Kivelle kenkää – nyt vai heti?

  • 342 273
  • 1 375

Kekkonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Porin Ässät-
Niinno, sokeimpia taunoja lukuun ottamatta kaikki varmaan näkivät että Ässien peruspeli oli oikeastaan ihan syvimpiä kriisiviikkoja lukuun ottamatta melkolailla hienosti hallussa.

Fakta on edelleen että Ässät vei kenttätapahtumia syksyllä lähes pelissä kuin pelissä, mutta maalinteon tökkiminen ja joukkueen kurittomuus vei pisteitä melkoisesti.

Sen enempiä tässä tilanteessa ei varmaankaan ole tarvetta "floodata" muutoin ansiokasta "Kivelle kenkää" -ketjua, mutta kenen vastuulla tuo joukkueen kurittomuus sinusta noin yleisesti on?

Peruspelin rullaaminen hienosti on oikeasti aivan se ja sama, mikäli puolen joukkuetta perseilee pelistä toiseen niin, että loppusummerin soidessa vastustaja on tehnyt enemmän maaleja kuin oma joukkue. Ja joukkueen sijoituksen ollessa 11. on ilmeistä, että valmentajan paikka on vakavasti kyseenalaistettava, varsinkin huomioiden kauteen asetetut odotukset ja resurssit.

Minusta tämä auktoriteetin totaalinen puuttuminen ja ylivoiman täysin toivoton pelaaminen olivat minulle suurimmat syyt, jotka saivat tämänkin ketjun paisumaan jo lähes 1k viestin mittaiseksi.

Nyt jälleen valtakunnassa kaikki hyvin. Pudotuspeleissä jo uskottavuuden kannalta olis suotavaa päästä sinne neljän parhaan joukkoon, muuten tämä loppukauden upea rutistus haihtuu kuin tuhka tuuleen. Joko tällä kaudella olisi Ässien huki ja helvetti jäätyisi?!
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Niinno, sokeimpia taunoja lukuun ottamatta kaikki varmaan näkivät että Ässien peruspeli oli oikeastaan ihan syvimpiä kriisiviikkoja lukuun ottamatta melkolailla hienosti hallussa.

...Ässät on, kuten täällä jo on todettukin, viimeisen kolmen kauden runkosarjakuntopuntarissa liigan kakkonen.

Itse näen tämän nimenomaan nousujohteisen kehittymisen tuloksena, tilanne on aivan täysin erilainen kuin hopeakaudella.
Uskallan jo nyt väittää, että Ässät on ensi kaudellakin kiinni suorassa pleijaripaikassa, jos mitään ihmeellistä ei tapahdu.

Kuin omilta näppäimiltäni.

Tästä kaudesta: viisikkopelin rakenne on ollut pitkin kautta hyvää ja tiukat tappiot onneksi rupesivat kääntymään voitoksi loppua kohti.

Kokonaisuutena: mielestäni on suoraan sanoen törkeää väittää tätä kautta kauden 2005-2006 kaltaiseksi "piikiksi" tilastoissa.

Ässät on tehnyt mahtavaa työtä viimeiset vuodet ja kehitys on ihan valtaisaa verrattuna edelliseen vuosikymmeneen. Looginen jatkumo olisi se, että ihan lähiaikoina, toiv jo tänä keväänä noustaan taas pykälä, eli pelataan jo ainakin välierissä.

Korjatkaa, jos muistan väärin, mutta mielestäni uuden hallituksen tullessa Ässissä linjattiin varsin selkeästi, että tavoite on nousta pelaamaan säännöllisesti puolivälierissä.

Tämä tavoite on realistinen, ja täytetty mahtavasti viime vuosina. TPS- voitto muuten tiistaina ja Ässät on kolmatta kautta putkeen liigan paras vierasjoukkue.

Tähän loppuun vielä se, että ainakin itselleni JYPin mahtava dominanssi sm-liigassa viime kausina on antanut todella paljon uskoa ja toivoa, että tällainen aikakausi olisi mahdollista nähdä myös Porissa.
 
Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Onneksi Ässä-palstalta löytyy hienoja kirjoittaja, kuten MustatKortit, Tuamas, haunted shores ja Näkkäri, jotka jättävät heikomman aineksen varjoonsa (nimimerkkejä mainitsematta). Hyvä kundit.

E: Maininta myös TosiFanille, vaikka välillä taitaa vähän taktisesti hämmentääkin.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Peruspeli hallussa alusta alkaen? En ole samaa mieltä, vaikken mielestäni lukeudukaan mainitsemaasi ihmisryhmään. Kurittomuus ja maalintekovaikeudet johtuivat mielestäni ennemminkin siitä, että päätä taottiin seinään. Luovuus ja peli-ilo olivat kateissa, kärjistyen Armian olemukseen. Mielestäni silloin peruspeli ei ole hallussa.

Ässien peruspelin toimivuuden kiteyttää ehkä parhaiten se, että kauden synkimmilläkin hetkillä sijoituksen ollessa jossain kymmenen tienoilla joukkueen maaliero oli positiivinen ja Ässät yksi vähiten maaleja päästäneistä joukkueista liigassa.

Toinen tärkeä mittari on, että varsinaisia fiaskopelejä so. suurinumeroisia tappioita oli todella vähän, aivan muutama koko alkukauden aikana. Useimmissa peleissä Ässät loi riittävän määrän maalipaikkoja pelin voittamiseen, mutta kiekkoa ei vain saatu maaliin.

Maaleillahan Ässät ei mässäillyt edes voittoputken aikana joten sikäli väitteesi siitä että maalinteon ongelmat olisivat johtuneet peruspelin toimimattomuudesta ontuu melkoisesti.

Kokonaisuutena Ässät on pelannut ihan samaa kiekkoa koko kauden, tiettyjen yksilöiden ryhdistäytyminen ja voittojen ruokkima myönteinen kierre ovat johtaneet tähän ennennäkemättömän hienoon loppukauteen.
 
Starstruck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ehkä syynä on se, että en katso jääkiekkoa niin analyyttisesti kuin useimmat täällä kirjoittavat. Siksi käsitteenä "toimiva peruspeli" on minulle vieras. Jos joukkue häviää, vaikka pieninkin marginaalein, ei pelikirjan noudattaminen ole minusta minkään arvoista. Ehkä en usko riittävästi pitkäjänteiseen toimintaan jonkin tietyn pelisysteemin parissa ja olen yksinkertaisesti täysin pihalla nykyjääkiekon hienouksista (tai kamaluuksista). Tai siis tiedän tasan tarkkaan itsekin, että olen, enkä sitä yritä edes peitellä. Se johtuu lähinnä siitä, että haluan nähdä pelissä hienoja yksilösuorituksia, keskeliästä joukkuepeliä hyökkäysalueella, rohkeita avauksia, vahvaa taklauspeliä, odottamattomia käänteitä ja paljon maaleja - en kaavanmukaista puolustamista tai järjestelmällistä hyökkäyspeliä. Peli-ilo ja keskeliäisyys ovat aivan liian pienessä roolissa nykyään. Valitettavasti peli on kehittynyt siihen pisteeseen, että 80-90-luvun kaltaista värikkyyttä ei enää tulla koskaan näkemään. Floridan pudotuspeleihin vienyt kiekko tai JYP-osasto ei jaksa kiinnostaa erityisemmin. Minun metodeillani varmasti tulisi turpaan aina sata-nolla, mutta onneksi ammattivalmentajia on tarjolla.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ehkä syynä on se, että en katso jääkiekkoa niin analyyttisesti kuin useimmat täällä kirjoittavat. Siksi käsitteenä "toimiva peruspeli" on minulle vieras. Jos joukkue häviää, vaikka pieninkin marginaalein, ei pelikirjan noudattaminen ole minusta minkään arvoista.

Tietysti tappio on aina tappio eikä siihen auta selittelyt hyvästä peruspelistä. Joskus on kuitenkin hyvä nähdä tuloksen taakse ja katsoa niitä elementtejä joita pelissä on. Ei se minusta mitenkään ylivoimaista ole eikä vaadi akateemista loppututkintoa. Eikä varsinkaan sulje pois pelien seuraamista tunteella. Välillä ärsyttää liika mustavalkoisuus tässä(kin) asiassa kun kaikki pelikirjakeskustelu on kuulemma soopaa ja käsite "Meidän Peli" suunnilleen saatanasta seuraava.

Tämän kauden pohjalta esitin joka tapauksessa pari viikkoa sitten tässä samassa ketjussa sellaisen hurskaan toiveen että olisi kiva jos porilaiset olisivat oppineet tästä kaudesta jotakin. Esimerkiksi sen että kausi kestää sen 60 ottelua ja että isotkin korjausliikkeet ovat mahdollisia kesken kauden kaiken natsatessa kohdalleen. Liian varhainen paniikkinappulan painelu on aina ikävää ja useimmiten perusteetonta ja vältettävissä juuri sillä että pelistä nähdään muutakin kuin välitön lopputulos.
 
luotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Die Mannschaft, Bayern München

Aurinkokuningasta mukaille tämä kaikki on faktaa ja piste.

Peruspeli on ollut kuosissa koko kauden, siitä kertoo jo meidän maaliero ja päästettyjen maalien vähäisyys. Pelityylin muutos kiekollisen pelin suuntaan on alkanut miellyttää meikäläistä suoraviivaisen koulukunnan miestäkin. Ylivoimapeli vielä kuntoon, niin pelit jatkuu pitkälle kevääseen. Kiekollinenkin peli voi olla nautittavaa katseltavaa, kun sitä ei harjoiteta liian orjallisesti ja siihen yhdistetään nopeus.
 
Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
FASlapsi ja Jari Porttila
Mikäli Kivi olisi vaihdettu ajoissa pois, uskoisin että Ässät olisi päätynyt runkosarjassa sijoille 5-7 ilman suurempaa jännitystä ja hurmosta. Silloin rahkeet pudotuspeleissä, ilman Dixonia tai Dixonin kanssa, eivät olisi riittäneet yhtä hyvään suoritukseen kuin nyt on luvassa. Tämä on nyt toinen kerta, kun pitkäjänteisyys palkitaan 2000-luvun puolella. Ehkä tästä voi itse kukin ottaa oppia, myös allekirjoittanut. Mutta pitää myös muistaa, että sekä 2006 että 2013 ovat selkeästi yksittäisiä piikkejä - eivät niinkään nousujohteisen kehityksen huippuja.

Ajoissa pois? Mielestäni tuo olisi ollut iso virhe ja onneksi siihen ei päädytty. Pitkäjänteisyys on tie menestykseen ja sillä tiellä Ässät on nyt ollut jo kolmatta vuotta peräjälkeen. Toinen ääripää ovat ne sekasorron vuodet milloin ovet kävivät niin että saranat kuluivat, saunaseura saunoi ja sijoitus oli tasaisesti huono. Ei noista nyt pitäisi niin kauaa aikaa olla etteikö selväksi ole tullut että pitkäjänteisyys on se ominaisuus jolla organisaatio menestyy.

Kolme viimeistä kautta ovat aivan omassa luokassaan pisteiden valossa. Hopea kautta lukuunottamatta siinä molemmin puolin taisi olla 10 kautta milloin hävittiin enemmän pelejä kuin voitettiin. Organisaatiosta puuttui pitkäjänteisyys johtamisessa, bisneksessä, valmennuksessa ja pelaajapolitiikassa. Nyt nuo ovat kuosissa ja se on näkynyt tuloksissa, sekä siinä että viime vuosina on Ässillä ollut selkeästi enemmän imua pelaajien suhteen.

Nälkä kasvaa syödessä ja historia unohtuu se on selvää, mutta en halua nähdä Ässiä siinä jamassa minkä olen todella läheltä nähnyt.
 
Rannari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Aurinkokuningasta mukaille tämä kaikki on faktaa ja piste.

Peruspeli on ollut kuosissa koko kauden, siitä kertoo jo meidän maaliero ja päästettyjen maalien vähäisyys. Pelityylin muutos kiekollisen pelin suuntaan on alkanut miellyttää meikäläistä suoraviivaisen koulukunnan miestäkin. Ylivoimapeli vielä kuntoon, niin pelit jatkuu pitkälle kevääseen. Kiekollinenkin peli voi olla nautittavaa katseltavaa, kun sitä ei harjoiteta liian orjallisesti ja siihen yhdistetään nopeus.

Ainoa mikä Ässillä on ollut kuosissa koko kauden on ilmiömäinen maalivahtipeli, jolla pärjättiin silläkin hetkellä, kun se "peruspeli" oli aivan kuraa. Kun peruspeli on kuosissa se näyttää juuri tuolta, mitä peli on tällä hetkellä. Maalivahti on silloin se kentän kuningas ja hänellä on helppoa, kun JOUKKUE edessä tekee juuri ne asiat mitä pitääkin. Tänä kautena niin ei ole ollut kuin varauksella ekat 10 peliä ja sen jälkeen tammikuun puolesta välistä eteenpäin.

Pelitapaakin kuitenkin muutettiin aikalailla ja kaikki pelitavassa siihen nopeampaan suuntaan, kun huomattiin, ettei se peruspelitapa ollut kuosissa, sen nyt näki sokea Reettakin. Se kiekon hieronta omassa päässä ei ollut millään tapaa toimiva pelitapa, ei mitenkään tällä materiaalilla.

Omin silmin pelit nähneenä ne tilastot kertovat juuri tuon, minkä yllä kerroin.
 
Hattivatti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Peruspeli on ollut kuosissa koko kauden, siitä kertoo jo meidän maaliero ja päästettyjen maalien vähäisyys.

En oikein ymmärrä tätä peruspeli-asiaa. Kuten ennen voittoputkea jo kirjoittelin, meidän koko kentän puolustuspelaaminen ml. aktiivinen kahden kärjen karvaus sekä maalivahtipeli ovat olleet hyvässä kuosissa koko kauden ja ainoastaan koko kentän hyökkäyspelaaminen ei. Yli hitaat lähdöt ja hyökkääjien nousu versus avaussyötön ajoitus olivat aivan hakusessa. Nyt nämäkin asiat ovat hyvässä mallissa ja ainoa iso korjattava asia edelleen on ylivoima. Sekin on aika-ajoin näyttänyt jo paremmalta kuin Dixonin aikana, mutta aktiiviseen puolustusneliöön ei osata reagoida paineen purkavilla pitkillä syötöillä. Ehkä tämäkin vielä kevään aikana korjaantuu?!

edit. yksi pahasti pielessä ollut asia on ainakin korjaantunut eli peluutus. Nyt pelaajien ja ketjujen peliajat ovat todella hyvällä tasolla. Noilla voisi kuvitella kaikkien jaksavan painaa pleijareiden tiheän peliohjelman. Tähän on tietysti positiivisesti vaikuttanut selkeästi vähentyneet jäähyt.
 
Viimeksi muokattu:

TosiFani

Pelitapa on ollut kuosissa, pelitilanteiden tunnistaminen on ollut joillain pelaajilla hukassa, Kivi tästä sanoinkin jossain haastattelussa.

Kerro minulle miten peluutus on muuttunut? Tilastot eivät tue tätä väitettä, Niemi pelaa nyt Dixonin roolissa.
 
Hattivatti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kerro minulle miten peluutus on muuttunut?

Kenttien välinen peliaika on tasoittunut. Niemen peliaika poikkeuksellinen muutamassa pelissä AUK:n loukkaantumisen/poissaolen ja runsaiden jäähyjen takia. Ylläoleva perustuu omiin havaintoihin ja en lähde asiasta sinun kanssa syvemmälle pilkun sisään vääntämään.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kenttien välinen peliaika on tasoittunut. Niemen peliaika poikkeuksellinen muutamassa pelissä AUK:n loukkaantumisen/poissaolen ja runsaiden jäähyjen takia. Ylläoleva perustuu omiin havaintoihin ja en lähde asiasta sinun kanssa syvemmälle pilkun sisään vääntämään.

Ei kannata, koska tilastot osoittavat sinun havainnot vääriksi.
 
peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Vaihtojen määrä olisi myös aika mielenkiintoinen tilasto nähdä asiaan liittyen.

Niin olisi. Nyt, kun olen nähnyt pelejä alkukautta enemmän, niin katsomoon on näyttänyt siltä, että vaihdot ovat lyhyitä. Tosin en ollut Kärpät-pelissä, puheiden ja kirjoitusten mukaan siellä vähän lipsuttiin polulta.
 
Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
FASlapsi ja Jari Porttila
Kenttien välinen peliaika on tasoittunut. Niemen peliaika poikkeuksellinen muutamassa pelissä AUK:n loukkaantumisen/poissaolen ja runsaiden jäähyjen takia.

Nopeasti katsottuna Niemi on pelannut viimeisessä 10 pelissä enemmän mitä Dixon pelasi vastaavassa määrässä. Savinainen ja Niemi vetävät pakkien lukemia ja muut tulevat kaukana perässä, Uusikartano silloin tällöin yli 20min. Mielestäni aikamoinen kuilu siellä on enkä millään muotoa näe peliajoissa tasoittumista.

Vaihtojen määrästä ei ole mitään hajua.
 
Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Ei kannata, koska tilastot osoittavat sinun havainnot vääriksi.

Sanoi Jyri Marttinenkin Jatkiksen haastattelussa, että Dixonin ketju pelasi selvästi eniten. Valehteleeko Marttinen?

En ymmärrä, että miksi täytyy taas nussia pilkkua ja vängätä tyhjästä? Tilastoniiloilu on täysin turhaa tässä kohtaa, kun jokainen pelejä seurannut ja aivotoimintaa omaava ymmärtää, että mistä oli kyse. Dixon pelasi lähes kaikki tärkeät hetket peleistä ja vaihdot venyi turhan pitkiksi. Muu joukkue ajatteli, että hoidetaan nollanollaa ja Dixin ketju hoitaa homman kotiin. Kun olisi pitänyt ajatella, että meidän ketju hoitaa tämän pelin taskuun. Dixonin olisi kuitenkin vielä pitänyt pistepörssin voiton ohessa olla liigan paras puolustava sentteri, hoitaa av/yv, olla joukkueen pelillinen ja henkinen sielu, ym...

Ja kyllä hän kaikkensa teki kuten Marttinenkin toteaa, hieno mies ja loistava pelaaja. Eli puheet joukkueen syövästä a la Seppänen voi jättää omaan arvoonsa. Totaalisen tietämättömiä ja tyhmiä puheita. Mutta liika on liikaa, se näkyi kilometrin päähän.

Tilastorunkkailu on turhanpäiväistä, koska se suurin muutos tapahtui mentaalipuolella ja se ollutkaan mikään pieni muutos se. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Steve Dixon olisi kusipää narsisti, syypää tappioihin ja muutenkin huono ihminen. Joskus putkinäköisyys viedään sille asteelle, että meinaa verisuonet katketa päästä.

Eli summa summarum: Kyse on vastuusta, ei niinkään ajoista.
 
Hattivatti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Nopeasti katsottuna Niemi on pelannut viimeisessä 10 pelissä enemmän mitä Dixon pelasi vastaavassa määrässä. Savinainen ja Niemi vetävät pakkien lukemia ja muut tulevat kaukana perässä, ..

Kuten mainitsin, että poislukien muutama peli, jossa Niemi ja Savinainen korvasivat AUK:n aaveella.

Nyt esim viimeiset kaksi peliä kaikkien kenttien peliajat ovat välillä 10-20 min eli alempien kenttien pelimäärä (=vastuu) on lisääntynyt. Aiemmin näin ei ole ollut ja ei varsinkaan Dixonin aikoihin.
 
Peliajat:

Nelosen hyökkääjät: 8 - 10 minuuttia
Kolmosen laiturit: 10 - 12 minuuttia
Kakkosen laiturit: ~15 minuuttia
Ykkösen laiturit: ~18 minuuttia
Niemi - Uusikartano ~20 minuuttia
Sillanpää ~14 minuuttia

Suurinpiirtein tämä jakauma on toteutunut koko kauden ajan hyökkääjien kohdalla. Dixonin poislähtö ei ole muuttanut Kiven peluuttamista mitenkään radikaalisti, kärkipelaajat pelaavat edelleen paljon.
 
Hattivatti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Dixonin poislähtö ei ole muuttanut Kiven peluuttamista mitenkään radikaalisti, kärkipelaajat pelaavat edelleen paljon.

Kenkäsi ovat tunnetusti jälleen änkkäränkkä-asennossa. Kyse on siitä, että esim neloskenttä on saanut enemmän vastuuta. Esimerkiksi saavat olla useammin jäällä hyökkäyspään aloituksissa. Voi johtua myös ketjun parantuneesta pelaamisesta yleensä, mutta joka tapauksessa hyvä asia koko joukkueelle. Tämä tästä.
 
luotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Die Mannschaft, Bayern München
Pelitempo nopeutui Dixonin lähdön jälkeen ja suurin syy tähän oli vaihtoaikojen lyheneminen. Kokonaiskuormitus on varsinkin Niemen ja Savinaisen kohdalla suuri, kun he pelaavat kaikissa erikoistilanteissa. Alivoimapelaamista voisi heidän osaltaan pikkuisen pienentää, mutta keitä uskaltaa laittaa korvaamaan heitä, kun Sillanpäästäkään ei siihen ole. Vaihtojen pitäminen lyhyinä on se tärkein pointti, sen jälkeen voi varsinkin pelien loppupuolella tarkkailla ja miettiä pelaajien kokonaisrasitusta tilanteen niin salliessa.
 
Sökö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Se muuten on aivan eri asia pelata 20min pelissä 1,5-2 min vaihdoilla tai 40sek-1min vaihdoilla. Noilla pitkillä vaihdoilla menee hapoille ja sen poistuminen lihaksista onkin sitten vaikeempaa. Eli se vaihtojen määrä ois kyllä ihan kiva yilasto nähdä...
 
Edelleen, mikäli kyse olisi ollut Dixonin ylipitkistä vaihdoista, olisi se tarkoittanut selkeästi lukumääräisesti vähemmän vaihtoja. Ja tämä olisi näkynyt Niemen laitureiden peliajan selkeänä kasvuna Dixonin lähtemisen jälkeen.

21 minuuttia jaettuna 90 sekunnilla tarkoittaa 14 vaihtoa pelissä.

21 minuuttia jaettuna 40 sekunnilla tarkoittaa 31,5 vaihtoa pelissä.

Mikäli tällainen muutos olisi tapahtunut, pelin rytmitys näkyisi Niemen laitureiden peliajan kasvuna, koska heidän vaihtojen lukumäärä olisi selkeästi kasvanut.
 
Nicke50

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Se muuten on aivan eri asia pelata 20min pelissä 1,5-2 min vaihdoilla tai 40sek-1min vaihdoilla. Noilla pitkillä vaihdoilla menee hapoille ja sen poistuminen lihaksista onkin sitten vaikeempaa. Eli se vaihtojen määrä ois kyllä ihan kiva yilasto nähdä...
Kai se normivaihto on edelleen se noin 30 sekuntia. Hulluja lukemia heität. Tottakai poikkeuksia tulee riippuen pelitilanteesta.
 
luotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Die Mannschaft, Bayern München
Dixonin lähdettyä pelitempo nousi selvästi, karvattiin ylhäältä kahdella äijällä erittäin agressiivisesti ja jaksettiin sitä kaksi erää, kolmannessa sitten varmisteltiin. Ei tällaista tyyliä olisi kestetty pitkillä vaihdoilla millään. Vieläkin vaihdot aika ajoin menee liian pitkiksi ja se näkyy heti pelissä tempon laskemisena. Pudotuspeleissä vaihtojen suhteen pitää valmennuksen olla todella tarkkana.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös