Playoffs 2025 1. kierros: SaiPa (5.) – TPS (12.)

  • 114 184
  • 1 421

Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
Vilperin perikunta, viulumusiikkia.

Tommi pistänyt Raipin ihan taskuun. Saipa pyörii kulmissa ja viivalla, tulos on taululla. Taisi olla kuitenkin liian vähän punaisia penkkejä hallissa, että Raimo pärjäisi täällä.

Kurinpidolle luulisi tulevan hommia. Lauantaina kotona poikki, jos yli kolme oikeaa puolustajaa saadaan raavittua läjään. Hunajata!

E. Kivenmäki on ihan poika näihin peleihin. Poikahan alkoi ihan oikeasti pelkäämään kentällä parin taklauksen jälkeen.
 

Kaakonita

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston, Saipa
Ehkä ihan pientä mielihyvää aiheuttaisi, jos SaiPa onnistuisi häviämään tämän sarjan. Sen verran älyvapaita viestejä tullut vastaan tässä loppukaudesta.
Kyse taitaa olla muutamasta käyttäjästä täällä ja moni meistä kannattajista on ollut tästä myös itse häpeissään. Enemmistö meistä kunnioittaa kuitenkin vastustajaa.

Tästä ottelusarjasta ei mitään Tps:ltä pois. He puollustavat hyvin omaa maalia ja toisaalta erinäisetkin pomput pitää ansaita. Tähän vielä yhdistettynä se, että meidän ykköskenttä on ollut jo pitempään heikko, niin ollaan päädytty osittain ansaitusti tähän tilanteeseen. Perjantaina jatketaan ja toivottavasti tämä palsta pysyy asiallisena, oli silloin pelin tulos mikä tahansa!
 
Viimeksi muokattu:

LUHGUNITED

Jäsen
Suosikkijoukkue
Omaan pussiin pelaavat palkkasoturit
SaiPa ei pääse lainkaan paikoille ja laukoo 0.00 maaliodottaman kuteja sieltä täältä. Aika helpoksi menee tämä sarja, toki tilastotappio perjantaina ja Turun pleijarisaunassa sarjapakettiin.
 

Axroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, S.Koivu
Kevään pelit on kovaa jatsia. Veini otti tarvittavat ja itse iskettiin pomput sisään. Ja vaikka sanon pomput, niin maalin edustalla päästään tällä hetkellä aika rauhassa tekemään ne räkäiset kevään maalit.

Mahtavaa oman alueen kamppailua, saadaan pidettyä SaiPa aika kivasti kulmissa ja laidoilla.

Pakit meinaa loppua kesken, mitään ei olla voitettu vielä. Perjantaina jatkuu!
 

Hepitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kyl täs nyt on kuoppa kaivettu. Ei auta kiekkojumalat Juhani Tammisen johdolla.
Mutta, kun on riittävästi kuoppaa kaivanut ja peruskallion löytänyt, niin sieltä on hyvä ponnistaa.

Perjantaina tärähtää ja sarja kääntyy! 3-2 ja Tepsukat nauttimaan saaristolaisleipää purjeveneen kannelle ja HIFK-sarja käyntiin.

-h-
 

Theofilus

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
TPS on näyttänyt SaiPalle aika tylysti, että mitä pudotuspelipelaaminen on. Ei se ole sattumaa, että nuo pomput ja tuuriikin menee sille joukkueelle, joka voittaa kaksinkamppailut ja on fyysisempi.

Ansaittu tilanne sarjassa, enkä kyllä keksi yhtään syytä miten SaiPa voisi voittaa TPS:n kolme kertaa putkeen.
 

Koirankoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Aika kauan sai odottaa että Tepsille tulee pomppuja, runkosarjassa tuntui että kaikki pomput meni vastustajalle. Tänään niitä saatiin ja oltiin tehokkaita, otetaan vastaan. Perjantaina jatkuu!
 

snake

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS Saku Koivu, Mikko Koivu, Aatos Koivu
Haapanen ja Teissala? Ketä? Lindroth vissiin pari maalia meitäkin vastaan joskus tehnyt.

SaiPahan tän sarjan parempana joukkueena tulee viemään. Eilinen ainoastaan pidensi vääjäämätöntä ja toisen suonenvetovoiton saattaa tepsi vielä ottaa.

3-2 SaiPalle.
Haapanen 1+1 ja Teissala 1+1
TPS-SaiPa 6-2
 
Mielenkiinnolla myös odotan katsooko kurinpito sen SaiPa-pelaajan taklauksen Jürgensiin. Päähän tuo osui ja ei mennyt kauaa kun Jürgens pelistä tippui.
Varmasti katsoo ja toteaa, että päähän osui. Ei kuitenkaan aihetta kurinpidollisiin toimiin. Eikös siinä tultu kroppa edellä, ilman mitään hyppyä tai käsiä apuna käyttäen? Eikä edes kuolleesta kulmasta. Ei mitään törkeää. Pitää katsella tarkemmin videolta uudelleen…
 

Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Varmasti katsoo ja toteaa, että päähän osui. Ei kuitenkaan aihetta kurinpidollisiin toimiin. Eikös siinä tultu kroppa edellä, ilman mitään hyppyä tai käsiä apuna käyttäen? Eikä edes kuolleesta kulmasta. Ei mitään törkeää. Pitää katsella tarkemmin videolta uudelleen…

En itsekkään sitä sen enempää kelaillut. Jürgens kaartaa jolloin pää tietysti alempana, mutta ei Jürgens yhtään SaiPa-pelaajaa havainnut. Nykyisellä kurinpidon sekoilulla tuo voi kuitenkin olla aivan mitä tahansa nollan ja kolmen pelin välistä.
 

Luge H

Jäsen
Suosikkijoukkue
80
Ansaittu tilanne sarjassa, enkä kyllä keksi yhtään syytä miten SaiPa voisi voittaa TPS:n kolme kertaa putkeen.
Ohkainen se on muttei mahdoton.

Mikäli Lindrothin poissaolo olisikin kurinpidollinen eikä valmennus anna periksi,
Lehtoselta meni Lukkoa vastaan sivuside, Jokinen & Jürgens nuppivammojen vuoksi sivussa ja Arell otti liikaa osumaa niin TPSn puolustus voi olla lappeenRannassa mallia

Salin-Lauridsen
Sevänen-Nummelin
Vahalahti-Paganus
 

alessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ylimieliset turkulaiset, Markus Nurmi
Perjantaina onkin sitten tämän sarjan vaikein peli. Katkaisu ei todellakaan ole helppoa ja perjantaina jos SaiPa voittaa, niin paineet siirtyykin meillepäin.

Tepsi on kyllä pelannu hienoa playoff-lätkää. Vitut mistään highlight maaleista, vaan juuri niitä ansaittuja pomppuja, joita tuurimaaleiksikin itärajalla kutsutaan.

Tänäänkin, vaikka 39 torjuntaa Veini ottikin, niin valtaosa melko helppoja. Hyvää itseluottamusbuustia meidän mv-kaksikolle!
 

HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Kiitos 10%:n miehet. Helppoa ja mukavaa. Meiltä loppuu pakit mutta onneksi SaiPa tasoittaa sen pelikielloilla ja Trejbal tais saada osumaa.
Vähän vituttaa että tulosvedosta sai hädin tuskin omat pois.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös