Fanitoiminta ja sen seuraukset

  • 837 341
  • 2 865

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Rangaistukseksi suosittelen, että nämä pojan koltiaiset pistetään Millwallin firman keskelle The Dell -stadionille West Ham -paidat päällä. Tuon kokemuksen jälkeen varmaan miettivät toisen kerran, kannattaako aikuisten oikeasti tuoda näitä lieveilmiöitä ulkomailta Suomeen.
 

BaronFIN

Jäsen
"Silminnäkijä kertoi, että kotijoukkueen kannattajista asialla oli Jokerien Ultras-faniryhmä."

Mielenkiinnolla odotankin miten kyseinen taho puolestelee asiaa.

- Mitään ei tapahtunut.
- Kyseessä eivät olleet jokerifanit
- Poliisit kehuivat kannustusta ja haukkuivat Kärppien fanibussin kuskin pystyyn
- Poliisit kättelivät ottelun jälkeen jokaisen ultras-fanin yksitellen.
Eiköhän tämäkin voida muuttaa juurikin tuohon muotoon: kyseessä eivät olleet jokerifanit, vaan jotkut ulkopuoliset joita ei oltu koskaan aikaisemmin nähty.

Tiedän tiedän, että trollaan, mutta nämä selitykset ovat vuodesta toiseen samoja. Pitääkö meidän oikeasti odottaa sitä ensimmäistä puukotettua fania ennen kuin liiga herää ja alkaa soveltamaan keskieurooppalaisia "pelataan sitten tyhjille katsomoille ja annetaan elinikäisiä porttikieltoja" -rangaistuksia? Tuosta ei nimittäin ole pitkä matka siihen, että vedetään stiletillä kylkiluiden väliin kun oikein kunnolla kilahtaa jollain valopäällä, joka ei muuten ole Jokerifani vaikka Ultrasin porukoiden kanssa liikkuukin. Ja kuka se silminnäkijä muka on, mistä se voi tietää kuka on Ultran jäsen? Kuuseen moiset silminnäkijät.
 

J-Ko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pitääkö meidän oikeasti odottaa sitä ensimmäistä puukotettua fania ennen kuin liiga herää ja alkaa soveltamaan keskieurooppalaisia "pelataan sitten tyhjille katsomoille ja annetaan elinikäisiä porttikieltoja" -rangaistuksia?
Jos se puukotettu kuuluu tähän ultras-porukaan niin odotetaan vaan. Eikä jätetä ensimmäiseen, muutaman kun saa pois pelistä niin kunnon fanien on taas turvallisempaa liikkua.
 

Tex Willer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Areena olisi kyllä sellainen hautausmaa ilman jokerien fanikatsomoa että huhhuh. (
Täytyy sanoa, että kyllä Eteläpäätykin keskittyi enemmän vapisemaan jännityksestä kuin kannustamaan omiaan. Oli suorastaan säälittävän hiljainen verrattuna pohojoispäätyyn. Toki ehkä pelin virtaukset vaikuttivat asiaan.

Pelin jälkeen kun poistuttiin areenalta Jokerifanien maksamien ennalta sovittujen kaljojen jälkeen, niin kiinnitettiin huomiota noin kymmeneen piipaa-autoon, jotka tulivat areenalle vilkut välkkyen tekemään järjestystä ja korjasivat kyytiinsä näitä "ensimmäisen ottelun jälkeen pyyhkeen kehään heittäneitä"-ultratifoja. Oli naurussa pitelemistä, kun ei vaan osata edelleenkään hävitä fiksusti.
 

Chambza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Flyers
Uskomattoman säälittävää on jokerifanien toiminta. Käy ihan aidosti sääliksi, ja hävettää heidän puolestaan.

105:ssä esitellyt banderollithan olivat siis nähdäkseni "Homot" sekä "Junno = pedofiili". Oikeasti, 105:n väki, mitä te ajattelitte? Menkää itseenne.

Joku tuossa hieman aiemmin kyseli olivatko jokerifanit ainut osapuoli. No, oltiin ainakin ottavana osapuolena. Onhan se toki provosoivaa että tulemme paikalle, laulamme niinkin raflaavia lauluja kuin "Miksi jaffa mököttää" ja kannustamme omaa joukkuettamme.

Olin itse etäkärppäjoukossa kävelemässä areenalta jalankulkuputkessa Pasilan asemaa kohden, kun vastassa oli yllättäen muutaman kymmenen jokerifanin joukkio. Eivät reagoineet meihin mitenkään, vaikka kärppäväriä oli kyllä näkyvillä. Sivusta kuulimme miten porukka sai tiedon siitä, että Kärpät Fan Clubin bussi olikin Messukeskuksen parkkipaikalla. Joukkio lähti juosten aseman suuntaan. Muutama poliisi lähti sitten perään juoksemaan, ja kolme maijaakin, joskin ne eivät päässeet kovin nopeasti etenemään.

Uutisista poiketen ainakin minun tietojeni mukaan yksi jokerifani pidätettiin pahoinpitelystä epäiltynä. Lienevätkö päästäneet sitten myöhemmin.
 

JAN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon entiset SM-liigajoukkueet
Aikamoinen kollektiivisen idiotismin osoitus jälleen kerran tämä Kärppien kannattajien kimppuun hyökkääminen ja fanibussin kivittäminen. Kakku vielä kaunistuu, jos tiedot siitä, että Kärppien pelaajia on viskottu kolikoilla sairastuvalle vahvistuvat.

Miten ihmeessä Jokerit on valmistautunut näiden omien ääriaineksiensa ainaiseen riehumiseen ja miksi ihmeessä näille riehuville pikkunulkeille ei ole jo annettu elinikäistä porttikieltoa jaffalaan? Ottaisivat mallia isosta maailmasta kuinka tällaisten asioiden kanssa pitää toimia.
 

matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
On toi ihme jengiä. Kyllä mä olen kääntynyt pikkuhiljaa sen kannalle että noille sälleille pitäisi hommata ne mitä ne haluavat. Eikös Jokerifanit halunneet seuraavaa: bussilla poliisisaattueessa hallille, hallilla täysin oma katsomonosa minne pääsee järkkäreiden kunniakujaa pitkin. Siitä sitten pelin jälkeen kunniakujaa dösään ja poliisisaattueessa takaisin himaan.

Aloitetaan sitten kotipeleistä.
 

Sam#9

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Kakku vielä kaunistuu, jos tiedot siitä, että Kärppien pelaajia on viskottu kolikoilla sairastuvalle vahvistuvat.
Kakkoskassari taisi saada osuman alahuulen. Mitään käsitystä ei ole mitä lensi, mutta kaiketi niitä vittumarkon säästöpossun kymmensenttisiä. Pahaa tuhoa tuo ei tällä kertaa onneksi aiheuttanut.

Näitä kolikoita on muuten lennellyt aiemminkin. Jokunen vuosi sitten pari ääliötä heitteli niitä aitioon, jossa jokavierasjoukkueen fani kannusti omiaan. Koskas napsahtaa kunnolla?
 

Splendide

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flygande fisktuppar
Surullista tuossa tapauksessa on se, että poliisi taas kohauttelee olkapäitään. Kärppä-fanien kommentit tapahtumista (lue:uhrit) ovat jälleen ihan erilaiset, kuin poliisin laukomat. Jos tosiaan noin on, että "Jokeri-fanit" ovat saaneet siirrellä poliiseja sivuun, niin jo aiemmin havaitsemani seikka poliisien välinpitämättömyydestä pitää yhä paikkaansa.

Surullista, ja pistää vihaksi.
 

kakkonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
heikko esitys jokerifanit. todella heikko.

mitä olen itse liikkunut faniporukoissa niin jokeri-porukoissa on ne idiootit,tämä tosin vain omaa kokemusta muutamilta reissuilta. esim HIFK-tyypit vetää teitä 100-0.
 

Nuggumatti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Minnesota Wild
Jos seura ei pysty takaamaan vastustajajoukkueen pelaajien turvallisuutta, niin pelataan nämä pelit tyhjälle Areenalle.

Mutta mitä tapahtuu Areenan ulkopuolella... voidaanko sanoa että kaikki riehujat ovat olleet edes matsissa vai ovatko he jo alunperin päättäneet järjestää pihalla joukkotappelun ja tulleet kännissä paikalla ihan muualta?... ainoa mikä tässä on erilaista englantilaiseen huliganismiin on se että nyt kärppä faneille ei tiedotettu kyseisestä myllystä ja että tämä tapahtui areenan ympäristössä!
 

Sam#9

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
heikko esitys jokerifanit. todella heikko.

mitä olen itse liikkunut faniporukoissa niin jokeri-porukoissa on ne idiootit,tämä tosin vain omaa kokemusta muutamilta reissuilta. esim HIFK-tyypit vetää teitä 100-0.
Tämä on todella surullista näin vanhemman fanin vinkkelistä. The next generation tuhoaa kaiken pikku hiljaa ja maineen paikkaaminen ei todellakaan tule olemaan helppoa.

Toisaalta mun aika meni jo näissä karkeloissa.
 

Halmela

Jäsen
Suosikkijoukkue
maajoukkue
Mutta mitä tapahtuu Areenan ulkopuolella...
Ulkopuoliseen toimintaan ei pystytä tietenkään täysin varautua. Etenkin jos se tapahtuu niinkin kaukana kuin Pasilan Asemalle menevällä kulkutiellä tai Messukeskuksen parkkipaikalla. Silloin näkisin asian olevan enemmän poliisin kuin järjestävän tahon vastuulla.

Mutta se, että jos Kärppien pelaaja on loukkaantunut (vaikka kuinka lievästi) katsojan heittämästä tavarasta omassa niin siinä se raja on. Sen jälkeen ei puheet auta.
 

Tex Willer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Miten ihmeessä Jokerit on valmistautunut näiden omien ääriaineksiensa ainaiseen riehumiseen ja miksi ihmeessä näille riehuville pikkunulkeille ei ole jo annettu elinikäistä porttikieltoa jaffalaan? Ottaisivat mallia isosta maailmasta kuinka tällaisten asioiden kanssa pitää toimia.
Miten vittuvie musta alkaa tuntumaan siltä, että nämä nulikat on Hjartwall Areenan kutsuvieraita. Ja Hjartwall Areena = J.O.K.E.R.I.T.

Porttikielto olisi voitu antaa esim. kaksi vuotta sitten, kun Veteläpäädystä sateli rinkeleitä HPK-pelaajien joukkoon. Mutta ei. Tämä saatanan ultrafanitifoluuseriporukka saa ampua Hjartwallilla, vaikka ydinohjuksen, eikä nämä saatanan Dodge-miehet tee yhtään mitään.
 

Tex Willer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mä luulin, että joukkue voi flopata ja vetää pohjat. Ei näköjään. Ihan saatanan nöyrä ja paha olo!

Minä pyydän nöyrästi anteeksi kaikilta Kärppien faneilta! Jos mun poistuminen maisemista jotain auttaa niin sen teen. Kohta 40 v helvetin iso äijä itkee ja ei itke tappiota.

Mistä noi tulee. mä kirjoitan tätä kotoa, tuossa näytön yläpuolella on "itse tehty" taulu, johon olen leikannut narrilogon omasta 80-luvun kangaspelipaidasta, jolla Jokereissa pelasin ja Jokerit on ollut osa mun elämää yli 30 vuotta.

Nyt joku haluaa ottaa sen pois. Jos en muuta voi tehdä niin pyydän anteeksi, vaikenen ja yritän unohtaa.
Älä luovuta oikea ja aito Jokerikiekonkannattaja.Vaikka eka erä me voitettiin, niin meillä on Martti, Josef ja Justin. Perjantain kolme heikointa puolustajaa. Jotenkin tuntuu, siltä että noilla "ammattipakeilla" vastustajat menee pitkälle.
 

Tuoppi

Jäsen
Lisäksi joku valopaa oli sitten tehnyt oikein HOMOT-lakanan, jota oli kiva heiluttaa, keihin sillä viitattiin?

Minusta varsin rohkeaa tulla kaapista ulos 8000 tuhannen ihmisen edessä! ;D Nyt on masan vaan oltava tarkkana ettei syyllisty syrjintään kun homot oli laitettu yhteen kulmaan vähän niin kuin erikseen muista. Minkä ikästä porukkaa tuolla oikein. Oli niin helvetin typeriä lakanoita... Siellä ollaan kannustamassa omaa jengiä eikä vittuilemassa ja haastamassa riitaa vastustajan kannattajien kanssa!

Minua ainakin alkaa suunnattomasti vituttamaan jokerifanien käytös. Minusta koko toiminta voitaisiin ihan hyvin ajaa alas jos se tuo mukanaan tällaisia lieveilmiöitä jotka tuntuvat ainoastaan menevän vakavampaan suuntaan. Minusta jalkapallosta "pöllitty" kannustuskulttuuri on se syyllinen mikä tuo nimenomaan jokereihin näitä idiootteja.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Lukekaahan tästä...

Eteläpääty ry järjestää jatkossa vieraspelimatkansa ainoastaan yhdistyksen jäsenille. Matkalle osallistujista kerätään nimilista, joka toimitetaan etukäteen ottelun järjestävälle taholle ja SM-liigalle. Jokaiselle osallistujalle tulee oma henkilökohtainen tunniste, joka oikeuttaa sisäänpääsyn Eteläpääty ry:lle varattuun katsomonosaan. Kyseiseen katsomoon/katsomonosaan ei ole ulkopuolisilla mahdollisuutta tulla, sillä tästä pitää huolen SM-liiga yhdessä faniyhdistyksen ja ottelun järjestävän tahon kanssa.

...ennen kuin alatte Villeä ja muita Jokeri-faneja taas syyllistämään tapahtuneesta => Eteläpääty Ry on toiminut savuttelujen & muiden perseilyjen jälkeen ainoalla oikealla tavalla ja haluaa näköjään erotella nuo chaatanan vatipäät ja itsensä toisistaan, propsit siitä!

Sitten asiaan ja Jokereiden fanien touhuihin => SM-liigan on vaan nyt tehtävä radikaaleja ratkaisuja ja näytettävä mitä tällaisesta touhusta voi pahimmillaan seurata! Seuraava kotimatsi prkl ilman yleisöä ja osa PO-tuloista Jokereilta pois niin alkaahan Jalikka, Masa ja Kekekin ymmärtää kuinka vakavasta asiasta on kyse... Kun sattuu lompakkoon niin tyhmempikin ymmärtää!

Ja näille halavatun kalapuikko-ultrille => uhoatte Jokeri-huivien takaa niitä & näitä ja kerrotte kuinka paljon Jokereita rakastatte. Mahtaa whittu olla hieno fiilis jus nyt kun tästä teidän ah niin rakastamasta seurastanne keskustellaan taas poliisi-TV:ssä eikä urheiluuudussa... hävetkää!!
 

Luiro

Jäsen
Minusta jalkapallosta "pöllitty" kannustuskulttuuri on se syyllinen mikä tuo nimenomaan jokereihin näitä idiootteja.

Paitsi jalkapallossa ei käydä niiden kimppuun joilla ei ole haluja tansseihin. Pieni ero kuitenkin.

Larppaajille kyllä huutonaurua. Tai no, myötähäpeää enemmänkin. Jos tuo touhu niin kovasti kiinnostaa, niin kannattaa kysellä vastapuolelta sitä halukkuutta ennen kuin käy kimppuun. Futiskausi alkaa ja Lahti ei ole kaukana, tosin voi olla että nämä teinit paskantaisivat housuunsa siinä vaiheessa, kun vastapuoli olisikin halukas noihin hommiin.

Jos sitä eurooppalaista kulttuuria niin kovasti ihannoidaan, niin otetaan sitten sekin huomioon, että siellä nuo kähinät ovat jossain muualla kuin areenan läheisyydessä.

Ja moderaattoreille: ennen kuin annatte pelikieltoa, niin korostan ettei kyseessä ollut huligaanien puolustuspuhe, vaan muistutus siitä, että jos haluaa leikkiä kovaa huligaania, niin kannattaa mennä niillä säännöillä eikä larpata.
 

Mabo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Yhtään lukematta mitään muuta kuin joku iltasanomien uutinen niin todettakoon näin. Ehkä oululaiset/ etänäädät vihdoin tajuavat että olivatpa kuinka sympaattisia tai ilman paitaa tahansa niin ne tänne päin -käsimerkit ja runkkausliikkeet voivat tappion tullen joskus tuoda jonkun sinne päin. Ei tässä muuta, minä lähden Pietariin ja katsahdan sarjan tuloksen seuraavan kerran ensi viikon lauantaina.
 
No mitä nyt tuohon sanoisi.. Eipä niitä Ultraseja hirveästi loppupeleissä hallilla näkynyt ja en nyt lähtisi taas yksin syyttelemään pelkkiä heitä. Kärppäfaneilta tuli kyllä paljon sponttaanimpaa kannustusta. Jokerifaneilla oli semmoista pakkopullaa ja huomasi, että puoletkaan ei edes kuule/tiedä mitä lauletaan.
 

Mabo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Noniin, jokohan on taas ruikutettu tarpeeksi ja tuomittu kaikki jokerifanit, ultras jokerit jne tietämättä asiasta yhtään mitään. Mutta kivasti on taas internetin välityksellä nähty ja tiedetty että voidaan ruikutta. Syyllisethän ovat toki samalla finninaamaisia tarkkailuluokkalaisia ja työttömiä juoppoja. Yhtä kaikki yhteiskunnasta syrjäytyneitä hylkiöitä, hirveätä pohjasakkaa, jotka hyökkäsivät syyttä suotta sympaattisten ja atleettivartaloisten koko Suomen rakastamien ihkupallerokärppäfanien kimppuun. Hyi hyi, härskiä toimintaa. Nyt kaikkia hävettää ja jokerifanien pitää nuolla kaikkien kenkiä. Törkeää käyttäytymistä suorastaan. Keräännytäänpäs tänne jatkoaikaan oikein kuorossa ruikuttamaan.

Ei kai tähän oikeasti muuta voi sanoa kuin... nyt kävi näin. Joskus kai jostain syystä sitä saa mitä tilaa, oli paikka sitten katsomo tai snagarijono, joskus päänaukominen johtaa joidenkin kohdalla johonkin.

Mutta juu, jeesustelu jatkukoon, anteeksi että olin eri mieltä valtaväestön kanssa.
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Yhtään lukematta mitään muuta kuin joku iltasanomien uutinen niin todettakoon näin. Ehkä oululaiset/ etänäädät vihdoin tajuavat että olivatpa kuinka sympaattisia tai ilman paitaa tahansa niin ne tänne päin -käsimerkit ja runkkausliikkeet voivat tappion tullen joskus tuoda jonkun sinne päin. Ei tässä muuta, minä lähden Pietariin ja katsahdan sarjan tuloksen seuraavan kerran ensi viikon lauantaina.
Viestisi pitää monia avaimia salaisuuksiin.

Ensimmäinen helppo lukko lieneekin siinä, että olet vahingoniloinen reppana kanssakannattajiesi toimista. Väittäisin, ettet ollut kuin kynäniskaisen välimatkan välillä "ei faniklubiin kuulumattomien" aloittamasta?

Toinen lieneekin sitten... Pietari on oikeinkin sopiva paikka töölöläistä jengiä kannattavalle, sillä kuka vois kertoa eron?

Parempi voittaa, sitten joku vitun räkänokka teini keksii itkupallosta löydettävän "lutuurin"... eli kun jengi on perseestä, fanien täytyy olla yhtä lailla aanuksesta ja turvautua "fanikulttuuriin" toteuttaakseen itseään lainvastaisesti!

Hienoa, on varmasti taas ylpeää olla Jokereiden kannattaja... kun ne olivat edelleenkin "fanclubiin kuulumattomia ja voi vittu kun meitä aina sorsitaan vaikka olemmekin ässien kannattajiakin typerämpiä".

GG Jokerit ja "kannattajat".
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Syyllisethän ovat toki samalla finninaamaisia tarkkailuluokkalaisia ja työttömiä juoppoja. Yhtä kaikki yhteiskunnasta syrjäytyneitä hylkiöitä, hirveätä pohjasakkaa, jotka hyökkäsivät syyttä suotta sympaattisten ja atleettivartaloisten koko Suomen rakastamien ihkupallerokärppäfanien kimppuun.

Siinähän se aika pitkälti tulikin...

Pään aukominen voi siis mielestäsi vapaasti johtaa fyysiseen väkivaltaan ja totaalisen järjettömiin kivien heittelyihin jne. On se hieno laji tämä jääkiekko...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös