviisti tehty pelaajien kanssa pitkään yhteistyötä). Yksittäisiä virhearviointeja suuntaan ja toiseen tulee aina aivan varmasti, mutta arvioiden hyvään osumisprosenttiin on kuitenkin helppo uskoa. Niin kuin totesin, ehkäpä vaikeinta on arvioida se kuinka nopeasti läpimurto tulee, joten tuon arvioinnissa tarvitaan sitä todellista asiantuntemusta, jotta osataan suunnitella oikeanlainen uraputki nuorelle pelaajalle.

Pari näkemyseroa. Palola oli Ilves ry:n näkökulmasta todella suuri menetys. Pidimme kasiseiskojen Tommi Huhtalaa ja kasikasien Palolaa poikkeuksillisina maalintekijöinä. Ilkka Pakarinen oli raivona, kun IH hukkasi Palolan. Nuo hukkaamiset tapahtuivat pitkälti siksi, ettei Hautamaalla ollut mielenkiintoa käydä katsomassa junnujen pelejä, eikä hän tuntenut omiamme.

Huhtalan osalta ei voi kyllä syyttää Hautamaata pelkästään junnupelien katselulaiskuudesta. Niin kypsiä ja lupaavia otteita Huhtala esitti jo 17-vuotiaana myös liigajoukkueen puolella, että jo pelkästään niiden perusteella olisi jatko Ilveksessä pitänyt olla selviö.
 
Viimeksi muokattu:

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Eikös Palolalle kuitenkin tarjottu jatkosopimusta? Ainakin Honkalehto näin lausahteli edellisen TJ-pestinsä loppupuolella kaveriporukkamme yhteen peliin ostamassa aitiossa käydessään ja kehui vielä, kuinka Ollilla olisi ollut Ilvekseen jäädessään sillä hetkellä todella paljon liigapelejä vyöllä (niin varmaan, kun rampa Torkki ja tsekkiläinen pukkaajamies veivät jämäminuutitkin). Oletankin, että Ilves on tapojensa mukaan tarjonnut jotain muutaman tonnin junnusopimusta täysi-ikäiselle pelimiehelle, joka on sen jälkeen päättänyt vaihtaa maisemaa sellaiseen seuraan, joka on osoittanut enemmän kiinnostusta. Lukko oli toki huono valinta silläkin kertaa nuorelle pelaajalle.

Ilveksen syöksyyn liigan parempaan keskikastiin kuuluneesta joukkueesta ynnämuuksi liittyy myös se, että joukkue eli pitkään sen varassa, että se pystyy pitämään omat kasvatit halvalla, koska siirtokorvaukset tappoivat muiden seurojen kiinnostuksen. Toisaalta Sykoran jälkeen ja ennen Tuokkolaa ei ole ollut sellaisia valmentajia kehissä, jotka olisivat sitoutuneet rakentamaan joukkuetta omavaraiseksi pitkällä aikavälillä. Taannoin tällaisen työn mahdollistanut kokenut runkokin löytyi, mutta ei enää.
 

Mortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
ILVES
Kyllä junioripeleissä käy säännöllisesti ihmisiä, joilla varmasti osumatarkkuus olisi vähintään kelvollista.
Oikeastaan ainoita isoja huteja omiin silmiin on ollut Tomi Wilenius, josta ei saatu sitä mitä olin näkevinäni.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Junnutarkkailun ammattilaisia on valmentajat, jep, mutta valmentajat vaihtuu ja henkilöt vaihtaa organisaatiota, eli data tulee kerätä organisaatiolle tietokannaksi, jota voidaan hyödyntää organisaatiossa henkilövaihdoksista huolimatta.

Enpä jaksa kuvailla miten tää tapahtuu... ostakoon tietotaidon uloa... ilmasex vasta post Vinnieklaani.
 

Kyle

Jäsen
Kaikin puolin hyvää keskustelua saatu aikaiseksi ja kerta ollaan päästy keskustelemaan vielä läpimurron tekemättömistä pelaajista, niin pysytään aiheessa. Nyt kun osa jälkiviisaana heittää nimiä ketkä olisi pitänyt pitää ja ketkä päästää irti, niin kysytään miten skouttaatte tällähetkellä Toni Kallelan? Kaikki juniorimaajoukkueet läpikäynyt, käytännössä ura on kulkenut tilastollisesti yks-yhteen paljon puhutun Olli Palolan kanssa ja pelaaja profiilikin on hyvin saman kaltainen kätisyyksiä lukuunottamatta.

Entä miten vertaus Eero Savilahden kanssa, jos vertaa ihan henkilökohtoisella tasolla, ilman taustoja(oma kasvatti jne)? Rivien välistä saa lukea tästäkin ketjusta, että Savilahden sopimus olisi ehdoton kun Kallela pitäisi/saa päästää menemään. Tekeekö Kallela Paloloita ja murtautuu kansainväliselle tasolle kahden vuoden sisään tai miksei tee?
 

Noma

Jäsen
Kaikin puolin hyvää keskustelua saatu aikaiseksi ja kerta ollaan päästy keskustelemaan vielä läpimurron tekemättömistä pelaajista, niin pysytään aiheessa. Nyt kun osa jälkiviisaana heittää nimiä ketkä olisi pitänyt pitää ja ketkä päästää irti, niin kysytään miten skouttaatte tällähetkellä Toni Kallelan? Kaikki juniorimaajoukkueet läpikäynyt, käytännössä ura on kulkenut tilastollisesti yks-yhteen paljon puhutun Olli Palolan kanssa ja pelaaja profiilikin on hyvin saman kaltainen kätisyyksiä lukuunottamatta.

Entä miten vertaus Eero Savilahden kanssa, jos vertaa ihan henkilökohtoisella tasolla, ilman taustoja(oma kasvatti jne)? Rivien välistä saa lukea tästäkin ketjusta, että Savilahden sopimus olisi ehdoton kun Kallela pitäisi/saa päästää menemään. Tekeekö Kallela Paloloita ja murtautuu kansainväliselle tasolle kahden vuoden sisään tai miksei tee?

Jos nopeasti pitäisi verrata näitä kahta, niin sanoisin että Kallelalla on kovempi upside, mutta Savilahti on varmempi kortti saavuttamaan potentiaalinsa. Kallelalla on potentiaalia nousta ihan Liigan huipputason maalintekijäksi, kun taas Savilahdella katto vaikuttaisi olevan jossain "ihan ok" kakkosketjun laiturin paikkeilla.

Itse tarjoaisin molemmille herroille jatkosopimusta, jos olisin Juupe.
 

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Itsekin pitäisin Kallelan ja Savilahden edullisina ja erilaisiin rooleihin soveltuvina syvyyspelaajina mukana edelleen. Kallelalla on potentiaalia pisteiden valossa enemmän ja hän väläytteli jo muutamassa pelissä pelisilmäänsä.

Oleellista on välttää jatkossa Zalewskin ja Riekkisen kaltaiset ohilaukaukset. Lisäksi voi pohtia, saadaanko Tyrväisestä niin paljon lisäarvoa, että Ilveksen kaltaisen köyhän seuran kannattaa maksaa tällaisen roolin pelaajalle kärkiketjun miehen liksaa.
 

Mortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
ILVES
Kallelasta on kyllä organisaatiossa ollut tietoa koko ajan.
Ensin A-nuorten valmentaja Sami Karppisen kautta ja nyt Kallelaa Kuopiossa valmentaneiden Tuokkolan ja Hirvosen kautta.

Kallelasta on muuten haastattelu tässä kuussa Hakametsässä Ilveksen kotiotteluissa jaettavassa Ilves-Bulletinissa, jossa ihan mielenkiintoista taustaa pelaajasta.
 

Saarinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kun katselee loppukauden sarjaohjelmaa niin ei voi välttyä ajatukselta, että se 11. sija saattaa tälläkin kaudella olla karu kohtalomme. Viisikosta HPK, SaiPa, Ässät, Tappara, Blues pitäisi vähintään yksi olla runkosarjan lopuksi selän takana, että se minimitavoite eli sääläripaikka saavutetaan. Näistä hurjassa vireessä viime aikoina olleiden Tapparan ja Bluesin ohittamiseen on vaikea uskoa. Siispä katseet kääntyvät kolmeen muuhun joukkueeseen:

Viime kauden tapaan HPK on jo kerättyjen sarjapisteidenkin takia se potentiaalisin vaihtoehto meidän taakse jääväksi joukkueeksi. Loppukauden otteluohjelma on kuitenkin HPK:lla erittäin suosiollinen. HPK kohtaa hännillä olevat TPS:n, Pelicansin ja Sportin kaikki vielä kaksi kertaa siinä missä me vain kerran. Lisäksi todella kriittisessä keskinäisessä ottelussa HPK:lla on kotietu. Meidän etuna on 2 pisteen etumatka yksi ottelu vähemmän pelattuna, mutta aika 50-50 taitaa tämä pari olla otteluohjelma huomioiden.

SaiPa on meitä neljä pinnaa edellä. Kovin suotuisalta vaan näyttää myös heidän loppuohjelmansa. Jäljellä on 8 kotiottelua ja vain 6 vierasottelua. Kahdessa keskinäisessä ottelussa molemmissa SaiPalla on kotietu! Lisäksi SaiPa kohtaa pyyhkeen kehään heittäneen TPS:n vielä kahdesti. Ilveksen kannalta positiivista on, että SaiPa kohtaa Kärpätkin vielä kahdesti siinä missä me ei enää kertaakaan. Joka tapauksessa neljän pisteen etumatkan turvin SaiPa on iso suosikki olemaan Ilveksen edellä runkosarjan päättyessä.

Ässät on viisi pinnaa Ilvestä edellä yhden ottelun vähemmän pelanneena. Ässätkin kohtaa TPS:n vielä kaksi kertaa, mutta Pelsuja ei enää kertaakaan. Lisäksi myös Ässillä on vielä kaksi ottelua jäljellä Kärppiä vastaan. Keskinäisessä ottelussa Ilvestä vastaan, yllätys, yllätys, porilaisilla on kotietu! Viiden pinnan ja yhden ottelun etumatkan turvin Ässätkin on selkeä suosikki olemaan Ilveksen edellä runkosarjassa, mutta sanoisin Ipalla olevan kuitenkin aavistuksen paremmat mahdollisuudet ohittaa Ässät kuin SaiPa.

Yhteenvetona voisi sanoa, että Ilveksen säälärikohtalon kannalta ratkaisevia tulevat olemaan neljä keskinäistä kohtaamista pahimpia vastustajia vastaan. Ne kaikki pelataan vieraskaukalossa, joten alkukauden jälkeen takunnut vierasvire on pakko saada loppukaudella parempaan kuosiin, jotta pelit jatkuvat myös runkosarjan jälkeen.
 

bulftrik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Bruins, MM, LHC
Nykyryhmästä Polak voisi olla ihan potentiaalinen tuohon rooliin. Ei ehkä niin kova pelaaja että suorastaan johtaisi Ilvestä tyyliin Sandell, mutta kärkiketjun varmahko suorittaja joka pelaa hyvällä tasolla. Vaikuttaa myös jään ulkopuolelta sellaiselta hepulta joka voisi Ilveksessä pidempään vaikuttaa kuin yhden kauden, toisin kuin Corsot ja Dimitrakokset. 1+1 lappu kouraan näin alkajaisiksi. Ylipäätään olisi mukava nähdä ulkomaalaispelaaja joka viihtyisi useamman kauden putkeen, ei tarvitse ihan Humlin tai Perrinin tasoinen olla.
 

wunderveba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Nykyryhmästä Polak voisi olla ihan potentiaalinen tuohon rooliin. Ei ehkä niin kova pelaaja että suorastaan johtaisi Ilvestä tyyliin Sandell, mutta kärkiketjun varmahko suorittaja joka pelaa hyvällä tasolla. Vaikuttaa myös jään ulkopuolelta sellaiselta hepulta joka voisi Ilveksessä pidempään vaikuttaa kuin yhden kauden, toisin kuin Corsot ja Dimitrakokset. 1+1 lappu kouraan näin alkajaisiksi. Ylipäätään olisi mukava nähdä ulkomaalaispelaaja joka viihtyisi useamman kauden putkeen, ei tarvitse ihan Humlin tai Perrinin tasoinen olla.

Polak voisi olla hyvä jatkaja maltillisella lapulla, mutta koska ei ole kuitenkaan aivan ihmeellisyyksiä esittänyt ja hyökkäykseen on tunkua, niin ei mikään pakollinen jatkaja ole.

Geoff Plattia perustelen tuohon Kunton huutelemaan rooliin lähinnä kahden seikan vuoksi:

- Parempi ja dominoivampi pelaaja.
- Siteitä Tampereelle puolison kautta.

Plattilla sopimusta Lokomotiviin on jäljellä toki ensi kausi, että sen se ottaisi odotellessa. Sopivasti Platt voisi tulla tuomaan sloganin mukaisesti mestaruutta Ilvekselle ja vielä jatkamaan menestystä, kun kerran on aloitettu.
 

Peltsi #18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Pakko hiukan hahmotella loppukauden rosteria, jos tuossa Niinimäki-huhussa on oikeasti jotain tulta:

Sandell-Laakso-Sointu
Rautiainen-Mustonen-Hintz
Polak-Asplund-Niinimäki
Välimaa-Zalewski-Veistola
+ Riekkinen, Savilahti, Tyrväinen (vai onko saikulla?)

- Koko huhu kuulostaa melko uskomattomalta, mutta Ilveksessä tunnetusti kaikki on mahdollista, joten miksei myös Uunon paluu volume 3. Olisi tuossa kyllä jo ukkoja heittää hyökkäykseen. Jos Jesse ihan oikeasti tulee, niin vaikea on hahmottaa ajatusta tässä taustalla. Pakisto huutaa vahvistuksia, Sointu tuli jo, niin vieläkö tuohon muka tuodaan Jesse mukaan? Herää myös kysymys, että noinkohan olisi liikettä myös ulospäin? Zalewski kenties?

No joo katsellaan mitä tapahtuu. Ei voi mitään, mutta jollain kierolla tavalla tämä olisi hieno nähdä. Uuno on Uuno ja Tuokkola on Tuokkola. Ei tuosta voisi tulla kuin aivan legendaarinen floppi tai sitten Jesse pistää yksin YV:n kuntoon ja takoo viimeiseen 15 peliin pinna per peli ja Ilveksen pleijareihin.

Kuulostaa kyllä etukäteen melko absurdilta hommalta. Ensinnäkin mistä hemmetistä Pajuoja olisi löytänyt niin paljon paalua, että Jessekin tulisi? Kesken kauden on hankittu jo Polak, Zalewski ja kaiketi Sointukin tienaa aika paljon enemmän kuin Moision loppukauden tilipussi.
 

wunderveba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kyllähän Niinimäestä voisi olla moottoriksi Ilveksen kakkosylivoimaan. En tuomitse, olihan Jesse välistä ihan maaginen Ilveksessä viimeksi pelatessaan, pl. ihan ne viimeajat, jolloin koko jengi oli ihan susi. Niinimäkihän edustaa just sitä, mitä Ilves on aina pyrkinyt edustamaan eli taitoa ja veijarimaisia/virtuoosimaisia otteita.
 
Viimeksi muokattu:

Cream

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Jesse Niinimäki
Hetkonen, verkot ovat edelleenkin vesillä, koska siihen on taloudellinen mahdollisuus. Haetaanko tässä nyt kerrankin sitä pientä oikea-aikaista riskiä, kun mahdollisissa pleijareissa on todellinen tilaisuus yllättää. Jännittävä viimeinen viikko siirtomarkkinoilla, ilmeisesti ainakin Liigan sisäiset siirrot mahdollisia.

http://yle.fi/urheilu/niinimaen_sop...es_viela_valmiina_pelaajamarkkinoilla/7791615
https://www.facebook.com/video.php?v=10152549394112461&fref=nf
https://www.facebook.com/video.php?v=10152549422642461&fref=nf
https://www.facebook.com/video.php?v=10152549422642461&fref=nf
Linkit vievät Ylen sivuille, ja Facebookiin Tumpin ja Juupen haastetteluihin.
 
Viimeksi muokattu:

Peltsi #18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Vaikea suhtautua tähän hommaan, kun yleensä tässä vaiheessa on joko myyty pelaajia tai etsitty vahvistuksia Mestiksestä. Nyt hommataan Sointu ja Niinimäki, ketään ei laiteta ulos ja vielä Juupe hakee vahvistuksia. Nautitaan nyt kun kerrankin on mahdollisuus.

Vertailun vuoksi tässä kokoonpano, jolla pelattiin vuosi sitten 11.2:

Kantola-Asplund-Männikkö
Veistola-Kangasniemi-Jekimovs
Korhonen-Rajala-Mustonen
Välimaa-Rämö-Pesonen

Kukkonen-Kivistö
Gysbers-Levo
Pentikäinen-Mäkelä

- Keränen oli näköjään tuossa kohtaa loukkaantuneena, mutta on tuossa paperilla nyt jonkinmoinen ero. Nyt riittää tasoa kolmeen kovaan ketjuun sekä kokeneeseen jarrukenttään, ja penkille jää Savilahti/Zalewski/Kallela osastoa.

- Jos Juupe vielä naaraa yhden pakin kokoonpanoon, niin avot. Ja kaikki paineet valmennuksen niskaan. Nykyisellä kokoonpanolla on mentävä pleijareihin.
 

George Parros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks 06-07
Jos pakki hankitaan ja pleijareihin mennään, niin mitäs sitten? Pitääkö mennä vähintään säälipeleistä puolivälieriin, että panostus voidaan jälkikäteen tulkita kannattaneeksi vai olisiko sittenkin pitänyt jättää pari viimeisintä hankintaa tekemättä ja käyttää nuo rahat ensi kauden joukkueseen jatkosopimuksen/uuden pelaajan muodossa?

Toivottavasti toimistolla punnitaan hyödyt ja haitat mahdollisimman tarkasti.
 

Saarinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Jos tosiaan on Kallelan, Soinnun ja Niinimäen hankintojen jälkeen vielä varaa hankkia joukkuetta vahvistava puolustaja (ilman että joku myydään pois) niin pakko on olla positiivisesti yllättynyt. Jokin tässä yhtälössä ei vain tuntuisi olevan paikallaan. Yleisöä ei otteluissa ole kummoisesti käynyt, joten siltä puolelta tuskin on positiivista rahallista yllätystä tulossa. Sponsoritulot nousseet? Vai oliko tosiaan alkuperäinen joukkue erittäin halpa niin kuin Juupe vähän kommentillaan vihjasi? (tällöin Laakson ja Riekkisen väitetyt erittäin kalliit sopimukset eivät kyllä voisi pitää paikkansa) Vai onko tilanne toivoton ja yritetään viimeisen kerran hurjalla riskillä?
 

Peltsi #18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Vaikea sanoa paljonko kaverit tienaavat, mutta veikata voisi, ettei tällaisista parin-kolmen kuukauden pesteistä mitään kovin isoa nostoa pelaajabudjettiin tule. Varsinkin, jos se pitää väen katsomossa ja parhaassa tapauksessa tuo kevääseen muutaman ylimääräisen kotiottelun.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Vai onko tilanne toivoton ja yritetään viimeisen kerran hurjalla riskillä?

Tata minakin pelkaan, mutta samapa kai se. Mennaan riskilla kerrankin, ei se talous alun alkaenkaan kohdalla ole niin onko silla sitten niin valia. Joku kayttokelpoinen pakki viela joukkueeseen, niin laadultaan ja laajuudeltaan joukkue alkaa olla kohdillaan. Periaatteessa puolustukseen voisi tarvita varman oman paan luutijan tai sitten sen viivapyssyn. Kummallekin on tarvetta.
 

Pika1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tuskin Uunolle paljon käteen maksetaan. Mailat ja vakuutus -linja todennäköisin. Jos Ilves olisi ollut valmis Uunille tasoa vastaavaa palkkaa maksamaan niin eiköhän tuo olisi heti Tampereelle takaisin muutaessa liittynyt joukkueeseen. Nyt varmistelee loppukauden ajan ensikauden pelipaikkaa jossain päin maailmaa. Toki mututuntumalla tämä väite. Ja tervetuloa taas kotiin Jesse.
 

Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
Kyllä tuosta rosterista on vielä pitkä matka siihen, että riskillä menestystä haetaan. Pari pakkia mm. puuttuu...
Se on toinen asia, että sinne play offseihin on vähän pakko jo päästä. Ei ole todellakaan varaa taas hävitä konkurssikypsälle Kerholle.
Ja anteeksi Kerhofanit, ihailen vaan tapaa jolla tuossa taloudellisessa tilassa toimitte.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös