Vaikka Lari Kangaksen toimet aiheuttikin naurunpurskahduksia meissä kaikissa, niin totuuden nimissä ei ollut se suurin idiootti tässä casessa. Seuran puheenjohtaja oli tehnyt Kangaksen tietämättä kalliin valmentajasopimuksen Kamisen kanssa, johon Kaminen oli sanellut pelaajabudjetin rajaksi 167000€, mikä oli tuplaten verrattuna edelliseen kauteen. Ja kaiken kukkuraksi Kaminen oli vastuussa puheenjohtajalle, eikä managerille.
No, Kamista tästä nyt ei ainakaan voi syyttää. Fiksu kaveri, kun tiesi kuitenkin entuudestaan Lari Kankaan "meriitit". Vaikka totuuden nimissä täytyy myöntää, etten ole varma, oliko Kangas jo managerina, kun Kaminen sopimuksensa teki. Mutta oli tai ei ollut, niin jos seuran managerista on epävarmuutta (tavalla tai toisella) on kaiken toiminnan kannalta fiksuinta, että päävalmentaja on vastuussa sille henkilölle, joka mitä suurimmalla todennäköisyydellä nyt ainakin omaa jotain päätösvaltaa.
Siitä olen kyllä samaa mieltä, että Kamiselle annettiin aivan liian suuri budjetti, mutta sehän nyt taas ei ole Kamisen vika, vaan HPJ:n. Ja mitä tulee siihen, että joukkueen manageri ei ollut tietoinen saapuvista pelaajista, en yhtään ihmettele. Jos ei kerran vastaa puhelimeen, ei voi saada infoa. Ja jos ei vastata, jossain vaiheessa loppuu kiinnostus soitella, koska varsinaisestihan ne pelaajat ovat kuitenkin päävalmentajan alaisuudessa. Kamisella on sitäpaitsi "hieman" paremmat suhteet joka suuntaan kuin Lari Kankaalla, joten näiden kamerunilaisten kukkakeppien jälkeen saattoi olla viisainta käyttää omaa verkostoaan.
Näin naisena tuntui myös hyvin oudolta, ettei niihin kämppiin panostettu ollenkaan. Multakin löytyisi ihan omasta kaapista vaikka ja mitä, millä asunnosta saisi nopeastikin kodin tuntuisen. Vaikea nähdä, että siinä olisi ollut kyse pelkästään taloudellisista asioista, vaan pikemminkin niin, ettei asiaan kiinnitetty sen enempää huomiota. Ja sehän nyt on viihtyvyyden kannalta erinomaisen huono asia. Paitsi että, Kaminenhan vei sinne itse tyynyjä ja pahoitteli kämpän kuntoa.
Mutta kyllä aiheutti myötähäpeää ohjelma... tokalla katsontakerralla voisi ehkä jo nauraakin.