Ensinnäkin on lausuttava se pyhä totuus, että Suomi lähtee tasolleen erittäin heikolla nipulla MM-kisoihin. Kyseessä on todellinen kakkosjoukkueen reservijoukkue. Mahdollisesti kyseessä on historian heikoin Leijonalauma, siltä ajanjaksolta jona Suomi on maailman kärkijoukkueisiin lukeutunut. MUTTA urheilussa verrataan itseä aina muihin. Vastustajan rosteri on aivan yhtä oleellinen menestyksen kannalta kuin omammekin. Sikäli kun paperilla pelejä ratkaistaan.
Suomen lohkossa pelaavat kärkijoukkueista Venäjä, USA ja Slovakia. Näistä Venäjä toki pesee meillä pöytää ja tulee näyttämään eron maailman todelliseen huipputasoon, joka on tällä nipulla mailien päässä.
Yhdysvaltoja ja Slovakiaa meidän ei sen sijaan tarvitse katsoa lainkaan ylös. Ei sielläkään pullat mitenkään kehuttavasti ole uunissa.
USA on totutusti ollut nuori ja lahjakas joukkue, jonka kompastuskivenä on ollut asenne. Nyt siellä on toki kivahko puolustus ja maalivahti, mutta hyökkäys on enemmän kuin sekaisin. Pääasiassa NHL-joukkueissaan pienessä roolissa puurtaneita tai junioriliigassa pelanneita raakileita. Ykkössentteri Stastnyllä on heikko kausi alla, eikä ole parhaimpien kausiensa vedossa. Tähän kun lisätään mahdollinen asennevikaisuus (amerikkalaiset lomamatkalla Euroopassa) ja tottumattomuus lentokenttäkaukaloihin, Usalaiset on täysin Suomen lyötävissä.
Slovakia lähtee kisoihin varsin samoista lähtökohdista Suomen kanssa, jos NHL-pelaajien lukumäärää lasketaan. Heillä on kaksi änäriukkoa vastaan meidän yhtä, mutta rehellisesti, yksi keskiverto NHL-pelaaja ei jääkiekkopelissä eroa tee. Siis ratkaisevaksi näiden kahden maan välillä muodostuu Euro-jätkien tasokkuus, ja jos en täysin hakoteilla ole, edge olisi siinä Suomella, sikäli jos meillä olisi parhaat KHL-pelaajat käytettävissä. No, ei ole, mutta silti väittäisin tilanteen olevan etukäteen vähintään tasabuukki.
Pienimmistä maista ei ole paperilla haastamaan edes 2013-vuosikerran Suomea. Niin suuret on erot jääkiekossa 8-suuren (lasken Sveitsin tähän mukaan) ja pienten/keskisuurten välillä. Saksa saattaa nimenä pelottaa, mutta sen maine on vanhaa perua. Saksan jääkiekko on jo pitkään ollut laskusuhdanteessa, eikä valoa tunnelin päässä näy. Ehrhoff ja Goc ei paljoa auta, kun muu joukkue on keskinkertainen. Sama juttu Vanekin ja Itävallan kohdalla, paitsi että siellä perusjanari on Suomen divaritasoa. Vanek ei yksin tee 5-6 maalia ottelua kohden minkä Itävalta antaa Suurille eteen.
Helsingin lohkon neljän parhaan joukkoon ja puolivälieriin Suomen tie siis vie normaalioloissa lähes varmasti. Mikäli pystyisimme kaatamaan alkusarjassa joko USA:n tai Slovakian, mikä on kuitenkin melko todennäköistä, saisimme puolierässä vastaan taas toisen näistä eli joko Slovakian tai USA:n. Kumpikin näistä on edelleen yhtälailla lyötävissä, eikä välieräpaikkaan vaadittaisi siis suurtakaan venymistä. Sitten vastaan tulisikin Tukholman lohkon voittaja (Kanada, Svedut tai Tshekki) ja turpaan tulisi toki niin että tukka lähtee päästä, mutta ainakin olisimme päässeet mitalipeleihin.
--
Yllä oleva sisältää paljon jossittelua, mutta myös rationaalista ajattelua jossa lähtökohtana on joukkueiden rosterit paperilla. Väitän, että Suomen välierä/mitalipeli paikka ei ole mitenkään epärealistinen vaan jopa suhteellisen todennäköinen skenaario. Sen meille mahdollistaa epätasapainoiset alkulohkot. Veikkaan, että Suomi sijoittuu kisoissa neljänneksi ja tästä rivifani vetää typerääkin typerämmän johtopäätökseen, että NHL(+KHL) pelaajilla ei tee maajoukkueessa mitään, kun samaan tai jopa parempaan lopputulokseen päästään tutuilla ja turvallisilla hytösillä ja philluilla. Tulisi muistaa, että menestyminen on monen asian summa, mutta se ei vähennä saavutusten arvoa tai yksittäisen palasen, kuten kokoonpanon merkitystä.