Pelicans kaudella 2022–2023

  • 438 470
  • 2 387

Wenzel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelikanat
Oli jooig et huomen on, mut mulla on sellanen tunne et siirtävät Nordgrenin ei Kangasniemiä. Valitettavaa jos niin, koska tällä hetkellä Iikka on heikoin pelaaja tuossa. Mietin tuossa ettei oikein saa kiekkoa kuljetettua, syötettyä, edes pidettyä yhtään. Joku pakko olla rikki. Yleensä kuuluu kun selostajalta kuulee Kangasniemi sitä, Kangasniemi tätä, nyt vissiin kerran tai kaksi sanoi ja niissäkin menetti kiekon heti. Iikkaa tarvitaan, mutta mikä hyöty jos ei pysty kaikkea antamaan? Vai puristaako maila?
Ei ole mitään syytä siirtää Nordgrenia yhtään mihinkään. Kangasniemi sen sijaan on syytä siirtää, ja varmasti Niemelä sen myös näkee ja tietää. Kangasniemellä ei jalka liiku normaalilla tavalla, ja se johtuu loukista. Samalla kun se miehen suurin vahvuus eli liike on poissa, niin Iikka ei pysty myöskään hyödyntämään muitakaan osa-alueita. Jämsen tuohon tilalle ja Iikka kuntouttamaan itseään.
 
Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tämä ylivoima jaksaa kyllä hämmentää kerrasta toiseen. Miten on edes mahdollista, että noin taitavat ja tasokkaat kaverit pelaa jatkuvasti noin kehnoa ylivoimaa? Olisi kiva kuulla jonkun asiantuntijan analyysi. Kyllä sen ymmärtää, että välillä tökkii, mutta tähän ei yksinkertaisesti tunnu löytyvän lääkkeitä.
 
SJK10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko

Jos keksitte niin kertokaa meillekin. Ihan Kohtuu kovalla nimilistalla meilläkin tuo ylivoima on pirun vaikeaa jo toista kautta putkeen. Saatiin silti molemmat yhdet onnistumiset tänään että ehkä se siitä.

Pakko vielä mainita että on teillä kuitenkin Liigan paras maalivahti tolppien välissä. Eikä perustu pelkästään tämän päivän otteluun tämä mielipide.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tyler Kelleher, jonka perässä Pelicans oli muutama kausi takaperin. Voisikohan olla saatavilla Tapparasta kohta, jos ei ala tehojen valossa kulkemaan? Aika pieneksi peliminuutit muutenkin jääneet alkukaudesta, täällä olisi hieman isompaa roolia tarjolla kaverille.

Ei pelaajatyypiltä tosin sitä, mitä kaivattaisiin, mutta hyvä pelimies tuo olisi täällä.
 
Viimeksi muokattu:

nikez37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tänään mennään näillä, Nordgrenin siirto neloseen on kyllä käsittämätön.

Kivenmäki-Jasek-Bryggman
Kangasniemi-Ikonen-A.Jämsen
Roine-Vilen-Haatanen
Hirvonen-Hämäläinen-Nordgren

Mylläri-Salminen
Eronen-Riihinen
Rajaniemi-Persson
(J.Jämsen)

Jasse
Barto
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ilvekseltä sivussa Suomi, Haapala, Tuulola, Jokipakka ja Malek maalissa. Eivät ole hävinneet vielä peliäkään, ns ohipelin ainekset. Kyllä tästä pitäisi 3p jäädä Lahteen.

On muuten karmiva materiaaliero Ilvekseen noista poissaoloista huolimatta.
 
Hili72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk, k-Vantaa, Päijät-Hämeen jengit
Ja tän jälkeen sit hyvä laittaa Nordgren poppareille kun tuo nelonen ei ole hänenkään ominaisin paikka. Toivottavasti painaa poika kuitenkin täysillä.
 
Kossu123

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Ryan Lasch, #24
Mitä helvettiä Hölö? Millä oikeutat Niken siirron neloseen mutta iikka saa jatkaa kakkosessa??? Ei kyllä vakuuta nämä päätökset yhtään
 
Wenzel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelikanat
Ja tän jälkeen sit hyvä laittaa Nordgren poppareille kun tuo nelonen ei ole hänenkään ominaisin paikka. Toivottavasti painaa poika kuitenkin täysillä.
Varmasti pelaa täysillä, mutta se ei vaan auta paljoa kun vierellä on kädettömät koohottajat Hämäläinen ja Hirvonen. Täysin älyvapaa ratkaisu, ei voi ymmärtää logiikkaa tämän kohdalla.

Mitä helvettiä Hölö? Millä oikeutat Niken siirron neloseen mutta iikka saa jatkaa kakkosessa??? Ei kyllä vakuuta nämä päätökset yhtään
Iikalla on palkkakuitissa se reilu 100 000 euroa enemmän kuin Nikellä, niin ei voi ilmeisesti laittaa sivuun.
 
Hili72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk, k-Vantaa, Päijät-Hämeen jengit
No Iikka osuu tänään niin sitten asia unohdettu, mutta olisihan Nordgrenkin voinut osua ja tällä hetkellä tosiaan olisi ansainnut paikan ennen Iikkaa. Jotenkin jää ilmaan tunne ettei haluta Nordgrenin näyttävän olevansa melkeinpä yhtä hyvä kuin ”rahamiehet”. Ymmärrän, että halutaan Iikalle onnistuminen, mutta kun on kyseessä junnu niin miten voit lyödä itsesi sisään jos hyvin pelatessa sua ”rangaistaan” ja samaan aikaan ns heikosti pelaavat saavat jatkaa ja jatkaa. Eiköhän kaikki tällaiset vaikuta ajan kanssa myös joukkuehenkeen. Pelsun kannalta Iikalle onnistumista toivon kyllä, mutta herättää voisi ”rahamiehiäkin” siirto toisinaan alakenttiin.
 
Turkoosilintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Katoin kokoonpanon ja piti tulla tänne katsomaan että onhan muutkin yhtä hämillään Niken siirrosta neloseen. On onneksi. Nikestä tullut yksi suosikkipelaajia ja oli tavallaan jo viime kaudella kun näki että kova on yritys. Nyt sitten yritys on kantanut hedelmää ja kaveri tiputetaan jarrukenttään.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
Nordgrenhan ei pelannut alivoimaa sen jälkeen, kun päästi sen Reunasen vedon läpi, josta 1-1 tasoitus syntyi. Silti hyvin erikoinen ratkaisu vaihteeksi Hölöltä jälleen, kun muuten pelannut erinomaisesti.
 
Hili72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk, k-Vantaa, Päijät-Hämeen jengit
Nordgrenhan ei pelannut alivoimaa sen jälkeen, kun päästi sen Reunasen vedon läpi, josta 1-1 tasoitus syntyi. Silti hyvin erikoinen ratkaisu vaihteeksi Hölöltä jälleen, kun muuten pelannut erinomaisesti.
Pelasi kyllä vielä ihan normisti av:llä tuon jälkeen. Katsoin juuri peliä uusiksi. Sai vielä hyökkäyksen aikaiseksi kun jäähy loppui. Muutenkin ollut monella av:llä se joka saa kiekon pois omista.
 
Dr_Faustus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ehkä tässä on vaan tarvetta kokeilla tuloskentissä eri kokoonpanoja välillä sitten pakko joidenkin joutua ansiotta hetkeksi alempaan kenttään. Sympaattisen oloinen kaveri kyllä tuo Nordgren. Hyvä huulilla pelasi viime vuonnakin ja sama yleisilme jatkuu. Jotkut pelsujen nuoret pelaajat ovat naama väärinpäin jopa kauden avausmaalinkin tehtyään.
 
Hili72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk, k-Vantaa, Päijät-Hämeen jengit
Ehkä tässä on vaan tarvetta kokeilla tuloskentissä eri kokoonpanoja välillä sitten pakko joidenkin joutua ansiotta hetkeksi alempaan kenttään. Sympaattisen oloinen kaveri kyllä tuo Nordgren. Hyvä huulilla pelasi viime vuonnakin ja sama yleisilme jatkuu. Jotkut pelsujen nuoret pelaajat ovat naama väärinpäin jopa kauden avausmaalinkin tehtyään.
Tietenkin kokeiltava ja Aatun tuleminen tiedettiin, mutta ehkä nyt sinne olisi pitänyt laittaa herätykseksi Kangasniemi. Ehkä Iikka tänään pistää verkot soimaan.
 
Jortikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Ässät
Nordgrenin siirrosta neloseen on kysyttävä kyllä nyt ihan suoraan, että mitä vittua nyt taas Tommi Niemelä?
Juurikin näin. Ei näitä voi ymmärtää. Ikäänkuin tässä olisi joku 'kaikki pelaa' -meininki, ilman muuta logiikkaa.
Tai sitten valmennuksen puutteet pidetään piilossa sotkemalla näitä ketjuja joka ikiseen peliin. Näin kaikki kommentoi vain ketjuja eikä niitä todellisia ongelmia valmennuksessa.
Eilisessä pelissä korostui varsinkin ylivoimalla se, ettei tiedetä mitä kiekolle pitäisi tehdä kun vastustajan siniviiva ylitetään. Selkeästi oli nähtävillä ettei ainakaan päädyn kautta pelata. Se tuntui ihan kielletyltä vaihtoehdolta.
Apuja ei siniviivan ylittäjälle ollut missään ja hyökkäys yleensä jäi siihen siniviivan tuntumaan.
Näille asioille nimenomaan valmennuksen pitää tehdä jotain!
 
Wenzel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelikanat
Ei voi tosiaan kieltää etteikö tuossa olisi valmennuksellisia ja pelitavallisia asioitakin pielessä kun viimeiseen kahdeksaan erään on tehty tasan kaksi maalia vastustajan nuottaan. Edelliseen kahteen peliin yhteensä 85 laukausta ja kaksi maalia. Käsittämätöntä.
 
J-H

Jäsen
Tänään mennään näillä, Nordgrenin siirto neloseen on kyllä käsittämätön.

Kivenmäki-Jasek-Bryggman
Kangasniemi-Ikonen-A.Jämsen
Roine-Vilen-Haatanen
Hirvonen-Hämäläinen-Nordgren

Mylläri-Salminen
Eronen-Riihinen
Rajaniemi-Persson
(J.Jämsen)

Jasse
Barto
Ei mitään järkeä,itseäni Bryggmani ei ole vakuuttanut yhtään
 
aatelisode

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Skellefteå, Capitals, Erik Karlsson
Ei voi tosiaan kieltää etteikö tuossa olisi valmennuksellisia ja pelitavallisia asioitakin pielessä kun viimeiseen kahdeksaan erään on tehty tasan kaksi maalia vastustajan nuottaan. Edelliseen kahteen peliin yhteensä 85 laukausta ja kaksi maalia. Käsittämätöntä.

Hyvin pitkälti samaa mitä viime kaudellakin. Toivottavasti tästä alkaisi kehittyä niitä maalejakin, ettei käy myös viime kauden toisintoa myöhemmin kaudella.
 
aave

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans
Jossei kohta ala Bryggman pelaamaan kunnolla nii pitäis heittää alempiin kenttiin

Minulle alkaa tulla vahvempi tunne, että meillä on tässä Tyrskyn korvaaja. Pelaa kovaa ja tuo fyysisyyttä. Viimeistelyssä taas ei jotenkin ole natsannut. Vielä kun samalla paikalla pelasi smejky viime kaudella, niin vertailu on epäreilua. Harmi, että Enlund meni rikki. Silloin olisi Bryggmankin päässyt tutkan alla parantamaan.

Tuohon alempiin kenttiin tippumista vielä pohtisin kuitenkin. Jospa se lähtisi vielä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös