Nyt viimeaikoja muistellessa tuli muutama mieleen. Toki joihinkin listauksiin saattaa henkilökohtainen fiilis vaikuttaa vähän turhan radikaalisti, mutta niinhän näissä aina. Listaus on keskittynyt melko vahvasti Helsinkiin ja ennen kaikkea Jokereihin ihan oman mielenkiinnon takia: muiden joukkueiden matseja ei ole tullut tarpeeksi seurattua, jotta sieltä osaisi kaivaa todellisia herkkupaloja.
Seurajohtotasolla:
Virmanen&Matikainen. Mitä tuosta tehoduosta voi oikein sanoa? Rahaa kuin roskaa, olosuhteet kohdillaan, annettiin pitkään yrittää ja käteen jäi molemmille seuroille kasa paskaa. Joukkueissa oli aivan liigan parhaimpia pelaajia useana vuotena, mutta kokonaisuus sitten oli mitä oli. Monia mahtavia floppeja, käsittämättömiä hankintoja ja omien pelaajien perseilyä muualle. Jos resursseihin suhteutetaan, niin samanlaisella perseilyllä pienemmät seurat olisivat olleet konkurssissa ja/tai Mestiksessä.
Valmentajat:
Kauppi ja rokkikiekko. Ei Pelsuilla nyt mitään mestaruusryhmää kasassa ollut, mutta kyllä parempaan olisi pitänyt pystyä. Tuo rokkikiekko voisi hyvin olla viittaus johonkin viskin ja heroiinin liikakulutusta vuosia harrastaneeseen papparokkariin, joka tärisee lavalla kuin ujon pojan mulkku ensimmäistä kertaa pillun äärellä. Ei tuosta ainakaan tahdonvoimaa ja itseluottamusta uhkuvaa energistä showta saa aikaan, ei sitten edes bootsit jalassa.
Leime. Hallitseva mestari oli toki ylisuorittanut ja tärkeitä yksilöitä lähtenyt, mutta mitä sitten? Saldo jotain aivan käsittämätöntä ja pahimmillaan näytti siltä, että tiukat karsinnat olisivat edessä. Lopulta kurssi saatiin korjattua, tosin muiden miesten toimesta. Vaikka hirveitä odotuksia ei ollutkaan, niin tulos oli aivan karmea. Vaikka kuinka tullaan Ranskasta ja joukkue on heikentynyt, niin ei noin huonosti vain saa mennä.
Hanlon. Vaikka mies oli tunnettu erikoisesta pelitavastaan ja näytöt NHL:stä eivät olleet aivan parhaimpia, niin jumalauta nyt oikeasti. Vaikka kokoonpanossa oli taitavia pelaajia, joukkue pelasi pelitavalla, jolla joku pikkumaa tai -seura saattaisi menestyä lyhyessä turnauksessa. Tuolla peruuttelulla voitetaan yksittäisi matseja, ei kyrpä pystyssä painettavia pitkiä pleijarisarjoja. Runkosarjasijoitus oli ihan OK, mutta pleijareissa tylysti 4-1 turpaan Kärpiltä, 3. vähiten tehtyjä maaleja, Variksen koirankopitus ja puolityhjissä katsomoissa nukkuvat katsojat... Vieläkin tekee pahaa mainita mies tai nähdä lommoposki jossain kuvassa tai videossa patsastelemassa. Epäonnistumiset ovat inhimillisiä, mutta tämä kaveri ei edes epäonnistunut sanan varsinaisessa merkityksessä: mitä ilmeisimmin hän onnistui aivan saatanan hyvin siinä, mihin pyrki.
Pelaajat:
Nylander Jokereissa. Kovalla kohulla kaveri tänne roudattiin ja media hehkutti niin paljon, että avausottelua seurattiin jopa vaihto vaihdolta. Vaikka mies ei ollutkaan enää vanhassa vedossa ja sokeampikin näki hypen olevan "liian kovaa", niin tulos oli mitä oli. Mukana muun muassa sitten Pettisen vahinkotelominen ja ulosajo tuomarin kopauttamisesta mailalla. Jos ei kiinnosta, niin pysykööt poissa. Tuskin kukaan nyt häntä pakotti täällä pelaamaan.
Juha Pitkämäki, HIFK. Paljon tuolta kaverilta odotettiin, puhuttiinhan jopa Elitserienin parhaasta veskarista. Alle 90% ja yli 3,3 maalia per ottelu puhuvat kuitenkin karua kieltä tekemisen tasosta. Jos taas tilastoihin ei uskota, niin katsotaan tapahtumia. Aivan käsittämättömiä imurointeja, katsomoihin asti huokuva epävarmuus ja puuttuvat huipputorjunnat pitivät huolen siitä, että HIFK:n kausi ei mennyt nappiin. Seuraavallakaan kaudella ei Ilveksessä paljon paremmin mennyt, mutta tuolloin status ja odotukset olivat hieman eri tasoa kuin Nordikselle tullessa.
Peter White. Kaverista odotettiin suurin piirtein kultakypärää ja suurta messiasta. Kentällä tämä eläkeläinen oli kuitenkin yksi liigan hitaimmista pelaajista ja muiltakin avuiltaan korkeintaan keskitasoa. Käytännössä koko kausi isossa roolissa ilman tulosta, mitä nyt joku (Pena?) taisi mainita miehen olevan pidetty pukukoppipelaaja. Tosin eipä se pukukoppipelaajan status paljon auta, jos kolmosketjun tehojen lisäksi palkka ja rooli ovat ykkössentterille mitoitettuja.
Lasse Pirjetä, Pelicans. Taustalla rikkonainen kausi Ruotsissa, mutta aiemmin HIFK:ssa hyvät pisteet ja parhaimmillan oli jopa MM-tasoa. Pelsuissa sitten tuloksena oli 7 matsia ja tehot 0+1. Eipä paljon jäänyt käteen kaverista, jolta kuitenkin odotettiin ilmeisen paljon.
Tuomas Pihlman, Jokerit. Tiedettiin, että taustalla oli paha loukkaantuminen. Tiedettiin myös, että parhaimmillaan kaveri voisi olla jopa liigan pistepörssin kärkinimiä. Tuloksena sitten oli todellinen pannukakku: kuntoutuminen ei mennyt odotetulla tavalla ja pelaajasta ei ollut oikeastaan yhtään apua joukkueelle. Todellinen riski ja lähes pahin mahdollinen skenaario kävi toteen. Käsittämättömäksi hankinnan tekee se, että kyseessä ei edes ollut mikään oma poika. Nyt annettiin kaverille kuntoutusaikaa ja ilman mitään takeita, että tuon kuntoutuksen jälkeen meille jäisi oikeastaan mitään käteen.
Janne Hauhtonen, Jokerit. Aiemmin naapurissa lähes pinna per peli, vaikka oli tunnettu muista avuistaan. Vaikka maltillisemmat kannattajat muistuttivatkin yhden kauden suonenvedosta, niin heikosti meni. Roolia tarjottiin aina kärkiketjuista alkaen, mutta eipä tuosta mitään tullut. Paljon olisi annettu anteeksi, jos miehestä olisi ollut edes puolustuspäässä enemmän apua.
Bates Battaglia. Vaikka uran käyrä olikin laskeva, niin pakko tämä kaveri on vain mainita. Lähiajoilta hyvät tehot AHL:stä ja hyvä ura NHL:ssä antoivat odottaa hieman enemmän kuin saatiin. 17 runkkarimatsiin huikeat 1+0 tehot ja täysin pimennossa kokoajan. Vaikka tiedossa oli ettei mies enää NHL-tasoa ollut, niin kyllä jumalauta enemmän voi odottaa.
Suomalaiset NHL-varaukset:
Tässä osassa keskityn hukattuihin kärkipään varauksiin. Alempien kierrosten varaukset ovat aina sen verran onnenkauppaa, että jonkun kuudennen kierroksen tuhlaus ei paljon paina.
Riku Helenius. Toki tältä kaudelta helvetin kovat näytöt, mutta ykköskierroksen käyttö oli kyllä aikamoista perseilyä Tampalta. Seura sai nauttia 7 pelatun NHL-minuutin verran tästä varauksesta. Pari kierrosta myöhempänä tämän varauksen olisi voinut tyystin allekirjoittaa, mutta että käytetään ykköskierroksen puolenvälin varaus kaveriin, jolle ei edes annettu mahdollisuutta...
Teemu Riihijärvi. Jos Heleniuksesta hyödyttiin 7 minuutin verran, hyödyttiin tästä kaverista 7 minuuttia vähemmän. Ei siinä mitään, joskus käy näin. Sen sijaan kuten tämä kevät esitti, Heleniuksessa on potentiaalia. Riihijärvi taas ei oikeastaan koskaan pelannut niin, että hänen korkea varauksensa voitaisiin perustella. En tiedä oliko San Josen leirissä oltu humalassa, laitettu raksi väärään ruutuun vai mitä, tätä varausta ei vain voi järkevästi perustella.
Ari Ahonen. Devils vuonna 1999 ja ykköskierroksen varaus maalivahtiin? Uskoiko joku oikeasti, että Brodeurin taso ei riittäisi vai pelkäsikö Devils miehen siirtyvän muualle? AHL:ssä ja sen jälkeen Euroopassa hyviä kausia, mutta aikamoiselta tuhlaukselta tuo tuntuu. Toki vuosi oli huono ja Ahonen potentiaalinen kaveri, mutta hänen todellinen läpimurto NHL:ssä ei kauhean realistiselta näytä, jos edessä seisoo Brodeur. Luotettavan ja jo tasonsa näyttäneen kakkosen Devils olisi saanut muualtakin, turha käyttää ykköskierroksen varausta kaveriin, jonka peliaika ja näytönpaikat korreloivat suoraan ykkösen terveydentilan kanssa.
Jesse Niinimäki. Periaatteessa perusteltu riskivaraus. Taitojen perusteella mies oli kuitenkin aivan pirun lahjakas ja pelisilmää ei vanhemmalla iällä enää niin vain opita. Nyt vain se riskifaktori (asenne) osui niin pahasti rosvosektoriin, että pakko listata tänne.
Lauri Tukonen. Vaikka lahjakas kaveri olikin kyseessä, niin 11. varausvuoron käyttäminen oli melkoinen riskiveto. Hyvät junnukisat taisivat vähän hämätä skoutteja. Kolmen Pohjois-Amerikassa vietetyn vuoden jälkeen ykkösvaraukselle annettiin "näytönpaikkoja" peräti viiden ottelun verran. Toki rehellisyyden nimissä on sanottava, että draftivuosi ei ollut erityisen mairitteleva muutenkaan.