MM-kisat 2014: Suomi

  • 1 192 066
  • 4 014
Tila
Viestiketju on suljettu.

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Tällaista ketjua ei taida vielä löytyä, joten ajattelin avata tällaisen. Yleensähän seuraavan vuoden MM-joukkueen spekulointi on alkanut jo heti edellisten kisojen päätyttyä, joten nyt ollaan liikenteessä normaalia myöhempään.

Kun on olympiavuosi, niin harvalla NHL-pelaajalla lienee virtaa NHL-kauden ja olympialaisten jälkeen lähteä Valko-Venäjällä pelattaviin MM-kisoihin. Kyseeseen tulevat lähinnä nuoremman polven pelaajat, joiden kohdalla tämä on realismia. Uskoakseni Suomi tuleekin olemaan MM-kisoissa hyvin pitkälti Euroopasta kasatulla joukkueella liikenteessä. Tosin Euroopastakin epäilen esimerkiksi Niko Kapasen tai Petri Vehasen kiinnostusta MM-kisoja kohtaan.

Seuraavassa hahmottelen sellaisen kokoonpanon, joka mielestäni olisi paras mahdollinen Euroopasta saatava:

Pesonen-Kontiola-Aaltonen
Laine-Lehterä-Salminen
Komarov-Immonen-Pihlström
Petrell-Koskiranta-Hartikainen

Mäenpää-Hietanen
Lepistö-Niskala
Mäntylä-Väänänen
Jalasvaara-Kukkonen

Lassila
Engren
Rynnäs

Tuota joukkuetta voisi sitten vahvistaa muutamalla täsmävahvistuksella NHL:stä. Etenkin nuoremman polven änärimiehiä tyyppiluokkaa Granlund, Vatanen, Barkov olisi mukavaa nähdä joukkueessa. Sen lisäksi olisi hyvä jos Mikko Koivu tai Tuomo Ruutu tulisi tuomaan johtajuutta joukkueeseen. Selänteiden, timosten, sakukoivujen ja salojen kaltaisista konkareista lienee turhaa edes puhua tässä yhteydessä, sillä heitä ei MM-kisoissa tulla näkemään.

Nyt sitten jokainen voi, jos vain kiinnostusta riittää, hahmotella omaa fantasiarosteriaan MM-kisoihin tai spekuloida muuta asiaan liittyvää.
 

Tartu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KHL
Seuraavassa hahmottelen sellaisen kokoonpanon, joka mielestäni olisi paras mahdollinen Euroopasta saatava:

Pesonen-Kontiola-Aaltonen
Laine-Lehterä-Salminen
Komarov-Immonen-Pihlström
Petrell-Koskiranta-Hartikainen

Mäenpää-Hietanen
Lepistö-Niskala
Mäntylä-Väänänen
Jalasvaara-Kukkonen

Lassila
Engren
Rynnäs

Koskiranta ei mielestäni ole paras mahdollinen tuohon rooliin, jos tarjolla on esimerkiksi Hytönen, Wirtanen tai Kapanen. Koskiranta on kuitenkin kahden suunnan sentterinä näitä kolmea heikompi, kuten myös esimerkiksi alivoimalla ja aloituksissa, joita tuossa roolissa täytyisi hallita.

Puolustukseen laittaisin kyllä Salmelan vaikkapa Kukkosen tilalle.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Koskiranta ei mielestäni ole paras mahdollinen tuohon rooliin, jos tarjolla on esimerkiksi Hytönen, Wirtanen tai Kapanen. Koskiranta on kuitenkin kahden suunnan sentterinä näitä kolmea heikompi, kuten myös esimerkiksi alivoimalla ja aloituksissa, joita tuossa roolissa täytyisi hallita.

Puolustukseen laittaisin kyllä Salmelan vaikkapa Kukkosen tilalle.

Joo kyllä itsekin Kapasen ennemmin laittaisin nelossentteriksi, mutta en tosiaan usko hänen olevan kiinnostunut Valko-Venäjällä pelattavista MM-kisoista, niin siksi jätin hänet pois. Ja voit sinänsä olla oikeassa, että Hytönen tai Wirtanen olisivat juuri tuohon nelossentterin rooliin sopivampia. Hytöstä mietiskelin kovasti, mutta heikohko MM-turnaus viime keväänä pudotti hänet tästä nimeämästäni joukkueesta.

Kukkosta pidän loistavana alivoimapelaajana ja nöyränä joukkuepelaajana, joka soveltuu hyvin pieneen rooliin nelospakkipariin. Anssi Salmela taas mielestäni edustaa sitä pelaajatyyppiä, joka tarvitsee kunnolla peliaikaa, jotta hänestä saadaan paras irti.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Suomi Sotshissa -ketjussa on ollut paljojn parranpärinää sekä tietyistä KHL-pelaajista että nuorista NHL/AHL-lupauksista, mutta viihdyttäväkin parranpärinä on siinä mielessä hyödytöntä, että todelliset olympiavalinnat eivät kuitenkaan tule sisältämään mitään AHL-lupauksia, NHL:n kokoonpanon rajoilla keikkuvia pelureita eikä myöskään mitä ja ketä tahansa rivipelaajaa Euroopan jäiltä.

Westerlund kokoaa melko varmasti kokemukseen ja vanhoihin konkareihin painottuvan tiimin, johon otetaan tuttujen luottomiesten lisäksi lähinnä sellaisia nuoria pelaajia, jotka ovat maajoukkueessa jo jossain muodossa pelanneet. Kauheita katastrofeja Suomen pakkipuolella saa tapahtua, ennen kuin vaikkapa Olli Määttä olympiajäillä ensi helmikuussa nähtään.

Mutta kevään MM-kisat Valko-Venäjällä ovatkin sitten aivan eri asia. Kaikella todennäköisyydellä Sotshin olympiakisat ovat maajoukkueen kokeneimpien veteraanien joutsenlaulu, ja NHL-runkomiesten enemmistökään tuskin jaksaa enää lähteä toista kertaa vuodessa itä-Euroopan diktatuuriin.

MM-kisoihin olisi hyvinkin mahdollista koota tiimi, joka koostuu sekä Euroopassa pelaavista luottopelaajista ja konkareista että nuorista, rapakon takana pelaavista NHL-nuorukaisista.

Esimerkiksi Barkov, Ristolainen, Määttä ja kumppanit olisivat erinomaisia valintoja MM-kisakoneeseen, kuten tietysti myös Vatanen, Joensuu yms. Tietysti täytyy toivoa, että heidän NHL-seuransa pelaisivat niin huonon kauden, että kausi päättyisi runkosarjaan, mutta siitä tuskin on ongelmaa jonkun Floridan sun muun suhteen. NHL:llähän ei mitään kummempaa merkitystä olekaan kuin toimia kehitysalustana Leijonien arvokisaturnauspelaajille.

Euroopasta voisi vastaavasti ottaa vaikkapa pakkipuolelle kokeneita ässiä, kuten Lukon keskushyökkääjä... korjaan, puolustaja Petteri Nummelin. Jopa Karalahti voisi rajatapauksessa mahtua joukkoon, jos sattuu useita loukkaantumisia tai kieltäytymisiä. Hyökkääjistä Lehterä olisi hyvä sentterivalinta. Hänellähän ei Sotshiin ole mitään asiaa ellei kärkisenttereitä tipu sairastuvalle kuin heinää, mutta MM-kisoissa mies voisi olla ykkös- tai kakkossentteri.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Ensi kevään kisat on muuten aika myöhään, kun ne alkavat 9.5 ja päättyvät 25.5. Eli noin viikon verran alkavat normaalia myöhemmin. NHL:n runkosarja muuten päättyy 13.4 ja pleijarit käynnistyy 16.4. Eli ekalla pudotuspelikierroksella pudonneet ehtivät hyvin mukaan kisoihin, jos halua vain riittää. Eli käytännössä vain NHL:n kahdeksan parasta joukkuetta ovat sellaisia, joista pelaajia ei ole käytettävissä kisojen alkaessa. Tosin toisellakin kierroksella putoavat ehtivät mukaan kesken MM-kisojen.

Kun ajattelee, että NHL:n kärkijoukkueita ennakkopovailuissa ovat idän puolella Boston, Pittsburgh, Detroit ja Washington sekä lännen puolella sitten Chicago, Los Angeles, San Jose ja St.Louis. Jos kuviteltaisiin, että nämä joukkueet olisivat ne, jotka konfrenssivälierissä pelaavat, olisivat ainoastaan Rask, Niemi, J.Jokinen ja Määttä sellaisia NHL-pelaajia, jotka eivät olisi vapaana kisojen alkaessa. Tietysti on liki varmaa, että juuri tuo kahdeksikko ei siellä pelaa, mutta tuossa varmaan on niitä todennäköisimpiä joukkueita.

Tässä mielessä voisi ajatella, että Suomella voisi olla mahdollisuuksia saada useampiakin NHL-pelaajia mukaan. Nuoremman polven pelaajat Barkov, Vatanen, Granlund ja Ristolainen luulisivat ainakin olevan käytettävissä jos vain terveitä ovat. Sen lisäksi Korpikoski, Filppula, M.Koivu ja Joensuu ovat ainakin ihan mahdollisia nimiä mielestäni, vaikka olympiavuosi onkin kyseessä. Maalivahdeista on vaikeaa sanoa mitään. Kovin innokkaita meidän selkeät NHL-ykköskassarimme eivät viime vuosina ole kisoihin olleet tulossa.
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Tässä mielessä voisi ajatella, että Suomella voisi olla mahdollisuuksia saada useampiakin NHL-pelaajia mukaan. Nuoremman polven pelaajat Barkov, Vatanen, Granlund ja Ristolainen luulisivat ainakin olevan käytettävissä jos vain terveitä ovat.

Noi nuoret kaverit matkaavat hyvin todennäköisesti AHL:llän pudotuspeleihin, jos farmiseura on sinne asti päässyt.
 

HockeyForLife

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wild
Tässä mielessä voisi ajatella, että Suomella voisi olla mahdollisuuksia saada useampiakin NHL-pelaajia mukaan.

Sen lisäksi Korpikoski, Filppula, M.Koivu ja Joensuu ovat ainakin ihan mahdollisia nimiä mielestäni, vaikka olympiavuosi onkin kyseessä.

Koska olympiavuosi on kyseessä niin ei sinne NHL-pelaajia ole tulossa, koska rankka kausi olympialaisineen takana. Sanoisin, että todennäköisesti 1-2 ja max. 3 pelaajaa NHL:n puolelta. MM-kisat on edelleen näyttöpaikka pelaajille kohti suurempia ympyröitä. Koskaan MM-kisoissa ei olla ratkottu sitä, mikä maa on maailman paras. Joten eiköhän ensi keväänäkin kisat mennä KHL/liigapelaajilla!
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Koska olympiavuosi on kyseessä niin ei sinne NHL-pelaajia ole tulossa, koska rankka kausi olympialaisineen takana. Sanoisin, että todennäköisesti 1-2 ja max. 3 pelaajaa NHL:n puolelta.

2010 Suomella oli MM-kisoissa neljä NHL-pelaajaa sekä yksi AHL-pelaaja. 2006 oli peräti kymmenen NHL-miestä. 2002 mukana oli kahdeksan NHL-pelaajaa sekä kaksi AHL-miestä. Eli näiden aiempien olympiavuosien perusteella arviosi on mielestäni kyseenalainen.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
2010 Suomella oli MM-kisoissa neljä NHL-pelaajaa sekä yksi AHL-pelaaja. 2006 oli peräti kymmenen NHL-miestä. 2002 mukana oli kahdeksan NHL-pelaajaa sekä kaksi AHL-miestä. Eli näiden aiempien olympiavuosien perusteella arviosi on mielestäni kyseenalainen.

NHL-pelaajia voi tosiaan tulla ihan hyvinkin kisoihin, varsinkin kun NHL-runkosarja päättyy 13. huhtikuuta ja MM-kisojen ratkaiseva puolivälieräottelu pelataan vasta 22. toukokuuta. Suomen avausmatsikin on vasta 10. toukokuuta.

Tuossa on hyvää aikaa NHL-pelaajilla tulla kisoihin ja vähän lepäilläkin. NHL:n ensimmäiseltä pudotuspelikierrokseltakin ehtii vallan mainiosti kisoihin, jopa toiselta jos jättää jonkun passin leimaamatta ja odottaa sopivaa Messiasta puolivälieräotteluun.

Paljon riippuu tietysti myös siitä, mikä on Sotshin lopputulos. Jos jää paljon olympialaisista hampaankoloon, niin se voi lisätä tulijoiden määrää. Ja vastaavasti jos tulisi Sotshin Ihme ja kultaa kaulaan, niin sitten sitä vasta väkeä tulisikin keväällä MM-kisoihin, koska se avaisi mahdollisuuksia tuplamestaruuteen Ruotsin vuoden 2006 tempauksen tapaan ja joillekin pelaajille myös mahdollisuuksia Triple Gold Club -jäsenyyksiin.
 

morukara

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Koska olympiavuosi on kyseessä niin ei sinne NHL-pelaajia ole tulossa, koska rankka kausi olympialaisineen takana. Sanoisin, että todennäköisesti 1-2 ja max. 3 pelaajaa NHL:n puolelta. MM-kisat on edelleen näyttöpaikka pelaajille kohti suurempia ympyröitä. Koskaan MM-kisoissa ei olla ratkottu sitä, mikä maa on maailman paras. Joten eiköhän ensi keväänäkin kisat mennä KHL/liigapelaajilla!
Kuten pari edellistä kirjoittajaa totesi, kyllä Suomi vaan saa useita NHL-pelaajia MM-kisoihin, lähinnä on varmaan kyse nuoremmasta kaartista. Sen verran pitää korjata että olympialaisissa ei ratkota mikä maa on paras sen enempää kuin MM-kisoissakaan. Sielläkin ratkotaan vain ja ainoastaan mikä joukkue on turnauksen paras. Maiden välisen paremmuuden mittaaminen vaatisi jotain aivan muuta kuin yksi miniturnaus neljän vuoden välein.

Tuo saattoi kuulostaa saivartelulta, mutta monet eivät voi hyväksyä tuota faktaa: turnauksessa ratkaistaan turnauksen paras joukkue eikä muuta.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Tuo saattoi kuulostaa saivartelulta, mutta monet eivät voi hyväksyä tuota faktaa: turnauksessa ratkaistaan turnauksen paras joukkue eikä muuta.

Näinhän se on. Olihan se aikoinaan kiva naureskella Ruotsille, kun Valko-Venäjä pudotti Ruotsin Salt Lake Cityn olympialaisissa 2002, mutta ei se silti todistanut, että kun kaikki parhaat ovat mukana, niin Valko-Venäjä on Ruotsia parempi jääkiekkomaa. Se todisti vain sen, että siinä turnauksessa V-Venäjä oli Ruotsia parempi ratkaisevassa keskinäisessä puolivälieräottelussa ja oli siis turnauksessa Ruotsia parempi.

MM-kisoilla on MM-arvo, ja siellä ratkaistaan MM-turnauksen paras joukkue. Olympialaisissa ratkaistaan turnauksen paras joukkue, joka hallitsee seuraavaan olympiadiin asti.

Jos ns. parasta joukkuetta pohditaan, niin relevantimpi mittari olisi esim. IIHF:n virallinen ranking, jossa huomioidaan usean vuoden eri turnaukset ja niiden sijoitukset, sekä olympialaiset että MM-kisat. Jos haluaisi vielä laajentaa mittausta, niin nuorten MM-kisojen rankingit vielä tähän lisäksi rinnalle vertailuun. Tämäkin vertailu toki osoittaisi lähinnä sen, mikä maa on pitkäaikaisessa vertailussa paras turnausmaa, mutta olisi sekin sentään kattavampi mittausmetodi kuin yksittäisen turnauksen tuloksen yleistäminen koskemaan paremmuutta.

Naisten kisoja ei sentään tarvitse mittauksiin mukaan ottaa, kyse on miltei eri lajista (sellaisesta, jossa ei mm. saa taklata).
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Nyt on Karjala-turnaus pelattu ja Minskin kisoja ajatellen tuli paljon hyviä näyttöjä. Kukaan ei mielestäni Karjala-joukkueesta varsinaisesti pelannut itseään ulos MM-kisaspekulaatioista. No ehkä Jonas Enlundin kohdalla voi ajatella, että taso ei vain oikein tahdo riittää kansainvälisissä kinkereissä. En ole häneltä nähnyt vielä yhtään oikein hyvää peliä maajoukkeuralla, vaikka näyttöpaikkoja on nyt monena vuonna peräkkäin ollut EHT:llä. Jyri Marttinen on myös pelaaja, jonka en näe realistisesti kisaavan MM-paikasta, vaikka ihan asiallisesti oman ruutunsa turnauksessa täyttikin.

NHL:ää on myös pelattu sen verran, että voidaan melkoisella varmuudella sanoa, että ainakin Barkovin, Bergenheimin, Joensuun, Ristolaisen ja Leinon pelien voidaan sanoa päättyvän runkosarjaan. Leinon MM-kisamatkaan en usko, mutta muut mielestäni voisivat olla ihan mahdollisia kisapelaajia, joskin niin Bergenheimin kuin Joensuun vammahistoria viime aikoina on suhteellisen kova.
 

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Olisikohan se tuo Puustisen Juuso mistään kotoisin näihin kisoihin. Tietysti Minskiin on pitkä aika ja vire voi vielä laskea, mutta tällä hetkellä aivan järkyttävän kovassa vireessä.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Olisikohan se tuo Puustisen Juuso mistään kotoisin näihin kisoihin. Tietysti Minskiin on pitkä aika ja vire voi vielä laskea, mutta tällä hetkellä aivan järkyttävän kovassa vireessä.

Tuossa ylempänä joku kirjoitti MM-kisojen myöhäisestä alkamisajankohdasta (viikko myöhemmin normaalista) sekä NHL:n pudotuspelien aikatauluista. Juuso Puustinen pelatessaan kisoissa tulisi sijoittaa kahteen ensimmäiseen ketjuun (omasta mielestäni) ja uskon näiden paikkojen olevan täytettyjä muilla pelaajilla. Esimerkkinimiä Puustisen edellä ovat (heitän hatusta muutamat sekä sisältää NHL-pelaajia, joiden edustamien joukkueiden en itse usko pääsevän kahdeksan parhaan joukkoon pudotuspeleissä): Teemu Hartikainen, Sakari Salminen, Juhamatti Aaltonen, Janne Pesonen, Oskar Osala, Tuomas Kiiskinen, Leo Komarov, Lauri Korpikoski, Petri Kontiola (pystyy pelaamaan laidassa, mikäli NHL:stä vapautuu esimerkiksi Filppula, nuorempi Koivu, Barkov, Granlund).. monia muitakin löytyy. Ja edellä mainituista monet pystyvät pelata monissa eri rooleissa, joten vaikea usko Puustisen mahtuvan Minskin koneeseen.

EDIT: Suomi saa kyllä kovan joukkueen kisoihin pelkästään Euroopasta.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Teemu Hartikainen, Sakari Salminen, Juhamatti Aaltonen, Janne Pesonen, Oskar Osala, Tuomas Kiiskinen, Leo Komarov, Lauri Korpikoski, Petri Kontiola (pystyy pelaamaan laidassa, mikäli NHL:stä vapautuu esimerkiksi Filppula, nuorempi Koivu, Barkov, Granlund).. monia muitakin löytyy. Ja edellä mainituista monet pystyvät pelata monissa eri rooleissa, joten vaikea usko Puustisen mahtuvan Minskin koneeseen.

EDIT: Suomi saa kyllä kovan joukkueen kisoihin pelkästään Euroopasta.

Listaamistasi pelaajista eivät kilpaile Puustisen kanssa pelipaikasta Hartikainen, Osala, Komarov, eikä Korpikoski, kun eri roolin pelaajia, eikä erityisesti Kontiola sentterinä. Puustinen on laitahyökkääjä ja maalintekijä. Onko sellaisia pelaajia kuin Puustinen ikinä liikaa Suomen MM-joukkueessa, ei ole. Kysykää asiaa Erkka Westerlundilta tai Jukka Jaloselta, jos ette usko. Jos Puustinen kykenee säilyttämään edes osa Liigan maalivireestään testipeleissä ennen Minskiä, niin kuuluu joukkueeseen.
 

~KarKaus~

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers ja Kiekko-Espoo
Jotenkin on semmonen fiilis että olympiavuonna aivan turhat kinkerit. MM arvo aivan nollassa meikäläisen mielestä.
 

Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Jotenkin on semmonen fiilis että olympiavuonna aivan turhat kinkerit. MM arvo aivan nollassa meikäläisen mielestä.

Mielestäni MM-kisoista saa erittäinkin mielenkiintoiset karkelot, jos niitä käytettäisiin enemmän nuorien pelaajien sisäänajoon leijonapaitaan. Esimerkiksi 2011 kisoista itselleni teki mielenkiintoiseksi juuri Granlund ja hänen otteiden seuraaminen.

Mutta tosiaan, jos näitä nuorukaisia mm-kisoissa ei nähdä, vaan kaikki maailman Ville Peltoset ja Petteri Nummelinit siellä vieläkin valtaavat joukkueen, niin eipä näitä tule katsottua. Ehkä juuri joku finaali jos sinne asti päästään.
 
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Jokerit, JHT
Minsk 2014

Seuraavassa hahmottelen sellaisen kokoonpanon, joka mielestäni olisi paras mahdollinen Euroopasta saatava:

Pesonen-Kontiola-Aaltonen
Laine-Lehterä-Salminen
Komarov-Immonen-Pihlström
Petrell-Koskiranta-Hartikainen

Mäenpää-Hietanen
Lepistö-Niskala
Mäntylä-Väänänen
Jalasvaara-Kukkonen

Lassila
Engren
Rynnäs

Tässä oma näkemys Euroopassa pelaavista suomalaisista:

#20 PESONEN - #27 KONTIOLA - #50 AALTONEN
# 9 HAGMAN - #12 LEHTERÄ - #23 SALMINEN
#41 PIHLSTRÖM - #26 IMMONEN - #71 KOMAROV
#70 HARTIKAINEN - #39 KAPANEN - #62 OSALA

#18 LEPISTÖ - #38 HIETANEN
# 6 MÄNTYLÄ - #10 KARALAHTI
# 5 KUKKONEN - 63 JAAKOLA
# 2 LAAKSO - # 4 VÄÄNÄNEN

#32 HOVINEN
#31 RYNNÄS
 

ämjiijii

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Suomen maajoukkue, Sharks bandwagon 2016
Eiköhän Puustinen saa näyttöpaikkansa EHT:lla. Jos onnistuu niin kisoihin. Nämä SM-liigan ykkösnimet on aina vähän semmosia että osalla riittää taso maajoukkuepeleihin, osalla ei.
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Nämä meidän melkein kolmekymppiset NHL-pelaajat tuskin näihin karkeloihin osallistuvat, joten ainoat mahdolliset pelaajat ovat nämä nuoret ja heilläkin on vielä "uhkana" se, että heidät laitetaan farmijoukkueen pudotuspeleihin, jos vain farmijengit niihin pudotuspeleihin yltää. AHL:stäkin mahdollisia pelaajia tullaan samaan aika vähän, koska jos AHL-jengi ei pääse pudotuspeleihin nostavat jokainen NHL-joukkue "reserviin" melkein tusinan verran näitä AHL-pelaajiaan.

Suomen mahdollisuudet mitaliin ovat kuitenkin vuosituhannen parhaat. Ja eiköhän ensi vuonna erkut ja muut eurofanit hehkuta jotain Juuso Puustista, joka saattaa iskeä näissä todella heikkotasoisissa kisoissa kovatkin tehot.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Suomen mahdollisuudet mitaliin ovat kuitenkin vuosituhannen parhaat. Ja eiköhän ensi vuonna erkut ja muut eurofanit hehkuta jotain Juuso Puustista, joka saattaa iskeä näissä todella heikkotasoisissa kisoissa kovatkin tehot.

Ja sitten jos Puustinen pääsee takaisin AHL-kaukaloihin onneaan koittamaan niin steegilit ja muut AHL/NHL-fanit hehkuttavat miestä ja pohtivat maajoukkue-edustuksia aina olympiakisoja myöten kuten nytkin AHL-pelaajien osalta, sillä ainahan joku farmiliiga P-Amerikassa on kovempi juttu kuin huipputehot MM-kisoissa tai kärkipelaajan tontti parhaissa KHL-seuroissa.
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Ja sitten jos Puustinen pääsee takaisin AHL-kaukaloihin onneaan koittamaan niin steegilit ja muut AHL/NHL-fanit hehkuttavat miestä ja pohtivat maajoukkue-edustuksia aina olympiakisoja myöten kuten nytkin AHL-pelaajien osalta, sillä ainahan joku farmiliiga P-Amerikassa on kovempi juttu kuin huipputehot MM-kisoissa tai kärkipelaajan tontti parhaissa KHL-seuroissa.

Mies oli AHL:ssä erittäin keskinkertainen ja olisi sitä myös todennäköisesti jatkossa. Mitään AHL:n keskinkertaisuuksia en ole minä vaatinut olympiajoukkueesseen. Yhden hahmotelman tein vitsillä, kaikkien niiden EHT-jengien sekaan, mutta porukka ei sitä vitsiä ilmeisesti ymmärtänyt, vaikka vielä muistaakseni painotin sen olevan vitsi.

Puustisesta vielä niin eiköhän kyseinen kaveri pelaa KHL:ssä lentokentällä ensi kaudella ja saa mahtavaa hehkutusta osakseen. "NHL-tasoinen pelaaja" luonnehdintaa tullaa varmasti käyttämään, kuten jo Juhamatti Aaltosen kohdalla. Eurooppalaiset pelaajat saavat suhteettoman paljon hehkutusta osakseen siksi, että varsinkin Maikkarin NHL-tietämys on olematonta ja KHL:llän tasoa hehkutetaan surutta.
 
Viimeksi muokattu:

Tartu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KHL
Tässä oma näkemys Euroopassa pelaavista suomalaisista:

#20 PESONEN - #27 KONTIOLA - #50 AALTONEN
# 9 HAGMAN - #12 LEHTERÄ - #23 SALMINEN
#41 PIHLSTRÖM - #26 IMMONEN - #71 KOMAROV
#70 HARTIKAINEN - #39 KAPANEN - #62 OSALA

#18 LEPISTÖ - #38 HIETANEN
# 6 MÄNTYLÄ - #10 KARALAHTI
# 5 KUKKONEN - 63 JAAKOLA
# 2 LAAKSO - # 4 VÄÄNÄNEN

#32 HOVINEN
#31 RYNNÄS

Hyvä hahmotelma mutta sen verran itse muokkaisin, että Karjalassa kyllä Wirtanen pelasi itsensä hyvin lähelle kisoja ja juurikin tuohon Hartikaisen ja Osalan keskelle.

Maalilta en myöskään unohtaisi Sibirin Koskista tai Levin Vehasta.

Muutoin kasassa aika valmis MM-joukkue.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös