HIFK:n huhut, mutut & htt-spekuloinnit

  • 7 017 277
  • 29 654

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Mistä sinä nyt oikein puhut?
Kirjoitit: En minä ainakaan ala ketään opettamaan omassa työssään. Kuka täällä on sanonut alkavansa opettamaan?

Minua ei vaan hirveästi kiinnosta, mistä hänen työpäivänsä koostuu, tai millä hillolla hän munkkinsa kahvitauolla täyttää.
Ei kai näihinkään kukaan ainakaan muistaakseni ole mitään kommentoinut.

Noin muuten ainakin itselleni Salmelainen on näyttäytynyt hyvänä puhujana, mutta itse työn tulokset eivät ole olleet riittävällä tasolla seuran resursseihin nähden. Enää ei voi piiloutua edeltäjänsä tekemien sopimustenkaan taakse ja Tobbarilla on ollut aikaa näyttää osaamisensa, mutta yhdelläkään kaudella hän ei ole onnistunut kasaamaan tasapainoista joukkuetta, eivätkä ennusmerkit nytkään näytä kovinkaan lupaavilta.

Mielestäni hyökkäys on ihan hyvä, mutta veskareiden sekä puolustuksen yllä leijuu aivan liian monta kysymysmerkkiä. Molemmat mv:t täysiä arpoja, Lyytisen, Melartin ja Rantakarin kasassa pysymiselle en antaisi kovinkaan suurta todennäköisyyttä. Kotkansalon tulevan kauden taso, onko se ennen viime kauden EHT:tä nähty vai sen jälkeinen sukellus. Motin on ainoa pakeista johon on täysi luotto, Larsson toivottavasti täyttää vakaan Liigapakin paikan ja Salin ottaa toivottavasti vakiopaikan, myös yv:llä ja Luodoltakin toivon seuraavaa steppiä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: WPK

Hattu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kirjoitit: En minä ainakaan ala ketään opettamaan omassa työssään. Kuka täällä on sanonut alkavansa opettamaan?

Ei kai kukaan. Miten tämä nyt liittyy siihen itse arvostelemiseen? Voi olla, että ulosantini jätti tilaa väärinymmärrykselle, mutta minä en missään nimessä halua että täällä kukaan luulee, että minä lukisin täällä jotain kultaisia sääntöjä ja olettaisin, että niitä joku vielä haluaisi noudattaa. Minä nyt vain tuon oman aspektini tähän soppaan ja katson asiaa omalta kantiltani entisenä urheilujohtajana.

En hirveästi ole Tobbarin tekemisiin omasta mielestäni puuttunut (etenkään positiivisessa valossa), koska koen että me ei olla oikeastaan nähty vielä reilua lopputulosta hänen työstään, mutta kokisin että deadline häämöttää jo ehkä tämän kauden lopussa.

Ei kai näihinkään kukaan ainakaan muistaakseni ole mitään kommentoinut.

Noin muuten ainakin itselleni Salmelainen on näyttäytynyt hyvänä puhujana, mutta itse työn tulokset eivät ole olleet riittävällä tasolla seuran resursseihin nähden. Enää ei voi piiloutua edeltäjänsä tekemien sopimustenkaan taakse ja Tobbarilla on ollut aikaa näyttää osaamisensa, mutta yhdelläkään kaudella hän ei ole onnistunut kasaamaan tasapainoista joukkuetta, eivätkä ennusmerkit nytkään näytä kovinkaan lupaavilta.

Mielestäni hyökkäys on ihan hyvä, mutta veskareiden sekä puolustuksen yllä leijuu aivan liian monta kysymysmerkkiä. Molemmat mv:t täysiä arpoja, Lyytisen, Melartin ja Rantakarin kasassa pysymiselle en antaisi kovinkaan suurta todennäköisyyttä. Kotkansalon tulevan kauden taso, onko se ennen viime kauden EHT:tä nähty vai sen jälkeinen sukellus. Motin on ainoa pakeista johon on täysi luotto, Larsson toivottavasti täyttää vakaan Liigapakin paikan ja Salin ottaa toivottavasti vakiopaikan, myös yv:llä ja Luodoltakin toivon seuraavaa steppiä.

Näistä olen täysin samaa mieltä. Eli ei meillä mitään tappelua edes ollut. *hymiö*

Se, että on paljon kysymysmerkkejä ei lähtökohtaisesti tarkoita, että joukkue on huono. Fakta on kuitenkin se, että ne ovat isompia kuin koskaan aiemmin, ja Villen - sekä ennen kaikkea Tobiaksen työtä tulee arvioida sen mukaan, mitä noista kysymysmerkeistä kauden mittaan muodostuu.
Jos osumatarkkuus on sitä, mitä täällä on yleisesti uumoiltu, niin Tobbarin lähtölaskenta voi puolestani käynnistyä. Ehkä vielä yhden kauden antaisin höveliyttäni Salmelaiselle, mikäli tulevalla kaudella ollaan neljän parhaan ulkopuolella.

Sori vielä, jos aiheutin harmaita hiuksia.
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Höpö höpö. Maailmanmestari maailman toiseksi parhaasta sarjasta jos ei kelpaa niin ok.

Tässäpä tämä ytimessään Komarovista. Puhutaan siis pelaajasta, jolla on kuulemma NHL-sopimustarjouksia pöydällään.

Tuollaisia kotimaisia johtajatason pelaajia ei kauhean paljon ole vapaana, jotka ei olisi Iki-Tappara tai Iki-Kärpät. Aika vaikea olisi Salmelaisen katsoa, että tuollainen kaveri menee jonnekin Ässiin. Eiköhän Leksalle ole hallitus vapauttanut hieman lisäbudjettia.

Mutta pelaako Leksa siis samassa ketjussa O'Neillin ja Granlundin kanssa? Onko kovimpia tänne huhuttuja vitjoja:

Komarov-Granlund-O'Neill

eli uskon kun näen. Eiköhän Leksa mene jonnekin Sveitsiin vuolemaan frangeja.

Bailen olisi liian hyvää ollakseen totta. Joten ei ole tulossa IFKhon.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Ei kai kukaan. Miten tämä nyt liittyy siihen itse arvostelemiseen? Voi olla, että ulosantini jätti tilaa väärinymmärrykselle, mutta minä en missään nimessä halua että täällä kukaan luulee, että minä lukisin täällä jotain kultaisia sääntöjä ja olettaisin, että niitä joku vielä haluaisi noudattaa.
Ehkä meitä sitten on kaksi, joilla on välillä samaa ongelmaa. Boldaus oma.

Sori vielä, jos aiheutin harmaita hiuksia.
Peiliin katsoessa suurin osa on ollut harmaita jo pidemmän aikaa ja tilanne pahenee vuosi vuodelta eli tästä en sua syytä.
 
Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
Aina tykännyt Komarovista pelaajana mutta tällä hetkellä Komarov ei ole pelaajaprofiililtaan sellainen pelaaja jota IFK tulevalla kaudella ensisijassa tarvitsisisi. Joten ei kiitos. Jätetään oravannahat mahdolliseen maalivahtihankintaan ja pakiston parantamiseen. Ikävä kyllä, olisi hienoa nähdä Komarov IFKn paidassa, mutta ei ole just nyt käyttöä.
 
Sp#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK aina välillä, EPS jalkapallo

Ei ole just nyt käyttöä. Ok. Meillä onkin aika paljon noita joskus jotain voittaneita pelaajia. Puhutaan vaikka hetki talesta. Työteliäs kaveri arvostus monissa ulkopuolisissa joukkueissa myös korkealla. Mitä ikinä voittanut missään, puhutaan jo 31 vuotiaasta kaverista ja meidän KAPTEENISTA! Joo leksa tulisi syömään suoria paikkoja ylhäältä, mutta jos on talenttia ja rahkeita kyllä niitä paikkoja näyttää tulee. Aika hullua olisi päästää niin kuin @Postinjakaja tuossa mainitsi johonkin Ässiin! Ei ole mitään takuita että dykit ja palolta iskee tulosta laidoilla nyt olisi vapaana kaveri joka on voittaja isolla J. Kirstua auki leksa maksaa itsensä sisään kertaa 10
 
Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
@Sp#16 Joo, on voittajatyyppi ja muutenkin pelaajatyypiltään pelaaja josta olen aina tykännyt. En näe että meillä olisi ensisijaisesti tilauslistalla Komarovin tyyppinen pelaaja. Jos ja kun IFK yrittää kasata voittavaa joukkuetta niin toivelistalla näkisin maalivahtiosaston parantamisen jos ja kun jompikumpi kohtuu kokemattomista maalivahdeista ei täytäkään paikkaansa pelaavassa kokoonpanossa. Seuraavaksi lähtisin parantamaan puolustuspäätä jos ja kun Lyytinen&Kotkansalo&Rantakari kolmikosta joku pettääkin ne pienet odotukset mitä heitä kohtaan on. Kolmantena HIFKn 1-2 korin sentteriosasto on myös aikamoinen kysymysmerkki. Toki Hirvonen toivon mukaan täyttää 2. ketjun sentteriosaston saappaat mutta kaiken kaikkiaan tässä joukueessa on aivan liikaa kysymysmerkkejä ilmassa jotta kannattaisi laittaa kasa oravannahkoja kiinni Komaroviin.

Ilolla otan toki vastaan Komarovin sopparin jos hänet palkataan, mutta toivon että IFKlle jää myös ylimääräistä pelaajabudjetista noihin kesken kauden hankintoihin jos ja kun niihin on tarvetta. Ja ikävä kyllä niin paljon on "ehkä" ja "toivon mukaan" pelaajia kokoonpanossa että luulen että isoille hankinnoille on tarvetta tulevalla kaudella. Ikävä kyllä.
 
McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC

Samaa mieltä monelta osin. Maalivahdit on kiinnitetty ja niillä mennään ei ole tulossa muutoksia vaikka sinne ulkopuolisen silmin tarvetta on.
Puolustukseen olisin halunnut kovemman nimen ku otso, se tuli sillä mennään.

Edelleen näen tilanteen niin, että hankitaan joukkueen valmiiksi ennen kautta ja nyt tuollainen kokenut ja voittava pelaaja kuten leksa on vapaana, niin kiinni häneen. Joukkue olisi heti valmiimpi, kokeneempi, voittavampi IFK. Jos ja kun tulee tarvetta puolustukseen tai maalille se hankitaan jouluna.
 
Hattu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
On täällä sellaistakin sanottu että on Salmelaiselle laitettu viestiä siitä miten joukkue kuuluu rakentaa...
Joo, voi hyvin ollakin. Asiallista kritiikkiä voi ja saakin antaa henkilökohtaisestikin, mutta vittuilut sekä muut turhat pään aukomiset täytyy tietysti jättää väliin.

Mä tyydyn kertomaan mielipiteeni täällä anonyymisti ja sen myönnän, että joskus läikkyy yli ja jonkun viestin olisi voinut jättää kirjoittamattakin. Pääosinhan täällä kuitenkin on ihan asiallinen meininki, vaikka eri mieltä välillä ollaankin.
 
Helsingforce

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Tobias Salmelaista
Jos nyt tuo Komarov tulisi sisään, niin kyllähän silloin täytyisi päästä eroon Tallbergin, Jääskän, Åstenin tai Karvisen sopimuksesta. Tallberg on oma kasvatti ja kapteeni, joten ei tule kyseeseen. Jääskä on hänkin oma poika, no itse asiassahan nämä kaikki neljä ovat. Jääskä on näistä kuitenkin se jolta voi odottaa nousujohteista uraa ja eniten pisteitä ensi kaudella, hän pystyy myös tarvittaessa pelaamaan alempien kenttien sentterinä ja kumpaakin laitaa. Ei hänestä siis ole mitään järkeä pyrkiä eroon. Åsten ja Karvinen taas ovat rotaatioukkoja, joiden ei pitäisi usein mahtua edes kokoonpanoon, kaikkien ollessa terveenä (välillä jompi kumpi tai molemmat erityisen fyysisiä vastustajia vastaan, kenties). Eli ei Leksa oikein heitäkään korvaisi, vaan käytännössä pistäisi Halttusen tai Kaskimäen katsomoon. En pidä ajatuksesta. Jos joku sivuuttaa nämä juniorit katsomoon, tulisi sen olla "Turunen" tai "Broadhurst" tyyppinen pelaaja.

Kenestä itse luopuisitte Komarovin tieltä, Leksan puolestapuhujat?
 
Viimeksi muokattu:

Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund
Kenestä itse luopuisitte Komarovin tieltä, Leksan puolestapuhujat?

En luopuisi kenestäkään, koska IFK ei tervettä päivää näe, joten tuskin todellista ruuhkaa olisi. Jos sellainen nyt jollain ihmeellä tulisi, lainaisin Karvisen toiseen liigajoukkueeseen esim. parin kk lainalla ja sitten katsottaisiin uudelleen.

Ihan turha edes puhua Jääskän tai Tallbergin heivaamisesta.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
On täällä sellaistakin sanottu että on Salmelaiselle laitettu viestiä siitä miten joukkue kuuluu rakentaa...
Niin kyseisessä minun henkilökohtaisesta duunisähköpostista lähetetyssä sähköpostissa, joka on meidän firman yhteystieto ollut IFKlla aina, ei sanallakaan ohjeistettu ketä pitäisi hankkia jne. vaan esitin oman aidon huoleni nykyisen jengin materiaalista kontra kilpailijat, jos IFKn tavoitteena on oikeasti on mestaruus kaudella 22-23? Joukkueenrakennus ja panostus kauteen ei siihen viittaa minun mielestäni. Mutta jos haluat tätä asia hiukan pureskella niin eikö Salmelainen ole epäonnistunut jälleen kerran työssään, jos tiputaan ensi kaudella viimeistään välierissä, kun materiaali ei vaan riitä kovat piipussa olevia Tapparaa sekä Kärppiä vastaan? Jälleen kerran ne rivikannattajan (jollaiseksi itseni lasken) näkemät puutteet materiaalissa realisoituvat? Eikö tämä ole pään seinään lyöntiä, kun jatkuvasti toistaa samoja virheitä? Vai onko sinulle menestystä tärkeämpää kliffa meno ja en gång alltid? Sekin on toki ihan fine
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Voisin luopua sinusta ja antaa samalla vaihdossa 50% negasiivestä yhden kauden ajaksi jonkun toisen seuran käyttöön.
Facebookista löytyy lukuisia IFK-henkisiä ryhmiä, jossa voi kilpaa kehua IFKta ja lentää ulos, jos sanoo poikkipuolisen sanan. Kiffea, Koffea ja Moppea lainatakseni mestaruus per vuosikymmen on riittävä urheilullinen vaatimustaso.
 
Viimeksi muokattu:

ElmerMoody

Jäsen
Suosikkijoukkue
✦ IFK ✦
Kiffea, Koffea ja Moppea

Kysyin tätä jo aiemmin enkä saanut vastausta ja tämä on jäänyt mua vaivaamaan. Kuka on Koffe? Ja kysyn siis ilman mitään piiloagendaa ihan puhtaasta mielenkiinnosta, kun en saa tuota itse ratkaistua. Jos se on vaan random nimi joka täydentää tuon riimin niin sekin on ihan ok, kunhan vaan mysteeri selviäisi! :D
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Kysyin tätä jo aiemmin enkä saanut vastausta ja tämä on jäänyt mua vaivaamaan. Kuka on Koffe? Ja kysyn siis ilman mitään piiloagendaa ihan puhtaasta mielenkiinnosta, kun en saa tuota itse ratkaistua. Jos se on vaan random nimi joka täydentää tuon riimin niin sekin on ihan ok, kunhan vaan mysteeri selviäisi! :D
En itsekään tiedä, joten tulkitaan se random nimenä joka täydentää tuon riimin (hymiö). Bongasin sen vuosia sitten täältä ja kuvasi mielestäni hyvin tuota hyväveli-kerhoa, jota voi kiittää paljosta IFKn menestymättömyydestä. Voihan tuo ”Koffe” olla joku dinoista?
 
ElmerMoody

Jäsen
Suosikkijoukkue
✦ IFK ✦
En itsekään tiedä, joten tulkitaan se random nimenä joka täydentää tuon riimin (hymiö). Bongasin sen vuosia sitten täältä ja kuvasi mielestäni hyvin tuota hyväveli-kerhoa, jota voi kiittää paljosta IFKn menestymättömyydestä. Voihan tuo ”Koffe” olla joku dinoista?

Aaargh eli mysteeri ei ratkeakaan! Pahus! :D Toivotaan että tuon alkuperäinen lanseeraaja vielä joskus ilmaantuu.

Koffe on varmasti yksi dinoista, mutta kuka? Oon käynyt nimiä läpi enkä saa osumaan kehenkään tyydyttävästi.
 
EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Facebookista löytyy lukuisia IFK-henkisiä ryhmiä, jossa voi kilpaa kehua IFKta ja lentää ulos, jos sanoo poikkipuolisen sanan. Kiffea, Koffea ja Moppea lainatakseni mestaruus per vuosikymmen on riittävä urheilullinen vaatimustaso.
Olen huomannut. Kerran kutsuttiin ja kävin katsomassa ja oksensin.

Ihan vitsillä vastasin @Helsingforce kysymykseen.

E: tiedän että 50%nä negasiivestä on jotain mistä ei voi edes neuvotella. Hymiö nyt tähän väliin.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Olen huomannut. Kerran kutsuttiin ja kävin katsomassa ja oksensin.

Ihan vitsillä vastasin @Helsingforce kysymykseen.
Joo, samaa paskaa pirunsarvihuumoria tämäkin oli.

Reaktiosi on kyllä osuva ja sanon, että sieltä löytyy kyllä porukkaa laidasta laitaan eli omassa todellisuudessa elävän ”posisiiven” lisäksi sieltä löytyy kyllä myös oma ”negasiipensä”, joka on ihan yhtä pihalla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös