Nelonen Pro, siellä se lätkä on...

  • 2 267 309
  • 6 673

444

Jäsen
IS uutisoi, että Valavuori ei ole ensi kaudella mukana tiimissä. Oli ilmeisesti vetänyt omasta mielestään niin kovalla tasolla, että oli vaatinut palkankorotusta, johon Nelonen ei ollut suostunut. Sen sijaan Ahomaa ja Kivi saatetaan nähdä myös tulevalla kaudella studiossa.
 

Nupe#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
IS uutisoi, että Valavuori ei ole ensi kaudella mukana tiimissä. Oli ilmeisesti vetänyt omasta mielestään niin kovalla tasolla, että oli vaatinut palkankorotusta, johon Nelonen ei ollut suostunut.

No kyllähän pelkästään miehen laajalla jääkiekko tietämyksellä pitää enemmän palkkaa saada. Valtakunnan ykkösnimiä tässäkin lajissa.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hyvä, ei muuta kuin Iiro Harjula haastattelijan roolista toiseksi studioisännäksi - hän hoiti tuota hommaa laadukkaasti URHOlla.
 

VonRetee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Opin tykkäämään kauden mittaan Valavuoren tyylistä. Toi suurena mediapersoonana uskottavuutta touhuun. Harmi, että lähtee. Ahomaan artikulointi on jotenkin ikävää kuultavaa eikä kaverilla ole minkäänlaista uskottavuutta. Toivottavasti ei jatka seuraavalla kaudella.

Tiki, Karri, Osku ja Nyholm ovat asiantuntijoina kaikki loistavia. Rantasen olisi kiva lisä ensikaudeksi studioon mutta epäilen olisiko herralla kiinnostusta analysoida mitättömiä runkosarjan pelejä yksi toisensa jälkeen.

EDIT: Samaa mieltä aquan kanssa eli Iiro Harjula olisi tosiaankin loistava "valinta" studioisännäksi.
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Operaattori ei ole kuitenkaan tiennyt Pro ekstra kanavan lähetyksistä Liiga-kauden jälkeen, kun määräaikainen sopimus on tehty. Tuossa joutuu siis maksamaan neljä kuukautta tyhjästä.

Kai se hinta on katsottu niin, että jakautuu joka kuukaudelle. Jos tuosta neljästä kuukaudesta ei maksettaisi, niin kuukausihinta olisi vain korkeampi.

"vain 14,90/kk ja saat kesäkuukaudet maksutta!"
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Karri Kivi oli taas tänään studiossa jäätävän hyvä. Ennakoi jo ennen ottelua, että meneeköhän Jokereiden tunnepuoli yli. Menihän se sitten juuri näin. Osku Grönman arveli Lahden studiosta ennen otteluja, että pelaajien osuus playofseissa nousee ja valmentajat siirtyvät enemmän taka-alalle. Kivi korjasi Oskun väittämän, että playofseissa käy juuri päinvastoin. Valmentajien rooli kasvaa entisestään. 1. erätauolla Kivi totesi, että ei ollut nähnyt noin valmista HPK:ta ennen Hartwall areenalla. HPK pelasi Kiven mukaan rohkeaa peliä ja olisi voinut kontrolloida vielä enemmän. Kivi huomio sen, minkä itsekin tilastoin, että HPK tuli pakki-pakeilla (oma huomioni, myös pakki-pakki-pakeilla) rauhallisesti ylös. Jokereiden Kivi huomio lähteneen paljon kuskaamisilla (nopeilla viiveillä) ylös ja se ei tuottanut tulosta. Tilastoin saman asian, Jokerit lähti kuskaamalla (etenkin Teräväinen) 6 kertaa ylös omista. Toisella erätauolla Kölli Kortelainen selitti, että HPK lähti 0-2 maaliin johtaneessa hyökkäyksessä pitkällä syötollä hyökkäyssiniviivalle hyökkäykseen. Kivi korjasi olennaisen asian. HPK:n pakki Niemi ei lähtenyt puskemaan oikeasta laidasta nopeasti ylöspäin vaan pudotti (palautti) kiekon omalle puolustusalueelle Grönholmille. Palautuksen jälkeen Grönholm syötti hyökkäyssiniviivalle vasempaan laitaan Karjalaiselle, joka siirsi keskustassa vapaana edelleelle Rautiaiselle, joka taidokkaasti teki 0-2. HPK:n 1-3 maalissa Kivi näki ennen pitkää syöttöä hyökkäyssiniviivalle HPK:n pakkien pelirohkean kiekottelun maalin takana, jonka tuloksena Laakso syötti pitkän syötön vasempaan laitaan hyökkäyssiniviivalle Vänttiselle, joka syötti keskustaa vapaasti edenneelle Rautiaiselle, joka teki toisen taidokkaan maalinsa ja tilanteeksi 1-3. Lisäksi Kivi näki laitahyökkääjä Karjalaisen roolin tärkeyden, kun tämä oli tullut pakkien avuksi alas varmistamaan maalin takana kiekottelun.

J-P Jalo oli selostajana erittäin hyvä. Tilastoijan kannalta oli hyvä, kun maali- ja yv- ajat tulivat nopeasti käytetyn ajan mukaan, ei pelikellon näyttämän jäljellä olevan peliajan mukaan. Alkio tämän jo osaakin, mutta Ritarin ja Waheebin on vielä opeteltava tätä asiaa. Kun olen seurannut Mestistv:n otteluita, siellä selostajat ilmoittavat maali- ja yv- tilanteiden jäljellä olevan peliajan pelikellosta ja sen perusteella tilastoijan on muutettava se käytetyksi peliajaksi.
 

kalkkifredi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Trump 2016, IFK, Jerry Springer, Veronica
IS:n tiedottamasta Valavuoren lopettamisen uutisesta kävi itselleni ilmi uutena tietona, että lähetusten tuottajaa on vaihdettu, joka selittääkin varmaan sen, miksi viime aikoina on studion puolella keskitytty enemmän oleellisuuksiin kuin oheisuuksiin. Itse näkisin, että studion kokonaisuudesta voisi tulla ihan hyvä, kunhan vielä nämä - Valavuoren lisäksi - pöytääl täyttävät vapaamatkustajat saataisiin vaihdettua parempiin.
 

hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Hyvä, ei muuta kuin Iiro Harjula haastattelijan roolista toiseksi studioisännäksi - hän hoiti tuota hommaa laadukkaasti URHOlla.

Iiro Harjula haastattelee televisioon HPK:n päävalmentaja Pasi Arvosta juuri puoli minuuttia ennen toisen erän alkua. Kiire ei ole mihinkään ja kysymys on aina sama. Hän kysyy rauhallisesti ja hitaasti muotoillen:

“Olemme nyt täällä HPK:n kotiluolassa, sinun kotiluolassasi kuuluisalla Rinkelinmäellä, josta kaikki tämä voittokulku alkoi silloin helmikuussa, eikä loppua ole vielä näkyvissä, ja nyt tämän tärkeän toisen erän alkaessa haluaisin kysyä sinulta, minkälaisia mietteitä tämän ottelun toinen erä sinussa herättää, minkäläiset tuntemukset ovat päällimmäisinä, mistä erätauolla puhuttiin"?
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hyvä, että Nelosellakin jotain tajuttiin. Jos Valavuori on vielä pyytänyt lisää liksaakin tuosta pelleilystään, niin ei saatana.

Mikko Grönman olisi kevyesti paras mies tuonne studion puolelle. Hän oli kuitenkin tuo tuottaja, joka lähti kesken kauden. Voi vain arvailla miksi. Vaikea uskoa, että hän olisi aikoinaan halunnut tätä siihen "viihteen" suuntaan mihin kauden alussa mentiin. Ehkä juuri sen takia poistui muualle.

Ville Klinga sitten vaikka takaisin. Harjula on oikestaan vain peruskliseinen kaukalonlaitahaastattelija.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
HPK-Jokerit-matsin kanava oli näköjään vaihtunut. Jotain pari päivää sitten laitoin sen tallennukseen ja nyt kun ajattelin matsin katsoa, löytyi boksilta 2 tuntia 50 minuuttia taukokuvaa. Kiitoksia vain. Uusintojen näyttäminenkin on ymmärrettävästi mahdotonta - meneehän noilla extrakanavilla parhaimmillaan jopa kymmenisen tuntia ohjelmaa per viikko.
 

Jaasin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Real Madrid, Detroit Red Wings, Boston Bruins
Harjula todellakin studion puolelle. Siellä todella kova, haastattelijana tosiaan ei niin hyvin toimi. Nuo haastikset ovat niin hätäisiä, että se teekkarinnäköinen jätkäkin vetää ne ihan riittävän hyvin.

Grönmanin jutut ihan jees, mutta kaveria on tosi vaikea katsella, voisi olla aina joku tilasto ruudussa, kun Osku puhuu.

Kivi on loistava studiossa, Ketola ihan KÄSI, Rantanen+Nyholm toimii mainiosti.
 

SH67

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Rantanen ok, mutta jotenkaan tuota Nyholmia en siedä alkuunkaan. Jo IS:n urheilupalstan kirjoitukset ja videoklipit niitä samanhenkisiä kliseisiä/itsestäänselviä/pinnallisia juttuja, kuitenkin itsetietoisen sensaatiohakuisia kuin mitä muutkin nuoret amatöörimäiset kollegansa harrastaneet tässä jo vuosikaudet.

Lisäksi hyvin tyypilliseen tapaan suuren osan media-ajasta täyttää "itsensä kanssa keskustelu" eli mielipiteet vaihtuvat joukkueiden/pelaajien/tuomareiden/liigajärjestelmän yms yms osalta muutaman kuukauden välein. Näin saadaan sitten tätä "kansan rakastamaa" muka-nöyryyttäkin kehiin kun julkisesti pahoittelee virheitään. Rosbergin Keke tosin voisi kutsua kyseistä meininkiä jopa "asiantuntemattomuudeksi"...

Mutta mitä 4Pro:n yleisilmeeseen tulee niin sekä studiomeininki että selostus hoidettu maksukanavan vaatimusten mukaisesti eli riittävän tasokkaasti. Ja kaipa näitä ex-peluri-ikoneitakin kuten Tikkasta, Tamia ja Ketolaa sitten monikin haluaa nähdä, ajoittaisesta "pihallaolostaan" sekä jatkuvista (kyllästyttävistä) maneereistaan huolimatta.
 

Anthero

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Symp. Jukurit
Onko missään ollut tietoa siitä, palaako "ilmaiset playoffit" taas kansan keskuuteen kun Nelonen operoi koko paskan? Vai meinaako Nelonen pitää kaikki pelit finaaleita myöten maksukortin takana? Itseä ei sinänsä kosketa, kun Ruudun asiakas olen, mutta kyllähän tuo nyt olisi parasta mainosta Liigalle jos pleijareita näkisi kaikki. Nykyään kun yhdellä mediatalollakin on useampia kanavia, ei tarvitsisi pääkanavankaan ohjelmista joustaa kun kiekkoa voisi näyttää vaikka JIMiltä.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Onko missään ollut tietoa siitä, palaako "ilmaiset playoffit" taas kansan keskuuteen kun Nelonen operoi koko paskan? Vai meinaako Nelonen pitää kaikki pelit finaaleita myöten maksukortin takana?
Eipä ole tullut mitään tietoa, ja veikkaanpa että sitä tietoa pimitetään ihan niin pitkään kuin mahdollista. Ihan omalla perstuntumalla heitän että joitain pelejä näyttävätkin ilmaiseksi (ehkäpä finaalit), mutta pimittävät tietoa niin kauan kunnes mahdollisimman moni on tilannut esim. kuukauden mittaisen Ruutu-paketin tai katselukortin.

Silloin kun Nelonen esitteli tätä studiotiimiään ja lätkätuotettaan, niin siellä sanottiin vapaastimuotoiltuna jotenkin näin: "Nelonen näyttää ilmaiskanavilla ensi kaudella 5-10 peliä, ja tällä hetkellä se ennustettu luku on n. seitsemän kappaletta". Jos nyt en ihan väärässä ole, niin eikös sieltä tällä kaudella olla jo ainakin tuo viisi peliä näytetty? Ekana viikonloppuna tuli kaksi peliä, myöhemmin syksyllä tuli yhden viikonlopun aikana kaksi peliä ja sitten talviklassikko ainakin. Voi olla muitakin.

Mutta siis joo, ei ole mitään tietoa vielä tullut että miten tulee ilmaiskanavilta. Toivottavasti näyttävät edes finaalit.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Seitsemän peliä on taidettu näyttää.

Avausviikonloppuna KalPa-JYP ja Jokerit-HIFK
Joulukuun alussa Kärpät-Ässät ja Blues-Jokerit
Joulukuun lopussa HIFK-Jokerit ja TPS-KalPa
Talviklassikko

Lisäksi tammi-helmikuun vaihteessa oli nähtävissä JYP-HIFK ja Ässät-Tappara, kun Pro-kanavat olivat vapaasti nähtävissä (Super Bowl -viikonloppu)
 

fewe0

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Senators
Grönmanin kauden jutut on olleet yhtä oman henkilökohtaisen uran promoamista. Urheilupsykologi sitä, urheilupsykologi tätä.. Olisi ollut valmis varmaan hyppäämään Nupen ja Valtosenkin tueksi, kun oli tuo kuoleman peli HPK:ta vastaan lauantaina. Mielestäni olisi kiva kuulla toki aiheesta enemmänkin, muttei suoranaisesti siten, että sivusilmällä vinkkailee olevansa palkattavissa.

Valavuoreen ehti tottua niin kovin, että kova haku saa olla, jotta kengät täyttyy ensi kaudeksi. Sai kuitenkin toteuttaa omaa itseään lähetyksissä ja osasi pureutua hyvin aiheeseen kuin aiheeseen. Ahomaa ei päässyt kertaakaan lähellekkään tätä tasoa ja energiaa, jota Valavuori pystyi ylläpitämään.

Kölli, se IS:n vellihuosu ja Vellu voi pysyä minun puolesta poissa studioista jatkossa. Kivi oli tasainen suorittaja. Vierailevia studiotähtiä oli liian vähän ja nekin joita saatiin paikalle olivat tasoa Paasonen Heikki. (No Gilliesistä ja liigan pj:stä toki plussaa - Vaikka heidän osuudethan oli minimaaliset)

Kävikös se Lydman muuten kertaakaan studiovieraana?
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Kaksi kertaa taisi olla. KalPa-JYP ja Lukko-Pelicans -matseissa ihan alkukaudesta. Ei tuonut kyllä mitään lisäarvoa studioon, joten ei kyllä yllättänyt ettei sen jälkeen ole studiossa vieraillut.
Mies ei oikeastaan sanonut yhtään mitään järkevää koko studiovierailujensa aikana. Helvetin epäselvää ja hiljaista muminaa sieltä välillä kuului, mutta ei oikein sopinut telkkariin. Tietää toki lätkästä varmasti erittäin paljon, mutta ei vaan jostain syystä sovellu tv-kasvoksi.
 
Mies ei oikeastaan sanonut yhtään mitään järkevää koko studiovierailujensa aikana. Tietää toki lätkästä varmasti erittäin paljon, mutta ei vaan sovellu tv-kasvoksi.

Eikä Lydman hommaan kuulemma edes halunnut, mutta ylipuhuttiin viime hetken paniikissa mukaan, kun Antero Niittymäen varsinainen työnantaja ei antanutkaan lupaa. Mikä oli vahinko, koska Niittymäki on aina vaikuttanut mielenkiintoisen semifriikiltä persoonalta:) ja mv-pelin asiantuntijoita ei studioissa ole liikoja ollut.

Mutta kaikki eivät tosiaan osaa ilmaista itseään sanoin tai esiintyä suorassa lähetyksessä, vaikka lajitietämystä olisi kuinka. Puhumatta että tarve tunkea itseään telkkariin olisi elämää hallitseva tekijä, jos jotain on tullut lajissa ikään kuin saavutettua ja minäkuva on ehjä muutenkin.
 
Viimeksi muokattu:

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Lydmanin kohdalla homma pysäytettiin ihan saman tien. Siinä mielessä tuottajakin olivat hereillä.

Valavuoren sandaalit tai mitkä lie Be Free-lenkkarit lienevät helpoimmat täytettävät tv-viihteen historiassa. Jää ainakin enemmän aikaa kirjoitella Sarasvuolle niitä tsemppiviestejä twitterin puolella. Tuo on taas oikein koomisuuden huippu. Suuri viihdemoguli Valavuori tviittailee Nelosen virheistä ja kertoo miten tv-näkyvyyttä mitataan, samalla, kun Nelosen pomot julistavat miten Sarasvuon ohjelma jäi karkeasti alle tavoitteen. Ei siis mikään ihme, että Valavuoren omakin studio oli mitä oli.

Voivat kaverukset laittaa jonnekin marginaalikanavalle oman uuden talkkarin "Sarasvuori" pystyyn. Uusi tipsipalvelu voisi myös olla paikallaan. Edellinenhän oli klassikko.
 

kesätyttö69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dufvan Lukko, JYP(ilman Tyni&Virtanen)
EPG näyttää että tänään tulee vain 2 matsia (soneran kaapeli). Onko tietoa miltä kanavalta tulee JYP-SaiPa??

Edit: Pro5 ja Pro6 näyttävät matsit, ei tietoa kumpi on JYPin peli.. Outoa että epg puuttuu.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
EPG näyttää että tänään tulee vain 2 matsia (soneran kaapeli). Onko tietoa miltä kanavalta tulee JYP-SaiPa??

Edit: Pro5 ja Pro6 näyttävät matsit, ei tietoa kumpi on JYPin peli.. Outoa että epg puuttuu.

Nelonenpron sivuilta voit tarkistaa ne miltä kanavalta mikäkin peli tulee. Pro 6 näyttää JYPin matsin.
 

Jari66

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Ukraina
Tämän iltaisessa Pelicans-Tappara -ottelussa ohjaaja lähetti noin kymmenen kertaa kuvaa Tapparan fanikatsomosta. Ei kertaakaan Pelicansin. Ei edes ottelun ratkettua. Todennäköisesti katsomoa kuvaava kamera
oli suunnattu yhteen kohteeseen.

Laadukasta työskentelyä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös