KooKoo Liigaan 2009! KooKoon tuleva kausi 08-09!

  • 352 418
  • 1 856

Strawberry

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tämän kauden jälkeen ei ole mitään saumoja nousuun: ei pelillisiä eikä taloudellisia. Ja jos toiminta aiotaan pitää millään tavalla järkevänä ja hallittuna, ei KooKoolla ole ensi kaudenkaan jälkeen saumoja liigaan. Talous ei yksinkertaisesti riitä.

Talous riittää siinä kuin esimerkiksi SaiPallakin. Tosin kovinkaan hyvästä menestyksestä liigassa ei voine haaveilla vastaavalla budjetilla millä SaiPa operoi. Pelilliset edellytykset tullaan näkemään liigakarsinnoissa, jos sinne nyt ylipäätään edes onnistutaan pääsemään. Tavoite pitää kuitenkin olla liiganousu eikä ainoastaan mestiksen mestaruus muuten homma tulee hiipumaan samalla tavalla kuin Mikkelissä. Nyt oikeastaan tällä ja ensi kaudella tulee olemaan paras sauma yrittää liiganousua meneillään olevan taloustaantuman ansiosta. Taloustaantuma tulee vääjäämättä kutistamaan liigan ja mestiksen seurojen eroa taloudellisesti, koska suhteellisesti yritysten leikkaukset yhteistyökumppaneille tulevat viemään enemmän euroja liigaseuroilta. Tähän on olemassa ihan yksinkertainen perustelu eli jos oletetaan, että yritykset supistaisivat sponsorointiaan keskimäärin vaikka 25 %, niin tämä tulee syömään 4 milj.euron budjetilla operoivalta seuralta enemmän euroja kuin 1 milj. euron seuralta.

Fordél pitää liigan jumboseuroja ylivoimaisina mestiksen kärkijoukkueisiin. Muistellaanpa kuitenkin aikaa kun esimerkiksi huomattavasti pienemmällä budjetilla ja nimettömällä joukkueella TuTo aikoinaan hoiteli Kärpät kesälomalle.
 
Fordél

Jäsen
Talous riittää siinä kuin esimerkiksi SaiPallakin.

Niin talousalue varmasti riittää siinä missä Lappeenrannassakin, mutta ero on vain siinä, että toinen pelaa jo liigassa ja toinen Mestiksessä. Kummalla on varainhankinta helpompaa? Entä kumpi saa osansa rahakkaasta TV-sopimuksesta ja kumpi joutuu lunastamaan liigalisenssin? Tämä koko asetelma on niin epäreilu Mestisjoukkuetta kohtaan, että sitä ei kaudessa tai kahdessa muuteta. Hyvä esimerkki tästä kaikesta on se, että SaiPa nosti täksi kaudeksi pelaajabudjettiaan 400 000€ eli lähes KooKoon pudjetin verran. KooKoolla ei ole tuollaiseen mahdollisuuksia kertaheitolla vaan tarvitaan pitkäjänteistä työtä sekä helkkaristi onnea ja muiden apua.

Fordél pitää liigan jumboseuroja ylivoimaisina mestiksen kärkijoukkueisiin. Muistellaanpa kuitenkin aikaa kun esimerkiksi huomattavasti pienemmällä budjetilla ja nimettömällä joukkueella TuTo aikoinaan hoiteli Kärpät kesälomalle.

Niin jos puhutaan kaudesta 98-99 niin eihän TuTolla ollut tuolloin kokoonpanossa kuin Tero Forsell, Kari Syväsalmi, Ville Vahalahti, Markku Vuorisalo, Tommi Hannus, Mikko Rautee...

No joo menee OT ja tottakai kaikki on mahdollista, mutta itse en tähän ihmeeseen usko. Kokemus, parempi pelaajamateriaali ja koko kauden ajan pelatut kovat pelit vievät pitkät sarjat väistämättä liigajoukkueelle ja ihme voi tapahtua korkeintaan kerran, mutta se ei riitä koko sarjan voittoon.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo

Hescu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Leijonat
Minä haluaisin lähitulevaisuudessa nähdä KooKoon liigassa, mutta kyllähän nämä liigahaaveet tässä vaiheessa herättävät lähinnä hilpeyttä, kun joukkue pelaa miten pelaa. Vaikka olisi ollut kuinka hienoa kolmevarttinen Vaasassa, niin turpaan on tullut tällä kaudella päävastustajilta, ja etukäteen heikommiksi luokiteltuja joukkueita vastaan on ollut paljon ongelmia.

Jos puhutaan liigakarsinnoista, niin joukkueen pitäisi olla sellaisessa vireessä kuin KalPa oli noustessaan tai kuin TuTo oli viime kauden lopulla, jolloin se jyräsi voittoon lähes ottelussa kuin ottelussa. Tuntuu jotenkin koomiselta puhua liiganoususta ja tämänhetkisestä KooKoosta yhdessä. Ryhtiliikettä on odotettu jo pidemmän aikaa, mutta sitä ei ole tullut. Yksittäisiä pelejä joukkue toki voittaa, mutta tasaisuus puuttuu. Tämä on maksanut KooKoolle tällä kaudella ison kasan pisteitä. Loukkaantumisistakaan ei enää jaksaisi jauhaa, koska ne kuuluvat tähän hommaan ja on valmennus- ja seurajohdon asia reagoida niihin oikealla tavalla.

Mitään viisivuotissuunnitelmakaan en kuitenkaan tuosta vain tue. Joo, olisi hienoa, jos joukkue pystyisi vakiinnuttamaan asemansa Mestiksen kärjessä, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty; joukkueiden rungot muuttuvat kaudesta toiseen nuorten kykyjen siirtyessä liigaan ja vanhempien jyrien lähtiessä isompien rahojen perässä ulkomaille. Nähin pitkän tähtäimen suunnitelmiin mahtuu paljon riskitekikjöitä. Buumia on vaikea pitää yllä montaa vuotta. KalPakin oli ensin heittopussi liigassa. Oppirahat on maksettava. Voisihan asiaa ajatella välillä niinkin päin, että jos joku Mestisjoukkue nousisi jossain vaiheessa liigaan, niin sillä alueella syntyisi isolla todennäköisyydellä jääkiekkobuumi, joka taas edesauttaisi esimerkiksi alueen juniorityötä. Sponsoreitakin on helpompi hankkia liigastatuksella.

KooKoon tulee nyt kuitenkin keskittyä vain pelin parantamiseen, jotta kotietu saavutettaisiin. Nämä liigajutut ovat tällä hetkellä vain kaukainen unelma.
 
Fordél

Jäsen
Esimerkki on huono, sillä liigaseurat siirsivät aiempaa muhkeamman tv-sopparin tulot lähes sellaisinaan pelaajabudjettiin.

Mielestäni ei ole mitenkään huono esimerkki, sillä sen myötä liigaseuroilla on juuri tälläkin kaudella kovemmat pelaajaringit kuin Mestisjoukkueilla. Ei yksikään mestisjoukkue pärjää esim. SaiPan toporowskeille, immosille, tarkeille ja nabokoveille.
 
Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat

Tein juuri mielenkiintoisen havainnon.

KooKoossa on pelannut tällä kaudella kolme pelaajaa, jotka pelasivat Ässien hopeamitalijoukkueessa pari vuotta sitten.
Mielestäni tämä tarkoittaa sitä, että esim. nuo pelaajat pystyvät helposti pelaamaan liigassa, kun sen aika Kouvolassa tulee.
Ässät oli kuitenkin kyseisenä vuonna muistaakseni runkosarjan viides, joka on jo sangen kova tulos verrattuna sen kauden liigan häntäpään joukkueisiin.

Osaako kukaan sanoa ketkä nuo kolme pelaajaa ovat, ilman että lunttaa netistä? :)

Kun KooKoo nousee liigaan, niin silloin joukkuetta täytyy vahvistaa ykköskentän verran.
Dickenson, Liukkonen, Rautee ja esim. Nistas ovat hyviä kakkos tai kolmoskentän miehiä liigassakin, mutta ykköskenttään täytyy saada selkeitä lisätehoja liigapaikan auettua.

Väitän, että kovalla asenteella ja hyvällä taktiikalla liigajoukkue voi kaatua tälläkin kaudella karsinnoisssa.
Yksinkertaistettuna mestisjoukkueen täytyy vain pystyä pimentämään liigajoukkueen ykköskenttä, jonka jälkeen tasoerot eivät olekaan enää kovin suuret ja oikealla asenteella voidaan hoitaa voitto sarjasta kotiin.
Ja toivon todellakin, että niin tapahtuu. Olkoon karsinnoissa sitten KooKoo, Sport tai Nokipojat.
 
Fordél

Jäsen
Osaako kukaan sanoa ketkä nuo kolme pelaajaa ovat, ilman että lunttaa netistä? :)

Ööö...Rautee, Ramsey, Konttinen?

Väitän, että kovalla asenteella ja hyvällä taktiikalla liigajoukkue voi kaatua tälläkin kaudella karsinnoisssa.
Yksinkertaistettuna mestisjoukkueen täytyy vain pystyä pimentämään liigajoukkueen ykköskenttä, jonka jälkeen tasoerot eivät olekaan enää kovin suuret ja oikealla asenteella voidaan hoitaa voitto sarjasta kotiin.
Ja toivon todellakin, että niin tapahtuu. Olkoon karsinnoissa sitten KooKoo, Sport tai Nokipojat.

Väittäähän aina saa ja vain väitehän se on tämä munkin heitto. Parasta tässä on, että loppukaudestahan tämäkin selviää. Ei ehkä KooKoon kohdalta, mutta kyllä vaikka Sportinkin otteet antavat hyvää osviittaa siitä mikä olisi ollut KooKoon iskukyky karsinnoissa.

Itse väitän, että a) varsinkaan KooKoo, jonka pakka ei pysy 60 minuuttia kasassa, ei pysty millään pimentämään vaikka SaiPan ykköstä ja b) viimeistään ylivoimalla tuo kenttä nuijii KooKoon maanrakoon. Alemmista kentistä löytyy myös kovia ja kokeneita pelimiehiä, jotka pitää vähintään nollan omissa ja nuijivat siinä sivussa muutaman maalin. Maalilla taas on vastassa EHT-tason veska Tarkki, jota ei KooKoon viimeistelytaidolla niin vain ohitetakaan.
 
Strawberry

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Minä haluaisin lähitulevaisuudessa nähdä KooKoon liigassa, mutta kyllähän nämä liigahaaveet tässä vaiheessa herättävät lähinnä hilpeyttä, kun joukkue pelaa miten pelaa.

Onhan se tietysti helppoa nauraa taustalla, mutta itse nostan näille veljille kuten Frimodigille hattua, että jaksavat tehdä kovaa duunia oman työnsä ohella KooKoon liigapaikan eteen. Voihan nämä tavoitteet joissakin hilpeyttä herättää, mutta ei minussa, sen verran hyvää työtä kaverit kuitenkin tekevät.

Niin talousalue varmasti riittää siinä missä Lappeenrannassakin, mutta ero on vain siinä, että toinen pelaa jo liigassa ja toinen Mestiksessä. Kummalla on varainhankinta helpompaa? Entä kumpi saa osansa rahakkaasta TV-sopimuksesta ja kumpi joutuu lunastamaan liigalisenssin? Tämä koko asetelma on niin epäreilu Mestisjoukkuetta kohtaan, että sitä ei kaudessa tai kahdessa muuteta.

Tuota asetelmaa ei tulla muuttamaan mestiksessä koskaan vaikka pelattaisiin kyseisessä sarjassa maailman tappiin asti kärkipaikalla. Ensinnäkin KooKoo on saanut hyviä pelaajia tällä kaudella nimenomaan siksi, että joukkueella on kovat ja selkeät tavoitteet. Jos hommassa aletaan tietoisesti jarruttelemaan tulee KooKoon vetovoima laskemaan tulevaisuudessa se on selvää. Sitten toisaalta kerrot, että varainhankinta on liigassa helpompaa (TV-sopimukset ym.) kuin mestiksessä, mutta et kuitenkaan halua, että KooKoo nousisi liigaan. Minusta tuossa ei ole mitään järkeä, jos pelillisesti onnistuttaisiin nousemaan niin miksi kieltäytyä esim. muhkeista TV-sopimuksista? Toisaalta oletko sitä mieltä, että jos KooKoo onnistuu pääsemään mestiksen finaaliin ja jopa liigakarsintaan ja onnistuisi kuin ihmeen kaupalla liigajoukkueen voittamaan niin mielestäsikö KooKoon ei pitäisi ottaa liigapaikkaa vastaan? Milloin luulisit, että tämän jälkeen KooKoolle avautuisi mahdollisesti seuraavan kerran mahdollisuus nousuun? Veikkaan, että vastaavaa saataisiin taas odottaa vuosikausia.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Mielestäni ei ole mitenkään huono esimerkki, sillä sen myötä liigaseuroilla on juuri tälläkin kaudella kovemmat pelaajaringit kuin Mestisjoukkueilla.

Niin, paino sanoilla liiga- ja mestisseura. Nyt ne ovat SaiPa ja KooKoo, mutta asetelmien kääntyessä esim. tuo perustelusi pelaajabudjettien kasvusta siirtyisi tukemaan KooKoota SaiPan sijasta. Vai?
 
Strawberry

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ei yksikään mestisjoukkue pärjää esim. SaiPan toporowskeille, immosille, tarkeille ja nabokoveille.

Tasoero ei tosiaankaan ole niin suuri kuin haluat uskotella. Onko SaiPan ykköspakki tällä kaudella Nyrhinen? Jos näin on niin kyllä samantasoisia pelaajia löytyy mestiksestäkin pilvin pimein. En myöskään pidä Tarkkia ainakaan olennaisesti parempana veskarina kuin mestiksen parhaat veskarit ovat.

Niin ja mistä sitä tietää joutuuko SaiPa karsimaan vai jokin muu joukkue, mutta kun otit tuon SaiPan esimerkiksi niin jatketaan tästä. Nabokov? 5 maalia liigassa. Ja jatketaan edelleen kokoonpanon ruotimista Mälkiä, Pukka, Jasko jne...samantasoisia pelaajia löytyy mestiksestäkin. Siellä voi muutama ykkösketjun kaveri olla kovempia kuin mitä mestiksen kärkijoukkueilla on, mutta mitään ratkaisevaa eroa en näe, etteikö otteluita kannattaisi edes pelata.
 
Fordél

Jäsen
Tuota asetelmaa ei tulla muuttamaan mestiksessä koskaan vaikka pelattaisiin kyseisessä sarjassa maailman tappiin asti kärkipaikalla.

Liigajoukkueet ja liiga ei tule tuota asetelmaa muuttamaan, mutta KooKoolla on tähän kaikki mahdollisuudet esimerkiksi laajentamalla entisestään omaa taloudellista pohjaansa, hankkimalla yhä suuremmat pääsylipputulot ja houkuteltua jonkun suuren pääsponsorin joukkueelle. Tämä ei tapahdu kuitenkaan hetkessä vaan vaatii pitkän työn. Frimodig on nyt liian hätäinen tai sitten tietää jotain helvetin kovaa mitä me muut emme tiedä.

Ensinnäkin KooKoo on saanut hyviä pelaajia tällä kaudella nimenomaan siksi, että joukkueella on kovat ja selkeät tavoitteet. Jos hommassa aletaan tietoisesti jarruttelemaan tulee KooKoon vetovoima laskemaan tulevaisuudessa se on selvää. Sitten toisaalta kerrot, että varainhankinta on liigassa helpompaa (TV-sopimukset ym.) kuin mestiksessä, mutta et kuitenkaan halua, että KooKoo nousisi liigaan. Minusta tuossa ei ole mitään järkeä, jos pelillisesti onnistuttaisiin nousemaan niin miksi kieltäytyä esim. muhkeista TV-sopimuksista?

Ei siinä olekaan mitään järkeä, koska kuten olen täällä miljoona kertaa kirjoittanut, kannatan ilman muuta liiganousua, mutta en vielä pariin vuoteen.

Toisaalta oletko sitä mieltä, että jos KooKoo onnistuu pääsemään mestiksen finaaliin ja jopa liigakarsintaan ja onnistuisi kuin ihmeen kaupalla liigajoukkueen voittamaan niin mielestäsikö KooKoon ei pitäisi ottaa liigapaikkaa vastaan?

Jos tuo ihme tapahtuisi, jättäisin liigapaikan ottamatta. En jaksa uskoa, että saisimme mistään niin paljoa resursseja käyttöön, että voisimme liigalisenssin hankkimisen jälkeen saada kasaan edes jollain lailla kilpailukykyisen liigajoukkueen. Varsinkin kun oma juniorituotantomme on tätä tasoa. Ehkä jos saataisiin muiden seurojen kovia junnuja täytteeksi niin sitten, mutta näistä seurat harvoin haluavat luopua.

Mietitääs tähän väliin millainen tuo KooKoon liigajoukkue voisi olla? Ehkä se voisi toimia seuraavalla koostumuksella: ykköskenttä hyvää liigatasoa (ulkkari - Jarkko A. Immonen - ulkkari), kakkoskenttä nykyisistä kovista pelaajista (Liukkonen - Rautee - Kaartinen), kolmonen lupaavista muiden liigajoukkueiden nuorista pelaajista + vaikka Niki Siren ja nelonen kouvolaisista pelaajista kuten Aapo Lampinen ja muiden junnuista. Tiedä sitten paljon tuo kustantaisi ja mihin sillä päästäisiin. Tuskin kovin korkealle...

Milloin luulisit, että tämän jälkeen KooKoolle avautuisi mahdollisesti seuraavan kerran mahdollisuus nousuun? Veikkaan, että vastaavaa saataisiin taas odottaa vuosikausia.

Jos ja kun liiga pitää porttinsa auki niin joka vuosi. Loput on KooKoosta kiinni eli koska pystymme rakentamaan palapelin siihen muotoon, että nousu on mahdollista. Mulla ei ole ainakaan mikään kiire ja harvoin kiireessä saadaan luotua menestystä.
 
Fordél

Jäsen
Niin, paino sanoilla liiga- ja mestisseura. Nyt ne ovat SaiPa ja KooKoo, mutta asetelmien kääntyessä esim. tuo perustelusi pelaajabudjettien kasvusta siirtyisi tukemaan KooKoota SaiPan sijasta. Vai?

Sori en nyt ihan ymmärrä mitä ajat takaa. Se mitä itse ajoin takaa oli, että tuon 400.000 takia SaiPalla on tällä kaudella käsissään sellainen joukkue, jolla pärjätään hyvin liigassa (erot todella pieniä), joten Mestisjoukkue ei pysty tätä realistisesti haastamaan. Seuraavan kauden rahakuvioista en osaa sanoa mitään, mutta eiköhän ero pelaajabudketeissa ole silloinkin melkoinen.
 
Strawberry

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Sori en nyt ihan ymmärrä mitä ajat takaa.

Käsittääkseni Everton tarkoitti tuossa, että mikäli KooKoo nousisi liigaan ja SaiPa putoaisi mestikseen niin karrikoidusti voitaisiin olettaa, että mestiksessä SaiPan budjetti olisi kutakuinkin sama kuin KooKoolla nyt mestiksessä ja vastaavasti KooKoolla liigassa SaiPan liigabudjettia vastaava budjetti. Tosin itse uskoisin KooKoon saavan kovemmankin budjetin kasaan sillä alkuvaiheessa liiganousu toisi paljon myönteistä tullessaan ja synnyttäisi varmasti kunnon jääkiekkobuumin Kymenlaaksoon.
 
Fordél

Jäsen
Tasoero ei tosiaankaan ole niin suuri kuin haluat uskotella. Onko SaiPan ykköspakki tällä kaudella Nyrhinen? Jos näin on niin kyllä samantasoisia pelaajia löytyy mestiksestäkin pilvin pimein. En myöskään pidä Tarkkia ainakaan olennaisesti parempana veskarina kuin mestiksen parhaat veskarit ovat.

Toivottavasti ei ole ja olen mielelläni väärässä. Kyllä, SaiPan ykköspakki on tällä kaudella Nyrhinen, mutta se ei ole mielestäni mitenkään suuri ihme. Jo ennen kauden alkua tuumailin, että Nyrhinen tulee parin vuoden sisällä pärjäämään liigassa, mutta sitä en osannut arvata, että näin nopeasti ja näin hyvin. Tarkki taas on mennyt viime vuosina huimasti eteenpäin ja tästä kuuluu varmasti kiitos Myllyksen maalivahtivalmennukselle. Itse en jaksa uskoa, että vaikka Lohtander pärjäisi EHT-turnauksissa.

Niin ja mistä sitä tietää joutuuko SaiPa karsimaan vai jokin muu joukkue, mutta kun otit tuon SaiPan esimerkiksi niin jatketaan tästä. Nabokov? 5 maalia liigassa. Ja jatketaan edelleen kokoonpanon ruotimista Mälkiä, Pukka, Jasko jne...samantasoisia pelaajia löytyy mestiksestäkin. Siellä voi muutama ykkösketjun kaveri olla kovempia kuin mitä mestiksen kärkijoukkueilla on, mutta mitään ratkaisevaa eroa en näe, etteikö otteluita kannattaisi edes pelata.

Et ole ilmeisesti nähnyt Nabokovin otteita liigassa? Mies ei ole mikään maalintekijä, mutta pelisilmä ja pelinrakentelu on todella hyvällä tasolla. Tuollaista taitoa ei Mestiksessä nähdä kuih korkeintaan vilauksin Forsellin pelissä.

Ja kyllä, Pukka, Mälkiä ja Jasko ovat ehkä heppoisia nimiä monen suuhun, mutta pelaavat kuitenkin liigaa ja saavat sieltä kokemusta kovatasoisista peleistä. Heihin peli ei kuitenkaa ratkea vaan sen ratkaisevat SaiPalle Jarkko A. Immonen (viime kaudella 38 pojoa liigassa), Toporowski (parhaimmillaan yli 50 pojoa liigassa ja tällä kaudella menee 40 pojon), Koskiranta (läpimurtokausi meneillään ja tehnee lähemmäs 40 pojoa) ja näiden lisäksi mm. edellä mainitut Nyrhinen, Tarkki ja Nabokov. Tuo on sitä kärkiosaamista, jota KooKoolla ei ole. KooKoon kärkiosaaminen (Dickenson ja Liukkonen) riittää haastamaan SaiPan rungon eli vaikka Jaskon, Koskisen ja Jouhkimaisen.

Ottelut kannattaa ilman muuta pelata, sillä KooKoo saisi niistä todella hyvin pätäkkää, mutta pelillisesti KooKoolla tuskin on saumoja kun ei se pysty haastamaan edes Mestiksen kärkiseuroja.
 
Fordél

Jäsen
Käsittääkseni Everton tarkoitti tuossa, että mikäli KooKoo nousisi liigaan ja SaiPa putoaisi mestikseen niin karrikoidusti voitaisiin olettaa, että mestiksessä SaiPan budjetti olisi kutakuinkin sama kuin KooKoolla nyt mestiksessä ja vastaavasti KooKoolla liigassa SaiPan liigabudjettia vastaava budjetti. Tosin itse uskoisin KooKoon saavan kovemmankin budjetin kasaan sillä alkuvaiheessa liiganousu toisi paljon myönteistä tullessaan ja synnyttäisi varmasti kunnon jääkiekkobuumin Kymenlaaksoon.

Korjatkaa jos olen väärässä, mutta jos olen oikein ymmärtänyt, ostaisi KooKoo liigalisenssin SaiPalta ja pelkästään se tarkoittaisin, että SaiPan budjetti ei olisi samaa tasoa kuin nykyisen KooKoon.
 
Strawberry

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Korjatkaa jos olen väärässä, mutta jos olen oikein ymmärtänyt, ostaisi KooKoo liigalisenssin SaiPalta ja pelkästään se tarkoittaisin, että SaiPan budjetti ei olisi samaa tasoa kuin nykyisen KooKoon.

No näin minäkin olen käsittänyt, mutta mitään virallista tietoa en tästä ole mistään lukenut, mutta jos noin on niin mietitäänpä KooKoon mahdollista liiganousua. Jos menestys ei olisi liigassa odotettua ja kävisi huonosti eli joukkue putoaisi takaisin mestikseen niin vastaavasti KooKoo saisi liigalisenssistä rahat takaisin, joten tuosta liigalisenssistä ei KooKoollekaan muodostuisi minkäänlaista taloudellista riskiä.
 
Finnhopper

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ottelut kannattaa ilman muuta pelata, sillä KooKoo saisi niistä todella hyvin pätäkkää, mutta pelillisesti KooKoolla tuskin on saumoja kun ei se pysty haastamaan edes Mestiksen kärkiseuroja.

No kyllä miä oon sitä mieltä että vaikka nyt on tällä kaudella hävitty sekä JokiPojille että Sportille niin haastamaan pystytään. Eilinen Sport peli antoi kyllä viitteitä siitä että ei KooKoota ilmaiseksi ohiteta minkään mestiksen jengin toimesta tämän kauden pudotuspeleissä. Vai miltä se JokiPoikien peli vaikuttaa kun nyt tuli SapKolta turpaan? Väittäisin että ihan samoilla viivoilla pyöritään mestiksen muiden kärkijengien kanssa. Kärkijengiksi lasken myös KooKoon.
Kyllä KooKoon peli on osoittanut pieniä heräämisen merkkejä pikkuhiljaa. Titaanit voitettiin vaikka oli kuulemma paska peli? No, näin oli myös alkukaudesta, huonollakin pelillä raavittiin voittoja. Jos tätä samaa alkaa löytymään nyttekin pleijareiden kynnyksellä niin hyvä juttu.
 
Fordél

Jäsen
Jos menestys ei olisi liigassa odotettua ja kävisi huonosti eli joukkue putoaisi takaisin mestikseen niin vastaavasti KooKoo saisi liigalisenssistä rahat takaisin, joten tuosta liigalisenssistä ei KooKoollekaan muodostuisi minkäänlaista taloudellista riskiä.

Jep, taloudellisista riskeistähän tässä ei ole juuri puhuttu vaan lähinnä siitä, että miten KooKoo pystyy kasaamaan liigatasolle riittävän budjetin ja sen lisäksi lunastettua vielä liigalisenssin + tekemään tarvittavat muutokset, jotta KooKoo on liigakelpoinen. Lisenssin hinnastahan kellään ei ole tietoa, mutta lisenssin on arvioitu olevan miljoonaluokkaa ja yksikin arvio oli jopa 1,7 milj. On muuten liigalta niin täyttä perseilyä hinnoitella liigalisenssi noin korkeaksi, mutta mikäs sen mukavempaa kuin omaan napaan katsominen.

En vain näe mitään realistista mahdollisuutta siihen, että KooKoo pystyisi yhtäkkiä näin moninkertaistamaan taloudellista pohjaansa kun se jo tälläkin kaudella on ollut tiukassa. Hienoa, jos jollain kuitenkin tuota positiivisuutta riittää.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Sori en nyt ihan ymmärrä mitä ajat takaa.

Johtuu varmaan siitä, etten ole oikein pysynyt kärryillä keskustelun kulussa. Enkä mä oikein vieläkään tiedä, että puhutaanko nyt a) KooKoon liigamahdollisuuksista SaiPan vastaaviin verrattuna, b) joukkueiden välisestä tasoerosta tänä keväänä vai c) mitä ilmeisemmin jostain abcd-kombinaatiosta.

Mihinkään noista ei kuitenkaan taida liittyä millään lailla se, että liigaseurat saavat jatkossa entistä enemmän tv-rahaa ja kasvattavat sillä pelaajabudjettiaan. Vertailuun siitä, kuinka SaiPa on satsannut se ei käy, koska kuten todettua: muutkin nostivat ja asetelmat pysyivät korkeintaan ennallaan.

Eikä se kyllä liity oikeastaan liigan ja Mestiksen väliseen tasoeroonkaan. Suurin piirtein saman tason kavereita siellä liigassa pelaisi ilman koronneita palkkakustannuksiakin. Veikkaisin, että suurin osa rahoista on hassattu epäonnistuneisiin hankintoihin ja kai ihan rivimiestenkin palkkaa on vähän nostettu. Se ei kuitenkaan tee heistä yhtään sen parempia.

Tasoero joukkueiden välillä on joka kokonaan toinen juttu. Mahdollisuudet sille, että juuri SaiPa ja KooKoo kohtaisivat tänä keväänä on varsin pieni (~10%), joten eipä sillä kannata turhia spekuloida. Totta kai liigaseura olisi suuri suosikki.

Yksilötasolla ero on kärkinimissä, ehkäpä ykköskentällisen verran, mutta muuten on tasaisempaa. Merkittävin ero vertaillessa jotain Nyrhistä Lindströmiin, Koskirantaa Flinckiin tai Tarkkia Lohtanderiin (esimerkit nopeasti hatusta vedettyjä) saattaakin olla siinä, että ensin mainitut ovat saaneet keskittyä pelkästään jääkiekkoon, kun taas toiset ovat korkeintaan puoliammattilaisia.

Lopuksi vielä sekin, että jos raha ratkaisi kaiken, niin aika turha olisi mitään pelejä pelailla. Joku 400.000 on vieläpä aika pieni ero. Esim. SaiPalla pelaajabudjetti on vain kolmasosa liigan suurimmista, mutta niin vain se on voittanut kauden aikana niin HIFKit kuin Jokeritkin. Vaikka pidemmän sarjan voitto aika vaikea voisi olla noissakin pareissa napata, niin yksittäisessä matsissa kaikki on mahdollista. "Ei saumoja" on siis turhan varmasti sanottu.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Mikko Rautee, Tero Konttinen ja Iikka Törnvall. Tämä oli puhdas arvaus.
Olisihan tuo Mike Ramsay ollut vielä hyvä lisä KooKoolle pudotuspeleihin.

Oikea vastaus on luonnollisesti Rautee, Ramsay ja Törnvall. Konttinen tuli vasta seuraavana kautena sutimaan Ässien takalinjoille.
 
Fordél

Jäsen
Mihinkään noista ei kuitenkaan taida liittyä millään lailla se, että liigaseurat saavat jatkossa entistä enemmän tv-rahaa ja kasvattavat sillä pelaajabudjettiaan. Vertailuun siitä, kuinka SaiPa on satsannut se ei käy, koska kuten todettua: muutkin nostivat ja asetelmat pysyivät korkeintaan ennallaan.

Niin tämähän nyt on itsestään selvää eikä suoranaisesti liity tähän keskusteluun.

Eikä se kyllä liity oikeastaan liigan ja Mestiksen väliseen tasoeroonkaan. Suurin piirtein saman tason kavereita siellä liigassa pelaisi ilman koronneita palkkakustannuksiakin. Veikkaisin, että suurin osa rahoista on hassattu epäonnistuneisiin hankintoihin ja kai ihan rivimiestenkin palkkaa on vähän nostettu. Se ei kuitenkaan tee heistä yhtään sen parempia.

Varmasti molempia. Rivimiesten palkkakustannukset ovat nousseet ja osa katoaa varmasti juuri heihin. Osa menee kuitenkin kärkiosaamiseen. Lisäksi nuo rivimiehetkin pääsevät keskittymään vain ja ainoastaan kiekkoiluun sekä pelaamaan kovi otteluita illasta toiseen, joten heidän kykynsä pelata kovia pelejä on eriluokkaa kuin Mestispelureiden.

Yksilötasolla ero on kärkinimissä, ehkäpä ykköskentällisen verran, mutta muuten on tasaisempaa. Merkittävin ero vertaillessa jotain Nyrhistä Lindströmiin, Koskirantaa Flinckiin tai Tarkkia Lohtanderiin (esimerkit nopeasti hatusta vedettyjä) saattaakin olla siinä, että ensin mainitut ovat saaneet keskittyä pelkästään jääkiekkoon, kun taas toiset ovat korkeintaan puoliammattilaisia.

Mestiksen kärkinimet ovat liigajumbojen kakkos-kolmoskentän tasoa. Valitettavasti esimerkiksi KooKoolla se kärki on hyvin kapea (Dickenson, Liukkonen ja kunnossa oleva Rautee). Nykyinen Flinck ei näissä karkeloissa pärjäisi. Maalivahdeista on taas vaikea sanoa yhtään mitään, mutta Tarkki on kuitenkin tällä hetkellä eri tason veska kuin Härmä tai Oiva.

On helppo lähteä vertailemaan Koskirantaa Flinckiin ja vaikka Nyrhistä Lindströmiin ja tokaista, että samantasoisia pelureitahan nuo ovat. Jos asia olisi näin niin jokainen liigajoukkue olisi kiinnittänyt herrat joukkueisiinsa ja odottanut kuinka he nakuttavat sen 20-40 pojoa. Kyllä heissä täytyy olla potentiaalia ja moni huomasi varmasti KooKoo-aikanakin Nyrhisestäkin kuinka monipuolinen pakki on kyseessä. Hänen ominaisuutensa läpimurtoon liigassa on eri luokkaa kuin vaikka Pihvin. Flinck voi hyvinkin olla tulevaisuuden liigapelaaja, mutta se läpimurto on vielä edessä. Koskirannalla, Nyrhisellä, Mälkiällä, Tarkilla jne. se on jo tehty.

Lopuksi vielä sekin, että jos raha ratkaisi kaiken, niin aika turha olisi mitään pelejä pelailla. Joku 400.000 on vieläpä aika pieni ero. Esim. SaiPalla pelaajabudjetti on vain kolmasosa liigan suurimmista, mutta niin vain se on voittanut kauden aikana niin HIFKit kuin Jokeritkin. Vaikka pidemmän sarjan voitto aika vaikea voisi olla noissakin pareissa napata, niin yksittäisessä matsissa kaikki on mahdollista. "Ei saumoja" on siis turhan varmasti sanottu.

SaiPan pelaajapudjetti on vähintään kaksin kertainen verrattuna KooKooseen. Ero on siis lähes yhtä suuri kuin vaikka Kärpillä ja SaiPalla.

Niin en ole kiistänytkään etteikö yksittäistä matsia voisi voittaa, mutta kun karsinta käydään pidempänä sarjana, vie isompi hyvin todennäköisesti koko sarjan. Olisi todella hienoa elellä pilvilinnoissa ja uskoa Mestisjoukkueen mahdollisuuksiin, mutta itse en vain niitä mahdollisuuksia näe kovin kummoisina tällä hetkellä ja näillä kokoonpanoilla. Tottakai KalPa on osoittanut tällä kaudella, että raha ei ratkaise, mutta kun meillä ei ole KalPan junnutuotantoa eikä ykköskenttää niin paikkamme on toistaiseksi vielä Mestiksessä.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ei yksikään mestisjoukkue pärjää esim. SaiPan toporowskeille, immosille, tarkeille ja nabokoveille.

Dickenson ja Liukkonen vetävät hyvin vertoja Nabokoville ja kumppaneille. Tarkki on kovempi kuin kumpikaan KooKoon molareista, se on selvää. Rauteekin 100% kunnossa ollessaan mahtuisi hyvin SaiPan 4.pelaavan sentterin sakkiin.

Topo ja Immonen ovat taas taidoiltaan ja hinnoiltaan tämän hetken KooKoon ulottumattomissa.
 
Wiipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
SaiPan pelaajapudjetti on vähintään kaksin kertainen verrattuna KooKooseen. Ero on siis lähes yhtä suuri kuin vaikka Kärpillä ja SaiPalla.

Niin en ole kiistänytkään etteikö yksittäistä matsia voisi voittaa, mutta kun karsinta käydään pidempänä sarjana, vie isompi hyvin todennäköisesti koko sarjan.

Entäpä muutaman kauden takainen Porin Ässien hopeamitalijoukkue? Nyt en jaksa alkaa etsimään tuon kauden liigajoukkueiden budjetteja, mutta tuskinpa Ässillä tuolla kaudella oli liigan suurin tai edes toiseksi suurin budjetti samoin kuin ei HPK:llakaan, mutta niin vain Ässät ja HPK raivaisivat tiensä finaaliin, vaikka jos pelkillä pelaajabudjeteilla ratkottaisiin pelejä niin siellähän olisi pitänyt pelata vallan toiset joukkueet.
 
Masculine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Nabokov? 5 maalia liigassa. Ja jatketaan edelleen kokoonpanon ruotimista Mälkiä, Pukka, Jasko jne...samantasoisia pelaajia löytyy mestiksestäkin. Siellä voi muutama ykkösketjun kaveri olla kovempia kuin mitä mestiksen kärkijoukkueilla on, mutta mitään ratkaisevaa eroa en näe, etteikö otteluita kannattaisi edes pelata.

Aikamoinen viesti.
Nyrhinen on tehnyt pakin paikalta tällä kaudella 0.6 pistettä per peli jolla on jaetulla neljännellä sijalla koko liigan puolustajia katsottaessa, tämän tason kiekollisia pakkeja ei todellakaan ole mestiksessä pilvin pimein.
Tarkki on EHT tason maalivahti ja yksi parhaista nuorista maalivahdeista Suomessa.

Nabokov tehnyt 5+23 mutta tietysti jättämällä nuo syötöt pois sait tästäkin paremmin omiin näkemyksiisi sopivan.
Jasko oli mestiksessä aivan ylivoimainen ja on vieläkin maalipörssin toisena vaikka on pelannut miltein puolet vähemmän pelejä kuin muut.

Tuo viimeinen lausehan on tietysti totta, mutta kyllä aika vähättelevään tyyliin näistä Saipan pelaajista kirjoittelit.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös