Peliesitykset kaudella 2023–2024

  • 1 007 124
  • 22 362

Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Joulutauko lähestyy, ja kauden puoliväli samaten. Itse olen sitä mieltä että se mille peli näyttää on usein ihan rohkaisevaa ja se miten pyritään pelaamaan on oikein hyvä pelillinen suunta Ahokkaan ajan paskaträpin jälkeen. Toteutus on ontunut, maalinteko on ontunut ja epäonnekkuus on valtava riesa verrattuna muihin alakastin joukkueisiinkin. Ylikorostamista on ollut pyrkimysten osalta ja se on realisoitunut rumina menetyksinä ja epätarkkuutena paikkaavien toimien (hyökkääjät silloin kun puolustajat ovat maaliviivan tuntumassa nousseina jne.). Tämä on vähän korjaantunut viimeisen 1,5 viikon aikana.

Kuten todettua, TPS on joukkueena paperilla keskikastia joten joukkuekohtaisen laukaisuprosentin tulisi kivuta sinne muiden keskikastin jengien tasolla jossain vaiheessa väkisinkin. Tolpat sisään, se korjaantuisi pelkästään niillä, joten se ei ole pätevä argumentti että pelitapa ei tuottaisi riittävän laadukasta maalipaikkaa. Mutta jää nähtäväksi miten käy ensi viikolla ja ennen joulua. Kurssin todellakin tulee kääntyä. Yhtä kaikki todettava on, että kurssin kääntyminen ja onnen kääntyminenkin saattaa tapahtua liian myöhään pudotuspelejä ajatellen. Näkisin siten, että ensi viikon ottelut ovat ne jotka määrittelevät loppukauden suuntaa eniten tähän saakka.
Tuosta epäonnekkuudesta muuten, että Miettisen valmentaessa KalPaa epäonnekkuus maalipaikoissa jatkui täydet neljä kautta, eli en ihan luottaisi pelkkiin xG-tilastoihin. Taisi olla kaudella 2021-22, kun KalPa sijoittui 11:nneksi, vaikka olivat xG-tilastossa tyyliin kolmansia tjsp. Eli tämä on kyllä ihan Miettisen pelitavan ominaisuus, että xG-tilasto näyttää keskimäärin paremmalta kuin maalitilasto. Tosin onhan noita xG-tilastojakin erilaisia. Ainakin Jatkoajan kierrosraporttien ja Liigan sivujen xG-tilastot eroavat toisistaan, usein ovat nuo menneet Tepsin peleissäkin toisin päin riippuen siitä, kumpaa katsoo.

No, ehkä keskimäärin on jonkun verran epäonnekkaita oltu maalipaikoissa, ainakin Lukkoa vastaan, kun kolmessa pelissä on saatu vain yksi maali aikaiseksi, vaikka varsinkin molemmat vieraspelit heitä vastaan olivat ihan tasaisia. Itse asiassa jos sarjataulukosta jättäisi pois vain ottelut Lukkoa ja Jukureita vastaan niin TPS purjehtisi jo yli 1,5 ppo-keskiarvolla. Noita vastaan on siis pelattu viisi ottelua, joista tuloksena viisi tappiota maalierolla 3-20.

Maalipaikoissa ehkä jonkun verran näkyy maalinteon tuskan aiheuttama itseluottamuksen puute. Ainakin eilen oli yksi paikka, jossa ihan turhaan haettiin vielä yhtä syöttöä, kun olisi voinut jo siirtää kiekon maaliin.
 

mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Harmi vaan ettei kätisyydet passaa päittäin vaihtoon.

Kyllä ne passaa. Hemming pelaa junnuissa ylivoimaa paljon tuolta oikealta puolelta. Hakee vauhtia siniviivan tuntumasta ja pääsee näin luistelusta virittämään laukaustaan. Samaan tapaan miten Marjala pelaa vasemmalta puolelta.

Tässä pari esimerkkiä







 

Kultalehvä

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Columbus Blue Jackets
Tuosta epäonnekkuudesta muuten, että Miettisen valmentaessa KalPaa epäonnekkuus maalipaikoissa jatkui täydet neljä kautta, eli en ihan luottaisi pelkkiin xG-tilastoihin. Taisi olla kaudella 2021-22, kun KalPa sijoittui 11:nneksi, vaikka olivat xG-tilastossa tyyliin kolmansia tjsp. Eli tämä on kyllä ihan Miettisen pelitavan ominaisuus, että xG-tilasto näyttää keskimäärin paremmalta kuin maalitilasto. Tosin onhan noita xG-tilastojakin erilaisia. Ainakin Jatkoajan kierrosraporttien ja Liigan sivujen xG-tilastot eroavat toisistaan, usein ovat nuo menneet Tepsin peleissäkin toisin päin riippuen siitä, kumpaa katsoo.
Googlettelin tuota xG:n laskenta tapaa ja löysin jonkun Maikkarin pätkän, jossa Sihvonen toteaa senkin perustuvan laukaisusektoreihin, toisin sanoen siihen kuinka läheltä päästään vetämään.
Jos tuo todellakin on liigallakin noin suppea parametriensa osalta, niin se ei ota huomioon maskia, edeltävää syöttöä eikä laukaisijaa. Sihvosella oli tähän joku kommentti, jonka mukaan Tepsi ja xG-tilaston kärkeä pitävä Kalpa pelaa liian nopeaa kiekkokontrollia ja maalipaikoissa ei ole malttia tjsp. En anna sille nyt painoarvoa, vaan pohdin, että tolla on enemmänkin tekemistä sen fatkan kanssa, että TPS laukoo paljon. Eli huonoistakin paikoista kerrytetään sitä odottamaa, ja vaikka matemaattisesti siitä sitten tulisikin se yksi maali, niin todellisuudessa maalipaikkoja ei ole juurikaan ollut. Eli osittain ainakin kyllä, Miettisen pelitavan ominaisuus.
Sitten osaltaan tässä voidaan pohtia sitä, että onko näissä kahdessa joukkueessa sitten nuo laukojat minkäänlaisia maalintekijöitä, eli onko tarpeeksi leveyttä snipperi-osastolla, jotta tuon xG-ennusteen voisi muuttaa toteutumaksi.
Muista tilastoista jos otetaan esimerkiksi vaikka laukausprosentti ja tuo PDO, nähdään, että Tepsillä on jälleen kerran melko kehnoa osumatarkkuutta, maalinteossa on hyvissäkin paikoissa tuskaa, ja omiin menee muutamia liian helposti. Tämä tukee silmätestiä myös kivasti. Sitten taas toisaalta tuo PDO tulee pitkässä juoksussa lähenemään 100 ja yleensä jää 98--102 alueelle. Ton perusteella voidaan odottaa, että TPS:lläkin tuo maalinteon tehokkuus on normaalia alhaisempaa ja se tulee paranemaan ajan kanssa ns. normaalille tasolle. Valitettavasti tuo "pitkä juoksu" voi tarkoittaa yli kauden kestävää ajanjaksoa, ja ei voida edes tilastollisesti ennustaa kovin todennäköiseksi, että se tällä kaudella paranee. Mahdollista se toki on, mutta silloin joukkueen henkinen kasvu on tärkeämmässä roolissa kuin yksikään yksittäinen tilasto. Merkkejä paremmasta onneksi jo on, mutta riittääkö pelit ja aika. Se nähdään sitten.

edit: nyt kun tarkemmin luin kirjoittamaani, niin taitaa olla, että Sihvonen puhuu täysin samasta asiasta kuin minäkin

edit2: Miettisin tota hommaa vielä, niin ohan täysin mahdollista, että jos Jürgens laukoo kaarelta 10 löysää laukausta ranteella per peli ilman maskia, niin siitä saadaa jo 1 maali tuohon odottamaan lisää.
Tarkemmin en osaa sanoa, mutta luulin että Digialla olisi rahkeita kehittää tuon odottaman laskemista kausien mittaan, niin että se ottaisi myös muita tilastoja huomioon kuin älykiekon koordinaatit.
 
Viimeksi muokattu:

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Googlettelin tuota xG:n laskenta tapaa ja löysin jonkun Maikkarin pätkän, jossa Sihvonen toteaa senkin perustuvan laukaisusektoreihin, toisin sanoen siihen kuinka läheltä päästään vetämään.
hittää tuon odottaman laskemista kausien mittaan, niin että se ottaisi myös muita tilastoja huomioon kuin älykiekon koordinaatit.
Noita xG:tä tarjoavia palveluita on usempia. Vähän ongelmaa tuottaa se, että mitään yhteinäistä laskutapaa ei ole tosiaan, vähän monimutkaisemmat mallit ottaa huomioon kuka vetää ja miten on aikaisemmin onnistunut. Paljon on maskia, häiritseekö joku vetoa vai pääsekö yksin vetämään. Maalivahdin ja puolustuksen positiot huomioidaan myös.
 

Kultalehvä

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Columbus Blue Jackets
Noita xG:tä tarjoavia palveluita on usempia. Vähän ongelmaa tuottaa se, että mitään yhteinäistä laskutapaa ei ole tosiaan, vähän monimutkaisemmat mallit ottaa huomioon kuka vetää ja miten on aikaisemmin onnistunut. Paljon on maskia, häiritseekö joku vetoa vai pääsekö yksin vetämään. Maalivahdin ja puolustuksen positiot huomioidaan myös.
Joo, tässä yritin selvittää juurikin tuota liigan käyttämää ilmeisesti Digian laskemaa maaliodottamaa. Mutta mitään varmaa tietoa en löytänyt mitä parametrejä se ottaa huomioon. Toki, josse perustuu vain älykiekon dataan, niin suurin osa noista sun mainitsemista asioista jää pois.

Tällöin se perustuisi saman tyyppiseen laskentatapaan kuin tuo liigaplotin eli J. Pellisen maaliodottoma. Jostain syystä nuo vaan eroaa toisistaan ja siksi ajattelin, että liigalla on enemmän dataa sen laskemiseen kuin pelkkä positio.
 

Elysée1922

Jäsen
Suosikkijoukkue
Palloseura
Lukko tänään Parsubicessa. Huomenna matkustuspäivä takaisin Helsinkiin ja bussilla Raumalle. Perjantaina Turkuun.
Jos ei olla paremmalla jalalla kotikaukalossa perjantaina, niin ollaan syvissä vesissä.

Muutenkin seuraavat 5 peliä ollaan vedenjakajalla.
Lukko, Ässät, Kalpa, Kalpa ja KooKoo.
Sarja ollut niin tasainen, että nyt on otettava voittoja.
 

Träppi91

Jäsen
Lukko tänään Parsubicessa. Huomenna matkustuspäivä takaisin Helsinkiin ja bussilla Raumalle. Perjantaina Turkuun.
Jos ei olla paremmalla jalalla kotikaukalossa perjantaina, niin ollaan syvissä vesissä.

Muutenkin seuraavat 5 peliä ollaan vedenjakajalla.
Lukko, Ässät, Kalpa, Kalpa ja KooKoo.
Sarja ollut niin tasainen, että nyt on otettava voittoja.
Lensivät pelin jälkeen heti Turkuun.
 
Suosikkijoukkue
TPS, Vallin-Kivi
Tänään ensimmäistä kertaa paikan päällä katsomassa matsia. Pelon sekaiset fiilikset, onko Palloseuran jätkät tulleet tänään pelaamaan heti ensimmäisestä vaihdosta alkaen ja loppuu tämä raumlaiste toimesta meidän takaluukun hoonaus. Tehdäänkö tänään mailalla maali Lukolle? Mitä tekee EHT Ruben? Onko Petrus tullut pelaamaan? Mitä kalja maksaa? Tekeekö Jasu enää ikinä maalia? Tulosvetoon 4-1 ja 0-5.
 

J.K.

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS Turku
Kävin hakemassa 8 Lonkeroa kaupasta, ei jaksa paikan päälle. Toki varmaan yksi riittää duunipäivän jälkeen ja ekan erän jälkeen saa sulkea striimin. Hymiö.
 

HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Tänään pitäisi ainakin jään olla iskussa. Käytävillä on kylmempi kuin koskaan..toki voi johtua siitä että tästä kun katsoo ympärilleen niin näen kuusi ihmistä. Yksi on henkilökuntaa.
 

Kaukalonreuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Hallilla näyttää ja kuulostaa vähän samalta kun korpivaellusvuosina 2011-2015..tosin peliesityksetkin on vastaavia. Ei ollut varsinaisesti ikävä tätä. Harmin paikka.
 

WestCoast110

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Giallorossi
Sellaiset traumat tämän kauden Lukko peleistä, että kunnon kairausta kyllä huutaisi. Lukko ainakin niin heikolla liikkeellä tänään, että nyt jos koskaan pitäisi olla saumaa.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Ei tääl ketjus mittä raumalaisi mielensäpahoittaji ole?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös