Jussi Ahokas – TPS:n päävalmentaja

  • 166 971
  • 991

Hantta#23

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Pikkulinnut kertoivat juttua, että Stouni sr olisi kritisoinut Ahokasta kovin sanoin. Eli periaatteessa ei ole mahdotonta, että Aron siirtyisi johonkin toiseen seuraan, jossa hänelle luvattaisiin enemmän peliaikaa.
Tälläistä samaa olen kuullut itsekin ja tuossa jokin aika sitten tulikin kirjoitettua että Kiviharjun jatkaminen Tepsissä ei ole itsestään selvyys.
Jatko Tepsissä toki vielä mahdollista mutta kuulema tammikuussa ei ainakaan vielä ollut kirjoitettu jatkosopimusta eikä kenenkään muunkaan joukkueen kanssa.
Nyt ilmeisesti katellaan rauhassa mistä löytyisi se paras sopimus.
Kunpa tässä ei nyt kävi niinkuin Lambertille on käynyt eli poika on ikäluokkansa lupaavimpia koko maailmassa mutta isän hääriessä liikaa taustalla asiat lähtevätkin rullaamaan väärään suuntaan.
Mikäli Kiviharju jr jatkaisi ja toivon mukaan kun jatkaa Tepsissä niin on selvää että TPS haluaa pidemmän sopimuksen jolla Kiviharju pysyy Tepsissä siihen asti kunnes mahdollisesti lähtisi NHLään ja vastaavasti Kiviharjun palkkapyyntö isän ja agentin johdolla tulee olemaan mitä toden näköisemmin sellainen jota Tepsissä ja ylipäätään Suomessa ei ennen ole maksettu 17 vuotiaalle juniori-ikäiselle pelaajalle.
Kiviharjut tietävät agenttinsa johdolla tämän että kasvattajaseura TPS haluaa pitää Aaronin lähes hinnalla millä hyvänsä niin tämän johdosta palkkapyyntö tulee olemaan myös merkittävä ja suunnan näyttö tulevaisuuden lahjakkuuksienkin kohdalla.
TPS ei voi ottaa sitä riskiä että eivät hyväksy Kiviharjujen palkkapyyntöä ja kaveri pakkaisi kamansa siirtyen toiseen Liigaseuraan kuten esim. Lukkoon tai Ilvekseen.
Tepsillä seurana isoin asia on seuran maine/imago joka saisi kovan kolauksen mikäli se päästäisi ehkäpä ikäluokkansa maailman lahjakkaimman pelaajaan toiseen Liigaseuraan. Rapaa tulisi taas kerran joka suunnasta ja se että maailmalla kasvattajaseurana mainittaisiinkin Tepsin sijaan se johon hän mahdollisesti siirtyisi ja josta sitten aikanaan lähtisi NHLään.
Imagon lisäksi Tepsiltä jäisi taas yhdet siirtokorvaukset saamatta kuten mm. Maccellin ja Lehkosenkin kohdalla kävi.
Mikäli Kiviharju jr siirtyisi muualle niin sen jälkeen kummankaan on turha enää koskaan puhua TPS sydämestään. Isän Hall Of Fame paikan voisi peruuttaa samantien ja Aaroninkaan korulauseita Tepsistä ei kukaan enää ottaisi tosissaan.
Mielenkiintoista on nähdä mihin tämä keissi päättyykään.
Mennäkseen itse ketjun aiheeseen niin enpä usko että isä Kiviharju on ainut joka siellä on kritisoinut Ahokasta sillä uskallan väittää että eipä pelaajatkaan varmastikaan haluaisi pelata pelkästään tälläistä puolustus -ja peruuttelukiekkoa vaan raikkaampaa, vauhdikkaampaa sekä hyökkäysvoittoisempaa peliä.
Tässä voikin olla yksi syy miksei Tepsiin saada houkuteltua ns. nimimiehiä sillä ketä kiekollisesti luova ja taitava pelaaja haluaa siirtyä joukkueeseen jossa pääpaino on puolustus pelaamisessa.
Toisaalta tiedän senkin ettei mestaruuksia voiteta pelkästään hyökkäämällä vaan usein pelit ovat ns. maalin pelejä joissa yksi virhe ratkaisee.
Kuitenkin loppuun vielä että aikoinaan ollessani eräällä valmentaja luennolla yksi kyseisen lajin sen ajan yksi kovimmista Suomalais koutseista käytti moneen kertaan tuttua fraasia että hyökkäys on paras puolustus ja onhan se tänä päivänäkin ainakin eräällä tapaa totta.
Mikäli joukkueesta pitää jääkiekossa kiekkoa tai jalkapallossa palloa pelin aikana itsellään enemmän kuin vastustaja niin silloin on huomattavasti suurempi mahdollisuus että voitat myös ottelun.
 
Juketsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS

Ei Ahokkaan peli Kookoossa ollut tälläistä pakittelua vaan vauhdikasta ja raikasta lätkää. Joukkue oli rakennettu siellä oikein. Yritä nyt Turussa pärjätä Ladalla kiihdytysajoissa. Kyllä siinä mielellään rupeaa jo kiilaamista suunnittelemaan ennen kuin reilua kiihdytyskisaa Ferrarin rinnalla.
 
Hantta#23

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Moisasesta on ollut paljon juttua ja itse pidän häntä noista Tepsin valkuista kaikkein kovimpana, ammattaitoisimpana sekä ennenkaikkea rehellisenä ja suoraselkäisimpänä koutsina.
Sensijaan Ahokkaasta ja Kaltosta on vaikea puhua rehellisinä ja suoraselkäisinä koutseina. Pelaa Tepsi miten huonosti tahansa niin tämä kaksikko heittelee perusjuttua ja jostain löytävät silti hyviä juttuja kun taas Moisanen kertoo melko suoraan missä epäonnistuttiin, mistä on huolissaan, melko tarkkaan mitkä osa-alueet pettivät jne.
Olen jo koko kauden seurannut katsoessani vieraspelejä että Ahokas ja Kalto pitävät vähän väliä kahden välisiä supina hetkiänsä Moisasen seuratessa yksin tapahtumia.
Myöskin herrat Ahokas/Kalto ja Moisanen antaneet joitakin kertoja vähän eriäviä kommentteja peleistä joten kuinkahan tiiviit ja hyvät välit herroilla todellisuudessa on?
Mikäli Kallion kokoama joukkue on ensi kaudellakin materiaaliltaan samaa heikkoa tasoa kuin tälläkin kaudella ja Ahokas ei pysty muuttamaan pelikirjaansa edes yhtäkään pykälää hyökkäävämmäksi ja jossa pelaajat saisivat enemmän käyttää luovuutta ja sitä kautta pelaamisessa olisi iloa sekä rentoutta niin ensi kaudella saamme jälleen nauttia ja seurata väsynyttä, puuduttavaa, huono asenteista ja heikko tasoista kiekkoa.
 
Viimeksi muokattu:

aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Eilen Kalto Auran Aaltojen ottelun jälkeisessä haastattelussa löysi monta hyvää asiaa TPS:n pelistä eikä tuntunut mitenkään olevan huolestunut tämän hetkisestä tilanteesta. Todella suuri ero edellisiltaiseen Moisasen haastatteluun. Olenkin @Hantta#23 :n kanssa hyvin samoilla linjoilla sen suhteen, miten TPS:n valmennus mahtaakaan olla keskenään samalla sivulla.
Näin ulkopuolelta katseltuna näyttää siltä, että Ahokas ja Kalto ovat TPS:ssä vain ja ainoastaan virkamiehinä vailla sen suurempaa tunnesitoutumista logolle, kun sen sijaan Moisanen tekee töitä myös logon eteen täysillä ja on aidosti huolissaan nykytilanteesta, kun joukkue esiintyy kentällä kuin mitä flegmaattisemmat virkamieskiekkoilijat.
Kyllä eilen teki pahaa katsoa, kun näki miten Lukon pelaajat vetivät omalle logolleen tunteella. Vastaavaa on nähnyt viimeiksi TPS:n osalta viime kaudella esim. Makke Nurmen ja Juuso Pärssisen ym. toimesta. Tällä kaudella tämä joukkue pystyy kaukalossa vain päämäärättömään hiihtelyyn vailla sen suurempaa tunteen paloa. Ilmeisesti pelaajatkin tajuavat, ettei tästä kuitenkaan mitään tule ja siksi ei kannata edes sen enempää yrittää. Kunhan pelataan ottelut pois kalenterista ja keskitytään kesän tuloon ja monen kohdalla uusiin ympyröihin.
 
Simolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsirannikko

Eli samalla sapluunalla: Jos Rene Nummelin joskus nousee liigajengiin ja siirtyy yhden kauden jälkeen mihin tahansa isänsä Petterin avustuksella, niin nro 3 lasketaan alas hallin päädystä? Näinkö kokonaisuuden näkisit siinäkin tapaukses? Vai koskeeko historia täs tapaukses vaan isän historiaa Tepsissä? Jestas mitä ajatusten nerokkuutta.
Ja toiseen ketjuun kirjotinkin, et Tepsin tarjous silloin joskus Lehkoselle oli tyyliä kyynärpääsuojat ja pari mailaa.
Pelistä olen kanssasi erittäin paljon samaa mieltä.
 
RoundUp

Jäsen
Eilen Kalto Auran Aaltojen ottelun jälkeisessä haastattelussa löysi monta hyvää asiaa TPS:n pelistä eikä tuntunut mitenkään olevan huolestunut tämän hetkisestä tilanteesta. Todella suuri ero edellisiltaiseen Moisasen haastatteluun. Olenkin @Hantta#23 :n kanssa hyvin samoilla linjoilla sen suhteen, miten TPS:n valmennus mahtaakaan olla keskenään samalla sivulla.
Näin ulkopuolelta katseltuna näyttää siltä, että Ahokas ja Kalto ovat TPS:ssä vain ja ainoastaan virkamiehinä vailla sen suurempaa tunnesitoutumista logolle, kun sen sijaan Moisanen tekee töitä myös logon eteen täysillä ja on aidosti huolissaan nykytilanteesta, kun joukkue esiintyy kentällä kuin mitä flegmaattisemmat virkamieskiekkoilijat.
Kyllä eilen teki pahaa katsoa, kun näki miten Lukon pelaajat vetivät omalle logolleen tunteella. Vastaavaa on nähnyt viimeiksi TPS:n osalta viime kaudella esim. Makke Nurmen ja Juuso Pärssisen ym. toimesta. Tällä kaudella tämä joukkue pystyy kaukalossa vain päämäärättömään hiihtelyyn vailla sen suurempaa tunteen paloa. Ilmeisesti pelaajatkin tajuavat, ettei tästä kuitenkaan mitään tule ja siksi ei kannata edes sen enempää yrittää. Kunhan pelataan ottelut pois kalenterista ja keskitytään kesän tuloon ja monen kohdalla uusiin ympyröihin.
Kyllä tepsi eilen tuli kovalla sykkeellä ensimmäisessä erässä ja ajoittain läpi pelin, mutta vastakohtana torstaille Lukon viimeistely onnistui ihan erilailla. Tepsi teki takisesti oikein kun ei pelannut passiivista kiekko kuten Ilvestä vastaan, se on Lukkoa vastaan tuhoon tuomittu. Jännä kevät on tulossa ja toivottavasti joukkueet kohtaavat vielä sen tuoksinnassa
 
RoundUp

Jäsen
Tälläistä samaa olen kuullut itsekin ja tuossa jokin aika sitten tulikin kirjoitettua että Kiviharjun jatkaminen Tepsissä ei ole itsestään selvyys.
Jatko Tepsissä toki vielä mahdollista mutta kuulema tammikuussa ei ainakaan vielä ollut kirjoitettu jatkosopimusta eikä kenenkään muunkaan joukkueen kanssa.
Nyt ilmeisesti katellaan rauhassa mistä löytyisi se paras sopimus.
Kunpa tässä ei nyt kävi niinkuin Lambertille on käynyt eli poika on ikäluokkansa lupaavimpia koko maailmassa mutta isän hääriessä liikaa taustalla asiat lähtevätkin rullaamaan väärään suuntaan.
Mikäli Kiviharju jr jatkaisi ja toivon mukaan kun jatkaa Tepsissä niin on selvää että TPS haluaa pidemmän sopimuksen jolla Kiviharju pysyy Tepsissä siihen asti kunnes mahdollisesti lähtisi NHLään ja vastaavasti Kiviharjun palkkapyyntö isän ja agentin johdolla tulee olemaan mitä toden näköisemmin sellainen jota Tepsissä ja ylipäätään Suomessa ei ennen ole maksettu 17 vuotiaalle juniori-ikäiselle pelaajalle.
Kiviharjut tietävät agenttinsa johdolla tämän että kasvattajaseura TPS haluaa pitää Aaronin lähes hinnalla millä hyvänsä niin tämän johdosta palkkapyyntö tulee olemaan myös merkittävä ja suunnan näyttö tulevaisuuden lahjakkuuksienkin kohdalla.
TPS ei voi ottaa sitä riskiä että eivät hyväksy Kiviharjujen palkkapyyntöä ja kaveri pakkaisi kamansa siirtyen toiseen Liigaseuraan kuten esim. Lukkoon tai Ilvekseen.
Tepsillä seurana isoin asia on seuran maine/imago joka saisi kovan kolauksen mikäli se päästäisi ehkäpä ikäluokkansa maailman lahjakkaimman pelaajaan toiseen Liigaseuraan. Rapaa tulisi taas kerran joka suunnasta ja se että maailmalla kasvattajaseurana mainittaisiinkin Tepsin sijaan se johon hän mahdollisesti siirtyisi ja josta sitten aikanaan lähtisi NHLään.
Imagon lisäksi Tepsiltä jäisi taas yhdet siirtokorvaukset saamatta kuten mm. Maccellin ja Lehkosenkin kohdalla kävi.
Mikäli Kiviharju jr siirtyisi muualle niin sen jälkeen kummankaan on turha enää koskaan puhua TPS sydämestään. Isän Hall Of Fame paikan voisi peruuttaa samantien ja Aaroninkaan korulauseita Tepsistä ei kukaan enää ottaisi tosissaan.
Mielenkiintoista on nähdä mihin tämä keissi päättyykään.
Mennäkseen itse ketjun aiheeseen niin enpä usko että isä Kiviharju on ainut joka siellä on kritisoinut Ahokasta sillä uskallan väittää että eipä pelaajatkaan varmastikaan haluaisi pelata pelkästään tälläistä puolustus -ja peruuttelukiekkoa vaan raikkaampaa, vauhdikkaampaa sekä hyökkäysvoittoisempaa peliä.
Tässä voikin olla yksi syy miksei Tepsiin saada houkuteltua ns. nimimiehiä sillä ketä kiekollisesti luova ja taitava pelaaja haluaa siirtyä joukkueeseen jossa pääpaino on puolustus pelaamisessa.
Toisaalta tiedän senkin ettei mestaruuksia voiteta pelkästään hyökkäämällä vaan usein pelit ovat ns. maalin pelejä joissa yksi virhe ratkaisee.
Kuitenkin loppuun vielä että aikoinaan ollessani eräällä valmentaja luennolla yksi kyseisen lajin sen ajan yksi kovimmista Suomalais koutseista käytti moneen kertaan tuttua fraasia että hyökkäys on paras puolustus ja onhan se tänä päivänäkin ainakin eräällä tapaa totta.
Mikäli joukkueesta pitää jääkiekossa kiekkoa tai jalkapallossa palloa pelin aikana itsellään enemmän kuin vastustaja niin silloin on huomattavasti suurempi mahdollisuus että voitat myös ottelun.
Eilen Kiviharju oli tepsin pakeista varmimpia ja ei turhia hötkyillyt. Tais tulla peliaikaakin sopivasti. Tuskin suomessa pelaa muualla kuin tepsissä mutta tiedä häntä vaikka muualla euroopassa ennen isoja ovia?
 
JPriest

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Moisasesta on ollut paljon juttua ja itse pidän häntä noista Tepsin valkuista kaikkein kovimpana, ammattaitoisimpana sekä ennenkaikkea rehellisenä ja suoraselkäisimpänä koutsina.
Sensijaan Ahokkaasta ja Kaltosta on vaikea puhua rehellisinä ja suoraselkäisinä koutseina. Pelaa Tepsi miten huonosti tahansa niin tämä kaksikko heittelee perusjuttua ja jostain löytävät silti hyviä juttuja kun taas Moisanen kertoo melko suoraan missä epäonnistuttiin, mistä on huolissaan, melko tarkkaan mitkä osa-alueet pettivät jne.
Olen jo koko kauden seurannut katsoessani vieraspelejä että Ahokas ja Kalto pitävät vähän väliä kahden välisiä supina hetkiänsä Moisasen seuratessa yksin tapahtumia.
Myöskin herrat Ahokas/Kalto ja Moisanen antaneet joitakin kertoja vähän eriäviä kommentteja peleistä joten kuinkahan tiiviit ja hyvät välit herroilla todellisuudessa on?
Mikäli Kallion kokoama joukkue on ensi kaudellakin materiaaliltaan samaa heikkoa tasoa kuin tälläkin kaudella ja Ahokas ei pysty muuttamaan pelikirjaansa edes yhtäkään pykälää hyökkäävämmäksi ja jossa pelaajat saisivat enemmän käyttää luovuutta ja sitä kautta pelaamisessa olisi iloa sekä rentoutta niin ensi kaudella saamme jälleen nauttia ja seurata väsynyttä, puuduttavaa, huono asenteista ja heikko tasoista kiekkoa.
Taitaa Moisasella olla hemmetisti enemmän kokemusta muihin valmentajiin nähden. Moisanen loi Petri Vehasen aikoinaan maailman mestariksi. Taisi luoda myös Antti Raannan. Taitaa olla enemmän kokemusta kuin muulla valmennuksella yhteensä. Ei sillä meillä on myös kova ukko myös maalivahtivalmentajana Mikael Vuorio. Eikä Mosse ole edes vielä kovin vanha.
 
Viimeksi muokattu:

Leipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Posipetterit
Nii, ainahan julkisuuteen kerrotaan siirtojen faktat. Summia ja syitä myöden.
Niin mutta näin 10 vuotta myöhemmin ei vois kertoa todellisia syitä siirrolla? Etenkin kun Ika ei ole missään tekemisissä Tepsin kanssa, vaan tuntuu enemminkin että on aina ollut antipatioita sinne suuntaan.
 
Simolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsirannikko
Niin mutta näin 10 vuotta myöhemmin ei vois kertoa todellisia syitä siirrolla? Etenkin kun Ika ei ole missään tekemisissä Tepsin kanssa, vaan tuntuu enemminkin että on aina ollut antipatioita sinne suuntaan.
En ite ymmärrä millään tasolla, et miksi pitäis mitään summia tai muita tapahtumia tuoda julki. Vai kuinka yleistä se mielestäsi ylipäänsä on? Tarkotan nyt siis Suomea? Et sinäkään kerro (väittäisin) edes työkavereillesi palkkaasi tai välttämättä syytä työpiakan vaihtoon. Sehän on sama kun kertoisit tilisi saldon tai porojesi todellisen määrän.
Mutta se ot:sta.
 
Leipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Posipetterit
En ite ymmärrä millään tasolla, et miksi pitäis mitään summia tai muita tapahtumia tuoda julki. Vai kuinka yleistä se mielestäsi ylipäänsä on? Tarkotan nyt siis Suomea? Et sinäkään kerro (väittäisin) edes työkavereillesi palkkaasi tai välttämättä syytä työpiakan vaihtoon. Sehän on sama kun kertoisit tilisi saldon tai porojesi todellisen määrän.
Eikai mitään summia tarviikkaan kertoa, kyl mä luulen että Ika olis voinut kertoa että parempi sopimus oli yksi syy joukkueen vaihtoon aikoinaan. Kyllä se miksi vaihtoi aikoinaan Turusta KalPaan johtui ihan muusta kuin rahasta.
 
Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kerhosta lähtevä Pikkarainen maistuisi Ahokkaan tilalle. Ei välttämättä paras vaihtoehto, mutta ainakin peli olisi viihdyttävämpää ja pelaajien fleguilu loppuisi.
Symppaan myös Pikkaraista. Sopivan särmikäs ja sanavalmis katutappelijan oloinen roikale nykyisten sliipattujen silkkimunien tilalle, mutta ei taida mahtua Palloseuran valitsemaan Vierumäki - lookiin. Sikäli olen aika jäävi näitä kommentoimaan, kun Ahokkaan Palloseuran matsien seuraaminen on jäänyt pariin viime kaudella paikalla nähtyyn todella unettavaan rännikiekkoiluun ja kulmissa pyörimiseen.
Pikkarainen voisi mahdollisesti tuoda väriä jollei kentälle niin ainakin lehdistötilaisuuksiin, jotka taitavat nykyään olla kiinnostavuudessaan suoraan verrannollisia pelien tasoon. Kun peli ei oikein ota kulkeakseen ja joukkue rakennetaan vuosi toisensa jälkeen toivotaan toivotaan - ulkkareilla ja kolmoskorin ukoilla, niin hyvä olis, jos edes valmennus toisi väriä ja kiinnostavuutta keskinkertaisuuteen ja värittömyyteen. Maalejakin olis peleissä kiva nähdä.
 
ILIMAVEIVI

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
TPS:llä on maalilaulu hunajata ja voittolaulu dirlandaa niin nyt voisi olla tappio laululle sijaa,vaikka tähän tyyliin.
" Voi Jussi miten saat tän toimii?
Sul täytyy olla super voimii !
Joukkue täynnä lapasia ,
velttoja ohilaukojia ..
Voi voi ai ai jai ja jaa. "
 
mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Päävalmentaja kantaa aina vastuun kaikesta tekemisestä mutta yhä enemmän korostetaan koko tiimin merkitystä ja jokaisella on pelissä tietyt vastuualueet. Tiedetään että Ahokkaan vahvuudet ovat viisikkopelin organisoinnissa, etenkin puolustusauuntaan. Käsitykseni mukaan Ahokas myös peluuttaa hyökkääjiä.
Moisasen, Salon ja Ahokkaan vahvuudet ovat enemmän puolustuspelin valmentamisesta. Kari Kalto on se jonka palkkaamista on perustelu hyökkäyspelin valmentamisella. Aina sanotaan että päävalmentajan pitää itse saada valita tiiminsä. Itse olen lähtökohtaisesti myös tällä kannalla mutta miten tässä tapauksessa? Potkuja en Ahokkaalle haluaisi antaa. Nuoreksi valmentajaksi CV on aika hienoa luettavaa. Pari maailmanmestaruutta, Liigan valmentajapalkinto, Euroopan paras valmentaja, Liigasta yksi hopea. Fiksu mies joka varmasti tietää omat vahvuudet ja heikkoudet. Kauden jälkeen pitää istua alas ja miettiä että miten me saadaan valmennustiimiin enemmän hyökkäyspeliosaamista.

Eli mitä mieltä olette? Pitäisikö Uraman "kävellä" Ahokkaan yli ja ulostaa Kalto tuosta. Toisaalta jos Ahokas tuota vastustaa niin onko hänetkin pakko potkia pihalle? Kuten sanoin, Ahokasta en haluaisi pistää pihalle mutta valmennustiimiin pitää ehdottomasti tulla muutoksia. Ja nimenomaan sellainen valmentaja jolla osaaminen on kiekollisessa pelissä. Samaan aikaan Ahokkaan pitää itsekin osata uusiutua koko ajan ja osata muokata pelitapaansa aktiivisempaa suuntaan.
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Ei Ahokkaan peli Kookoossa ollut tälläistä pakittelua vaan vauhdikasta ja raikasta lätkää. Joukkue oli rakennettu siellä oikein. Yritä nyt Turussa pärjätä Ladalla kiihdytysajoissa. Kyllä siinä mielellään rupeaa jo kiilaamista suunnittelemaan ennen kuin reilua kiihdytyskisaa Ferrarin rinnalla.

Tosin, joukkueen perusrunko on aikalailla sama kuin Raipe Helmisellä ja Raipe uskalsi peluuttaa huomattavasti rohkeampaa hyökkäyspeliä.(jopa valmennusrunko on lähes sama)

Osittain ongelma liittyy mielestäni edellämainittuun asiaan (olen ehkä tästä aiemminkin sanonut) valmentajana hiukan vitsinä pidetty Raipe vei TPS:n finaaleihin, joten suomikiekon nousevan valmentajasuuruuden Jusen on pakko yrittää pistää paremmaksi tai CV ja maine kärsii aikamoisen kolauksen. Nyt sitten on pelattu käytännössä 1,5 kautta playoff-kiekkoa.
 
Lehmussaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, Rangers, TPS
Jusen on pakko yrittää pistää paremmaksi tai CV ja maine kärsii aikamoisen kolauksen. Nyt sitten on pelattu käytännössä 1,5 kautta playoff-kiekkoa.
Raipe (ja esim. Suikkanen) tekivät jotain, mikä lienee jopa heidän itse vaikea tehdä uudestaan, joten tuskin kukaan odottaa Ahokkaalta vähintään samaa, jos ihan rehellisesti mietitään?

1,5 vuotta on tosiaan pelattu poffikiekkoa ja Ahokas lienee vakuuttunut, että sillä se mestaruus tulee, jos on tullakseen. En ihan suoraan sanottuna tiedä, haluanko ennemmin viihdyttävää kiekkoa vai mestaruuden hinnalla millä hyvänsä. Ja kummalla tavalla viivan alle jää enemmän rahaa kauden lopussa...
 
Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
En ihan suoraan sanottuna tiedä, haluanko ennemmin viihdyttävää kiekkoa vai mestaruuden hinnalla millä hyvänsä. Ja kummalla tavalla viivan alle jää enemmän rahaa kauden lopussa...

Suoraan sanottuna multa loppuu Tepsin seuraaminen, jos Tepsi vaihtaa mestaruuden tavoittelemisen ”viihdyttävään” Kaskiskiekkoon hyvä sijoitus ja hyvä arki mielessä.
 
aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Kyllä minua ainakin v. ..tuttaisi aika jäätävästi, jos minun joukkueeseeni organisaation urheilujohto toisi kauden tärkeimmässä vaiheessa Ronkaisen ja Vanttajan tapaiset ”vahvistukset” ja sanoisi , että ollaan reagoitu. Toivottavasti Jussia ei v…tuta.
 
Wizzö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maximus Lindroth

Mistä sinä tiedät ettei Jussi ole itse pyytänyt lisää pakkeja koska muuten ei saada edes täyttä pakistoa idän pelikiertueelle. Jumalauta kun täällä vedetään ranteet auki kun yksi pakki tulee viikon lainalle ja toinen loppukaudeksi.
 
Siitä ei varmaankaan ole kyse jos tulee uutta ukkoa joukkueeseen vaan siitä minkä tasoisia sieltä tulee.
Vaatimus laadun ja tason kohdalla tippunut melkoisen alas jos nuo kaksi tullutta saa porukat tyytyväisiksi ja et hienoa että TPS Kallion johdolla reagoi tilanteeseen.
Kiviharju, Lehtonen, Saari ja Suomi ajaisivat ihan saman mitä nuokin tulleet kaverit.
Ei kannata Tepsin kohdalla puhua mestaruuden tai ylipäätään mitaleiden tavoittelusta ja tavoitteena pitämisenä jos vahvistukset tuota luokkaa.
 
eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
JOS Ahokkaalle on sanottu, että nyt on sulle ihan saattanan kovat ukot tiedossa ja että nyt mennään päätyyn asti näillä kiekollisilla johtajilla, niin varmaan vituttaa. Jos taas on sanottu, että meillä ei ole kohta riittävästi pakkeja että saadaan kolme paria aikaiseksi, niin tilattiin nämä jätkät jotka kai osaavat luistella, niin ehkä ei.
 
Wizzö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maximus Lindroth
Kiviharju, Lehtonen, Saari ja Suomi ajaisivat ihan saman mitä nuokin tulleet kaverit.
Kiviharju on U-18 maajoukkueen mukana.
Lehtonen saa peliaikaa kyllä.
Saarella ei kyllä omasta mielestäni riitä vielä liigaan.
Suomesta ei tietoa että onko edes kunnossa?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös