Pelicans kaudella 2022–2023

  • 442 954
  • 2 387

palli gunnar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Merkitään pöytäkirjaan, että olen ollut hereillä kun Pelicansin liigataipaleen huonoin, surkein ja käsittämättömin pelaajasopimus on julkaistu. Lasse Pirjetä on syösty valtaistuimeltaan.

Mutta Nupe, miksi vain loppukauden sopimus. 2+1 nyt vähintään olisi ollut odotusarvona, kun kyseessä kuitenkin kehittyvä ja potentiaalinen pelaaja-arvoitus. Toki ymmärrämme, että Penalla on ottajia etenkin Puolassa saakka.
Jos nyt kuitenkin antaisi Bloodin pelata muutaman pelin ja vetää sitten johtopäätökset onko maailmanhistorian surkein pelaaja ja jos näin käy niin sitten voit hyvillä mielin mennä vaikka torille kantaen banderollia missä lukee "eroa Nurminen".
 

Drewiske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Väkivaltaa tuonne tarvitaan, niin sitä Blood tuokoon. Eilen teki melkein mieli vetää katsomossa vieruskaveria turpaan, kun turhautti niin saatanasti mummoilu kaukalossa.

Tosin ei Bloodilla ollut ainakaan viime visiitillä enforcer-geeniä, että pitäisi joukkuekavereistaan huolta. Enemmän sellainen esiintyvä artisti, joka sekoilee omiaan, mutta otan senkin mieluummin, kuin eilisen kaltaisen nynnyilyn.
Olisiko eilinen ottelu siis mennyt jotenkin paremmin, jos oltaisiin ladottu jotain Jukurit -pelaajaa turpaan lopussa vai mitä oikein tarkoitat?

Ei Liigassa ole enää mitään gooneja tai "kuittivihkoja" siinä määrin, mitä osa porukasta täällä fantasioi. Voittamisen kannalta on aika helvetin paljon typerämpää käydä "kuittaamassa" joku ruma taklaus kuin ottaa siitä vaikkapa viiden minuutin ylivoima itselle. Noissa pitää olla järkevä siten, ettei joudu itsekin boksiin.

Jos tänne tulee se +100 jäähyminuutin Blood niin tuo joukkue ei sitä tule kestämään.
 

Jägen_pelsut

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Nyt kun Pena tulee meille, moni palsta toveri on hihkunut iloisena että tulee äijä näyttämään mikkihiiri osastolle. Sekä että suurin osa maaleista on tullut koska mikkihiiret on kentällä. Eilisessä pelissä yksi maali olisi voitu välttää ”Veri-Penalla” maalin edustalla, mutta oltaisiin silti hävitty 2-4.

Kyllähän karu fakta on se, että viimeisessä kymmenessä pelissä harhasyöttöjen määrä omalla puolustus alueella on ollut järkyttävä. On haluttu edistää peliä liikaa ja liian kovalla riskillä. Nyt niistä on alkanut myös tulla maaleja omaan päähän. Nyt pitäisi löytää taas se malli jossa puolustetaan joukkueena hyökätään joukkueena. Eilen ei tehty kuin hyökkäystä joukkueena ja kaikilla pelaajilla oli kiire hyökkäämään.

Erityishuomio: Iikka kun tulet hyökkäys siniselle se kiekko toimitetaan syvään, mutta sitä ei saa hävitä siinä. Taukosi jälkeen kahdessa matsissa on tullut maali OMAAN PÄÄHÄN kun olet alkanut kikkailemaan hyökkäys sinisellä. NÖYRYYTTÄ peliin, sinä olet tulosyksikön mies sinun pitää tehdä PLUS merkkistä tulosta.

Tervetuloa Lahteen Pena, tuo sitä kaivattua yksinkertaisuutta tuonne alakertaan.
 

Jahva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Jännä huomio tuossa, että kun koko kesä kaipailtiin vahvistuksia ja todettiin, että tällä kokoonpanolla ei voida lähteä kauteen niin kun saatiin massiivisessa teaser-julkaisussa Andersson, Bryggman ja Salminen niin kukaan näistä ei ole ollut vakiokokoonpanon pelaaja. Tuli myös Persson ja istuu välillä poppareilla. Seuraavaksi Mylläri, joka on ollut ihan ok. Sitten tuli Enlund, joka hajosi samantien. Syksyn vahvistukset ovat kokonaisuudessaan olleet melkoinen pettymys, joten Laukkaselle ei voi näistä sulkaa hattuun lisätä.

Kesäajan kokoonpanolla on pitkälti tämä loistava syksy saavutettu, joten voidaan syksyn menestyksen olleen melkoinen paukku ellei jopa jytky.

Bloodin tulon myötä puolustajia on kymmenen kappaletta niin väkisinkin joku varmaan suuntaa muualle. Mutta kuka? Kädet ristiin, että se ei olisi Rajaniemi vaan esimerkiksi Andersson, jolla palkkapussi on varmasti suurimpia ja tuntuu olevan kokoajan jotain vaivaa.
 

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Olisiko eilinen ottelu siis mennyt jotenkin paremmin, jos oltaisiin ladottu jotain Jukurit -pelaajaa turpaan lopussa vai mitä oikein tarkoitat?
Olisi. Nyt Jukurit veti turpaan myös fyysisesti. Ihan anteeksiantamatonta kotihallissa Lahessa.
 

aave

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans
Tulevalla viikolla olisi hyvä palata tulosta tekevän kiekon pariin. Sitä varten kävin vähän itseni kanssa läpi, että miltä meidän hyökkäys näyttää juuri nyt. Nämä ajatukset perustuvat täysin omaan mutuun, joten toivottavasti en pahoita kenenkään mieltä mielipiteilläni.

Ykkönen on palannut ns. normimuottiinsa eli Jasek, Kivenmäki ja Kelleher tuntuvat olevan melkoinen tehokolmikko. Ihan helpolla en sitä lähtisi muuttamaan.

Kakkonen on ollut sanalla sanoen tehoton kun Iikka on tullut takaisin. En tiedä mitä taikuri oikein yrittää kentällä, mutta niin kuin joku täällä totesi, niin minustakin varastaa joukkueelta lerpuilla rystykäännöillä ja mukapuolustamalla. En tiedä millä saisi miehen mukaan kelkkaan? Ikonen ja A. Jämsen muodostavat sinällään melko toimivan kaksikon, mutta en tiedä mitä kannattaisi laittaa vierelle, että tämä kentällinen päätyisi voittavaksi kokonaisuudeksi. Millä kokoonpanolla saataisiin tulosyksikkö taas toimimaan?

Kolmonen ja nelonen sinällään ovat enemmän nimellisiä. Molemmissa pelaa kokeneita ja nousevia kykyjä, joista voi helposti stuntata myös ylemmissä ketjuissa. Elias Vilen on Björnisen jalanjäljillä ja ansainnut peliaikansa. Johtajuustaidoista en toki tiedä. Sitten on santapaperiosaston Roine, Haatainen ja Hämäläinen, joista isoimman läpimurron potentiaalin näen tälle kaudelle Haataisella. Ihan vähäsen lisää jerkkua, niin pääsisi hyödyntämään paremmin tekopaikkansa. Nuoret Tukiainen ja J.Jämsen ja Kiiskinen väläyttelevät silloin tällöin, mutta heille kannattaa odottaa isompaa roolia vasta parin vuoden päähän. Muutama muukin nuori voisi hyvinkin mahtua tekemään debyyttinsä.

Hirvonen vetää kovalla asenteella omassa roolissaan, joten eiköhän hän löydä paikkansa useimmiten pelaavasta kokoonpanosta, erityisesti jos joku santapaperiosastosta on poissa.

Jäljelle jää kolme hyvin erilaista, mutta potentiaalista pelaajaa. Nordgren on toipunut isoista loukeista ja pelasi syksyllä välillä erinomaisesti. Nykytilanteesta en tosin tiedä, mutta minusta ei ole näkynyt pariin viimeiseen peliin kokoonpanossa. Toivottavasti saisi jatkaa ehjänä. Kunnossa ollessaan taidot riittävät milloin vaan kahteen ekaan kenttään.

Killisen pitäisi löytää se mitä hän haluaa olla isona. Minulle ainakin myyty ajatus kiekolla viihtyvästä hyökkääjästä, joka tuli ottamaan seuraavat askeleet EHT-tasolle meillä. Nyt ollut enemmän kolmosen laiturina pelaamassa nolla-nollaa. Siihen saattaa hyvinkin mennä vielä hetki aikaa, että tästä nuoresta miehestä saadaan tehot irti. Laadukasta harjoittelua alle, niin jossain vaiheessa voi alkaa kulkemaan niin, että syrjäyttää edeltään pelaajia.

Sitten viimeisenä otan esiin Bryggmanin. Ruotsin maajoukkueen portteja kolkutellut kaveri, jolla itseluottamus on todella epäruotsalaisella tasolla. Pääsee joka pelissä 1-3 kertaa ykköstontin paikoille, mutta joka kerta kaikki jo tietää etukäteen mikä on lopputulos. Usein tulee itselleni mieleen, että kokonsa puolesta voisi jopa pelata ilkeämmin. Ei missään nimessä ole ollut tähän mennessä Smejkalin stuntti - Kelleherin hankinta viimeistään sementoi asian. En oikein saa varmaa fiilistä siitä, että missä roolissa olisi eniten apuna joukkueelle.

Määrällisesti ja tietyllä tavalla laadullisestikin meillä on riittävästi pelaajia tälle kaudelle, joten toivottavasti näillä mennään. Yhteen uuteen pelaajaan ei kaaduta, vaan tarmo kannattaa suunnata tämän orkesterin virittämiseen äärimmilleen.
 

Jägen_pelsut

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Bryggman on erittäin hyvä kulmissa ja pystyy tuomaan kiekon maalipaikoille, vielä kun ymmärtäisi hakea syöttöä eikä laukoa. Itse pitäisin hänet 3-ketjussa ja aveessa, nyt pitäisi valmennuksen tehdä selkeät yvee ja avee porukat. Roine ja Bryggman kuuluu av:lle, Kivenmäki ja Jämsenit Yv:lle jne. Annamme liikaa tasoitusta erikoistilanteissa muille jengeille.
 

MrTriangle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kivenmäki - Jasek - Kelleher
A.Jämsen - Ikonen - Nordgren
Killinen - Vilen - Kangasniemi
Roine - Hämäläinen - Bryggman

Saa käyttää. Näillä Poriin ja taas ukkoa vaihtoon seuraavaan peliin, ei J. Jämseniä ja Haatasta kannata turhan pitkään istuttaa.

Yyveet:
Bryggman
Jasek - Kelleher - Vilen
Eronen

Killinen
Nordgren - Ikonen - A. Jämsen
Vilen

No joo, yyveelle saa kyllä vaikka minkälaista variaatiota aikaan.
 

Jarna90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kivenmäki - Jasek - Kelleher
A.Jämsen - Ikonen - Nordgren
Killinen - Vilen - Kangasniemi
Roine - Hämäläinen - Bryggman

Saa käyttää. Näillä Poriin ja taas ukkoa vaihtoon seuraavaan peliin, ei J. Jämseniä ja Haatasta kannata turhan pitkään istuttaa.

Yyveet:
Bryggman
Jasek - Kelleher - Vilen
Eronen

Killinen
Nordgren - Ikonen - A. Jämsen
Vilen

No joo, yyveelle saa kyllä vaikka minkälaista variaatiota aikaan.
Minusta J. Jämseniä pitäisi kokeilla joko ykkös tai kakkoskenkentässä. Omaa kohtuu hyvän maalintekopotentiaalin ja pelaa paremmin kahteensuuntaan, kun Aatu, Iikka, Kivenmäki tai Kelleher. Tulisi vähän tasapainoa tekemiseen + maalintekouhkaa.
 

Lahelainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, sympatiat SaiPa
Kivenmäki - Jasek - Kelleher
A.Jämsen - Ikonen - Nordgren
Killinen - Vilen - Kangasniemi
Roine - Hämäläinen - Bryggman

Saa käyttää. Näillä Poriin ja taas ukkoa vaihtoon seuraavaan peliin, ei J. Jämseniä ja Haatasta kannata turhan pitkään istuttaa.

Yyveet:
Bryggman
Jasek - Kelleher - Vilen
Eronen

Killinen
Nordgren - Ikonen - A. Jämsen
Vilen

No joo, yyveelle saa kyllä vaikka minkälaista variaatiota aikaan.
Ei mahdu Killinen kokoonpanoon. Muuten hyvät!
 

Bobby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kivenmäki - Jasek - Kelleher
A.Jämsen - Ikonen - Nordgren
Killinen - Vilen - Kangasniemi
Roine - Hämäläinen - Bryggman

Haatasta ei voi sivuuttaa juuri nyt, mutta hyvä idea.

Liian monta pelaajaa jotka elää kiekosta.

Roine-Jasek-Kelleher
Bryggman-Ikonen-Kangasniemi
A.Jämsen-Vilen-Haatanen
Hirvonen-Hämäläinen-J.Jämsen.

Yv-ideat aika samalla linjalla. :)

E: saatana, unohdin Kivenmäen. Vaikeaa on tääkin homma.

tässä tapauksessa Bryggman neloseen tai kolmoseen ja Hirvonen tippuu pois.

edit2: ja Nordgrenin. Tässä tapauksessa ei pelaa Aatu minuuttiakaan. Ei riitä kahden suunnan peli.
 
Viimeksi muokattu:

MrTriangle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kuten huomataan, on tässä tietyllä tapaa positiivinen ongelma käsillä. Hyvä niin! Mielestäni olisi hyvää pelisilmää lyödä "oma koira" Killinen iskemään kiekkoa nuottaan pienen tauon jälkeen Porissa, ja parempaa tonttia tuskin löytyy kuin itseään vielä vähän etsivän Iikan toiselta laidalta. Kivenmäki-Jasek-Kelleher taas voisi parhaimmillaan olla aivan huikea kenttä, ehdottomasti antaisin tälle pari peliä aikaa. Ikonen-Nordgren paussin jälkeen takaisin kehiin, ja toiselle laidalle voikin sitten kokeilla melkein ketä vain. Roine-Hämäläinen-Bryggman taas olisi se varmaa peliä pelaava kenttä - ei vuoda omiin ja parhaimmillaan saa pakotettua aloituksia hyökkäyspäähän, jossa taitavammat nikkarit saavat tilaisuuden pelin pyörittämiseen ja maalintekoon.

Mielenkiintoista nähdä miten Hölö tilanteen ratkaisee!
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Näin. Otetaan 33-vuotias Pena oman junnun, junnumaajoukkueissa pyörineen Rajaniemen tilalle. En ihan heti tykkää tästä, vaikka toki tämä saattoi olla puhtaasti Rajaniemen oma päätös.

Eiköhän me parin vuoden sisään nähdä, miten Blood on pistänyt hokkarit naulaan ja Rajaniemi pelaa kovalla tasolla liigaa.
 

Veath_86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kyllähän tuo harmittaa että oma Junnu lähtee hakemaan vauhtia muualta. Uskon että tuo oli myös Rajaniemen tahto kun ei vaan ihan riittänyt ja peliaika jäi vähiin
 

Rademoottori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Lahesta
Kyllähän tuo harmittaa että oma Junnu lähtee hakemaan vauhtia muualta. Uskon että tuo oli myös Rajaniemen tahto kun ei vaan ihan riittänyt ja peliaika jäi vähiin
Aivan. Ja oliko se viimeisin tieto tai tiedon murunen nyt se, että "Raja" siirtyisi jompaan kumpaan Satakunnan joukkueeseen?
 

Jahva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Pahin pelko toteutui ja Bloodin hankintaa ei kyllä ymmärrä nyt sitten yhtään. Surullista. Eiköhän Rajaniemi nähdä EHT:lla parin kauden sisään.
 

Wenzel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelikanat
Onhan tämä sinällään aika käsittämätöntä, että tänne raahataan muista maakunnista jotain Saku Salmisia viemään peliaikaa täysin saman asian ajavilta omilta junnuilta kuten Rajaniemi. Mitä järkeä sitä omaa junnuputkea on edes sitten kehittää, jos sen junnuputken parhaimmille tuotoksille pitää kuitenkin potkia hiekkaa silmille ja laskea muille maille niin, että joku toinen seura pääsee poimimaan ne hedelmät? Ei ole vaikea arvata, että Rajaniemen tapaus tulee kaikella todennäköisyydellä olemaan uusi Santtu Kinnunen.
 

Iin Taikuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans
Harmi tietty menettää oma ukko muualle, mutta omaan silmään on näyttänyt jo pidempään siltä että Raja tarvitsee maisemanvaihdoksen. On nyt kuitenkin jo kolmatta vuotta luutinut tuolla ilman sen ihmeempiä näyttöjä. Pehmeä äijä noin isoksi kaveriksi. Potentiaalinen toki ja eiköhän lyö läpi jossain muualla.

Tsemppiä Raja jatkoon, valmiimpana sitten takasin joskus.
 

Arsi Haakana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans
Harmi tietty menettää oma ukko muualle, mutta omaan silmään on näyttänyt jo pidempään siltä että Raja tarvitsee maisemanvaihdoksen. On nyt kuitenkin jo kolmatta vuotta luutinut tuolla ilman sen ihmeempiä näyttöjä. Pehmeä äijä noin isoksi kaveriksi. Potentiaalinen toki ja eiköhän lyö läpi jossain muualla.

Tsemppiä Raja jatkoon, valmiimpana sitten takasin joskus.
Joo enitenhän tässä harmittaa se, että potentiaalia on ja mahollisesti hävitään kasvattajarahassa jos saa vielä NHL-diilin.

Mutta etenkin mennyt 1,5 vuotta on näyttänyt vähän polkevan paikallaan ja ihan ansaitustikin on ollut kokoonpanon ulkopuolella. Pelkkä korkea potentiaali ei riitä kokoonpanoon jos pelipäivänä on 6-7 parempaa puolustajaa.

Siinä kohtaa pitää myös ymmärtää miksi Rajaniemi haluaa muutoksen ja agentti tarjonnut muualle. Rajan uran kannalta eletään kumminkin kriittisiä vuosia ja näyttöjä on haastavaa antaa jossei mahdu hyvään rooliin.

Toivottavasti lyö läpi uudessa osoitteessa asap jotta päästään maksimoimaan hedelmät ameriikan suunnasta.
 

Turkoosilintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, sympatiat savolaesjoukkueille
Jos Rajaniemi itse on halunnut lähteä ja kenties katsoa isompaa peliaikaa muualta niin ymmärtäähän sen, toivottavasti sen oikean paikan löytää! Mutta jos Pelicans on tässä osapuolena halunnut hänet Bloodin tieltä siirtää pois niin ei hyvää päivää..
 

Bobby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Jos Rajaniemi itse on halunnut lähteä ja kenties katsoa isompaa peliaikaa muualta niin ymmärtäähän sen, toivottavasti sen oikean paikan löytää! Mutta jos Pelicans on tässä osapuolena halunnut hänet Bloodin tieltä siirtää pois niin ei hyvää päivää..

No niin hölmöjä ei olla toimistollakaan.

Rajaniemellä ei tällä kaudella ole riittänyt kokoonpanoon ja on luonnollista että haluaa peliaikaa sitten muualta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös