Mikä mahtaa olla Vinnin tilanne / painoarvo tämän hetken suunnitelmissa? Jos nyt spekuloidusti esim. Vali tulisi, niin kahteen nuoreen maalivahtiin on vaikea panostaa samanaikaisesti. Ja onko Vinni enää kiinnostunut Mestis-kierroksesta.
Itse olen varovaisen innostunut ajatuksesta hankkia Noa Vali tänne toiseksi maalivahdiksi Taposen tilalle. Rinnalle sitten joku kokenut seppä.
Antti Raannan tilanteesta en tiedä, mutta Petri Vehanen ei kokenut raumalaisena pelaamista Raumalla pelkästään riemukkaana kokemuksena. (Linkki vie Iltasanomien vanhaan juttuun).Saa olla kyllä massiivinen rakkaus kotiseutua kohtaan sillä, joka Raumalla haluaa asua ympäri vuoden:D Callen kiekkokoulun kasvattina kattohuoneisto Töölöstä ja kesähuvila Raumalta, niin yhtälö on ratkaistu!
Vali on ihan kohtalainen lupaus, about samantasoinen mitä Taponen on ollut. Mutta jälleen kerran väitteesi perustuu muutaman ottelun pätkään. Muutenhan Taponen pesee Valin mennen tullen eikä tämä vaihto olisi parannus kuin ehkä palkan suhteen. Tuota muutaman matsin pleijaripätkää lukuunottamatta, on Vali ollut vähintäänkin keskinkertainen jopa kakkosveskaksi. Toki on vasta 19-vuotias, joten ihan mahdollista on että sieltä tulee jopa erittäinkin hyvä maalivahti aikanaan. Mutta isolla riskillä mentäisiin jälleen kerran.Olisi Vali parempi mitä Taponen ja hän voisi olla ihan hyväkin valinta tohon toisen veskarin paikalle, jos ykköseksi hankittaisiin joku kokeneempi vaihtoehto.
Ei oo tietoo. Mut voi Jeesus ku olis aika huima ukko. Ja sopivasti Edarikin, ni sopis Stadiin ku nenä päähän.Onko Sami Vatasen nykykunnosta silmähavaintoja? Ei Seppäsen mukaan olisi menossa sittenkään välttämättä JYP:iin ja HIFK:lla huutava tarve 1. korin rightin pakille. Tilastojen valossa vaisumpi kausi menossa.
Martin? Marleau?Ei vättämättä, mutta hyvät utj:t ovat löytäneet näitä esim. Wernblomeja, kun he vielä tulevat jokseenkin edullisesti. Parin täällä vietetyn kauden jälkeen heistä saa pulittaa vähän enemmän. Tu capische?
Martin, kyllä (ei Pesosen löytö) ja paljolti Lehterän ruokkimisen ansiosta. Kieltämättä tehnyt paljon pisteitä, mutta miinuksiakin on melkoinen määrä. Huono omassa päässä ja viivalla hukkaa kiekkoja.Martin? Marleau?
Voitaisiin ottaa myös Lukas Jasek.Modo hävisi ja tipahti ensi kaudeksi Allsvenkaniin. Lehtinen kaiketi olisi sitten saatavilla.
Parin vuoden lappu kunnon palkalla ja päälle legendaariset, ”näitä etuja et muualta saa”. Faksi laulamaan Janne.
Siinäpä vasta oikein jengin jätkä olisikin.Voitaisiin ottaa myös Lukas Jasek
Tai Lassin sijaan tulisikin Lasse. Vaikkapa ottelu-isännän rooliin.Parempi kun eivät katsele MoDon suuntaan. Tulee kuitenkin vahingossa Victor Berglund. Oikeasti joukkueen suomalaiset kelpaisivat kyllä, varmaan moni muukin.
Lehterän yv tarvii rightin pakin.MoDosta kiinnostaisi meillä kertaalleen käväissyt puolustaja David Bernhardt, jolla aika kova nousu ollut uralla. Tällä kaudella 30p SHL:ssä rikki ja esim toissa vuonna MoDon nousupeleissä keväällä 17p 10+11.
Väittäisin, että sopisi aika hyvin tuohon Lehterän johtamaan ylivoimaan
![]()
David Bernhardt - Stats, Contract, Salary & More
Eliteprospects.com hockey player profile of David Bernhardt, 1997-12-01 Huddinge, SWE Sweden. Most recently in the SHL with MoDo Hockey. Complete player biography and stats.www.eliteprospects.com
Vatanen pelaa Jypissä ensi kaudella. Esko Seppäsen jauhannat alkavat levitä joka suuntaanLehterän yv tarvii rightin pakin.
Larsenista ei taida ihan olla siihen. Täällä mutuillusta Sami Vatasesta kyllä olisi, mutta itse en jaksa moiseen uskoa ennen kuin näen.
Vatanen pelaa Jypissä ensi kaudella. Esko Seppäsen jauhannat alkavat levitä joka suuntaan
Mistä tiedät tämän? Että pelaa JYPissä.Vatanen pelaa Jypissä ensi kaudella. Esko Seppäsen jauhannat alkavat levitä joka suuntaan