HIFK kaudella 2022–2023

  • 686 747
  • 3 969

starcat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Syksyn "hokema" totta helvetissä on ollut sentterivaje, koska joukkueessa on yksiselitteinen sentterivaje. Tämä selviää esimerkiksi ottelukohtaisia kokoonpanoja katsomalla eikä asia muuksi muutu ennen kuin asialle tehdään jotain.

Toiseksi on melkoista mutkien suoraksi vetämistä tuijottaa laukaisukarttoja ja tehdä siitä johtopäätös, että pelaajat ovat kollektiivisesti unohtaneet kuinka kiekko laitetaan maaliin. Laukaisukartta ei kerro mitään muuta kuin että mistä laukaus on lähtenyt. Siitä ei ilmene kuinka paineistetussa tilassa laukaiseva pelaaja on ollut (millä on aivan oleellinen vaikutus laukauksen laatuun) tai kuinka tilanne on ylipäinsä rakennettu ja kuinka vastustajan viisikko sekä maalivahti ovat ehtineet laukaisuhetkellä sijoittua.

Yhtälailla voisi tehdä johtopäätöksen, että laukaiskartta ja vähäinen maalimäärä kertovat nimenomaan luovuuden sekä pelinopeuden puutteesta, koska tilanteet ovat syntyneet liian hitaasti ja niistä on puuttunut yllätyksellisyys, jotta laukaisut olisivat realisoituneet paremmalla prosentilla maalien muodossa.

Esimerkkinä on valtaisa ero lähteekö laukaus B-pisteen kaarelta one-timerinä nopeasta oikea-aikaisesta poikittaissyötöstä maalivahdin ollessa sivuttaisliikkeessä vai lähteekö se paineistettuna sen jälkeen kun laukova pelaaja on aiemmin onnistunut kiekon karvaamaan itselleen laitakamppailun tuloksena, maalivahdin ollessa kokoajan rintama laukaisusuuntaan. Nykymolarit peittävät kyllä riittävän hyvin silloin kun siihen annetaan aikaa ja jos hyökkäävältä joukkueelta puuttuu pelinopeus sekä yllätyksellisyys, niin tehtyjen maalien määrä laskee dramaattisesti niin kuin IFK:n tapauksessa on käynyt.
Laukaukartta ei siis kerro kuinka paineistettuna laukaus lähtee. OK sitten mutta mun ihan omat silmät on nähnyt tällä kaudella ainakin toistakymmentä kertaa kuinka meihin pelaaja saa syötön tyhjän maalin kulmalle ja sutii ohi. Vaikka vastustan maalivahti on toisella puolella maalia ja puolustaja metrin päässä. Että silleen.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK

Tottakai tällaisia tilanteita tulee jokaisessa joukkueessa. Ei liene salaisuus, että pelaajat eivät viimeistele 100%:sti ns. laatupaikoistakaan. Kuitenkin jos näitä laatupaikkoja luotaisiin pitkän kauden aikana riittävästi, niin sattuman osuus kyllä pienee ja maaleja syntyy riittävästi, joka mahdollistaa otteluiden voittamisen paremmalla prosentilla.

On itselleen valehtelemista uskotella, että IFK:n tämän kauden kyntäminen johtuisi siitä, että kaikki pelaajat olisivat kollektiivisesti unohtaneet kuinka kiekko laitetaan avopaikasta maaliin. Kyllä pelejä seuraamalla voidaan todeta, että pelinopeuden, luovuuden, yllätyksellisyysen ja pelirakenteen vajavaisuuden vuoksi niitä aidosti laadukkaita maalipaikkoja ei ole syntynyt läheskään niin paljon kuin laadukkaasti rakennetussa ja menestyvässä joukkueessa tulisi syntyä. Täysin mielikuvitukseton ylivoimapelaaminen on tästä malliesimerkki. Tähän kun vielä lisätään sulaneen Halosen peluutuksella lahjoitetut pisteet, niin ei ihme, että joukkue pyörii edelleen sarjataulukon jämäsijoilla.
 
Viimeksi muokattu:

Incognito

Jäsen
Kyllä pelejä seuraamalla voidaan todeta, että pelinopeuden, luovuuden, yllätyksellisyysen ja pelirakenteen vajavaisuuden vuoksi niitä aidosti laadukkaita maalipaikkoja ei ole syntynyt läheskään niin paljon kuin laadukkaasti rakennetussa ja menestyvässä joukkueessa tulisi syntyä. Täysin mielikuvitukseton ylivoimapelaaminen on tästä malliesimerkki. Tähän kun vielä lisätään sulaneen Halosen peluutuksella lahjoitetut pisteet, niin ei ihme, että joukkue pyörii edelleen sarjataulukon jämäsijoilla.

Minä en myöskään IFK:n kohdalla kauheasti pysty näihin laukaisukarttoihin ja maaliodottamiin pysty sokeasti luottamaan. HIFK:n sijoitus näissä tilastoissa on jo useamman kauden ollut todellista sijoitusta huomattavasti alhaisempi. Silloin ei kyse ole enää sattumasta. En ole esim. perehtynyt siihen, että mihin tuo maaliodottama tarkalleen perustuu, mutta suurimman osan kaudesta se on ollut ihan kupla. Nyt näissä viimeisimmissä peleissä joulutauon ympärillä on tapahtunut asiaan parannusta, mutta edelleen ylivoima takkuaa ja suorien laatuhyökkäysten määrä on alhainen.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Tähän kun vielä lisätään sulaneen Halosen peluutuksella lahjoitetut pisteet, niin ei ihme, että joukkue pyörii edelleen sarjataulukon jämäsijoilla.
Rumastihan tää on sanottu, mutta me on menetetty yhden miehen takia helvetisti pisteitä. Halonen on ollut yhdellä sanalla sanottuna huono, mutta hänen maalissa ollessaan on se vaikuttanut koko jengin tekemiseen negatiivisesti, kun aina saa pelätä, että milloin tahansa saattaa livahtaa aivan vaaratonkin veto selän taakse. Toki peli on suurimman ajan kaudesta ollut muutenkin paskaa, mutta lähes joka matsissa Taponen on kuitenkin antanut sen kuuluisan mahdollisuuden voittaa. Halosen pakkopeluuttaminen alkukaudesta oli aivan hölmöläisten toimintaa, josta vastuun kantaa valmennus.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Tottakai tällaisia tilanteita tulee jokaisessa joukkueessa. Ei liene salaisuus, että pelaajat eivät viimeistele 100%:sti ns. laatupaikoistakaan. Kuitenkin jos näitä laatupaikkoja luotaisiin pitkän kauden aikana riittävästi, niin sattuman osuus kyllä pienee ja maaleja syntyy riittävästi, joka mahdollistaa otteluiden voittamisen paremmalla prosentilla.

On itselleen valehtelemista uskotella, että IFK:n tämän kauden kyntäminen johtuisi siitä, että kaikki pelaajat olisivat kollektiivisesti unohtaneet kuinka kiekko laitetaan avopaikasta maaliin. Kyllä pelejä seuraamalla voidaan todeta, että pelinopeuden, luovuuden, yllätyksellisyysen ja pelirakenteen vajavaisuuden vuoksi niitä aidosti laadukkaita maalipaikkoja ei ole syntynyt läheskään niin paljon kuin laadukkaasti rakennetussa ja menestyvässä joukkueessa tulisi syntyä. Täysin mielikuvitukseton ylivoimapelaaminen on tästä malliesimerkki. Tähän kun vielä lisätään sulaneen Halosen peluutuksella lahjoitetut pisteet, niin ei ihme, että joukkue pyörii edelleen sarjataulukon jämäsijoilla.

Olen eri mieltä. Alla on taulukko, jossa on tämän hetken Liigan 10 parasta maalintekijää, joiden vedoista keskimäärin 10,9% menee maaliin.
IFK:n viiden parhaan maalintekijän keskiarvo on 6,16% Tämä tarkoittaa sitä, että IFK:n pelaajan on päästävä ampumaan maalia kohti lähes tuplamäärän laukauksia yhtä tehtyä täysosumaa kohti.

Ikonen on ampunut 144 laukausta, joista maaliin on mennyt 19
Koivistoinen on ampunut 148 laukausta, joista maaliin on mennyt 9
Tuo ero on aivan järkyttävä.

Kärkikymmenikkö on laukonut yhteensä 1350 kertaa, eli 135 keskiarvolla.
IFK:n viisi parasta on laukonut yhteensä 573 kertaa, eli 114,6 keskirvolla.
Eli laukausten määrässä jäädään n. 15% kärkikymmenikölle, mutta maalien määrässä hävitään 50%

Maskipelaaminen, laukausten laatu, vastustajan paineistaminen, kaikki vaikuttaa. Mutta se, ettei viidestä parhaasta maalintekijästä yhdenkään viimeistely% yllä lähellekään kärkeä, syy löytyy kyllä pelaajien henkilökohtaisesta suorittamisesta.

nimijoukkueppomspr+-+/-yvavvmll%aa%aika
1.Ikonen JoonaIlvesOL35191534122416891414413,2%2100,0%19:06
2.Meskanen VilleSaiPaOL3715823121429-158111599,4%1145,5%17:35
3.Joly MichaelHPKOL3714233712302462011668,4%00%20:41
4.Savinainen Veli-MattiTapparaVL3314112524242226049814,3%742,9%17:56
5.Ojamäki NikoTapparaOL341411254212017041688,3%00%16:58
6.Ikonen JoniPelicansOL34148226181085049115,4%48553,4%15:41
7.Gardiner ReidJYPVL37146206261882221509,3%10,0%19:19
8.Leskinen VilleKärpätOL321311246211652051568,3%00%16:38
9.Jasek LukasPelicansKH3612142618242224301239,8%58548,5%20:29
10.Liedes HeikkiKooKooKH3712122462832-41039512,6%22841,7%17:52
1.Koivistoinen EetuHIFKKH35981781526-113221486,1%71454,6%19:30
2.Hirvonen RoniHIFKKH35961524151410001177,7%3455,9%15:32
3.Nättinen JuliusHIFKOL26713206161243031026,9%1100,0%17:05
4.Jääskä JuhaHIFKKH35514191019163001826,1%14749,7%16:32
5.Rantakari OtsoHIFKOP285813201617-12011244,0%00%20:14
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
IFK
Jatketaan aiheesta vielä sen verran, että tällä hetkellä 9 maalia tehneitä on 14 pelaajaa, joiden tehtyjen maalien määrä/laukaukset keskiarvo on113 laukausta / 9 maalia / 8,99%
IFK:n paras maalintekijä 148 laukausta/ 9maalia/6,1%

Vähiten laukauksia 9 maaliin on tarvinnut Lukon Hakulinen 53 / 17%
Kemppainen Kärpät 68 / 13,2%
Talaja Ässät 77 / 11,7%
 
Viimeksi muokattu:

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Olen eri mieltä. Alla on taulukko, jossa on tämän hetken Liigan 10 parasta maalintekijää, joiden vedoista keskimäärin 10,9% menee maaliin.
IFK:n viiden parhaan maalintekijän keskiarvo on 6,16% Tämä tarkoittaa sitä, että IFK:n pelaajan on päästävä ampumaan maalia kohti lähes tuplamäärän laukauksia yhtä tehtyä täysosumaa kohti.

Ikonen on ampunut 144 laukausta, joista maaliin on mennyt 19
Koivistoinen on ampunut 148 laukausta, joista maaliin on mennyt 9
Tuo ero on aivan järkyttävä.

Kärkikymmenikkö on laukonut yhteensä 1350 kertaa, eli 135 keskiarvolla.
IFK:n viisi parasta on laukonut yhteensä 573 kertaa, eli 114,6 keskirvolla.
Eli laukausten määrässä jäädään n. 15% kärkikymmenikölle, mutta maalien määrässä hävitään 50%

Maskipelaaminen, laukausten laatu, vastustajan paineistaminen, kaikki vaikuttaa. Mutta se, ettei viidestä parhaasta maalintekijästä yhdenkään viimeistely% yllä lähellekään kärkeä, syy löytyy kyllä pelaajien henkilökohtaisesta suorittamisesta.

nimijoukkueppomspr+-+/-yvavvmll%aa%aika
1.Ikonen JoonaIlvesOL35191534122416891414413,2%2100,0%19:06
2.Meskanen VilleSaiPaOL3715823121429-158111599,4%1145,5%17:35
3.Joly MichaelHPKOL3714233712302462011668,4%00%20:41
4.Savinainen Veli-MattiTapparaVL3314112524242226049814,3%742,9%17:56
5.Ojamäki NikoTapparaOL341411254212017041688,3%00%16:58
6.Ikonen JoniPelicansOL34148226181085049115,4%48553,4%15:41
7.Gardiner ReidJYPVL37146206261882221509,3%10,0%19:19
8.Leskinen VilleKärpätOL321311246211652051568,3%00%16:38
9.Jasek LukasPelicansKH3612142618242224301239,8%58548,5%20:29
10.Liedes HeikkiKooKooKH3712122462832-41039512,6%22841,7%17:52
1.Koivistoinen EetuHIFKKH35981781526-113221486,1%71454,6%19:30
2.Hirvonen RoniHIFKKH35961524151410001177,7%3455,9%15:32
3.Nättinen JuliusHIFKOL26713206161243031026,9%1100,0%17:05
4.Jääskä JuhaHIFKKH35514191019163001826,1%14749,7%16:32
5.Rantakari OtsoHIFKOP285813201617-12011244,0%00%20:14
Tämä tilasto ainoastaan korostaa pointtiani; joukkue ei ole luonut riittävästi laadukkaita maalipaikkoja verrattuna kilpailijoihinsa. Ajattelitko, että vielä pari kautta sitten 38 runkosarjamaalia paukutellut Nättinen on yhtäkkiä unohtanut kuinka maaleja tehdään? Rautalangasta vääntäen, jos hän olisi pelannut kuluvan kauden Ilveksessä, niin tuo lukema olisi aivan eri ja vastaavasti Joona Ikonen tuskin olisi tehnyt tämän kauden IFK:ssa 19 maalia.

Ei myöskään ole sattumaa, että kun joukkueen pelissä on viime kierroksilla alkanut näkyä niitä elementtejä mitkä syyskaudella ovat loistaneet poissaolollaan, niin myös Nättinen on alkanut osua paremmalla prosentilla tolppien väliin.

Kirjoitit: "Maskipelaaminen, laukausten laatu, vastustajan paineistaminen, kaikki vaikuttaa. Mutta se, ettei viidestä parhaasta maalintekijästä yhdenkään viimeistely% yllä lähellekään kärkeä, syy löytyy kyllä pelaajien henkilökohtaisesta suorittamisesta."

Nimenomaan. Se, että jokainen kärkipelaaja olisi kollektiivisesti alkanut jäätyä maalipaikoissa lienee huomattavasti epätodennäköisempää kuin se, että joukkueen pelaaminen yksinkertaisesti tuota riittävästi laadukkaita maalipaikkoja.
 
Oli maalipaikka pelattu laadukkaasti tai ei. Niin se on kuitenkin maalipaikka josta Hifk:n pelaajien olisi pitänyt tehdä paremmalla prosentilla maaleja. Niin ne vastustajatkin tekee maaleja oli maalipaikka laadukas tai ei.
 
Synyster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK

Onpa puusilmäinen näkemys.

Joku Tapparan ylivoima luo erässä Ojamäelle enemmän laadukkaita mestoja, kuin IFK:n ylivoima loi Nättiselle tyyliin puoleen kauteen.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Tämä tilasto ainoastaan korostaa pointtiani; joukkue ei ole luonut riittävästi laadukkaita maalipaikkoja verrattuna kilpailijoihinsa. Ajattelitko, että vielä pari kautta sitten 38 runkosarjamaalia paukutellut Nättinen on yhtäkkiä unohtanut kuinka maaleja tehdään? Rautalangasta vääntäen, jos hän olisi pelannut kuluvan kauden Ilveksessä, niin tuo lukema olisi aivan eri ja vastaavasti Joona Ikonen tuskin olisi tehnyt tämän kauden IFK:ssa 19 maalia.

Ei myöskään ole sattumaa, että kun joukkueen pelissä on viime kierroksilla alkanut näkyä niitä elementtejä mitkä syyskaudella ovat loistaneet poissaolollaan, niin myös Nättinen on alkanut osua paremmalla prosentilla tolppien väliin.

Kirjoitit: "Maskipelaaminen, laukausten laatu, vastustajan paineistaminen, kaikki vaikuttaa. Mutta se, ettei viidestä parhaasta maalintekijästä yhdenkään viimeistely% yllä lähellekään kärkeä, syy löytyy kyllä pelaajien henkilökohtaisesta suorittamisesta."

Nimenomaan. Se, että jokainen kärkipelaaja olisi kollektiivisesti alkanut jäätyä maalipaikoissa lienee huomattavasti epätodennäköisempää kuin se, että joukkueen pelaaminen yksinkertaisesti tuota riittävästi laadukkaita maalipaikkoja.

Oma mielikuvani on, että laukaisumäärissä/peli ei hävitä muille. Tilastollinen fakta. Laukaisukarttojen mukaan päästään hyville paikoille aivan samalla tavalla kuin kärkijoukkueetkin. Tilastollinen fakta. Vastustajan painetta / häirintää on mahdoton kommentoida, koska sitä ei pystytä mitenkään todentamaan, joten ei tilastoidakkaan. Jos pelitapa ei tuota laadukkaita maalipaikkoja, niin miksi niille paikoille kumminkin päästään ja niiltä lauotaan? Logoon ampuminen on mun mielikuvissa se todennäköisin laukaus hyvältäkin paikalta. Täällä on paljon puhuttu siitä, että peli vain möyrii kulmissa. Samaan aikaan pitäisi silloin olla käytännössä mahdotonta olla ampumassa maalin edessä kohti maalia.

Nättinen kärsii nyt selvästi tilastoissa siitä, että on ollut 10 peliä poissa muihin nähden. JYP:ä hän ampui 54 pelissä 206 laukausta, joista teki 33 maalia 16% tarkuudella.
Nyt luvut on 102 laukausta / 7 maalia / 6,9%

Kopissa on niin paljon kokeneita pelaajia, että jos he itse kokisivat pelitavan mättävän, niin uskoisin kapinan syttyneen aikaa sitten. Pelaajat pelaa syyskauden seuraavan kauden tulevista työpaikoistaan. Jos pelitapa olisi ollut kuraa, niin minä ainakin pelaisin silloin omaa peliä tulevaisuudestani. Mitään tällaista aisalle paskomista en ole joukkueessa huomannut.

Aiempien kausien keskiarvo l%
2018-2019 13,14% Tholell, Kangasniemi, Rask, Tyrväinen, Salminen
2019-2020 10,62% Sallinen, Dyk, Turunen, Paajanen, Keränen
2020-2021 8,72% Lundell, Sallinen, Dyk, Lyytinen, Borgström
2021-2022 8,52% Gardiner, Koivistoinen, Innala, Palola, Dyk
2022-2023 6,16% Koivistoinen, Hirvonen, Nättinen, Jääskä, Rantakari

Jos tuon Rantakarin 4,0% pyöristäisi 6, niin se nostaisi keskiarvon 7,82% Oleellista on trendi, joka on ollut laskeva jo vuosia valmentajasta ja pelikirjasta riippumatta.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Onpa puusilmäinen näkemys.

Joku Tapparan ylivoima luo erässä Ojamäelle enemmän laadukkaita mestoja, kuin IFK:n ylivoima loi Nättiselle tyyliin puoleen kauteen.
Se Tapparan YV pyöri kyllä hienosti. Ojamäki pääsi välillä 10 sekunnin välein kokeilemaan one timeria paraatipaikaltaan.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Oma mielikuvani on, että laukaisumäärissä/peli ei hävitä muille. Tilastollinen fakta. Laukaisukarttojen mukaan päästään hyville paikoille aivan samalla tavalla kuin kärkijoukkueetkin. Tilastollinen fakta. Vastustajan painetta / häirintää on mahdoton kommentoida, koska sitä ei pystytä mitenkään todentamaan, joten ei tilastoidakkaan. Jos pelitapa ei tuota laadukkaita maalipaikkoja, niin miksi niille paikoille kumminkin päästään ja niiltä lauotaan?
Sekoitat nyt kokoajan todella lahjakkaasti laadukkaan maalipaikan ja laukaisukartan. Laukaisukartta ei ole laadukkaiden maalipaikkojen mittari kuin korkeintaan murto-osan verran. Jos olet joskus pelannut jääkiekkoa tai edes kaukalopalloa, niin varmaan tiedät itsekin, että syntyykö maali todennäköisemmin laukoessa maalintekosektorista paineettomassa tilassa maalivahdin ollessa poikittaisliikkeessä tai vaihtoehtoisesti paineistettuna vähintään kahden vastustajan + maalivahdin peittäessä laukaisulinjaa. Tai 2vs1 ylivoimahyökkäyksestä, joka päätyy laukaukseen maalintekosektorista vs kärkihyökkääjän puskiessa laput silmillä yksin samaan tilaan vastustajan roikkuessa iholla. Tai ylivoimalla kun vastustajan nelikko on sahattu rikki ja maalivahti pelattu ulos vs. paineistettuna samasta paikasta silloin kun edessä on 1-2 puolustavaa pelaajaa ja maalivahti valmiiksi laukaisulinjalla. Listaa voi jatkaa loputtomiin. Tapparan ylivoima hyvä verrokki nimimerkiltä @Synyster & @Neely

Kun pelaaminen ei tuota riittävästi laadukkaita maalipaikkoja, niin hyvienkin maalintekijöiden laukaisutehokkuus näyttää tilastojen valossa huonolta, kuten toitkin osuvasti ja tätä tosiseikkaa alleviivaten esiin.

Väännän vielä kerran rautalangasta itseäni lainaten.
Laukaisukartta ei kerro mitään muuta kuin että mistä laukaus on lähtenyt. Siitä ei ilmene kuinka paineistetussa tilassa laukaiseva pelaaja on ollut (millä on aivan oleellinen vaikutus laukauksen laatuun) tai kuinka tilanne on ylipäinsä rakennettu ja kuinka vastustajan viisikko sekä maalivahti ovat ehtineet laukaisuhetkellä sijoittua.

Yhtälailla voisi tehdä johtopäätöksen, että laukaiskartta ja vähäinen maalimäärä kertovat nimenomaan luovuuden sekä pelinopeuden puutteesta, koska tilanteet ovat syntyneet liian hitaasti ja niistä on puuttunut yllätyksellisyys, jotta laukaisut olisivat realisoituneet paremmalla prosentilla maalien muodossa.

Esimerkkinä on valtaisa ero lähteekö laukaus B-pisteen kaarelta one-timerinä nopeasta oikea-aikaisesta poikittaissyötöstä maalivahdin ollessa sivuttaisliikkeessä vai lähteekö se paineistettuna sen jälkeen kun laukova pelaaja on aiemmin onnistunut kiekon karvaamaan itselleen laitakamppailun tuloksena, maalivahdin ollessa kokoajan rintama laukaisusuuntaan. Nykymolarit peittävät kyllä riittävän hyvin silloin kun siihen annetaan aikaa ja jos hyökkäävältä joukkueelta puuttuu pelinopeus sekä yllätyksellisyys, niin tehtyjen maalien määrä laskee dramaattisesti niin kuin IFK:n tapauksessa on käynyt.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
IFK
Sekoitat nyt kokoajan todella lahjakkaasti laadukkaan maalipaikan ja laukaisukartan. Laukaisukartta ei ole laadukkaiden maalipaikkojen mittari kuin korkeintaan murto-osan verran. Jos olet joskus pelannut jääkiekkoa tai edes kaukalopalloa, niin varmaan tiedät itsekin, että syntyykö maali todennäköisemmin laukoessa maalintekosektorista paineettomassa tilassa maalivahdin ollessa poikittaisliikkeessä tai vaihtoehtoisesti paineistettuna vähintään kahden vastustajan + maalivahdin peittäessä laukaisulinjaa. Tai 2vs1 ylivoimahyökkäyksestä, joka päätyy laukaukseen maalintekosektorista vs kärkihyökkääjän puskiessa laput silmillä yksin samaan tilaan vastustajan roikkuessa iholla. Tai ylivoimalla kun vastustajan nelikko on sahattu rikki ja maalivahti pelattu ulos vs. paineistettuna samasta paikasta silloin kun edessä on 1-2 puolustavaa pelaajaa ja maalivahti valmiiksi laukaisulinjalla. Listaa voi jatkaa loputtomiin. Tapparan ylivoima hyvä verrokki nimimerkiltä @Synyster & @Neely

Kun pelaaminen ei tuota riittävästi laadukkaita maalipaikkoja, niin hyvienkin maalintekijöiden laukaisutehokkuus näyttää tilastojen valossa huonolta, kuten toitkin osuvasti ja tätä tosiseikkaa alleviivaten esiin.

Väännän vielä kerran rautalangasta itseäni lainaten.

Minun on taas vaikea ymmärtää sitä, että onko IFK:n pelikirja ainoa, millä maalin eteen pelatut tekopaikat vastustaja saa aina peitettyä tai pelattua pois. Viime pelissä Hirvosella oli kiekko lavassa kolmasti, maali tyhjänä, ei ketään välissä tai iholla, mutta kun ei lähde, niin ei lähde. Totta kait laadukkaat keskustan läpi annetut syötöt tyhjälle takatolpalle helpottavat maalintekoa, mutta aika moni joukkue nuo kumminkin puolustaa pois. Suurin osa maaleista tasaviisikoin tehdään 1-3 metrin etäisyydeltä maalivahdinalueesta. Sen osaa kaikki joukkueet miehittää siten, että maalintekijä tarvitsee raakaa ja sisukasta luonnetta tehdäkseen siitä sen maalin. Siinä ei pelikirja auta.
 
Suosikkijoukkue
IFK
En lähde väittelemään miten asia on, mutta kun lähes kaikilla HIFK:n pelaajista sakkaa tuo laukaisuprosentti, eikö loogisin päätelmä ole se, että pelitapa mättää eikä se, että kaikki pelaajat ovat yksilötasolla epäonnistuneet.

Laukaisumäärät eivät ole pudonneet, eli pelaajat ampuvat saman määrän laukauksia kuin kilpailevatkin joukkueet. Kaikkia laukauksia ei ammuta kulmista tai viivalta, vaan ns. pelipaikoilta. Jos sinne pelipaikoille päästään ja saadaan kiekko syötettyä laukausta varten, niin mielestäni pelitapa on tehnyt tehtävänsä, ja vastuu maalinteosta siirtyy laukojalle.
En usko sitä, että pelitapa mahdollistaa vastustajan paineistavan tai peittävän juuri IFK:n laukomat kiekot niin hyvin, ettei maaleja saada aikaiseksi. Ohi ampuminen tai logoon lätkiminen on mielestäni epäonnistumisen syyt.

Mutta kun näihin ei löydy selkeitä mittareita, joilla selvittää epäonnistumisten syyt, niin lopetan tähän.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Minun on taas vaikea ymmärtää sitä, että onko IFK:n pelikirja ainoa, millä maalin eteen pelatut tekopaikat vastustaja saa aina peitettyä tai pelattua pois. Viime pelissä Hirvosella oli kiekko lavassa kolmasti, maali tyhjänä, ei ketään välissä tai iholla, mutta kun ei lähde, niin ei lähde. Totta kait laadukkaat keskustan läpi annetut syötöt tyhjälle takatolpalle helpottavat maalintekoa, mutta aika moni joukkue nuo kumminkin puolustaa pois. Suurin osa maaleista tasaviisikoin tehdään 1-3 metrin etäisyydeltä maalivahdinalueesta. Sen osaa kaikki joukkueet miehittää siten, että maalintekijä tarvitsee raakaa ja sisukasta luonnetta tehdäkseen siitä sen maalin. Siinä ei pelikirja auta.
Ei varmasti ole ainoa kuten sarjataulukkokin osoittaa, mutta kun peliä ovat leimanneet koko syyskauden ne elementit mitä täälläkin on pyöritelty, niin nuo nostamasi tilastot ainoastaan puolustavat ko. elementtien olemassaoloa.

Pelinopeuden puute, hitaat lähdöt omista, luovuuden puute, mielikuvitukseton ylivoima, ennalta-arvattavuus, päätykiekkojen roiskiminen syöttölinjojen puuttuessa, pitkät etäisyydet... Kuulostaako tutulta?

Yksittäisessä ottelussa pelaajan tai jopa pelaajien jäätyminen maalipaikassa voi maksaa pisteitä, mutta kun otanta on puoli kautta, niin tuntuu aika kaukaa haetulta väittää, että koko kauden jatkunut kyntäminen johtuu siitä, että pelaajat epäonnistuvat kollektiivisesti silloin kun kiekko pitää laittaa pussiin.

Lisäksi kyllä muissakin joukkueissa tuhritaan ns. tuhannen taalan paikkoja, mutta tässä on hyvä muistaa, että mitä enemmän tuhannen taalan paikkoja syntyy, niin sitä enemmän niitä on myös varaa tuhria.
 
auvo11

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, maajoukkue, NHL:n suomalaiset
Miten mä muistelisin et joulukuussa oli tilasto missä oli joukkueiden laukauksien erotus, paljon ite lauottu ja paljon vastustaja on päässyt laukomaan.
Niin IFK oli selkeässä kärjessä, muistaakseni Lukko toisena.

Ei toi pelitapa huono ole noilla luvuilla.

Pahiten paskaan tulokseen on vaikuttanut, yllätys yllätys se puuttuva taitosena, meiltä on puuttunut selkeä kärkiketju joka kantaa jengin reppuselässä ku on vaikeaa.
Taikoo ylivoimalla tulosta.

Sit Halosta peluutettiin väkisin ja joukkue kipsaantui ku meni halpoja omiin liukuhihnalta.

Sit vielä yhdessä matsissa tippui n. 80% pakistosta niin kriisi oli valmis.

Taponen antoi rikkonaisella syksyllä JOKA matsi mahikset voittoon.

Rantakari löysi itsensä ja sit Berglund mukaan niin nyt ei enää puristeta ja annetaan vaan mennä niin hupsista peli onkin oikein hyvää.

Tähän vielä se The sena ja kakkosveska niin kaikki vielä mahdollista, haastavaa mutta mahdollista.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Pelinopeuden puute, hitaat lähdöt omista, luovuuden puute, mielikuvitukseton ylivoima, ennalta-arvattavuus, päätykiekkojen roiskiminen syöttölinjojen puuttuessa, pitkät etäisyydet... Kuulostaako tutulta?

Pelaaminen on ollut aivan sekaisin, sen on nähnyt kaikki. Pelinopeudesta itseäni ärsyttää eniten tilanteet, joissa Illun katkottua vastustajan pelin keskialueella, ja lähdettyä hyökkäämään, kaikki muut ovat karanneetkin vaihtoon, ja hän on yksin. Kiekko on ollut, on ja tulee olemaan kaukalon nopein. Sillä pystyy hidaskin joukkue pelaamaan nopeaa peliä. Nyt menetetään paljon noita mahdollisuuksia nopeaan lähtöön käyttämällä tilaisuus vaihtamiseen. En usko, että noin on pelikirjassa määritelty pelattavaksi.

Ymmärrän nuo hitaat lähdöt omista, jos vastassa on trappi, niin silloin vaihtoehdot ovat yksinkertaisesti vähissä. IFK:n suosima tapa pudottaa kiekko alas pakottaa vastustajan pelaajia pysähtymään omalle siniselleen, etteivät valu oman moken syliin. Omien pitäisi silloin kelata se vauhti, jolla mennään seisovan puolustuksen ohi heittämällä, tai voitetaan päätykiekko. Tässä ajoitukset ovat kaiken a&o ja ne ovat kusseet todella pahasti. Välillä näyttää, että kentällä seisoo paikallaan kaikki muut kiekon kuskaajaa lukuunottamatta.
Toinen vaihtoehto on sitten perinteinen heitto kulmaan, ja porukalla sieltä sitä kaivamaan. Trappia vastaan ei ole oikein missään keksitty fiksumpaa tapaa pelata.

Mutta näitkö KalPa tai Ilves peleissä hitaita lähtöjä tai ylenmääräistä möyrimistä? Silloin kun vastustaja haluaa pelata, niin kyllä IFK yrittää hyödyntää keskialueella tapahtuvia riistoja. Pakkeja ei vain tunnuta Melartia lukuunottamatta saavan millään mukaan, vaan he ovat aina vaihtoon menossa, kun peli kääntyy keskialueelta. Nyt Rantakari onneksi on alkanut hieman heräillä koomastaan, ja Berglundin tulo muutti sekin tilannetta parempaan suuntaan. Muutokselle en keksi mitään muuta syytä, kun että joidenkin yksilöiden rohkeus pelata alkaa palailla. Melart oli aivan kingi syksyllä, mutta taantui muun joukkueen tasolle nopeasti. Olisi todella mielenkiintoista jostain lukea, mitä hänen päässään tapahtui. Ongelmien pohjimmaiseksi syyksi en usko pelikirjaa, vaan yksilöiden kollektiivista jäätymistä. Tappion pelko saattaa lamaannuttaa kokonaisia armeijojakin, saati yhden lätkäjengin.

Pahimmillaan peli on ollut sitä, ettei yksinkertaisesti uskalleta pelata. Silloin on helpointa hylätä kiekko, ja mennä vaihtoon. Tuntuu kuin kaikki pelkäisivät tappiota, ja väistelevät siksi vastuuta pelin eteenpäin viemisestä. Tällä kaudella on ollut äärimmäisen harvinaista nähdä kenenkään vetävän ylipitkiä vaihtoja pelaamisen riemusta. Puolustustilanteissa noita venymisiä on ollut, mutta muuten kaikilla tuntuu olevan kiire pois jäältä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Mutta näitkö KalPa tai Ilves peleissä hitaita lähtöjä tai ylenmääräistä möyrimistä? Silloin kun vastustaja haluaa pelata, niin kyllä IFK yrittää hyödyntää keskialueella tapahtuvia riistoja. Pakkeja ei vain tunnuta Melartia lukuunottamatta saavan millään mukaan, vaan he ovat aina vaihtoon menossa, kun peli kääntyy keskialueelta. Nyt Rantakari onneksi on alkanut hieman heräillä koomastaan, ja Berglundin tulo muutti sekin tilannetta parempaan suuntaan. Muutokselle en keksi mitään muuta syytä, kun että joidenkin yksilöiden rohkeus pelata alkaa palailla. Melart oli aivan kingi syksyllä, mutta taantui muun joukkueen tasolle nopeasti. Olisi todella mielenkiintoista jostain lukea, mitä hänen päässään tapahtui. Ongelmien pohjimmaiseksi syyksi en usko pelikirjaa, vaan yksilöiden kollektiivista jäätymistä. Tappion pelko saattaa lamaannuttaa kokonaisia armeijojakin, saati yhden lätkäjengin.
Nimenomaan, minähän itsekin aiemmin totesin, että pelissä on viime aikoina alkanut näkymään niitä elementtejä, jotka ovat koko kauden loistaneet poissaolollaan (eli juurikin nuo mainitsemasi Ilves- ja Kalpa-pelit). Tätä myötä myös kadoksissa ollut maalinteon tehokkuus on parantunut ja esimerkiksi Nättinen vaikuttaa kuin uudesti syntyneeltä.

Berglundin hankinnalla on epäilemättä iso merkitys. Varsinkin viimeisimmissä matseissa suurimpana erona aiempaan olen huomannut, että peliä on avattu laadukkaasti ja omista on lähdetty nopeasti. Nopeiden hyökkäysten myötä vastustaja ei ole ehtinyt ryhmittäytyä alueelleen, mikä taas on helpottanut laadukkaiden maalipaikkojen luomista. Myös ylivoimaan on tullut mielikuvitusta.
 
matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
HIFK:n ongelmat olivat alkukaudella luokaton ylivoima ja Halonen. Niiden ”ansiosta” joukkue menetti todella paljon pisteitä. Eteen annettiin niin paljon, ettei sen kiriminen käytännössä tule enää onnistumaan.

Ylivoima on nyt sarjan toiseksi huonoin, YV-% on 15,18. Ja sekin taitaa olla ollut nousussa viime aikoina. Alkukaudella se oli todella alhainen.

Halosen torjunta-% on 85,42. Taitaa olla huonoin kaikista maalivahdeista. Päästettyjä maaleja on 42 ja pelattuja pelejä on 15. Tapojen prosenteilla omiin olisi mennyt melkein 20 vähemmän. Ja Halonenkin pelasi paljon alkukaudella.

Kausi lähti menemään aivan päin persettä. Ylivoima ei toiminut ja maalivahti päästi käytännössä joka pelissä sen 3 maalia. Tuon yhtälön kanssa ei ole mikään ihme ettei voittoja tullut.

Nyt vaan ylivoima kuntoon ja maalivahdin prosentit sinne selkeästi 90 paremmalle puolelle niin tuossa voi olla aihioita vielä vaikka mihin. Nuo pari hankintaa, Vesa Laine ja se ruotsalainen, ovat jo tuoneet selkeää parannusta peliin. Omasta mielestä sinne tarvittaisiin vielä lisää taitoa hyökkäykseen, mutta katsotaan nyt onko HIFK kanssani samaa mieltä.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool
Omasta mielestä sinne tarvittaisiin vielä lisää taitoa hyökkäykseen, mutta katsotaan nyt onko HIFK kanssani samaa mieltä.
Tuloksellisesti meidän paras ulkomaalaisvahvistus Dyk, on pistepörssissä sijalla 204. Liigan ulkomaalaisten taulukossa sijalla 58. Berglund tulee olemaan meidän paras ulkomaalaispelaaja kaikilla mittareilla jo ennen hiihtolomia. Jos halutaan saada YV ja maalinteko kuntoon, me tarvitaan laadukkaita vahvistuksia hyökkäyspäähän. HIFK:n panostus ulkomaalaispelaajien löytämiseksi on nolla. Siihen tarvitaan muutos muiden retuperällä olevien asioiden jatkoksi.
 
Nicky Nichols

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hyvää pohdintaa kaikilta. Jos unohdetaan hetkeksi edistyneet tilastot ja mietitään maallikon näkökulmasta miksi IFKn maalinteko on ollut tällä kaudella heikkoa, niin vastaus on yksinkertaisesti liiallinen riskien välttely.

Jääkiekossa ei voi tehdä maaleja, jos ei ota riskejä ja pelaa rohkeasti. Alkukaudella IFK suorastaan teki taidetta riskittömästä pelistä, ja olihan se melko surkuhupaisaa hävitä pelejä järjestäen vaikka omissakaan ei juurikaan soinut.

Nyt IFK on pelannut rohkeammin ja alkanut tekemään peleissä jopa 4 tai 5 maalia, mikä on jo sellainen määrä että pelejä keskimäärin enemmän voitetaan kuin hävitään.

Mitä tulee tuohon paikkojen laatuun ja pelaajien laukaisuprosentteihin, niin parhailla maalintekijöillä on toki kyky tehdä joskus maaleja epätodennäköisistä paikoista, mutta on tietysti päivänselvää, että kaikenlaiset pelaajat osuvat huipputonteilta varmimmin. Ja huipputonteille jääkiekossa pääsee ottamalla riskejä kaikilla kolmella alueella, mitä IFK on viime peleissä enenevissä määrin tehnyt. Paljon on kiittäminen Berglundin ja Rantakarin rohkeaa kiekollista pelaamista. Väitän että ilman heitä IFK ei olisi nyt 4 pelin voittoputkessa.
 
Pepper Jack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Miten mä muistelisin et joulukuussa oli tilasto missä oli joukkueiden laukauksien erotus, paljon ite lauottu ja paljon vastustaja on päässyt laukomaan.
Niin IFK oli selkeässä kärjessä, muistaakseni Lukko toisena.

Ei toi pelitapa huono ole noilla luvuilla.
Tuolta edistyneistä tilastoistahan tuon näkee. HIFK on pelannut tätä corsikiekkoa kohta varmaan viisi vuotta heikolla menestyksellä. Itse en näe suoraa yhtäläisyyttä hyvän corsin ja hyvän pelitavan välillä.
 
Pepper Jack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Laukaisumäärät eivät ole pudonneet, eli pelaajat ampuvat saman määrän laukauksia kuin kilpailevatkin joukkueet. Kaikkia laukauksia ei ammuta kulmista tai viivalta, vaan ns. pelipaikoilta. Jos sinne pelipaikoille päästään ja saadaan kiekko syötettyä laukausta varten, niin mielestäni pelitapa on tehnyt tehtävänsä, ja vastuu maalinteosta siirtyy laukojalle.
En usko sitä, että pelitapa mahdollistaa vastustajan paineistavan tai peittävän juuri IFK:n laukomat kiekot niin hyvin, ettei maaleja saada aikaiseksi. Ohi ampuminen tai logoon lätkiminen on mielestäni epäonnistumisen syyt.

Mutta kun näihin ei löydy selkeitä mittareita, joilla selvittää epäonnistumisten syyt, niin lopetan tähän.
Maalipaikan laatuun kun vaikuttaa niin moni asia laukauksen sijainnin lisäksi, että vain määrien ja paikkojen perusteella vedetty johtopäätös ei ole minusta mielekäs. Koska sama vitsaus vaivaa lähes kaikkia pelaajia, näen puhtaasti tilastojen osalta järkevämpänä johtopäätöksenä kyseenalaistaa pelitapaa. Ei ole järin todennäköistä, että kaikki pelaajat epäonnistuvat yksilötasolla. Kenties on ohjeistettu toimittamaan vain kiekkoa maalille, vaikka asento, rintamasuunta, tila ym. ei olisi optimi laukaukselle. Silloinhan laukauksen laatukin kärsii ja tulee näitä logoon ja pleksiin suuntautuneita vetoja. Tuolloin syy ei kuitenkaan olisi yksilössä vaan nimenomaan pelitavassa ja ohjeistuksessa.

Enkä tosiaan edelleenkään väitä asian juuri näin olevan, sillä pelien katsominen on jäänyt minulla viime aikoina niin vähälle. Kirjoitan vain näkemykseni siitä mitä tilastot todennäköisimmin minusta kertovat.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös