MM 2009 - Kisajoukkue tällä hetkellä?

  • 476 483
  • 1 829
Tila
Viestiketju on suljettu.

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
ei jumalauta mikä käsilaukkukomppanja kisoihin lähtee. Kerman, hytönen, komarov, jaakola ja moni muu, voima ei yksinkertaisesti riitä kansainvälisiin peleihin.

Samat sanat. Voisin kuvitella, että tuolla rosterilla me hakataan EHT-huopatossu turnauksissa Venäjä noin 4-1 ja vielä itse MM-kisoissakin Tanska sekä Norja saavat runtua, mutta sitten kun aletaan pelaamaan jääkiekkoa tosimaiden kanssa niin näkyy joukkueen kokemattomuus/osaamattomuus. Tietenkin piristävää, että siellä on saunakaverit jätetty lauteille ja uusia naamoja (Vaha, Leksa, Kerman jne) on nostettu rosteriin, mutta tämä vuosi me maksetaan vielä veroja tästä, oli Jalonen sitten minkälainen hengenluoja tai pelikirja mestari tahansa.

Veskarit ovat ok-tasoa, tosin Rinne voi tehdä "Markkaset", mutta kuitenkin ollut tämän kauden sensaatio. Rämö aukoo luukkua ja Riksman pyörii baareissa.
Pakistossa on käsiä kuin Niinimäen Jessellä, mutta kun spekuloidaan fyysisyydellä niin onhan tuo aika jäätävä ryhmä. Isäntä puuttuu täysin ja Niinimaasta sekä fyysisyydestä ei voi puhua samassa lauseessa. Hamekangasta ennemminkin. Harmi kun Erosen Kimmo ilmoitti jo varhaisessa vaiheessa, että tämän vuoden kisat eivät jaksa sytyttää, maybe next year.
Hyökkäyksellä me kaadetaan sillä uusien naamojen-innolla ne lämmittelymaat, mutta viimeistään Tsekki-pelissä on vaarana, että aletaan lyömään päätä seinään hyökkäyksenkin osalta.

Toivottavasti Komarov tai Ruutu ajaa Jaromirin kylmäksi niin saadaan huomio vähäksi aikaa jonnekkin muualle. Onko Putte vielä joukkueenjohtajana?
 
Santala on monta kertaa ollut mukana ja yhtä monta kertaa pelannut surkeasti.

Ei sittenkään niin montaa. Santalalla takana kahdet aikuisten arvokisat, tosin toisessa niistä tilillä vain yksi ottelu. Käytännössä siis yhdet MM-kisat Santala pelannut. Ei minusta osu tuohon "ollut monta kertaa mukana".
 

Dale Cooper

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Mother Nature Hockey
Muutamien muiden tapaan olisin itsekin tehnyt muutaman muutoksen tuohon nyt julistettuun joukkueeseen.

Santala/Immonen -> Hirschovits
Hytönen -> Makkonen

Voihan se tietenkin olla, että Hirson kohdalla on värilaseja mukana, mutta kyllä omasta mielestäni runkosarjan pistepörssin voitto + viimeisen EHT:n pistepörssin voitto pitäisi olla suht riittävät näytöt kisakoneeseen. Ilmeisesti Uimalakki on sen verran päässyt valintoihin vaikuttamaan, että sieltä on ne JYPin pelaajat sitten rankattu korkeammalle.

Makkonen taas on esiintynyt edukseen EHT:lla. Uimalakki jälleen asialla Hytösen valinnassa?
 

kakkonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kyllä Nummelin on vielä huonompi puolustamaan. Se on toki parempi hyökkäämään. Mitä jos vaihtaisivat vaikka paikkaa?
Tätä voidaan kokeilla yyveellä :)
 
..
Pakistossa on käsiä kuin Niinimäen Jessellä, mutta kun spekuloidaan fyysisyydellä niin onhan tuo aika jäätävä ryhmä. Isäntä puuttuu täysin ja Niinimaasta sekä fyysisyydestä ei voi puhua samassa lauseessa. Hamekangasta ennemminkin. ..
Noo, Salmela hoitaa sit sen fyysisen puolen. Vaikkei mikään isokokoinen ole, niin taklaa silti paremmin kuin moni, moni muu. Mutta se on totta, että ei ainakaan ylivoimalle tarvitse viivamiehiä arpoa. Nummelin, Salmela, Niskala ja Koistinen kelpaisivat viivalle aika moneen joukkueeseen.
 

TosiKärppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Bc Nokia, Arsenal
Joskus pari kuukautta sitten en olisi millään uskonut, että tällaisella joukkueella lähdetään MM-kisoihin. Vahalahti, Jaakola,... Huh huh! No, eipä tarjolla ollut paljon parempaa. NHL-pelaajilla oli normaaliakin enemmän loukkaantumisia ja lisäksi tänä vuonna monet Euroopassa pelanneet suomalaiset kovemmat nimet ovat loukkaantuneina tai muuten vaan pois. Mitä itse olisin valinnut toisin:

Santala -> Hirso (Sinänsä hyvin uskomatonta sentteritilanne, että olisin toivonut Hirsoa MM-kisoihin.) Hirso sai kuitenkin aikaan tehoja viime maaotteluissa, Santalalta niitä tuskin paljon tulee (perusteena vanhat kokemukset ja otteet Sveitsin liigan finaaleissa). Puolustavassa roolissa Santala lienee kuitenkin parempi.

Vahalahti -> Kähkönen Kähkönen ei mielestäni ole ainakaan huonompi pelaaja ja lisäksi hänessä on potentiaalia suht hyväksi MM-tason pelaajaksi tulevaisuudessa. Olisi saanut hakea tuntumaa tänä vuonna. Vahalahden valinnan olisi voinut ymmärtää, jos Makkonenkin olisi valittu ja haluttu pitää yhdessä hyvää jälkeä harjoituspeleissä tehnyt ketju.

Aalto -> Malmivaara tai Saravo, miksei molemmatkin, jos Jaakola olisi myös jätetty pois. Aalto on todellinen hasardi omassa päässä ja joukkueesta löytyy jo tarpeeksi yv + muuta offensiivista osaamista. Jämäkkyyttä ei löydy. En ole koko ketjua lukenut läpi (viestejä tullut hyvällä tahdilla tänne), mutta en ole ainakaan havainnut, että Malmivaaralla olisi jotain vaivaa. Kaveri olis tuonut hyvin fyysistä puolta nykyjoukkueeseen.

Huono puoli nimettömässä joukkueessa on myös jo aiemmin mainittu heikko houkuttelevuus NHL:n pudotuspeleissä tippuvia pelaajia kohtaan. Myönnettäköön, että esim. Ruotsin ja Tsekin joukkueet ovat myös melko nimettömiä verrattuna Kanadaan, jolla on useita todellisiä tähtipelaajia NHL-mittapuullakin. Vaikka pessimistisesti tässä kirjoittelinkin, toivon ilman muuta kokemattomalle Suomen joukkueelle menestystä. Se vaatii hyvää joukkuepeliä ja loisto-otteita Rinteeltä.
 

mainio

Jäsen
Millä ihmeen näytöillä?

Topi on ollut vuosia Kärpissä tuollainen keskiverto kolmosparin pakki. Kaudella 07-08 mies pelasi ihan hyvin muutenkin loistavassa Kärppä-joukkueessa. Päättyneellä kaudella Topi pelasi Ruåtsissa surkeassa Södertäljen joukkueessa tehoin 0+11 ja plus-miinus -tilasto oli pahasti pakkasella (-15). Ja kutsu maajoukkueeseen kävi. Topi on juuri tuollainen Ruåtsiin sopiva pelaaja - kohtuullisen kiekkovarma omassa päässä, mutta kovuutta ei juurikaan löydy.
Näyttöpaikat maajoukkueessa ovat kyllä jääneet vähiin. Mutta minun verkkokalvoilleni on piirtynyt kuva viime vuoden playoffseista, joissa Jaakola oli mielestäni Kärppien, ja finaalien, paras puolustaja, tasaisilla ja melkein virheettömillä otteilla. Tämä kausi sitten ainakin tilastojen valossa heikommin, mutta vaikeata on huonossa porukassa yksin loistaa.

Turvallinen valinta puolustukseen, kun noita hazardeja riittää. Voi laittaa kentälle paikkaan kuin paikkaan, toisin kuin vaikkapa Niskalan tai Aallon, joita voi peluuttaa vain ylivoimilla. Ja kovuuttakin on monenlaista, Jaakola ei ehkä jakele scottstevensmäisiä pommeja, mutta harvemmin häviää kaksinkamppailuita. Voi olla vaikeaa isoja kanukkeja vastaan, mutta veikkaanpa että niin saattaa olla myös monella muulla, NHLllää myöten.

Niin kuin tässä ketjussa monesti sanottu, tarjolla ei ollut parempaa, ja niistä ketä oli, Jaakola ansaitsi mielestäni kutsun.

Ja voihan se olla, että Jaakola on turistina mukana eikä pelaa peliäkään.
 
Viimeksi muokattu:

Kummeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Washington Capitals
Joo on paskin miehistö miesmuistiin. Itse olisin ainakin odottanut kisoihin ainakin seuraavia, hyväksi koettuja MM-jyriä:

-Pekka Saravo
-Tomi Kallio
-Timo Pärssinen
-Ville Peltonen
-Antti Aalto

Peltosella on jonkinlainen loukkaantuminen.. Samalla periaatteella voidaan kysellä, miksi M.Koivua ei otettu, eikä Bäckströmiä..
 

Miksu00

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Muutamien muiden tapaan olisin itsekin tehnyt muutaman muutoksen tuohon nyt julistettuun joukkueeseen.

Santala/Immonen -> Hirschovits
Hytönen -> Makkonen

Voihan se tietenkin olla, että Hirson kohdalla on värilaseja mukana, mutta kyllä omasta mielestäni runkosarjan pistepörssin voitto + viimeisen EHT:n pistepörssin voitto pitäisi olla suht riittävät näytöt kisakoneeseen. Ilmeisesti Uimalakki on sen verran päässyt valintoihin vaikuttamaan, että sieltä on ne JYPin pelaajat sitten rankattu korkeammalle.

Makkonen taas on esiintynyt edukseen EHT:lla. Uimalakki jälleen asialla Hytösen valinnassa?

Mitäs hyötyä Makkosesta tai Hirsosta olisi kolmos ja neloskentissä? Kumpikaan noista ei ole niitä eniten puolustuksen apuna olevia senttereitä, joten olisiko jokaisen kentän sentterinä pitänyt olla hyökkäysvoittoinen sentteri? Hytönen ainakin sopii mun mielestä juurikin puolustavan sentterin rooliin hyvin. Tosin olisihan siellä nelosen keskellä voinut olla vaikka Komarov, joka nyt on ilmesemmin laidassa jos passi leimataan.
 

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Mitäs hyötyä Makkosesta tai Hirsosta olisi kolmos ja neloskentissä? Kumpikaan noista ei ole niitä eniten puolustuksen apuna olevia senttereitä, joten olisiko jokaisen kentän sentterinä pitänyt olla hyökkäysvoittoinen sentteri? Hytönen ainakin sopii mun mielestä juurikin puolustavan sentterin rooliin hyvin. Tosin olisihan siellä nelosen keskellä voinut olla vaikka Komarov, joka nyt on ilmesemmin laidassa jos passi leimataan.
Niin, Makkosesta ollaan täällä puhuttu nimenomaan juuri nelosketjuun sopivana sentterinä. Mutta nyt nukutun yön jälkeen minäkin olen kyllä sitä mieltä, että Hytönen sopii parhaiten nelosen keskelle. Makkonen olisi sitten sopinut kolmoseen ja Hirso kakkoseen. Pihalle oltaisiin voitu jättää ainakin Santala, ja sitten myös Immonen. Kapanen lienee se ykkössentteri kuitenkin. Tosin tuo Hirso vs Immonen-vertailu on aika tasainen mielestäni, joten siitä en hirveästi jaksa lähteä itkemään. Makkonen sen sijaan olisi ajanut Santalan ohi mun mielestäni, ja tämä valinta kyllä harmittaa mua. Ei se Makkonen tietenkään olisi ollut se puuttuva tekijä menestyksen ja menestymättömyyden välillä, mutta tuollaisena yksityiskohtana kuitenkin ärsyttävä pikkuseikka.

PS. Mutta kun muistaa Santalan (Kerhossa Jalosen luottosentteri) ja Immosen (Dufvan kultapoika) seurahistoriat, niin ei liene kovin suuri yllätys, että tyypit joukkueeseen valittiin.
 

Andrei

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Enemmän minä "ihmettelen" Immosen valintaa kuin Hytösen. Muistaakseni Immonen ei maaotteluissa ole koskaan sen kummemmin onnistunut. Nyt on tietysti kovin mahdollinen paikka todistaa että pystyy pelaamaan tällä tasolla. Uskon kyllä, että Jarkko siihen pystyy.

Hytönen taas on aina joukkueeseen päästessään pelannut hyvin, esim. viime kaudella Sheddenin alaisuudessa sai itse Dougin kehut usein. Muistan tämän, kun Shedden kutsui Hytöstä pohjoisamerikkalaisittain "Haitoseksi" :).
 

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
MM-joukkue valittiin. Haukottelua aiheuttaa. Kiinnostavien pelaajien määrä on todella vähäinen. Yli 30-vuotiaita peräti 13, lieneekö ennätys, en viitsi tarkistaa. Ja suuri ennustaja ei tarvitse olla, jos veikkaa, että "juniori" Komarov tipahtaa vielä joukkueesta. Tähän on tultu kun A-maajoukkueen ikärakenteesta ei enää olla lainkaan kiinnostuneita. Maajoukkueen tulevaisuuden kannalta ehkä vain Jaakolan valinta on tärkeä asia.

Uusista pelaajistakin Kerman ja Vahalahti ovat molemmat yli 30-vuotiaita ja pelaavat ensimmäiset ja viimeiset kisansa. Kaiken ironian huippu on se, että Jalonen julistaa kultamitalin olevan ainoa tavoite. Onneksi olkoon etukäteen hienosta tavoitteesta! Jälkikäteen onnitteluja saakin sitten etsiä kissojen ja koirien kanssa.
 

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kaiken ironian huippu on se, että Jalonen julistaa kultamitalin olevan ainoa tavoite. Onneksi olkoon etukäteen hienosta tavoitteesta!

Niin, kyllähän se kannattaisi vaan lähteä pelaamaan omaa peliä ja katsomaan mihin se riittää. Eihän nyt suomalaisten sovi mitään mestaruuksia lähteä tavoittelemaan. Jokuhan voi vaikka nauraa, jos tavoite ei toteudukkaan.
 

R-G-P

Jäsen
Hehheh. Johan se vilkastui tämäkin osio kun joukkue saatiin julkistettua. Onhan se ollut jo tiedossa jonkin aikaa että Suomella ei tänä vuonna tule mitään loistojoukkuetta olemaan koska kieltäytymisiä/loukkaantumisia on ollut niin paljon ja parhaat NHL-miehet ovat play-offeissa. Meidän terävin kärki on vaan niin kapea että kun parhaat ei kisoihin tule niin sitten otetaan joukkueen runko päivän kunnon mukaan. Kärjen alapuolella tasoerot ei ole niin suuria että mielestäni sillä ei ole enää juurikaan väliä ketä sinne kisoihin otetaan jos nimimiehiä ei joukkueessa ole. Nyt joukkue voidaan roolittaa ihan puhtaasti eikä tarvitse miettiä ottaako niitä tähtipelaajia joka ketjuun. Tosin itse olisin tässä tilanteessa ottanut vielä enemmän riskiä ja valinnut puhtaasti tulevaisuuden joukkueen. Nyt meillä on joukkueessa kolmikymppisiä liigajyriä joilla ei mikään loistava tulevaisuus enää ole edessä. Olisi ollut suomalaisen jääkiekkoilun kannalta parempaa jos olisi otettu hartikaisia, makkosia aaltosia ja lammassaaria vahalahtien ja hytösien sijaan. Nuoret olisivat saaneet arvokasta kokemusta ja onnistuessaan kiinnittäneet sen verran scouttien huomiota että olisivat saaneet mahdollisuuden yrittää NHL-uraa.

Vaan puhutaanpa itse kisoista. Tilannehan on Suomen kannalta lähes ideaali koska joukkuetta dissataan etukäteen eikä kukaan odota menestystä. Suomihan on aina ollut parhaimmillaan altavastaajana ja nyt jos Jalonen saa iskostettua joukkueeseen yhtenäisen joukkuepelin niin Leijonat voi yllättää kaikki jos Rinne pelaa ilmiömäisen turnauksen. Suomen pelihän on aina perustunut erinomaiseen maalivahtiin ja tiiviiseen viisikkopelaamiseen. Vaikka joukkue ei juuri näytäkään perus-KHL-joukkuetta paremmalta niin altavastaajana sillä on kaikki mahdollisuudet yllättää
 

Jypjyrää:)

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP #44,#82
Hytönen on hyvä valinta nelosen keskelle ja alivoimaan. Immonen ei kovin kaksisia näyttöjä ole maajoukkueessa antanut ja itse en olisi Immosta joukkueeseen valinnut. Immosen liike on yksinkertaisesti liian hidasta kansainvälisiin peliin, siihen Immosen NHL-urakin tyssäsi. Joukkuepelaajana Immonen on kuitenkin Hirsoa parempi. Kapanenhan ei ole mikään puhdas sentteri ja tuskin sellaisena pelaa MM-kisoissa. Itse en usko kuitenkaan Koivun ja Jokisen tuloon, joten eiköhän näillä aika pitkälle mennä. Suomen mahdollisuus menestyä on pelata aika lailla samanlaista peliä kuin JYP Kärppiä vastaan tällä kaudella. Hyökkäämällä ei Kanadaa ja Venäjää voiteta. Ilmeisesti tässä onkin pyrkimyksenä kasata "joukkuetta" ja sillä silmällä on pelaajistoakin valittu...
 

Vietävä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KPS
Mitäs hyötyä Makkosesta tai Hirsosta olisi kolmos ja neloskentissä? Kumpikaan noista ei ole niitä eniten puolustuksen apuna olevia senttereitä, joten olisiko jokaisen kentän sentterinä pitänyt olla hyökkäysvoittoinen sentteri?

Nyt ei ymmärrä, Makkonen, hyökkäysvoittoinen? Kyllähän se niin on, että Makkosen piti olla Kerhon nelossentteri ja alivoimapelaaja, kävi niin, että Makkosesta tuli ykkössentteri ja alivoimapelaaja.

Jo nuo draftilistauksia varten tehdyt pelaajaprofiilit sanovat, no esimerkiksi yksi sanoo Makkosesta "could be high in the draft, but has a very limited offensive upside". Ei siis kovin hyökkäysvoittoinen. Tuossa Kariyan ja Laakkosenkin kanssa pelatessaan Makkonen oli "kolmas puolustaja". Osittain senkin takia maaleja tulikin vähemmän tasakentällisin, kuin vaikkapa Laakkoselle ja Kariyalle. Makkosta olisi mielestäni aivan turha ottaa kisoihin maalitykiksi, (muuten kuin ehkä kakkos ylivoiman maskimiehenä). Siellä maalinedessä kun pysyy kokonsa puolesta hyvin.

Juurikin 3. - 4. sentteri olisi ollut omiaan Makkoselle. Sanottakoon nyt vielä, että HPK:n alivoima oli runkosarjassa parempaa kuin mitä JYP -alivoima ja Makkonen pelasi HPK:n ykkösalivoimassa.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Olisi ollut suomalaisen jääkiekkoilun kannalta parempaa jos olisi otettu hartikaisia, makkosia aaltosia ja lammassaaria vahalahtien ja hytösien sijaan. Nuoret olisivat saaneet arvokasta kokemusta ja onnistuessaan kiinnittäneet sen verran scouttien huomiota että olisivat saaneet mahdollisuuden yrittää NHL-uraa.

Vaikka joukkue on mitä on niin silti liigajyrien puolesta puhuu kokemus sekä aiemmin pelatut mj-pelit.
Härski Hartikaisten sekä Lammassaarien aika ei ollut nyt vielä vaan parille seuraavalle kaudelle muutamat EHT-höntsä turnaukset alle ja ehkä sitten. Sama Kähköselle, vaikka taisteli loppuunasti paikasta.
Toisaalta tässä jossittelun keskellä miksei olisi voinut heitäkin kokeilla, mutta Jukka päätti näin ja sillä selvä. Kun Jukan teema kuitenkin oli kyseiset liigajyrät näissä valinnoissa niin olisin voinut itse ottaa Mäkkärin sekä Sahlstedtin ainakin noihin try-out matseihin. Noh jossitellaan jossitellaan, pääasia, että Putella ja Jarilla on hauskaa aitiossa.
Ja voi saatana tuota puolustusta vielä kerran. Väkisin tulee sen luokan mielikuvia, että Kanada/USA-pelissä Jaakola/Aalto juoksee pitkin puolustusta maila kanukin kainalossa ja kiekko omassa maalissa. Sanottu mitä sanottu, mutta meiltä puuttuu se meidän "Ivan Majesky" ja silloin ei maalille ole todellakaan kiva tulla.
 

Kental

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins
Suomen mahdollisuus menestyä on pelata aika lailla samanlaista peliä kuin JYP Kärppiä vastaan tällä kaudella. Hyökkäämällä ei Kanadaa ja Venäjää voiteta.

Täysin eri mieltä. Siinä saisi Rinne pelata kuin Hasek Naganossa että noin pelaamalla pärjättäisiin. Liigajoukkueista ottaisin mallia ensisijaisesti KalPasta ja hakisin aktiivista ja nopeaa pelitapaa. Tuolla puolustuksella Suomen on PAKKO pysyä pois pyörimästä omissa tai käy kylmät. Ei tuolla ole mitään Malmivaaroja tai edes Viitasia mitä tulee oman alueen puolustamiseen, jolloin JYPin finaalipelien kaltaisella pelaamisella vastustajat pääsisivät parhaille sektoreille aivan liian usein. Eivät nuo niskalat saa vihulaishyökkääjiä pakotetuksi kulmiin. Eri asia on sitten se, voittaako Suomi tuolla kokoonpanolla Kanadaa tai Venäjää mitenkään, mutta Ruotsia, Tshekkiä yms. vastaan uskon olevan paremmat saumat näin.
 

Mig428

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Olen kyllä muutamaan otteeseen tänään hymähdellyt leijonapakkaa MM-kisoissa. Tokia mahdollisia vahvistuksia on vielä saatavana NHL:stä, mutta on tuonne jo nyt nimetty sellaisia pelaajia, että taitaa Suomen joukkueen tie loppua hyvinkin lyhyeen. Puolivälieristä pidemmälle tällä porukalla ei tulla pääsemään. Onko Suomen jääkiekko tosiaankin niin huonolla mallilla, että kisajoukkueeseen on nimetty esimerkiksi seuraavat nimet: Tommi Santala ja Leo Komarov! Aivan järkyttäviä valintoja Jaloselta. Suomi on totutusti lähtenyt parhailla mahdollisilla vapailla pelaajilla kisoihin, eikä mitään suuria kieltäytymismassoja ole ollut koskaan. No, lauantaita odotellessa ja veikkaan, että Norja ottaa heti kättelyssä voiton Suomesta, eikä tätä voida välttämättä kutsua edes suuren luokan yllätykseksi jos näin tapahtuu.
 

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Niin, kyllähän se kannattaisi vaan lähteä pelaamaan omaa peliä ja katsomaan mihin se riittää. Eihän nyt suomalaisten sovi mitään mestaruuksia lähteä tavoittelemaan. Jokuhan voi vaikka nauraa, jos tavoite ei toteudukkaan.

Vaikuttaa siltä, että olen ainoa, joka on huolestunut joukkueen ikärakenteesta ja joka on sitä mieltä, että A-maajoukkueessakin nuoria pelaajia voi kehittää. Tämä näkemys oli yleinen vielä 15 vuotta sitten. Silloin nuori pelaaja saatettiin valita jopa MM-kisoihin vähäisin näytöin (Varvio, Lehtinen) ja jälki oli todella hyvää. Nyt ei nuoriin luoteta pätkääkään edes EHT:llä. Päävalmentajat eivät viitsi tehdä duuniaan kunnolla kun pitää voittaa jokainen pilipaliturnaus.

Mitä tulee Jalosen MM-joukkueeseen, onnea vaan kovasti kisoihin. Sitä se tarvitsee. Itse tosin katson, että jokin realismi kuuluisi jo valmentajan itsekunnioitukseenkin. MM-kisoissa tarvitaan kova ykkössentteri, eikä Suomella ole Mikko Koivun lisäksi muita sellaisia tarjolla. Ja kun Koivu on poissa, Kanadaa ja muita huippuja vastaan maalinteko on turhan vaikeaa. Kaikella kunnioituksella.
 
Onko Suomen jääkiekko tosiaankin niin huonolla mallilla, että kisajoukkueeseen on nimetty esimerkiksi seuraavat nimet: Leo Komarov! Aivan järkyttäviä valintoja Jaloselta.

No, lauantaita odotellessa ja veikkaan, että Norja ottaa heti kättelyssä voiton Suomesta, eikä tätä voida välttämättä kutsua edes suuren luokan yllätykseksi jos näin tapahtuu.

Itsehän olen vain iloinen Komarovin valinnasta. Sopii täydellisesti tähän meidän rottaketjuun. Ai että sitä vittuilua ja raatamista Komarov - Ruutu kaksikolta, nam! Yksi asia on poijjaat varma: Meillä on riveissämme kisojen kaksi vittumaisinta pelaajaa.

Ja usko on kova siihen, että Norja ja Tanska kaatuu. Numeroilla ei niin ole väliä.
 

alcoholic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mielenkiintoinen joukkue

Kyllä oli muutama erikoinen valinta MM-joukkueeseen, ei voi muuta sanoa. Maalivahdit ovat jo siinä mielessä mielenkiintoiset, Rinteellä ja Riksmanilla ei ole lainkaan arvokisakokemusta. Rinteen olisin kyllä ottanut vähintään kakkosmolariksi, jos Bäckström olisi tullut joukkueseen.

Puolustus on kyllä siinä mielessä erikoinen, että yhtään isoa tai kovana taklaajana tunnettua pakkia ei siinä ole. Yllättävin nimi puolustuksessa on Topi Jaakola, josta ei ole kyllä mitään odotuksia. Hyvää tuossa pakistossa on, että jokainen osaa avata peliä ja lähes jokaisen voi laittaa viivalle yv-tilanteessa, ehkä Jaakolaa lukuunottamatta. Ennakkoon epäilen, että Suomi tulee olemaan ongelmissa omassa päässään tuon puolustuksen kanssa, koska noista pakeista monet ovat parhaimillaan hyökkäyspäässä. Olisin itse ottanut Jaakolan tilalle Jypin Malmivaaran, koska täytyy joukkueessa nyt edes yksi pakki olla, joka jakaa makuupaikkoja vastustajan hyökkääjille ja hoitaa muutenkin tyylikkäästi oman ruutunsa.

Hyökkäys Suomella vaikuttaa melko heppoiselta. Ennakkoon tehoja kovia maita vastaan voi odottaa vain Hagmanilta, Kapasilta, Miettiseltä ja pienellä varauksella Hyvöseltä. Melkein kaikkien pelaajien valinnan joukkueeseen ymmärrän, mutta mitä Vahalahti tekee joukkueessa. Kyllä varmasti olisi monta parempaa, nuorempaa ja nopeampaa laituria löytynyt tilalle ihan SM-liigastakin. Toni Koivisto, Kristian Kuusela, Toni Kähkönen, J-M Aaltonen, Antti Laaksonen jne vain muutamia mainitakseni. En näe, että Vahalahti tuo joukkueeseen mitään lisää, muuta kuin ehkä hieman kokemusta. Saman olisi tehnyt silti Antti Laaksonen, jonka olisi voinut heittää lähes mihin rooliin tahansa. Hytönen ja Komarov ovat varmasti hyviä pelaajia av.lla, mutta tehoja kovia maita vastaan tuskin syntyy. Komarov ja Ruutu muodostavat hyvän tutkaparin vastustajan ärsyttämiseen. Jarkko Immonen on mielestäni suuri kysymysmerkki. On erittäin hyvä aloittamaan ja tekemään peliä, mutta riittääkö taito pelaamaan kahdessa ensimmäisessä ketjussa ja toisaalta miten soveltuu 3. ketjuun, jonka tarkoitus on enemmän tai vähemmän sekoittaa vastustajan peliä ja puolustaa. Tulee olemaan varmasti kyllä yv.lla käyttökelpoinen. Kerman on myös hieman riskivalinta. Onnistuuko tosipeleissä jää nähtäväksi. Suurin työ valmennuksella tulee olemaan varmasti roolituksessa ja hyvien tutkaparien löytämisessä.
 

Kilvenkantaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Kun ryhdyin lukemaan tätä ketjua olin itsekin vähän harmissani joukkueesta, vaikka ymmärsin kyllä ettei siihen sen parempia miehiä ollut mahdollista saada. Ensin nauratti kun luki näitä viestejä siitä kuinka joukkue on koottu päin helvettiä, Jalosen rohket valinnat käsittämättömiä, ja mahdollisuus mitaliin lähes olematon. Seuraava ajatukseni olikin sitten jo tulla tänne kirjoittamaan vihainen viesti siitä, miten helvetin naurettavaa haukkua joukkue lyttyyn ennen ensimmäistäkään peliä. Sitten alkoi taas naurattamaan. Ei hyvää päivää...

Realiteetit on tunnustettava. Ok, Suomi ei saanut NHL:stä parhaimpia pelaajia, suurimmat menetykset mielestäni kuitenkin olivat Mikko Koivu ja Bäckström. (Rinne&Rämö molemmat pelanneet hyvän kauden, vähän silti arveluttaa miten herrat kestävät vastuunsa maajoukkueen menestyksestä. Riksmaniin en luota tippaakaan...) Mutta eivät ne muut maatkaan niin hirveästi niitä NHL-apuja ole saaneet, Venäjä ja Kanada varmasti kovimmilla joukkueilla kisoihin lähdössä. Onneksi Suomi ei kuitenkaan näitä joukkueita kuolemanpeleissä kohtaa, vaan ilmeisesti Ruotsin tai USA:n? Elieli, jos peli saadaan alkulohkon aikana kuntoon on pienistä kiinni ollaanko mitalipeleissä vai ei.

Jos Suomi pärjäisi kisoissa aina odotusten mukaisesti meillä olisi aika monta hienoa hopeaa ja riemukasta pronssia vähemmän...
Suomen vahvuudet ovat hyvässä joukkuepelissä, viisikkopuolustuksessa ja erikoistilanteissa. Altavastaajan asemasta tuskin mitään haittaakaan on.
Olen Jalosen kanssa samaa mieltä. Suomella on aina joukkue, jonka tavoitteena on oltava kulta. Se voidaan sitten päättää kisojen jälkeen, onko esim. pronssi pettymys vai hyvä suoritus. On perisuomalaista väheksyä joukkuetta ennen kisoja, mutta vielä perisuomalaisempaa on väheksyä vuosia kisojen jälkeenkin saavutuksia vedoten mm. siihen, etteivät muut maat olleet mukana parhaalla miehityksellä.

Mulle aivan sama millainen joukkue. Kun Suomi pelaa arvokisoissa, silloin ollaan telkkarin äärellä ja toivotaan parasta. Jos se Suomen rosteri nyt niin hirveä on, ei ole pakko katsoa ja jos kuitenkin katsoo ja kesken pelin oikein alkaa vituttamaan tai pelottamaan esim. Kerman ja Jaakola, voi laittaa silmät kiinni.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös