Setänen tuhosi Ässäuransa. Ei koskaan enää ikinä.Lindberg-Setänen olisi sellainen kaksikko, joka onnistuessaan on huippua mutta jos kummallakaan ei koppi tartu niin vaikeaa on Ässillä.
Itse olen myös Toppingia ja Söderlundia hamunnut Ässiin. Kummallakin on taitoa pysyä kiekossa ja luistelu on ensiluokkaista. Olisi ensi kaudeksi vähän sitten Olofssoninkin myötä hyvin nopeita laitureita tarjolla.Hyökkääjistä vielä sen verran, että Tim Söderlund on nimi jonka perään itse lähtisin. Rohkenen väittää, että olisi erinomainen esimerkiksi kakkosketjussa Noivan ja Tiivolan kanssa ensi kaudella. Potentiaalia myös olla ihan ykkösenkin laidassa. Siinä olisi Ässillä ainakin vauhtia laidoilla kun olisi Fabre, Söderlund, Tammela ja eikös se Olofssonikin ihan nopea poika ole.
Laiturien suhteen juuri näin, ja tosiaan kätisyyksiäkin on pakko pikkuisen katsoa. Nythän tilanne on se, että kolme laituria lähtee (tämän kait voinee julistaa), ja he kaikki ovat rightin miehiä. Näin ollen rightin laitureita jää jäljelle tasan Noiva ja Lipiäinen, joista jälkimmäinen jatkaako sitten tavallaan nykyroolissaan siellä nelosessa?@UrhoJalo88 Söderlund on mielenkiintonen nimi ja kyllä ihan kärkiketjuihin menisi Ässissä. Fabre-Tiivola kaksikon pitäisin yhdessä myös ensi kaudella niin siinä ei ole tilaa. Yksi vasen ja yksi oikea laituri enään rosteriin mahtuu, siinä on miettimisen paikka ketä hankitaan. Yksi sentteri tuonne luultavasti tulee myös.
X-Järvinen-Olofsson
Fabre-Tiivola-X
Tammela-Juhola-Noiva
Talaja-Knihti-Lipiäinen
Ylitalo - X - Vanhatalo
Niin.. noh, toivotaan että sieltä peräti kolme laituria sitten tulee. Tietenkään ajatus ei voi olla, että joukkue heikentyy ensi kaudeksi määrällisesti/laadullisesti. Toki sillä huomiolla, että paljonko vaikkapa Noivan rooli kasvaa ensi kaudeksi, eli voiko esimerkiksi laskea hänen olevan uusi Ertzi@PataJaska Olettaisin, että kun Erholtz, Hämeenaho ja Palola lähtee, näitä tulee korvaamaan 3 miestä. Kaikki on kärkipelaajia. Olofsson on näistä korvaajista yksi.
Senttereitä tulee lähtemään yksi eli Ojantakanen. Estephan tuskin jatkaa. Todennäköisesti yksi sentteri tulee.
Näistä jälkimmäinen vaihtoehto on parempi. Juhola on sopiva 3. sentteri ja 2 maalinsylkijää tarvitaan.Vaihtoehtoina näen:
Olofsson + laituri + 3. sentteri
Olofsson + 2 tulosketjujen laituria ja 4. sentteri
Mikäs Topias Rovion sopimustilanne on jatkaako vaiko ei?
Ei olisi, ei mitään käyttöä.Niklas Appelgrenilla loppuu sopimus SaiPassa oisko hyvä haku jos entinen kapteeni kotiutettaisiin Poriin, kuulemma Appelilla on koti edelleen Porissa
Samaa mieltä. Alaketjut täynnä ja vähän ylikin. Mutta tuossa eilen kun katselin Saipan peliä niin Mark Pysyk pisti silmään positiivisesti. Hienosti liikkui ja avasi peliä ja pelasi rauhallisesti. NHL kokemus näkyi selvästi. Jotain tuollaista ensi kaudeksi kiitos.Ei olisi, ei mitään käyttöä.
Pysyk on ihan kurko kyllä omissa. Pysyy liukkaampienkin ukkojen perässä ja jaksaa kulmarallia. Huomaa että on vähän perus Möttösiä kovempia kavereita vastaan joutunut puolustamaan. Ei taida Ässien käsi vaan mennä tarpeeksi syvälle taskuun, että tällaisia kavereita tänne saadaan. Ainakaan siis lähtökohtaisesti noin kovia.Samaa mieltä. Alaketjut täynnä ja vähän ylikin. Mutta tuossa eilen kun katselin Saipan peliä niin Mark Pysyk pisti silmään positiivisesti. Hienosti liikkui ja avasi peliä ja pelasi rauhallisesti. NHL kokemus näkyi selvästi. Jotain tuollaista ensi kaudeksi kiitos.
Aleks Haataisen lisäksi ainoa pelaaja, joka oikeasti vahvistaisi Ässiä. Taitaa kyselijöitä löytyä muualtakin tosin. Joku Kärpät heittää varmaan sillekin mottipäisen kun noin tehoilee.Jaaha olisko Abbadonato ykköseen. Janne hoida homma kotiin.
Pelicansin Lawrencekin kelpaisi kakkosen keskelle, josko jommankumman Janne hoitaisi Poriin? Vaikkapa viimeisenä tekonaanJaaha olisko Abbadonato ykköseen. Janne hoida homma kotiin.
No sitähän minä leuka lattiassa ihmettelin kauden alla, että Abbandonato oli varmaan likimain kovin hyökkääjä joka liigaan täksi kaudeksi hankittiin, ja minne menikään. Mutta ihan puppua siellä puhuu @Karhunkulta, koska myös esimerkiksi komeat AHL-tilastot omaava Max Ellis on liigaan tuollainen noin 20 maalin ja 45 pisteen mies (nyt 25 peliin 8+10), ja vetää nyt karsintoja piste per peli tahdilla. Ja sitten tietysti nuori Hynninen teki valtaisan läpilyönnin kerralla, vetäisi 12+23 kauden ja tänään tekaisi 2+3Jaaha olisko Abbadonato ykköseen. Janne hoida homma kotiin.
Mites nyt tollanen tusinakanukki maistuu yhtäkkiä 30p Juholan tielle?Pelicansin Lawrencekin kelpaisi kakkosen keskelle, josko jommankumman Janne hoitaisi Poriin? Vaikkapa viimeisenä tekonaan
Mikä ihmeen kuitti tämä nyt oli...? Sinulla on joku kauhea pakkomielle haukkua Juholaa ihan joka käänteessä.Mites nyt tollanen tusinakanukki maistuu yhtäkkiä 30p Juholan tielle?
Tällekin hankinnalle moni naureskeli. Taitaa olla Liigaan ihan pätevä pelimies kuitenkin.Mikä ihmeen kuitti tämä nyt oli...? Sinulla on joku kauhea pakkomielle haukkua Juholaa ihan joka käänteessä.
Lawrence on koko ajan mitä Suomessa on pelannut, näyttänyt pelimieheltä. 22o 13 pistettä katastrofi Pelicansissa, kyllähän tuo kelpaisi.
Sulla on pakkomielle haukkua kyllä koko joukkue joka käänteessä, kun häviöllä ollaan. Sinulla ei ole varaa sanoa mitään.Mikä ihmeen kuitti tämä nyt oli...? Sinulla on joku kauhea pakkomielle haukkua Juholaa ihan joka käänteessä.
Lawrence on koko ajan mitä Suomessa on pelannut, näyttänyt pelimieheltä. 22o 13 pistettä katastrofi Pelicansissa, kyllähän tuo kelpaisi.