Ville Peltoselle kenkää!

  • 623 126
  • 4 746
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers
Olen yrittänyt opetella kirjoittamaan rikkaita lauseita, joiden välissä on sivulause, antaakseni itsestäni hiukan sofistikoituneemman vaikutelman. Peltonen taas on vanhan liiton valmentajamies, eksentrinen harjoittelija, jonka pelikirjassa ei ole tähän mennessä ollut yhtään sivulausetta.

Siksi Peltosesta on vaikea tykätä. Häneen on yhtä helppo samaistua kuin takalveen, joka yllättää jo toista kertaa samana keväänä, pakkasineen ja ilkeine viimoineen. Peltonen on se suorituskeskeinen asiamies, joka tulee kahvilaan ja juo espresson seisaaltaan, voidakseen tankata ripeästi ennen seuraavaa tärkeämpää etappia.

Ei hymy viivy tällaisten voittajamiesten kasvoilla kuin hetken helpotuksen verran tiukan voittopelin jälkeen.

"Mihin tuolla miehellä on kiire", joku nuorempi barista saattaa silloin tällöin ihmetellä. "Hän on voittanut mestaruuksia pelaajana", samassa kulmassa, jukkapalmun vieressä istuva, tweed-hattua ylpeydellä kantava vanhus silloin kuittaa, "ja aikoo voittaa sellaisen täällä valmentajanakin."

Peltosen lauseet ovat sielultaan kuin Hemingwayn, lyhyttä päälauseen paalutusta, vaan toistaiseksi teroittamatta jääneestä kynästä. Ei kukaan arvosta kirjailijaa, joka ei ole koskaan saanut edes esikoisteostaan julki. Eikä kukaan rakasta kalastajaa, jolla ei ole muuta saalista enää mukanaan kuin vanhat menestystarinat.

Jos Peltonen saa kevään myrskyissä suurimman kalan satamaan asti, saa hän kauden päätteeksi muutakin kuin lohduttavia katseita niiltä, jotka eivät uskalla edes merille lähteä. Jos tulosta ei tule, tuo kahvilan herrasmies paskoo tweed-hattuunsa. Niin kitkerää kahvia. Niin katkeraa eloa. Paskaa, kuten palstaveli @Bobby Halkidis muistaisi muistuttaa.

Tweed-hattuinen vanhus kun voi vain uneksia mestaruudesta. Ei hän mestaruuden eteen enää voi mitään tehdä muuta kuin asettua laverille näkemään kangastuksia, joita kevätaurinko ja meren kohina yhdessä maalaavat. Pokaali kiiltäisi kuin hänen poikalapsensa kiilsi silloin joskus aikaa sitten saunassa synnytyksen jälkeen, ja hän rakastaa poikaansa niin kuin mestaruutta, jota ei ole koskaan tullut hänen arkeaan piristämään sitten elämänsä iltapäivän.

Ei mestaruudessa ole juhlimisesta kyse, vain helpotuksesta, niin kuin saisi äkillisen helpotuksen yhtä yllättäen alkaneeseen päänsärkyyn. Tällaiset tosiasiat, elämää koossa pitävät ohjenuorat, ovat vain vanhojen miesten tiedossa.

Siksi isät varoittavat poikaansa, joka heti kyllästyy kuulemaansa eikä opi, ennen kuin ymmärtää saman minkä isä on jo aikaa sitten tiennyt. Älä lähde sotaan. Älä rakastu ilkeämieliseen naiseen. Älä osta Range Roveria.

Minä olen poiminut unissani meritähtiä ja viskonut niitä mereen, saanut poikalapsen, jonka äiti on itkenyt onnesta oman äitinsä ja hänen äitinsä edessä. Minä olen voittanut mestaruuden, en tässä elämässä, mutta olen nähnyt mielessäni sen kevään, joka ei ole vielä koittanut. Minun ei edes tarvitse voittaa mestaruutta, niin kuin Mika Waltarin ei tarvinnut koskaan käydä Egyptissä kirjoittaakseen Sinuhen elämän, tänä keväänä tai sitä seuraavana.

Minulle riittää, jos vanha mies, Göran, nostaa ja heiluttaa hattuaan hyväksyvästi jäälle päin. Silloin tiedän istuvani niin, että aurinko osuu suoraan poskeeni.
Kauniista, niin kaunista. Näen silmieni edessä kuinka ylläoleva teksti on alunperin syntynyt hartaan miehen kirjoittaessa takan loimussa, seuranaan vain ajatukset paperille ikuistava mustekynän terä ja lasillinen single malt whiskya.
 
Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä se on melkein nyt fakta, että mestaruuden on Peltosen johdolla tultava tänä keväänä tai sitä ei tule tulemaan. Vaikea nähdä, että niin radikaalia kehitystä tapahtuisi kesän aikana miehen valmennuksessa.

Silmätestillä olen samaa mieltä, mutta HIFK olisi luultavasti voittanut tällä kaudella runkosarjan ilman middle-season slumppia, joka johtui loukkaantumisista. Kyllä runkosarjan piikkipaikalta on vielä muutama pykälä helpompi mennä mestaruuteen. Lisäksi joukkuetta paikattiin kauden aikana todella merkittävästi.

Peltosellekin toivoisi yhden kauden ilman merkittäviä loukkaantumisia. Sanon tämän, vaikka olen ollut äärimmäisen kriittinen Peltosta kohtaan. Faktat kuitenkin on faktoja.
 
redzel777

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Peltosellekin toivoisi yhden kauden ilman merkittäviä loukkaantumisia. Sanon tämän, vaikka olen ollut äärimmäisen kriittinen Peltosta kohtaan. Faktat kuitenkin on faktoja.
Samaan aikaan Tappara kärsi loukkaantumisista ja jäi sijalle 9. Olen samaa mieltä, että ilman loukkaantumisia olisi runkosarjan voitto ollut mahdollinen. Toisaalta loukkaantumiset ja IFK kuuluvat yhteen valitettavasti.
Näiden faktojen perusteella Peltonen teki jopa loistavaa työtä alku- ja loppukaudesta.
 
Buccaneer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tuomo Ruutu, Sean Bergenheim
Se on nyt täällä! Nimittäin maaliskuun 20. aamu näin herran vuonna 2025! Ja tämä uusi, aurinkoinen aamu aukeaa uuteen päivään ja tuo tullessaan uuden toivon meille kaikille HIFK-faneille! Sillä kyllä, tänäänkin olisi hyvä päivä antaa Ville Peltoselle potkut.
 
Jermu

Siellä on pleijarit menossa. Ja HIFK aloittelee ensi viikolla puolivälieräsarjan kotona. Ei olla Peltosta nyt ainakaan hetkeen potkimassa pihalle, ja olisi ihan suotavaa, jos tämän todella paskan pakotuksen saisi tauolle edes pleijareiden ajaksi, vaikka todella "hauska" juttu onkin.
 
McFarland

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämä on varmaan yks kaikkien aikojen typerimmistä ketjuista. Alle viikko puolivälieräsarjan alkuun ja TÄNÄÄN (tai mikä tahansa muu päivä) olisi hyvä idea erottaa päävalmentaja. Ei varmaan menis peli ja koppi ollenkaan sekaisin. Joo, ei oo Ville minunkaan suosikki jatkamaan kauden jälkeen, mut ehkä sillo olis parempi ajankohta the potkuille. Tiedän, ei se peli oo nytkään häikässy, mut paremmat mahdollisuudet menestyä TÄLLÄ kaudella on Villen kanssa, kuin ilman Villeä. IMO.
 
Jazzhands

Tämä ketju on aidosti ollut validi jo vähintään kolmatta kautta. Osittain tässä varmasti vitsaillaan kenkimisellä juuri ennen playoff-pelien alkua, mutta jos nyt jostain syystä niin kävisi (ei ole tapahtumassa), niin en nyt itse osaisi pahastua. Eikös meillä ole ihan hyvä track record peleistä ilman Peltosta. Jos ei Tilkanen, Ojanen & co. ei saa laivaa seilaamaan, niin mun puolesta vaikka Lehterä voisi tässä tapauksessa vetää loppukauden.
 
Uncle Becker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Україна
Runkosarjan osalta pelin viihdyttävyys oli paria poikkeusta lukuunottamatta ala-arvoista. Sen osalta olisi pitänyt antaa kenkää jo moneen kertaan.

Nyt alkavat kuitenkin pudotuspelit ja pelataan vain voitosta. Nyt seistään joukkueen ja myös päävalmentajan takana. Ja kun pelit tältä kaudelta päättyvät, niin siitä takana seistessä on helppo antaa kenkää. Oli tulos mikä tahansa.
 
Suosikkijoukkue
IFK ilman möyrimistä, SAB, NYR, Inkvisitio 1480-
Tähän väliin tulee pari vapaasti suomennettua lainausta vanhalta, viisaalta mestarilta:
"Anna potkut tai älä anna potkuja. Ei ole yrittämistä."
"Potkut Ville Peltoselle tänäänkin hyvä päivä antaa on."
Pahaenteisesti mestari Yoda on myös todennut: "Paras opettaja, epäonnistuminen on".
 
Maajohtaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos ei HIFK mene jatkoon Saipa-sarjasta niin Peltonen suksikoon helvettiin päävalmentajan paikalta. 4 kautta annettu siimaa, mikään ei ole parantunut tai kehittynyt.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Jos ei HIFK mene jatkoon Saipa-sarjasta niin Peltonen suksikoon helvettiin päävalmentajan paikalta. 4 kautta annettu siimaa, mikään ei ole parantunut tai kehittynyt.
Nyt varovasti! Tätä menoa et pääse muutaman viikon päässä siintävissä Peltosen mestaruusjuhlissa edes Nordenskiöldinkadun toiselle puolelle, joka on eksklusiivisesti varattu meille Feikkiheikeille. Joudut Mexiin katsomaan nämä juhlat Saloran kuvaputki-töllöstä , jossa äänet rikki ja Kiva-Harri pyydetty paikalle dubbaamaan, seuranasi taskulämmin pullo Grappaa ja Kiva-Harri. Arttu Luttinen ja hänen stäffinsä toimivat portsareina, eikä ravintolasta pääse ulos.
 
Sitkeys

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, FC Barcelona, FC St. Pauli, New York Knicks
Nyt varovasti! Tätä menoa et pääse muutaman viikon päässä siintävissä Peltosen mestaruusjuhlissa edes Nordenskiöldinkadun toiselle puolelle, joka on eksklusiivisesti varattu meille Feikkiheikeille. Joudut Mexiin katsomaan nämä juhlat Saloran kuvaputki-töllöstä , jossa äänet rikki ja Kiva-Harri pyydetty paikalle dubbaamaan, seuranasi taskulämmin pullo Grappaa ja Kiva-Harri. Arttu Luttinen ja hänen stäffinsä toimivat portsareina, eikä ravintolasta pääse ulos.
Olen kuullut, että Peltonen hyppää Peltosen sukset jalassa laskuvarjohypyn yksityiskoneesta mestaruusjuhlissa. Ja Pesosen saa haastaa vanhaan töölöläiseen polttopalloon, jossa tarkoituksena on osua toiseen mahdollisimman monta kertaa jumppapallolla. Aikaa on 20:25 uuden mestaruuden vuosiluvun mukaisesti. Osumat laskee legenda Janne Öfverström. Tämä laji ei siis sovellu kuin perheen rohkeimmille.

Kuka haluaisi missata tätä kaikkea olemalla feikkiheikki.
 
Viimeksi muokattu:

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Peltoselle en ole kesken kauden kenkää huutamassa ollut missään vaiheessa, mutta jos tästä sarjasta ei Ville hoida meitä jatkoon, tapahtui tässä mitä tahansa, niin ei ole kyllä mitään uskoa siihen, että ensi kaudella olisi asiat paremmin.

Tämän paremmista lähtökohdista ei oikein voi pudotuspelisarjaan lähteä.
 
Luke

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jep. Ei ole koronaa ja loukkaantumisia, joten mitään tilaa selityksille ei jää. Nyt on tultava tulos. Näistä lähtökohdista minkään seikan ei pitäisi puoltaa SaiPan voittoa. Se että vastustaja on paremmin valmennettu, ei varsinaisesti toimi Peltosen puolustuspuheenvuorona.
 
R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Osumat laskee legenda Janne Öfverström.
Pelaaja, jolla on ollut seurassa kirjaimellisesti suurin täyttymätön potentiaali - vakuuttava sisääntulo kansainvälisillä kentillä pelattuihin otteluihin ja paha loukkaantuminen. Olisi noussut suosikkipelaajieni joukkoon sinne Tom Laaksosen kipparoimaan jengiin, näin uskon. (Toki Kaikkoselta odoteltiin vuosia täällä vielä enemmän, mutta saa nähdä: koutsina yhä ja kenties Peltosen jälkeisen aikakauden kovin suorittaja sillä puolen.)
 
Theosaurus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jep. Ei ole koronaa ja loukkaantumisia, joten mitään tilaa selityksille ei jää. Nyt on tultava tulos. Näistä lähtökohdista minkään seikan ei pitäisi puoltaa SaiPan voittoa. Se että vastustaja on paremmin valmennettu, ei varsinaisesti toimi Peltosen puolustuspuheenvuorona.
Toivottavasti ovat treenanneet taktisesti oikeita asioita, tuota paineen alta poispelaamista ja hioneet ylivoimaa.
Ekat pelit voi olla kunnon tervanjuontia kun sieltä tulee hurmosjengi jolla pelitatsi, perusasiat valmennettu kuntoon ennen kautta ja kauden aikana.
Oleellista on myös henkinen valmennus sen suhteen että lähdetään pelaamaan nöyrästi eikä leijailla. Tätä epäilen Peltosen osalta vielä enemmän kuin tuota taktista puolta.
Toki fysiikan lait pitäisi tulla Saipalla vastaan mitä pidemmälle sarja menee. Toinen asia jos mv peli ei toimi (TPS veskarit olivat huippuhyviä) mutta jos IFK nyt alkaa piiputtamaan tässä sarjassa, ei pysytä Saipan perässä, niin ei muuta kuin Peltoselle kenkää välittömästi.
 
Uncle Becker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Україна
Monella täällä on melko harhainen toive, että Ville olisi laittanut nyt puolessatoista viikossa avauspelin kuntoon. Siihen taitaa mennä vielä toiset neljä vuotta. Siellä on todennäköisesti lepäilty ja varottu loukkaantumisia, joten toivotaan ettei jäädä huomenna telineisiin.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Monella täällä on melko harhainen toive, että Ville olisi laittanut nyt puolessatoista viikossa avauspelin kuntoon. Siihen taitaa mennä vielä toiset neljä vuotta. Siellä on todennäköisesti lepäilty ja varottu loukkaantumisia, joten toivotaan ettei jäädä huomenna telineisiin.
Sain tästä mielenkiintoista taustatietoa, yritän ehtiä huomenna avaamaan asiaa enemmän.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös