Matt Nickerson Ässiin

  • 789 900
  • 3 229

ensio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Greg "Paras" Jacina & John "0+2" Lammers
Väärin arvattu. Pietilä on sanonut Kanteelle, että ei anna yhtään kommenttia julkisuuteen asiasta. Kanteen vastine asiasta menee Muukkoselle, eikä minnekään iltapäivälehdille, niinkuin Ässien puolella sattuu käymään jatkuvalla syötöllä. Jokainen mies Ässissä selittää tapahtumia erikseen julkisesti, joka jo sinällään kertoo amatöörimaisesta touhusta seurassa.

Ja Hirvonen ja Pietilä eivät olekaan antaneet yhtään lausuntoa asiasta julkisuuteen? Hirvonen on nähnyt tilanteen "osittain", Pietilä ja The Hautamaa
eivät lainkaan. Siinä on kieltämättä jo kredibiliteettiä kerrakseen lähteä tuota asiaa kommentoimaan.

Joukkueenjohtaja muuten on joukkueella kuin joukkueella matsin aikana pelaaja-aitiossa valmentajien ja huoltajien seurassa. Jos ette muuta joukkueenjohtajaa sieltä aitiosta muista, niin muistakaa edes Hexi Riihiranta, jonka kirveellä veistetty profiili varmasti tuli A-maajoukkuevuosina hyvin tutuksi. Samaten Aaltonen on ottelun aikana aitiossa. Pikkaisen kiire olisi Karilla tullut lähteä hakemaan pikavauhtia Lammers pressikatsomosta pukukoppikäytävälle, joten on ihan luonnollista että tämä homma on säilytetty maanmiehen tehtäväksi.

EDIT: Miettikää nyt itte. Ottelu hävitty ja Aaltosen päässä jyskyttää: "Voi ei, Lammers ei löydä pukukopeille!" Aaltonen aloittaa lakeerikengissä vimmatun juoksun kohti pukukoppikäytävää jään poikki. Puolimatkassa tasapaino pettää ja Aaltonen lyö päänsä jäähän. Hakkiluoto kantaa tajuttoman Aaltosen ambulanssiin. Armaniin pukeutunut herrasmies ihmettelee tilannetta. Käytävällä kaikuu kysyvä "wohoo?". Maanantaina Muukkonen antaa tästä ns. ennaltaehkäisevän 10 ottelun penaltin. Ei se näin vaan toimi, ei.
 
Viimeksi muokattu:

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kantee aloitti kahakan? Löi ensimmäisenä takaisin? Vaiko vain oli Mattin tiellä paikassa, missä Mattin ei edes kuulunut olla?

Nytkö siellä jo lyötiin? Kantee aloitti sanallisen provosoinnin puku päällä ohi kulkeneelle herrasmiehelle, joten täytyyhän siitäkin nyt perkele vähintään 10 peliä antaa pelikieltoa. Eihän pelaajat saa alkaa täysin sivullisille yhtäkkiä vittuilemaan ilman rangaistusta? Törkeää käytöstä suorastaan. Tällä kertaa vaan vittuilun kohde ei antanut tilanteen mennä ohi ilman takaisinmaksua ja ihan samoin olisi toiminut vähintään joka toinen porilainen juuri hävityn matsin jälkeen.

case closed ja Kantee ulos liigasta.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Onko sinulla mitään todellista tietoa kyseisestä kahakasta vai oletko täysin median varassa?
Sori, todistustaakka on edelleen sinulla. Olet esittänyt väitteen ilman mitään faktoja. Kyseenalaistin väitteesi.
 

tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
No mielestäni sen kuuluisi olla niin että rankaistaan aina teko kerrallaan, vähän sama kuin että paremman pistemiehen maalista saa yhden maalin ja huonomman pistemiehen maalista yhden.
Onneksi missään päättävissä tahoissa ei ole tämän suuntaisia juttuja edes harkittu. Täysin kestämätön tilanne, jos näitä säännöistä vähät välittäviä pelaajia ei saisi rangaista tuntuvasti.

Lainaus Nickersonin edellisen rangaistuksen päätöksestä:
Yleisesti ottaen todetaan, että kurinpitäjä ja kurinpitoryhmä tulevat jatkossa puuttumaan vastaavanlaisiin ja jääkiekkoon tai sen ns. sisäiseen koodistoon kuulumattomiin tekoihin rangaistusasteikkoa selvästi kiristäen.
***

Heitetään se pakollinen oma veikkaus:
- Itse akti 2 peliä.
- Jatkuva isojen rikkeiden (pelikieltoihin oikeuttava) tuoma kerroin tällä hetkellä * 3 (seuraavasta esim. * 5)
- Pelikiellossa olevan pelaajan toteuttamana * 2.

2*3*2 = 12 peliä ja seuralle sakkoja 5000-10000e.
 

Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
Se on tietenkin täysin väärin, että vaikka pelaajalla olisi kuinka kolttosia tilillään, että hän saisi jostain vahingosta tai tahattomasta teosta yhtään enempää kuin kukaan muukaan. Jne jne.

Kuitenkin näin kävi siinä Ässät-TPS ottelussa, kun tilanteeseen selkäpäin ollut Tom Laaksonen (useasti täysin epäonnistunut Ässien peleissä) näytti Nickersonille päätyovea mailaan/käsille lyömisen jälkeen. Edellisenä iltana Nickersonin silmäkulma jouduttiin syystä jos toisesta tikkaamaan, ilman että vastustaja sai tilanteesta mitään rangaistusta. Jollain asteella pinnan palaminen tuon Laaksosen tuomion jälkeen ja turhautuminen.. ja Matt olikin tämän jälkeen valtakunnan ykkösrikollinen.

Hivenen kun näitä tilanteita miettii yli seurarajojen, voinee tyhmempikin tajuta että mittasuhteet on monessa kohtaa karanneet täysin käsistä. Mietityttää todella, miten aikuiset ihmiset (palstaveljet&siskot) ovat nyt niin tarkkoja mm. pukutiloissa oleskelusta ja saavat siitäkin tehtyä suunnatonta asiaa. Ennen Nickersonia olisi taatusti ohjattu ko. aiheesta tarinoiva kirjoittaja ostamaan sitä kuuluisaa hamekangasta ja keskittymään olennaiseen.

Imagosyistä ja julkisesta paineesta johtuen hyväksyn vaikkapa kolme ottelua lisää banaania ja sakot Ässille luokkaa 20k€, kaikki tuon ylimenevä on täysin ylimitoitettua ja suuremman luokan Jeesustelua. Toisaalta voi olla että ajatusmaailmani on hivenen yksinkertainen, koska porilaisena olen tietysti pitkäaikaistyötön hitsari, amiksen käynyt ja sieltäkin pääosin lintsannut. Aikaani olen kuluttanut lähinnä nakkikioskien jonoissa, kaikki nämä vuodet.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Sori, todistustaakka on edelleen sinulla. Olet esittänyt väitteen ilman mitään faktoja. Kyseenalaistin väitteesi.

Paikalla olleen henkilön mukaan Kantee heitti "muka hauskan" läpän Nickersonille, joka hermostui tästä ja suunsoiton jälkeen tönäsi Kanteeta, joka horjahduksen jälkeen tönäisi Nickersonia. Tämän jälkeen herrat olivat olleet toistensa vaatteissa kiinni ja tähän tilanteeseen oli tullut mm. Marjamäki.
 

snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Minusta on naurettavaa selittään näitä lieventäviä asian haaroja.
-Nickerson töinäisi vain eikä Kantee loukkaantunut.
-Nickerson ei tiennyt ettei saa mennä pukukoppitiloihin.
-Asioita on liioiteltu.
-Nickerson ei ehkä ollut selvinpäin.

Tosiasiahan on vaikka ei Nickerson olisi edes tönäissyt ketään. Hän oli väärässä paikassa väärään aikaan, pelikieltonsa aikana. Mutta on jo jopa itse myöntänyt tönäisseensä kanteeta. Sanktion pitäisi olla ankara. On sitten kyseessä kuka tahansa jos rikkoo toimitsia/pelikieltoa. Turha mennä selittämään että seura ei ole kertonut pelaajalle tästä. Mikä on täyttä huuhaata eiköhän nämä kerrota aivan selvästi.
Huvittavinta tämä on että selitys on että Lähetettiin hakemaan pelajaa lehdistötilaisuuteen HAH HAH. Eiköhän kotijoukkueella ole muita henkilöitä tähän kait niillä on joukkueen johtajakin olemassa.

Mutta täytyy sanoa et jos osakin on totta tästä haastatteluun hausta niin ei Matt onnistunut tekemään sitäkään asiaa kunnolla, ettei mopo keulinu ennen aikojaan. Pitäisi nyt ammattilaisella jonkinlainen taju asioissa.

Rangaistuksen pituuteen on vaikea ottaa kantaa, koska minulla ei ole tietoa suomessa tapahtuneesta ennakkotapauksesta että ottelun ulkopuolinen pelaaja riehaantuu ottelun jälkeen kaukalon ulkopuolella. Toisaalta ei edes lähellekään vastaavaa tapausta.

Tässä ei voida verrata Salmelaisen roskapöntön heittelyyn, mikä oli sattumien summa ja kaiken lisäksi kohdistui omaan bussikuskiin.

Mutta eiköhän huomiseen mennessä jokin ratkaisu tule, tai jopa tänä iltana. Joten odotellaan.

Mutta oma toive on että pelaajaa ja seuraa rankaistaisiin tässä tapauksessa.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Missä maailmassa elät? Hammurabin laki on unohdettu jo aikaa sitten. Ei rangaistusten päätarkoitus ole kostaa vääryyksiä vaan estää ennakolta niiden syntymistä.

Kun rangaistusten tarkoitus on suojata "systeemiä", niin mitoituksessa on huomioitava oletettu vaikutus. Siis uusijalle aina isompi kakku, kunnes viesti menee perille. Jos tämäkään ei auta, niin sitten sulkeminen systeemin ulkopuolelle...

Mielestäni jääkiekon SM-liigassa pitäisi olla sellainen systeemi että teon törkeys määrittelee rangaistuksen kovuuden, koko hommanhan pitää perustua siihen että pelaajat tietävät että koukkaamisesta tulee kakkonen, tappelusta lentää pihalle ja tulee pelikieltoa, nämä siten ehkäisevät pelaajia rikkomasta.

Jos on olemassa ennakolta määriteltävä linja siitä että pelikiellossa oleva pelaaja käy pelin jälkeen toiseen käsiksi saa siitä X-määrän lisää rangaistusta oli sitten kyseessä kuka tahansa.

Eihän lakikaan toimi niin että kokeillaan kepillä jäätä, lyödään joku kylmäksi koska ensimmäisellä kerralla saa pienemmän rangaistuksen, sitten voi miettiä kannattaako uudestaan tappaa. Tai toimii, mutta onko sen tarkoitus antaa tilaa ja pelivaraa?

Ei ainakaan minun mielestäni, mitä Nickersoniin tulee mielestäni pelikielto oli oikeutettu ja tästä uusimmasta tulee sitten vaikka se 5 peliä lisää, jos mies sekoilee uudestaan, katsotaan mitä mies sekoilee ja päätetään sitten taas.
Liigasta voi sitten sulkea jos mies ei pelaa sekuntiakaan kiekkoa vaan on jäällä vain vahingoittaakseen muita.

Sellaisessa maailmassa minä elän, mielestäni se on oikeudenmukaisempaa silloin kun tavoitellaan suomenmestaruutta jääkiekossa. Ei kenenkään nimi tai maine saa näkyä tuomarityöskentelyssä tai kurinpitämisessä.

Muukkonen:
"No ihan puhtaalta se näytti, ei ollut mitään väärää"
Jatkoaikavääntäjä x 1000 ja suomalainen keltainen kiekkomedia:
"Katsoppas kuka se oli!"
Muukkonen:
"Ai se oli Nickerson, no kyllähän tosta voi pelikieltoa pari peliä laittaa"
Ässät:
"Se oli Hirsimäen mummo jolla oli #50 paita päällään, sitäpaitsi raipe teki saman kolme kertaa viime viikolla"
Koko muu suomi:
"Ei sillä oo väliä, paita oli punainen ja raipe on leijonakuningas"

(hymiö)
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Tässä ei voida verrata Salmelaisen roskapöntön heittelyyn, mikä oli sattumien summa ja kaiken lisäksi kohdistui omaan bussikuskiin...

Sattumien summa?? Eli kun ottaa roskapöntön käteensä ja heittää sen täydellä voimalla tilaan jossa on ihmisiä, on sattumaa kun sattuu... Ja omaa bussikuskia saa heittää roskiksella päähän.
 
Kuitenkin näin kävi siinä Ässät-TPS ottelussa, kun tilanteeseen selkäpäin ollut Tom Laaksonen (useasti täysin epäonnistunut Ässien peleissä) näytti Nickersonille päätyovea mailaan/käsille lyömisen jälkeen. Edellisenä iltana Nickersonin silmäkulma jouduttiin syystä jos toisesta tikkaamaan, ilman että vastustaja sai tilanteesta mitään rangaistusta. Jollain asteella pinnan palaminen tuon Laaksosen tuomion jälkeen ja turhautuminen.. ja Matt olikin tämän jälkeen valtakunnan ykkösrikollinen.

Tuomarivirheitähän tapahtuu jokaisessa ottelussa, eikä siinä ole mitään ihmeellistä. Moni pelaaja turhautuu näistä tuomioista, toiset mussuttaa niistä itselleen kymppejä, mutta suurin osa menee jäähylle päätään puistellen parin maininnan jälkeen. Jos ulosajo on kyseessä niin turhautuminen puretaan lähes poikkeuksetta tuomarille verbaalisesti.

Mutta tarkoitin tuossa lähinnä sm-liigan kurinpitoa. Heillä on aikaa miettiä asioita eri tavalla ja heidän tehtävänään on olla oikeudenmukaisia. Turhautumisella ei voi tällaisia asioita selittää. Kuitenkaan kurinpito ei voi eikä saa antaa rangaistusta nimen perusteella, jos tilanteesta ei muillekaan annettaisi rangaistusta sen takia, että joku on aiemmin hillunut. Mutta kurinpidon velvollisuus on ottaa huomioon menneet tapahtumat tulevissa rikkeissä, jotka ovat rangaistuksien arvoisia.

Jos palataan tähän asiaan niin aluksi jostain olin lukevinani, että Nickersson olisi Kanteelle F sanojen sävyttämänä huutanut numerosta 21? Oliko se vain harhaa vai muistanko väärin?
 

ultras

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara Tampere
Paikalla olleen henkilön mukaan Kantee heitti "muka hauskan" läpän Nickersonille, joka hermostui tästä ja suunsoiton jälkeen tönäsi Kanteeta, joka horjahduksen jälkeen tönäisi Nickersonia. Tämän jälkeen herrat olivat olleet toistensa vaatteissa kiinni ja tähän tilanteeseen oli tullut mm. Marjamäki.

Eli Kantee on syypää, samoin kuin Laine aikaisemmassa Nickersonin kilahduksessa. Johtopäätöksenä voimme todeta että Nickerson onkin vain sätkynukke jota media ja toisen joukkueen pelaajat hiillostavat. Vaikka Nickerson onkin ollut aina se ensimmäinen joka näissä provoissa sortuu myös fyysiseen osastoon niin hänellä on ollut siihen syy, se sallittakoon nyt ja tulevaisuudessa.
 

tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
Eihän lakikaan toimi niin että kokeillaan kepillä jäätä, lyödään joku kylmäksi koska ensimmäisellä kerralla saa pienemmän rangaistuksen, sitten voi miettiä kannattaako uudestaan tappaa. Tai toimii, mutta onko sen tarkoitus antaa tilaa ja pelivaraa?
Lakihan toimii juuri noin, että ensikertalainen pääsee vähemmällä ja hyvällä käytöksellä voi kakkua lyhentää. Rikoksen uusijoille on taas jossain rajoissa kovempia rangaistuksia sinänsä samasta rikoksesta. Annetaan siis mahdollisuus ihmiselle, joka on erehtyväinen. Jos osoittautuu täysin vähät välittäväksi yhteisistä säännöistä (kuten Matt on tehnyt) ja uusii temppunsa (temppujansa), asteikko kovenee. Tämä on ainoa järkevä malli.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Paikalla olleen henkilön mukaan Kantee heitti "muka hauskan" läpän Nickersonille, joka hermostui tästä ja suunsoiton jälkeen tönäsi Kanteeta, joka horjahduksen jälkeen tönäisi Nickersonia. Tämän jälkeen herrat olivat olleet toistensa vaatteissa kiinni ja tähän tilanteeseen oli tullut mm. Marjamäki.
Paikalla olleiden henkilöiden mukaan Nickerson oli uhannut vetää Kanteen hampaat kurkkuun, kun tämä oli kiusannut Kivenmäkeä kaukalossa. Niin että mistä se "aloittaminen" lasketaan? Kanteen taklauksesta? Nickersonin uhkauksesta? Nickersonin siirtymisestä paikkaan (jatkamaan uhoamistaan Kanteelle), missä ei pelikieltonsa takia olisi saanut olla? Vai vasta Kanteen suunsoitosta? En vain millään saa Kanteesta syyllistä tähän tapaukseen.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Eli Kantee on syypää, samoin kuin Laine aikaisemmassa Nickersonin kilahduksessa. Johtopäätöksenä voimme todeta että Nickerson onkin vain sätkynukke jota media ja toisen joukkueen pelaajat hiillostavat. Vaikka Nickerson onkin ollut aina se ensimmäinen joka näissä provoissa sortuu myös fyysiseen osastoon niin hänellä on ollut siihen syy, se sallittakoon nyt ja tulevaisuudessa.

Mielestäni SM liigapelaajan tulisi kestää moiset provosoinnit, on hän Nickerson tai Virtanen.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Onneksi missään päättävissä tahoissa ei ole tämän suuntaisia juttuja edes harkittu. Täysin kestämätön tilanne, jos näitä säännöistä vähät välittäviä pelaajia ei saisi rangaista tuntuvasti.

Lainaus Nickersonin edellisen rangaistuksen päätöksestä:
***

Heitetään se pakollinen oma veikkaus:

2*3*2 = 12 peliä ja seuralle sakkoja 5000-10000e.

Niin, minun mielipiteeni siis on se että se systeemi on paska. Veikkauksesi menee todennäköisesti lähemmäksi kuin omani 7-10 peliä.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Paikalla olleiden henkilöiden mukaan Nickerson oli uhannut vetää Kanteen hampaat kurkkuun, kun tämä oli kiusannut Kivenmäkeä kaukalossa. Niin että mistä se "aloittaminen" lasketaan? Kanteen taklauksesta? Nickersonin uhkauksesta? Nickersonin siirtymisestä paikkaan (jatkamaan uhoamistaan Kanteelle), missä ei pelikieltonsa takia olisi saanut olla? Vai vasta Kanteen suunsoitosta? En vain millään saa Kanteesta syyllistä tähän tapaukseen.

Kantee on tietoni mukaan kiinnittänyt Nickersonin huomion heittämällä "hauskan" kommentin.
 

ensio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Greg "Paras" Jacina & John "0+2" Lammers
Huvittavinta tämä on että selitys on että Lähetettiin hakemaan pelajaa lehdistötilaisuuteen HAH HAH. Eiköhän kotijoukkueella ole muita henkilöitä tähän kait niillä on joukkueen johtajakin olemassa.

Edelleen seuran kuin seuran joukkueenjohtaja on matsin aikana vaihtoaitiossa. Pressitilaisuus on taas välittömästi ottelun jälkeen.
Lammers seurasi taas Masan kanssa matsia pressikatsomon takana, josta ei ihan heti painellakaan pukukoppikäytävälle Isomäen hallissa, varsinkin kun jos ajatellaan että hallista poistuu samalla semmoiset 4 000 katsojaa. Aaltosella ei toisin sanoen ollut mitään saumaa hakea Lammersia ajoissa pressitilaisuuteen. Siksi Hirsimäen selitys, joka on vielä kaiken lisäksi totta. Uskottavuuskin on ihan eri luokkaa kuin Rohvessori & Perävaunulla (tm), jotka kertovat varmasta pahoinpitelystä ilman minkäänlaista havaintoa koko tilanteesta.

Mutta oma toive on että pelaajaa ja seuraa rankaistaisiin tässä tapauksessa.

No ihan varmaan on. Mielellään mahdollisimman pitkä, eikös juu? Uskaltaa sitten omat pojat pelata seuraavaksi Isomäessäkin: onhan se eri asia hakea rännikiekkoa Anssi Tierannan kuin Masan seurassa.
 

RaLu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Edelleen seuran kuin seuran joukkueenjohtaja on matsin aikana vaihtoaitiossa. Pressitilaisuus on taas välittömästi ottelun jälkeen.
Lammers seurasi taas Masan kanssa matsia pressikatsomon takana, josta ei ihan heti painellakaan pukukoppikäytävälle Isomäen hallissa, varsinkin kun jos ajatellaan että hallista poistuu samalla semmoiset 4 000 katsojaa. Aaltosella ei toisin sanoen ollut mitään saumaa hakea Lammersia ajoissa pressitilaisuuteen.

Tuo joukkueenjohtajan pesti alkaa olemaan liigakiekkoilussa jo katoava kansanperinne toimistojen hoitaessa nämä ennen JJ:lle kuuluneet asiat. Toki joka joukkueessa joku(mv valmentaja tai vast) hoitaa näitä hommia otona reissuilla, mutta varsinaisia uusia joukkueenjohtajia ei taida enää tulla. Nämä pressitilaisuudet on taas enemmän toimiston ihmisten hoitamia eli tässä tapauksessa kysymykseen olisi tullut Hirsimäki, Hautamäki tai vaikka Takko.
 

Ouninpohja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Riittää jo.

Täällä käyvät muiden joukkueiden kannattajat moralisoimassa ja hurskastelemassa, kuinka pahuutta täynnä Pori ja porilaiset ovat kun he puolustavat Nickersonia. Täällä tuomitsijat vaativat suu vaahdossa Nickersonin päätä vadille.

Täällä julistetaan suureen ääneen, että Nickerson on mielenvikainen, tai, että hän on dopannut itsensä sekaisin. Mielelläni kuulisin tällaisten väitteiden jälkeen totuuteen perustuvia perusteluitakin.

Täällä tuomitaan jopa ässäjohto siitä, että he tukevat omaa pelaajaansa.

En kerta kaikkiaan ymmärrä tätä kaksinaismoralismia; käsi sydämelle, arvoisat muiden joukkueiden kannattajat, kuinka toimisitte vastaavassa tilanteessa, jos tällaista sattuisi oman joukkueenne kohdalla

Täällä on vain muutama kirjoittaja, joka suhtautuu tilanteeseen ilman värilaseja ja kaksinaismoralismia, ja heille pisteet siitä.

Näin toteaa Jatkoajan toimittaja Sasha Huttunen:

"Kuningas, jota jokaikinen porilainen puolusti, kannusti ja tuki, aina viime aikojen kiistanalaisiin tilanteisiin asti, joutui nyt jokaisen porilaisen silmissä petturiksi, jota kukaan ei enää arvostanut. Takaisin Alaskaan vain, sanoivat alamaiset."

Siis, porilaiset ovat pettäneet Nickersonin??

Nyt en ymmärrä. Täällä muiden joukkueiden kannattajat käyvät riekkumassa, että porilaiset puupäät puolustavat idioottimaisesti Nickersonia, ja nyt Jatkoajan toimittaja väittää, että porilaiset ovatkin hylänneet hänet.

Kannattaisikohan miettiä, olisiko ripaus objektiivisuutta joskus paikallaan, ja kannattaako asioita yleistää niin hirmuisesti. Sasha Huttuselle ja ("naapuripöytiin huutelevillekin") tiedoksi, että minäkin pystyn poimimaan suuresta massasta esimerkkejä, jotka puoltavat omaa mielipidettäni.

Jälleen kerran korostan, että en hyväksy Nickersonin toimia, mutta en ole takinkääntäjäkään. Luulen, että nyt jos koskaan Nickersonkin tarvitsee tukea.
 

ensio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Greg "Paras" Jacina & John "0+2" Lammers
Ja tämä oikeuttaa pelikiellossa olevan Nickersonin tulemaan koppikäytävälle? Tai kajoamaan fyysisesti Kanteeseen?

Nickersonin tehtäväksi oli annettu opastaa seurassaan peliä katsonut Lammers lehdistötilaisuuteen ottelun jälkeen. Tönäisyllä hoidettu fyysinen kajoaminen oli tietysti vallan paheksuttavaa, kun eihän jääkiekossa kukaan kajoa toiseen fyysisesti. Sehän sattuu, kun on isoja miehiä ja paljon varusteitakin kehissä.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Lakihan toimii juuri noin, että ensikertalainen pääsee vähemmällä ja hyvällä käytöksellä voi kakkua lyhentää. Rikoksen uusijoille on taas jossain rajoissa kovempia rangaistuksia sinänsä samasta rikoksesta. Annetaan siis mahdollisuus ihmiselle, joka on erehtyväinen. Jos osoittautuu täysin vähät välittäväksi yhteisistä säännöistä (kuten Matt on tehnyt) ja uusii temppunsa (temppujansa), asteikko kovenee. Tämä on ainoa järkevä malli.
Niin, missasit pointin. Nimittäin lain tarkoitus ei ole antaa ensikertalaiselle pienempää rangaistusta sen takai että kaikkea voi kokeilla kerran, vaan sen takia että ihminen niinkuin omaperäisesti totesit, on erehtyväinen.

Suomen laki joka kuuluu tähän ketjuun yhtä paljon kuin moni tänne kirjoittajakin, toimii ihan hyvin. SM-liigan säännöt eivät ilmeisesti toimi, tai toimii mutta mielestäni ne ovat paskat.

En minä tässä ole mitään absoluuttista totuutta tekemässä mielipiteestäni.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös