Ymmärtääkseni olemme tällä hetkellä sm-liigassa sijalla 13 jakamassa kärkipaikkaa tasapistein 13 muun joukkueen kanssa. Asiat ovat siis paljon paremmin kuin esimerkiksi Fiorentinalla oli jokunen vuosi sitten serie A:n alkaessa. Joten hyvistä lähtökohdista lähdemme tilastollisesti kauteen. Positiivinen ajattelu u know!
Jos totta puhutaan niin kaksi viimeisintä harjoitusmatsia eivät kovin ruusuista kautta lupaa. Eniten itseäni huolestuttaa Hannu Virran johtaminen. Miten mies, joka on ollut pelaajana suomalaisen jääkiekon huipulla vuosia ja kerännyt kokemusta kakkosvalmentajana mm. maajoukkueesta, ei ymmärrä fyysisen pelin tärkeyttä. Itse en tosin ole ollut yhtäkään ottelua tällä kaudella katsomassa, joten ihan raporttien varassa mennään. Mutta huolestuttavalta kuulostaa kommentit fyysisen pelin olemattomuudesta otteissa, ja nämä Virran "Antti pois sieltä!" tyyliset huudot, jos paikkansa pitävät.
Toinen asia mikä itseänikin huolestuttaa on maalivahti peli. Miksi jatkettiin tällä kaksikolla, kun osa-alueen heikkoudet tulivat jo viime kaudella monesti esille. Salakin, Kuokkasen ja esimerkiksi Sinisalon palkoilla saisi jo melko tasokkaan veskarin, johon puolustus voisi luottaa, eikä tarvitsisi aina pelätä niitä kakkoskiekkoja. Engren menisi sitten vaikka varamaalivahtina. Mutta ei tietenkään hankita huippuveskaria, vaan kauteen lähdetään tsekkiläisen akrobaatin kanssa, joka näyttää välillä enemmän futis- kuin lätkämolarilta. Kuokkanen taas ei ole ikinä vakuuttanut ja muutaman hyvän pelin peräkkäinen pelaaminen tuntuu mahdottomalta haasteelta. Sitten löytyy hyökkäyksestä vielä herra nimeltä Sinisalo! Ei hyvää päivää. Mitäköhän tepsi odottaa Tomakselta saavansa? Tehojako?
Kaiken kaikkiaan viime matsien jälkeen olo on hyvin paljon epävarmempi kauden alkua ajatellen. Mutta ei tuomita ennen yhtäkään liigamatsia. Tai no sen juuri taisin tehdä...