Juuso Ikonen – Bluesin juniorimyllyn timantti

  • 287 924
  • 592

MrBluus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues
Haluttiin antaa kuva että Juuso pelaa ensi kaudella Espoossa nimenomaan pikavippifirman ansiosta. Kenties tähän liittyen haluttiin myös luoda kuva että Juuso olisi lähtemässä muualle. Sou not, mutta tällaista on markkinointi ja kaikki osapuolet voittavat!

Voisin kuvitella, että se teksti oli julkaisussa oli mainostavan tahon haluamaan tyyliin. Itse en olisi ainakaan tuollaista todella tökeröä tekstiä muusta syystä kyllä julkaissut, kuin vain ja ainoastaan sponsoroijan välttämättömästä tahdosta. Teksti ajoi todellakin Ikosen huonoon valoon, kuten myös Bluesin rahallisen tilanteen. Joku sinisilmäinen luulee oikeasti tuommoisen pohjalta, että siellä on otettu pikavippiä vetämään, että rahat saatu kasaan.
 

MrBluus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues
Saanko kysyää mistä tää tieto on peräisin? Vaikea on uskoa edelleen.

Onko sillä mitään väliä, että mistä tieto on peräisin. Faktaa se joka tapauksessa on. Helpottavana tietona voidaan sanoa, että niin viime kesänä, kuin tänäkin kesänä muualta tarjottiin vajaat 20% suurempaa palkkaa, mutta molempina kesinä Ikonen jäi meille.

Hyvä poika ja vilpittömästi toivon läpimurtoa ja sitä, että pelistä tulisi huomattavasti monipuolisempaa; pitäisi sitä puolustaakin pikkasen.
 
Teksti ajoi todellakin Ikosen huonoon valoon, kuten myös Bluesin rahallisen tilanteen.
Pakko kommentoida koska olen eri mieltä. Pikavippifirma "korvamerkitsi" sponsorirahat Ikoselle ja sai haluamaansa julkisuutta näköjään aika hyvin koska kyseinen lafka vaikuttaisi olevan täälläkin suurimpia puheenaiheita.

Jos itse sponsoroisin jonkun firman edustajana Bluesia niin vaatisin hieman jotain muutakin kun kaukalonlaitamainoksen, en myöskään haluaisi tukea amatöörimäistä puuhastelua jossa Espooseen hommataan maksamillani rahoilla Mark Leen kaltaisia floppeja. Toivottavasti tällaisia pelaajakohtaisia sponsseja nähdään jatkossakin, kyllä mulle tulee esimerkiksi Nesteestä parempi kuva jos sen rahoilla hommataan joku Niko Kapanen Espooseen sen sijaan että Vuorinen huseeraa taustalla mitä huvittaa.
 

radwar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Brynäs, Dynamo Mockba
Missä on se kaveri jolla oli varma tieto 100k liksasta? Jos Ikosen liksa nousi kymppitonnin niin väittääkö joku että edes Salonoja olisi maksanut 17-vuotiaalle Juusolle 90k kaudesta. Tuskin. Ikävää että tällaisilla sadantonnin paskahuhuilla mustamaalaataan nuori lahjakas jätkä ahneeksi.
Ei kai Salonoja loppuvalla kaudella maksanut enää kenenkään liksoja.
 

MrBluus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues
Pakko kommentoida koska olen eri mieltä. Pikavippifirma "korvamerkitsi" sponsorirahat Ikoselle ja sai haluamaansa julkisuutta näköjään aika hyvin koska kyseinen lafka vaikuttaisi olevan täälläkin suurimpia puheenaiheita.

Jos itse sponsoroisin jonkun firman edustajana Bluesia niin vaatisin hieman jotain muutakin kun kaukalonlaitamainoksen, en myöskään haluaisi tukea amatöörimäistä puuhastelua jossa Espooseen hommataan maksamillani rahoilla Mark Leen kaltaisia floppeja. Toivottavasti tällaisia pelaajakohtaisia sponsseja nähdään jatkossakin, kyllä mulle tulee esimerkiksi Nesteestä parempi kuva jos sen rahoilla hommataan joku Niko Kapanen Espooseen sen sijaan että Vuorinen huseeraa taustalla mitä huvittaa.

Tässähän nyt ollaan sitten samaa mieltä molemmat tästä asiasta. Minäkin mainostajana haluaisin tuollaisen tekstin, joka herättää keskustelua minun yrityksestäni. Mutta Bluesin näkökulmasta tökerö. Mainostaja saa näkyvyyttä, kun taas satunnainen uutisen selaaja/lukija saa kuvan, että Ikonen on vedättänyt niin isot kivet, että piti ottaa rahoitusta pikavippifirmasta. Riippuu siis tosiaan mistä suunnasta asiaa katselee. Vai oletko erimieltä?
 

Hannutic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
On totta, että kyllähän tuossa Ikonen ja ehkä Blueskin joutui hieman huonoon valoon. Parempi tietysti olisi, jos tulisi toimeen ilman sponsoreita, mutta se ei ole ihan tätä päivää urheilussa.

Kieltämättä menee vähän ohi varsinaisen aiheen, mutta en aivan ymmärrä miten näillä henk. koht. sponsoreilla saadaan ketään pidettyä jossain tietyssä seurassa. Eikö pelaaja voi tehdä sponsorin kanssa samanlaisen henk. koht. sopimuksen, pelasi sitten missä seurassa tahansa? Vai onko Espoo markkina-alueena poikkeuksellisen kiinnostava? No, ehkä se ei olekaan olennaista, vaan se on että Juuso Ikonen on Espoon mies.
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Kalliiksi tuo sopimus saattaa tulla mutta ei tuo nyt mikään ratkaiseva summa ole loppujen lopuksi ole.

Mitä tuohon sponssijuttuun tulee en näe sitä mitenkään merkittävänä. Vai onko tässä ongelmana tuo sponsoroiva yritys itsessään? Blues on saanut uuden sponsorin joka ilmeisesti on halunnut (tai jolle on tarjottu) näkyvyyttä nyt per heti joskin pienessä muodossa ja sitä on tuossa Bluesin tiedotteessa. Väitän ettei keskivertokuluttajalle joka tuon uutisen luki teksti-tv:ltä tai printtimediasta ole tuosta kuviosta mitään hajua koska siinä sitä sponsorimainintaa ei luonnollisestikaan ole. Ainoa tapa huomata tuo sponsorimaininta on siis lukea tuo juttu blues.fi :stä tai sitten täältä.

Sitä paitsi tämä pieni maininta tässä tiedotteessa ei nyt ole läheskään yhtä räikeää kuin esim 90-luvulla pelaajilla olleet radioasemien mainokset. Otakar Janecky #91,1 nevöforget.
 

Matola

Jäsen
Eiks aikanaan jo Mariusz Czerkawskin pelaaminen K-Espoossa järjestetty sponssin avulla josta viel aina mainittiin matsin mainoskuulutuksessa tyyliin "Mariusz Czerkawskin pelaamisen meillä mahdollistaa lentoyhtiö LOT" ja pelipaitakin tais olla erilainen ku muilla.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Näköjään Juuso Ikonen on sittenkin ehdolla vuoden tulokaaksi. SM-liiga.fi ilmotus asiasta. Tosin taitaa vaan Lehkosen poika viedä pystin Ikosen nenän edestä, ja ehkä jopa ansaitusti.
 
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo.
Niin vain kävi, ettei Juusoa varattu NHL-draftissa lainkaan. Onkohan U20-kisakoneesta putoaminen vaikuttanut vai mikä, mutta aika iso yllätys ettei varausta tullut edes viimeisillä kierroksilla.
 

Fordél

Jäsen
Todella kummallista, että Ikosta ei varattu. Näen hänet kuitenkin yhtenä lupaavimpana ja lahjakkaimpana suomalaisjunnuna. Todella taitava, ennakkoluuloton ja omaa mielestäni kovan potentiaalin myös maalintekoon. Haistaa hyvin paikkoja ja iskee niistä myös mukavasti sisään. Olisi luullut, että viime kauden liigapelit ja näytöt miestenpeleissä pärjäämisestä olisivat kuitenkin riittäneet vakuudeksi NHL:n suuntaan, mutta ei. Ilmeisesti edelleen näihin pieniin pelaajiin suhtaudutaan hyvin skeptisesti.

No ei tästä kannata Ikosen ottaa yhtään takkiinsa. Unelma NHL-urasta on edelleen ihan yhtä mahdollinen kuin 24h sitten.
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Pieni koko ja KHL-peikko?
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Ikonen on sen verran nuori että ehtii hyvin tulla varatuksi vielä ensi vuonnakin. Kunnon näytöt vaan tulevalla kaudella.
 

PJ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevat Mestarit
Pieni koko ja KHL-peikko?

Pieni koko nyt ainakin. Se on varmaan tekijöistä isoin :)

Taitoahan miehessä on käsittämättömän paljon.

Muuten on ihan totta, että KHL:ssä maksetaan tällä hetkellä paremmin kuin NHL:n kakkos-kolmoskorissa. Erityisesti farmiin lähteminen on vain hölmöä jopa vuosien taloudellisella tähtäimellä. Sitten jos on KHL:ssä huipulla, niin NHL:stä voi tulla kunnon tarjous tai sitten suolarahoja, kuten Lehterälle yritettiin tarjota. Eli ehkäpä KHL on jonkinlainen "peikko" siinä mielessä. En jaksa uskoa, että dräftissä tuota paljon painotettiin.

Ikonen on taitava, pienikokoinen pelaaja, jonka nousu NHL:n on vähintään epävarmaa. Siksi varausta ei tullut.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
No ei tästä kannata Ikosen ottaa yhtään takkiinsa. Unelma NHL-urasta on edelleen ihan yhtä mahdollinen kuin 24h sitten.
Samaa mieltä ja esim. Ilari Melart ja Antti Raanta nyt osotti taas tänä keväänä että ei tarvii NHL-draftinumeria päästäkseen NHL:lään. Joskus jopa saataa olla vaan hyväksi että mikään jengi ei ole poiminut sillä sitten jos ne taidot jossain vaiheessa riittää NHL:lään niin sitten pelaaja pääsee jopa itse valitsemaan seuransa.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Onko itseluotamus kateissa vai miksi esim. tänään hyvästä laukaisupaikasta vielä syöttö (ja epäonnistunut sellainen) Widingille joka a)on puukätisempi b)oli paljon huonommassa paikassa?

Edit: hyvin paransi kyllä pelin edetessä. Vois pitää jatkossakin Ikosen tuossa Hirson laidalla.
 
Viimeksi muokattu:

Ovechkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dynamo Moskova, Leo Komarov ja Raimo Summanen
MTV3 kertoilee, että Ikosta ollaan seuran toimesta tosiaan kaupiteltu muille Liiga-seuroille. Vaikea tietyllä tapaa nähdä miksi, kun tiedostaa Bluesin ajatusmaailmat junioreita kohtaan.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Ikosta ollaan seuran toimesta tosiaan kaupiteltu muille Liiga-seuroille. Vaikea tietyllä tapaa nähdä miksi, kun tiedostaa Bluesin ajatusmaailmat junioreita kohtaan.

Onko kyseessä akuutti rahantarve vai mikä? Muilta liigaseuroilta tuskin olisi edes kovin kummoisia ropoja saatavilla. Tässä tulee mieleen viime kaudella kuulemma syksystä asti harrastettu Cami Miettisen kaupittelu, joka sitten tammikuussa alkuvuodesta johti vuokran kautta sopimukseen TPS:ään.

Toki jos joukkueen peliä ja kautta yleensä ajattelee niin mielummin Ikonen kuin Huhtala mutta nämä nyt tuskin ovat vaihtoehtoja.

Jaaha, on tuo näköjään jo maikkarin sivuilla.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Pakko olla skismaa valmennuksen kanssa - eihän tässä olisi muuten (eikä nytkään) mitään järkeä.
Vai oisko skismaa Ikosen leirin ja Bluesin toimiston välillä? Varmaan siellä ois pitänyt pikkuhiljaa alotella neuvottelut jatkosopparista.

Mutta olihan Ikonen Ässiä vastaan viltissä vikat 5-10 minsaa ja Saipaakin vastaan sivussa. Joten jos toi skisma onkin valmennuksen kanssa niin kyllä mä sitten mielummin toivotan hyvät jatkot Aholle ja Väkiparalle.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös