Ei ole kyllä rintaa nähnytkään. 5 peliä vähintään pelikieltoa oikea tuomio ja Tyrväiselle sama polvitaklauksesta. Ja Pekko nyt loppuu se mainosten nylkyttäminen. Ei ole sopivaa käytöstä. Lapset ja ikäihmiset pelästyvät ainakin varmasti.On kyllä naurettava ulosajo ja vielä naurettavampaa että menee kurinpitoon. Rintaan osuu ekana.
Ruotsin vastaava sarja HV71- MoDo oli aivan eri meininki kentällä ja katsomossa. Katsomot täynnä ja Suomessa tyhjänä sekä ollaan faneina melankoliassa absoluuttisesti. Kyllähän tämä formaatti olisi hyvä jos Suomessa olisi kulttuuria näiden toteuttamisessa.
Vastustajan vaihtoaition takana häärimiseen, vastustajien fanien edessä hyppimiseen kesken pelin, ynnä muut otsikkokynnyksen alapuolella olevat käytävillä kulun estämiset. Maskotin tehtävä ei ole tuottaa huumoria varhaisaikuisille, vaan opettaa lapsille reilua kannattamista ja mikä on oikein, mikä väärin. Ei siis vastustajan pilkkaamista tai vieraskannattajien häirintää. Se on sitten someporukan hommia hoitaa hauskuuksia aikuisille. Lapset ei moista komiikkaa osaa vielä käsitellä, vaan pitävät sitä totena ja oikeana.Jos viittaat siihen yksittäiseen Ilves-fanin lipun tallomiseen, on siitä oikein video, jossa Pekko ottaa vastuun tilanteesta ja käy pyytämässä anteeksi plus syytää kasan tavaraa ja ottelulippuja. Vai mihin erityisiin perseilyihin viittaat?
Juu, muistinkin just kun on muuttunut sielläkin tämä systeemi. MoDo putosi takaisin Allsenskaniin.Niissä peleissä on kunnon panos (sarjapaikka), ei näistä välimallin läpsyttelyistä jossa panoksena on kesäloma tai seuraava kierros innostu kukaan.
Samalla tavalla varsinaiset karsinnat tulevat tällä kertaa olemaan todennäköisesti ihan eri meiningin pelejä, varsinkin jos Keravalta pääsee lähijunalla paikan päälle.
Jep ja tuossa halutaan vain tahallaan tai siis tarkoituksenmukaisesti taklata vastustajan pelaajaa.Tuosta tuleekin sitten pari peliä kakkua ainakin. Ihan suoraan napsahtaa leukaan taklaus.
Mielenkiintoinen kommentti, kun puhutaan jääkiekkopelin tapahtumista.Jep ja tuossa halutaan vain tahallaan tai siis tarkoituksenmukaisesti taklata vastustajan pelaajaa.
Mielenkiintoinen kommentti, kun puhutaan jääkiekkopelin tapahtumista.
playout on kyllä itse saatanan keksintö. Jukurit kuuluu karsimaan, ei sitä kiistä juuri kukaan ja nyt sinne viskataan joku toinen täysin itsensä hukanneena, mitään ei opittu vuodesta 2009.
Miten se toinen ei sinne muka kuulu? Pelicansin asenne on aivan perseestä tällä hetkellä. Toki propsit myös Jukureille hyvästä pelistä. Mutta paremmalla asenteella näistä peleistä olisi saanut kiekkokansa hyvää viihdettä.playout on kyllä itse saatanan keksintö. Jukurit kuuluu karsimaan, ei sitä kiistä juuri kukaan ja nyt sinne viskataan joku toinen täysin itsensä hukanneena, mitään ei opittu vuodesta 2009.
Montako peliä kakkua Pekolle? Meneekö kurinpitoon?
Mitä helvettiä ihan oikeasti, en olisi uskonut että tällaista Kummelia saa todistaa. Häirikkömaskotille 5+20, ovet pettävät kaukalon joka puolelta, Jukurit kairaa kahdeksan YV-maalia ja Pelicans yrittää mennä vielä Espoonkin ohi kakkosten määrässä yhdessä pelissä!
Kyllä minustakin näille on paikkansa. Niin kauan kun lätkässä pelataan epätasavertaiset runkosarjat (joukkueet pelaavat eri määrän pelejä eri joukkueita vastaan jne.), niin suora putoaminen tai karsintoihin joutuminen ovat paljon vähemmän urheilullisia vaihtoehtoja kuin playoutit.Itse oon täysin sitä mieltä että playoutit pitää pelata. Kyllä sulla pitää olla sarjan toiseksiviimeisenä myös olla sen verran ammattiylpeyttä että pistät kaiken peliin paras seitsemästä sarjassa ja "ansaita" se kesäloma koska aina joku on viimeinen tai tokavimppa. Enkä tarkoita pelkästään tätä sarjaa vaan ylipäätään. Toihan tuo kaksi viimeistä karsii systeemi ihan helvetisti panosta viimeiselle kierrokselle asti vaikka Jukurit oli sementoinut viimeisen sijansa aikaa sitten.
Meneeköhän tää kurinpitoon?Jos maskotti ajetaan ulos, niin saako sen jälkeen joku toinen henkilö tulla maskotin asussa tilalle?
Ei kai tuomari nyt hahmon olemista hallissa voi kieltää, vaan ainoastaan sen ihmisen, joka hahmoa esittää.
Jo on saatana nyt. :(
On siinä se ero, että MoDo tippuu suoraan. Eikä jatka pelaamaan Allsvenskanin voittajaa vastaan. Tämä Suomen malli on tällainen kummallinen välimuoto jossa halutaan maksimoida kärsimys.Ruotsin vastaava sarja HV71- MoDo oli aivan eri meininki kentällä ja katsomossa. Katsomot täynnä ja Suomessa tyhjänä sekä ollaan faneina melankoliassa absoluuttisesti. Kyllähän tämä formaatti olisi hyvä jos Suomessa olisi kulttuuria näiden toteuttamisessa.
Jumalauta mikä hattara- ja pumpuliliiga tästä on tullut. Vielä reipas kymmenen vuotta sitten oli keskeistä kotietua, että videokuutiolla kelattiin provosoivasti edestakaisin epäselviä tilanteita ja jäähyjä, kuuluttajien kommentoidessa "katsokaapa videota..". Kotijoukkueen jäähyjen jälkeen laitettiin soimaan Silmäaseman mainoksia pienten vittuilukuulutusten kera. Välillä ryöpytysmatseissa otettiin kuutiolle kuviin vastustajan ruotsalainen maalivahti ja ämyreistä laitettiin soimaan "Den Glider In".
Minustakin tämä on se oleellisin kysymys Pelicansin kohdalla.Jos maskotti ajetaan ulos, niin saako sen jälkeen joku toinen henkilö tulla maskotin asussa tilalle?
Ei kai tuomari nyt hahmon olemista hallissa voi kieltää, vaan ainoastaan sen ihmisen, joka hahmoa esittää.
Jo on saatana nyt. :(
On siinä se ero, että MoDo tippuu suoraan. Eikä jatka pelaamaan Allsvenskanin voittajaa vastaan. Tämä Suomen malli on tällainen kummallinen välimuoto jossa halutaan maksimoida kärsimys.