Pelicans kaudella 2022–2023

  • 439 349
  • 2 387

Wenzel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelikanat
Mielestäni Bryggmanin vertaaminen Smejkaliin ei ole ollenkaan epäreilua. Tommi Niemelää lainatakseni: "Pelaajatyyppinä hänessä on paljon samaa kuin meillä pelanneessa Smejkalissa. Bryggman on osoittanut SHL:ssä pystyvänsä tekemään tehoja. Tavoite on, että hän pystyisi olemaan meillä tuloksentekijä." Bryggmanin vierellä on nyt neljän pelin, ja tänään viidennen pelin ajan, pelannut täysin sama sentteri kuin Smejkalilla oli. Kolme peliä meni Kangasniemen kanssa ja tänään pelaa toisen pelin Kivenmäen kanssa, eli pelaa siis täysin samojen laiturien kanssa kuin Smejkalkin pelasi. Näin ollen on siis täysin paikallaan verrata Bryggmania Smejkyyn, koska selvästi mies tänne hankittiin nimenomaan Smejkyksi Smejkyn paikalle tulosyksikköön, eikä Tyrväisen paikalle alempiin ketjuihin. Ei siinä, olihan Smejkylläkin neljän pelin jälkeen "vain" 2+0 tehot kasassa. Smejkyllähän lähti se lumipallo vyörymään todella lujaa sen ensimmäisen maalin jälkeen mikä syntyi kolmannessa ottelussa, ja sen jälkeen Smejkyä ei enää pysäytettykään ennen kuin kauden päättyttyä.

Näin ollen en siis itse dumaa Bryggmania vielä tässä vaiheessa, vaan annan sen 10 peliä aikaa, koska ketsuppipullo-efekti on kuitenkin ihan todellinen asia. Nyt tähän mennessä on jo nähty Bryggmanilta niitä pelimiehen elkeitä ja erinomaista maalinedustapelaamista sen fyysisyyden lisäksi. Viimeistelyn osalta on ollut huonoa tuuriakin ettei se kiekko ole maaliin mennyt, kuten eilen Raumalla se ylärima. Peliälyähän Bryggmanilta kyllä löytyy, koska on osannut muun muassa hakeutua useamman kerran Smejkalin tavoin läpiajoon johtavaan positioon kentällä.

Toki voidaan aina jossitella, olisiko Jasekilla ja Kangasniemellä enemmän pisteitä tässä vaiheessa, jos siellä olisi joku Bryggmania paremmin viimeistelevä pelaaja heidän kanssaan, mutta tämä taas olisi mielestäni epäreilua, koska ei tuolla tosiaan ole muutkaan, kuten paljon aiheestakin hehkutetut Ikonen ja Nordgrenkaan kahdeksaan viimeiseen erään komeilleet tulostaululla sen tuloksen muodossa. Samalla toki voidaan myös kääntää se niin, olisiko Bryggmanilla enemmän onnistumisia jos Jasek ja Kangasniemi olisivat pelanneet samalla tasolla kuin vuosi sitten, Jasekilla kun oli neljän pelin jälkeen kasassa tehot 1+5 ja Kangasniemellä 1+3 verrattuna tämän hetkisiin Jasekin 1+1 tehoihin ja Kangasniemen 0+0 tehoihin. Tämänkin illan jälkeen on se 55 peliä kautta vielä jäljellä, joten on vielä aivan liian aikaista dumata yksittäisiä pelaajia täysin. Tokihan Bryggman voidaan heittää sinne kolmos- tai nelosketjuun, mutta siinä vaiheessa ainakin on täysin turha odottaa mieheltä tulosta pisteiden muodossa.
 
Jacky

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Seksi-Lasse, Pittsburgh Penguins
Seuraava kirjoitus on vain oma mielipiteeni, tiedostan että mielipiteitä on monenlaisia ja vääriäkin kyllä sekaan mahtuu. Hieman vain tuntuu, että monelta tuppaa unohtamaan se, että seuraamme tässä Liiga-jääkiekkoa, joka on kaukana isompien liigojen tasosta niin kokonaisvaltaisesti, kuin yksilöllisesti. Ehkä liian helposti tuomitaan junnustatuksen omaavat pelaajat, kun tulosta ei tunnu syntyvän. Liigassa pelikirjalla on omasta mielestä suuri merkitys, kun ne yksilöt tässä liigassa on harvassa, jotka yksilötasolla pystyvät otteluita ratkaisemaan. Tässä päästäänkin aiheeseen Mr. Hölö. Hölön ajatusmaailma modernista nykykiekosta on ajatuksen tasolla liian kaukana siitä mikä kiekon tilanne liigassa on. En muista mikä podcasti oli kyseessä, mutta joku kiekkopersoona tähän aiheeseen totesikin ytimekkäästi, että "Tämä Niemelän moderni pelikirja ei tule vain ikinä liigassa toimimaan". Voisi toimiakkin, jos kentällä olisi vähän eritason pelaajia noudattamassa tälläistä pelikirjaa. Viimeisessä muutamassa ottelussa tämä on mielestäni korostunut erityisen paljon. Saipa sekä Lukko saivat kiekon tuotua hallitusti alueelle muutamalla avaavalla syötöllä ja muutamia erilaisia variaatioitakin nähtiin. Pelicans puolestaan tuntuu olevan keskialueella kokoajan ihan seisovin jaloin ja välimatkat ovat liian suuria eikä kiekotonta tukea ole saatavilla. Tämän myötä harrastetaan Jetsille tyypillistä dumb & chase kiekkoa, mutta päätykiekoista voitetaan ehkä kaksi kymmenestä. En kuitenkaan vielä haluaisi alkaa tyrmäämään Niemelän pelifilosofiaa, katsotaan sitten kauden puolivälissä mihin suuntaan tämä meidän viisikkopelaaminen on suuntautunut. Myöskin foorumilla kuumana puheenaiheena ollut ylivoima herättää itsessä kysymysmerkkejä. Tämä toistaa vähän samaa kaavaa, kuin viisikkopelissä. Tuo jätönjätönjättö on todella helppo pelata pois, kun tässä miljoonan jätön aikana puolustava joukkue on jo kerennyt asettelemaan bussia paikalleen ja hyökkääjät seisovat seisovilla jaloilla siniviivalla. Kun alueelle päästään niin tuntuu toistuvan sama asia, ei mitään hajua mitä tehdä seuraavaksi. Puolenvaihtoa ränninkautta, missä vastustaja onkin jo ensimmäisenä. Pidetään peliä kokoajan laidoilla eikä ukot juurikaan liiku. Liikkeellä kuitenkin tuo tiivis av-puolustus saadaan hieman avattua. Tämän päivän viimeisessä YV-maalissa näytti siltä, että jokainen yv-viisikosta olisi ollut ihan hämillään, että tehtiinkö myö juuri tuollainen maali. Jopa Kivinmäki hymyili tässä tilanteessa. Omaan silmään tuo kuitenkin näytti ihan tavalliselta ylivoimatilanne maalilta.

Pelaajistosta haluaisin myös antaa hieman posia suuntaan: Haatanen - Hyvä höyry päällä lähes jokaisessa vaihdossa ja asenne on ainakin kunnossa. Toivoisi kyllä onnistumisia pisteidenkin muodossa. Etenkin SaiPa pelissä pelasi mielestäni erittäin hyvän ottelun. Nordgren - Tehnyt myös hyvin hommia jäällä, harmi vain että pudotettiin tuloskentistä neloseen Ilves pelissä. Riihinen - Pisteitä ei ole vielä syntynyt, mutta 21 liigaottelun kokemuksella viimeiset pari matsia vetänyt erittäin loistavasti. Fiksuja ja peliä edistäviä ratkaisuita eikä tyhmiä virheitä juurikaan ole syntynyt.

Risuja puolestaan: Kangasniemi - Pakko olla jotain loukkia päällä tai jotain muuta taustalla. Ei ole lähellekään sitä taikurimaista yleisöpelaajaa ja paikkapaikoin paistaa jopa pieni turhautuminen pelaamisessa. Bryggman - Ei omaan ajatusmaailmaan osu vertauskuva "Smejkalin tyyppinen". Tontteja ollut, mutta ei maistu. Kokonsa puolesta taas mielestäni alisuorittaja kaksinkamppailutilanteissa ja kiekollisessa pelaamisessa. Ehkä vähän Smejkyn ja Tyrskyn välimallia, mutta puuttuu Smejkyn lapaset ja Tyrskyn fyysinen osaaminen. Killinen & Hirvonen - Hajuton, mauton, väritön ja näkymätön. Ei mitään räikeitä virheitä, mutta ei myöskään ole osoittanut mitään väläytyksiä kentällä. Mielestäni nämäkin minuutit soisi esimerkiksi omalle junnulle Kiiskiselle.
 
Erittäin hyviä pointteja. Itse nostan tuolta Hirvosen, mielestäni pelaa hyvää 4.kentän kiekkoa. Tänään taisteli hienosti ja antoi välillä pari hyvää pommiakin. Muuten aika samoilla linjoilla kanssasi.
 
Wenzel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelikanat
Eli siis huomenna todennäköisesti ollaan Turussa liikkeellä pakistolla

Mylläri-Salminen
Eronen-Riihinen
Ronkainen-Persson

Kukahan huomenna putoaa pakistosta sairastuvalle.
 
Sturba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Myllykosken imuri, Kärpät, Carolina Hurricanes
Oon lukenut pelkkää p*skaa Ronkaisesta Kärppä-kannattajien toimesta, mutta annetaan miehen näyttää.
Voisin tähän väliin sanoa, että on sitä itsekkin tullut miestä kritisoitua ankarasti, mutta viime kaudella Marjamäen tultua puikkoihin pelasi mielestäni hyvin. Menisi mun papereissa heti Niemelän tilalle kolmospariin.

Varmasti ihan kelpo apu Pelsuille viikoksi, kenties pidempään ja saattaa väläytelläkin muutamaan kertaan. Ainakaan Niemelän valmennuksessa en usko tulevan ongelmia, kuten esim Mikkolan alaisuudessa viime kaudella.
 
Hockey-65

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Myllärille pitäisi jo nyt sorvata jatkot, aivan loistavaa pelaamista molempiin suuntiin.
Ensiesiintyminen, kärppiä vastaan ei vakuuttanut mutta nyt alkaa olla erittäin hyvällä tasolla ja uskoisin ettei vielä ole saanut edes parasta pöytään. Tykkään, on juuri sellainen rauhoittava palanen joka on enemmän kuin tarpeen. Myös Persson on alkanut vakuuttaamaan otteillaan, olen varma, että pystyy kauden edetessä auttamaan myös kiekollisessa pelaamisessa, väläyttelee jo nyt hyökkäyspelaamisellaan.
 
Jarna90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tästä pakkitilanteesta tulee mieleen, että Jimi Junkkari pelasi muutaman harkkamatsin ja treenasi kesän liigajengin mukana. Onko todella niin, että Jimiä ei vielä uskalleta kokeilla 6-7 pakkina yksittäisissä peleissä?
 
Arsi Haakana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans
Voisin tähän väliin sanoa, että on sitä itsekkin tullut miestä kritisoitua ankarasti, mutta viime kaudella Marjamäen tultua puikkoihin pelasi mielestäni hyvin. Menisi mun papereissa heti Niemelän tilalle kolmospariin.

Varmasti ihan kelpo apu Pelsuille viikoksi, kenties pidempään ja saattaa väläytelläkin muutamaan kertaan. Ainakaan Niemelän valmennuksessa en usko tulevan ongelmia, kuten esim Mikkolan alaisuudessa viime kaudella.
Eikös Ronkainen taannoin jonain keväänä stuntannut vähän isommassakin roolissa Kärppien pakistossa vai onko muistini aivan hakoteillä? Muistuu vain mieleen että omaan silmään pelasi aika hyvä lätkää, liigapörssivalintojen takia jäi mieleen. Oiskohan voinut olla tuo kausi 17-18.
 
Kossu123

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Ryan Lasch, #24
Hmm minkähän takia Jasse tänäänkin maalissa? Ois luullu Barton pelaavan
 
Hili72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk, k-Vantaa, Päijät-Hämeen jengit
Olisko jotain pientä vammaa? Vai annetaan nyt alkuun pari peliä Jassellekin? Onko Haatanen saada nyt kiertävän flunssan kun ei loukkaantuneeksi ollut merkitty?
 
Viimeksi muokattu:

egar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, AC Milan, FC Lahti
Hmm minkähän takia Jasse tänäänkin maalissa? Ois luullu Barton pelaavan
Eiköhän peluutus ole vaan se että Barto aloitti pelit, nyt Patrikainen vetää tän ja edellisen putkeen ja sitten Barto on maalilla Jukureita ja Tapparaa vastaan. Maalivahdille on mun mielestä aina parempi pelata kun istua penkillä, saa helpommin sen flow'n päälle ja nyt kun Patrikaisella on hyvä onnistuminen takana ja hyvä voitto sarjakärjestä, ihan oikea ratkaisu.

Nyt kun vaan Patrikainen saisi tasaisuutta otteisiinsa..
 
Kossu123

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Ryan Lasch, #24
Eiköhän peluutus ole vaan se että Barto aloitti pelit, nyt Patrikainen vetää tän ja edellisen putkeen ja sitten Barto on maalilla Jukureita ja Tapparaa vastaan. Maalivahdille on mun mielestä aina parempi pelata kun istua penkillä, saa helpommin sen flow'n päälle ja nyt kun Patrikaisella on hyvä onnistuminen takana ja hyvä voitto sarjakärjestä, ihan oikea ratkaisu.

Nyt kun vaan Patrikainen saisi tasaisuutta otteisiinsa..
Hyvä pointti joo. Mun mielestä jasse oli hyvä Ipa pelissä, otti sen minkä pystyi. Toivottavasti tänää on myös pelipäällä ja otetaan voitto kotiin
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: egar

Jarna90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Olisko jotain pientä vammaa? Vai annetaan nyt alkuun pari peliä Jassellekin? Onko Haatanen saada nyt kiertävän flunssan kun ei loukkaantuneeksi ollut merkitty?
Noh pelejä on 3 viikossa ja rotaatio alemmissa kentissä varmaan ihan hyvästä, että saadaan tuoretta jalkaa kehiin ja mahkoja useammalle ukolle.
 
Jortikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Ässät
Väittäisin, että Tyrsky olisi noista paikoista tehnyt vähintään yhden maalin ja Smejky kolme.
Ei tuollaisia Smejkalin pelityylin pelaajia ole missään tarjolla. Muutenkin mies oli ihan yliarvostettu, vaikkakin veti hyvän kauden pelsuissa. Älkää nyt vetäkö herneitä nenään, tää on vain mun mielipide.
Viime kausi oli harvinainen kausi Smejkalin uralla. Ei sillä, että haluaisin siitä mitään pois ottaa, mutta sellaista ei toista välttämättä olisi tullut pelsuissakaan. Itse pistin merkille, että nää tsekit (Jasek itseoikeutetusti) oli ihan kuin eri sopimuksella kuin muut. Monta hutipeliä meni ja aina nämä vain oli ykkösketjussa. Muut lensi jo seuraavassa pelissä toiseen ketjuun jos ei kulkenut.
Smejkal onnistui monessa viime kaudella, mutta ison miehen pelitavan mukaisesti roikkui takatolpalla ja hyvällä prosentilla sieltä pisti kiekkoa pussiin jos syöttöä sinne sattui tulemaan. Niinä peleinä kun ei sinne syöttöä tullut, niin oli ihan näkymätön mies.
 
Bobby

Tämä on ihan kukkupuhetta. Smejkal oli dominoiva pelaaja liigaan, todella monella osa-alueella.
 
egar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, AC Milan, FC Lahti
Ei tuollaisia Smejkalin pelityylin pelaajia ole missään tarjolla. Muutenkin mies oli ihan yliarvostettu, vaikkakin veti hyvän kauden pelsuissa. Älkää nyt vetäkö herneitä nenään, tää on vain mun mielipide.
Viime kausi oli harvinainen kausi Smejkalin uralla. Ei sillä, että haluaisin siitä mitään pois ottaa, mutta sellaista ei toista välttämättä olisi tullut pelsuissakaan. Itse pistin merkille, että nää tsekit (Jasek itseoikeutetusti) oli ihan kuin eri sopimuksella kuin muut. Monta hutipeliä meni ja aina nämä vain oli ykkösketjussa. Muut lensi jo seuraavassa pelissä toiseen ketjuun jos ei kulkenut.
Smejkal onnistui monessa viime kaudella, mutta ison miehen pelitavan mukaisesti roikkui takatolpalla ja hyvällä prosentilla sieltä pisti kiekkoa pussiin jos syöttöä sinne sattui tulemaan. Niinä peleinä kun ei sinne syöttöä tullut, niin oli ihan näkymätön mies.
Katsoitko sä pelejä viime kaudella? Smejkal teki paljon pisteistään nimenomaan muuten kun roikkumalla takatolpalla, jos peliä katsoi koko sen vaihdon osalta, eikä vain kahta-kolmea sekuntia ennen maalia. Usein maaleja edelsi myös aika kovia yksilösuorituksia ja usein pienpeliä Jasekin kanssa, josta seurauksena oli vapaata tilaa maalilla.

Näkymätön Smejkal oli harvemmin kuin Jasek, jolta nähtiin ohipelejä hetkittäin, kun näytti ettei sitä kiinnostanut lainkaan, mutta Smejkal hoiti myös sentteri-Jasekin velvollisuuksia ja oli usein ensimmäisenä hyökkääjänä alhaalla ja takakarvasi hienosti, siitä se ei juuri missään pelissä luistanut, toisin kun Jasek.
Tällä kaudella Jasek on paljon enemmän pelannut sentterin velvollisuuksien mukaan kun viime kaudella ja kieltämättä hienosti polkenut alaspäinkin.

Itse näen enemmänkin että tämä viime kausi eli enemmän jatkumoa Smejkalin 2019-20 kaudelle, jolloin oli Sparta Prahan tähtisikermässä neljänneksi paras pistemies ja tämä Tappara-kausi oli puoliksi välikausi jossa joukkue ja pelaaja ei kumpikaan ollut onnellisia toisiinsa ja se näkyi pelissä.

Täysin samaa mieltä olen siitä että jos joku niklasnordgren olisi pelannut samalla intesiteetillä alaspäin mitä Jasek pelasi useissa peleissä viime kaudella, olisi tämä koodinimi niklasnordgren lentänyt katsomoon tai alaketjuihin. Sen takia mua harmittaakin se ettei esim Nordgren saa samoja vapauksia mitä joku kalliimpi ulkomaalainen voisi saada, vaikka Nordgrenissä on potentiaalia vastaaviin pisteisiin kun jossain isommalla palkalla operoivassa tuontimiehessäkin.
 
Smejkalin viime kausi oli ihan onnistunut. En muuta väitäkään. Ja katsoin kaikki pelit, kiitos kysymästä.
Jasekista ihan samaa mieltä, että oli myös kuutamolla välillä pahasti.

Sitä vaan, ettei kannata Smejkalin perään huudella. Mies oli ja meni. Uusi pelisysteemi pitää kasata niiden ominaisuuksien ympärille mitä nyt on tarjolla.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: egar
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös