Jukurit saanut valmistautua hyvin karsintoihin,
Joo Turkin reissu on jäänyt vielä Nupelta tekemättä, mutta en edes siitä yllättyisi.Ihan teidän puolen palstalta lukenut tommoisia huhuja. Mutta se siitä ja tsemppiä sarjaan
Tuo 3 miljoonaa on melkein suurin pettymys itselleni tällä kaudella. Uskon kyllä, että tuo summa on ollut mahdollista saada joukkueeseen käytettyä, mutta silti sieltä on puuttunut aika tärkeitä palasia. Kalu paransi ja veti lopulta ihan ok suorituksen ykköspakkina, mutta mutuilisin hintalapun CV:n perusteella olleen aika paljon tulosta kovempi. Ennen Bartoa ei käytännössä ollut ollenkaan maalivahtia, nytkin vain yksi liigaan kykenevä (toki aivan kärkeä liigassa). Sentteri osastosta on varmaan turha edes mainita mitään. Vilen onneksi ollut positiivinen näky näissä viimisissä peleissä, olisiko ensi kausi vihdoin se todellinen läpimurto, jota on odoteltu?Daavid, Jukurit (pelaajabudjetti 1.500.000€) ja Goljat, Pelicans (pelaajabudjetti 3.000.000€) kohtaavat. On mielenkiintoista nähdä, miten Jonnen pojat pärjäävät etukäteen ajatellen ylivoimaista vastustajaa vastaan.
Haha joo, aivopieru. Jukurit saanut playout-sarjaan valmistautua todella hyvin. Virtasen aikana nyt on menossa ylivoimaisesti paras vaihe.Tämä on tosiaan realistinen lähestymistapa, kunhan läpsytellään nämä playoutit ensin pois.
Logiikka, mikä ei oikein aukea.. Jukurit pudottaa Pelsut karsimaan, ja silti Pelsut on paljon parempi, eikä Mestiksen mestarilla ole pienintäkään saumaa..Toivon itse isosti, että Pelicans vie. Näin saataisiin edes pieni jännitys mahdolliseen Jukurit - Jokerit -sarjaan. Pelicansia ei tule Jokerit voittamaan neljästi, vaikka Pelicans pelaisi kännissä ja läpällä.
Ilman kabinettipelleilyä espoolaisetkin tahkoaisi vielä Mestistä jossain Keuruulla.Tekisi nannaa, jos sarjapaikkansa kabinettipelleilyllä säilyttäneet vesilinnut joutuisivat karsimaan.
Totta. En nyt kritisoi kabinettinousuja, vaan sitä, miten Pelicans pidettiin sarjassa karsintasarjan häviämisen jälkeen. Ja jos ihan rehellisiä ollaan, niin KalPan, Espoon, Sportin, KooKoon ja Jukureiden kabinettinostojen aikaan ei pelattu enää karsintoja. Vaihtoehtoista kanavaa nousulle ei ollut. Silloin kun Pelicans kabinetin kautta sarjassa pidettiin, oli sarja auki ja Pelicansin olisi kuulunut tippua tuolloin sarjatasoa alemmas.Ilman kabinettipelleilyä espoolaisetkin tahkoaisi vielä Mestistä jossain Keuruulla.
Seitsemän peliä ja Jukurit voittoon.Tämä kiinnostaa kyllä enemmän kuin playoffit. 7 peliä toivon!
Tekisi nannaa, jos sarjapaikkansa kabinettipelleilyllä saaneet kespoolaiset menisi kauden jälkeen konkurssiin ja karsinnat hävinneet Jokerit tulisi tilalle.Tekisi nannaa, jos sarjapaikkansa kabinettipelleilyllä säilyttäneet vesilinnut joutuisivat karsimaan.
Tekisi nannaa, jos sarjapaikkansa kabinettipelleilyllä saaneet kespoolaiset menisi kauden jälkeen konkurssiin ja karsinnat hävinneet Jokerit tulisi tilalle.
En kyllä lahtelaisena kamalasti vittuilisi Espoon suuntaan konkurssista sen jälkeen kun teidät pelastettiin Liigan toimesta. Meille ei käynyt ihan yhtä hyvin.Tekisi nannaa, jos sarjapaikkansa kabinettipelleilyllä saaneet kespoolaiset menisi kauden jälkeen konkurssiin ja karsinnat hävinneet Jokerit tulisi tilalle.
Maskotin hassu vittuilu "pää"vastustajalle on jotenkin Jokerisymppausta? No ei sentään.Yksi asia, mitä olen tällä kaudella ihmetellyt Lahden suunnasta, on tuo Jokereiden symppaus. Jossain Pelicans-IFK matsissa syksyllä heidän maskotti vittuili IFK:lle jollain tavalla liittyen Jokereihin. Ja nyt täällä jatkoajalla toivotaan karsintoja hävinnyttä Jokereita liigaan. Eli mistä tämä peppukaveruus narrien kanssa Lahti? Ihan ilman vittuilua tämä.
Voin olla tulkinnut myös väärin. Pelicans-Jokerit olisi myös mielenkiintoinen sarja, tuskin kuitenkaan toteutuu. Vittuilisiko maskotti siinä Jokereille IFK:sta?Maskotin hassu vittuilu "pää"vastustajalle on jotenkin Jokerisymppausta? No ei sentään.
Ei kai kukaan erityisemmin Jokereita fanita meilläpäin, mitä tuossa on seisomakatsomoa nuuhkinut jonkin vuoden niin kaikkia vihataan kyllä yhtä lailla.
Clara vois claarata tämänkin, vieläkö ehtisi sittenkin tehdä pikkuostoksia Kärpistä?Kolmen miljoonan playoutit, en olisi uskonut. Ei osaa ennustaa kumpi sarjan klaaraa, mutta meneepä kumpi vaan Jokereita vastaan karsintoihin, tulee se olemaan silkkaa seksiä. Dufva vs. Monstermonni, tai Veri-Pena ratkomassa sarjaa Jokereille, ai että.